Uudet haasteetAsuntosäätiön työ jatkuu uudella vuosituhannella Espoon Saunalahdessa ja Suurpellossa, Helsingin Aurinkolahdessa ja Vantaan Ulrikanpuistossa aina yhteistyössä asukkaiden kanssa.
Puutarhakaupungin syntysanat Tuusulassa ja ekologisen asumisen vaateet LeppävaarassaVuosikymmen sitten lähdettiin Tuusulan Klaavonkallion aluetta ennakkoluulottomasti kehittämään puutarhakaupungin suuntaviivojen mukaan. Alueen rakennuttajana Asuntosäätiö on lähtenyt samoista perusarvoista ja johtoajatuksista kuin aikanaan Espoon Tapiolan puutarhakaupungin suunnittelussa. Toki siten, että muuttunut aika ja muuttuneet asumisen vaatimukset on otettu huomioon. Suunnittelussa on kiinnitetty erityishuomiota arkkitehtuurin, rakennusryhmien ja istutusten vaikutukseen alkuperäiseen maisemaan. Asuntosäätiö toteuttaa noin 20 ha alueelle uuden korkealaatuisen asuntoalueen. Heti ydinkeskustan viereen Hyrylään nousevalle alueelle tulee noin 600 rivi- ja kerrostaloasuntoa. Myös Espoon Leppävaaran alueen kehittäminen käynnistyi 90-luvulla. Asuntosäätiö on ollut aktiivisesti mukana kehittämässä Leppävaaran vireää keskustaa. Hankkeiden tuloksena syntyi kaksi korttelia: toisen painopisteenä oli asukasyhteistyössä toteutettu sisäpiha ja toisessa paneuduttiin ekologisen asumisen ratkaisuihin. Leppäviidan korttelissa tonttien luovutusehdoissa on velvoite noudattaa ekologisia koerakentamisteemoja. Jokaisessa kohteessa on erikseen tutkittu ja käytetty erilaisia ekologisia teemoja. Suurin osa tutkituista teemoista on voitu myös soveltaa käytännön rakentamiseen. Merellinen Pickala, laatua lisääntyvään vapaa-aikaanSuomenlahden rannalla Siuntiossa on kansainvälisen tason monipuolinen asuin- ja vapaa-ajanalue. Asuntosäätiö on 80-luvulta lähtien panostanut pieteetillä Pickalan suunnitteluun, arkkitehtuuriin ja maisemointiin. Asetetut tavoitteet näkyvät mm. Golfkartanon ja Saunaniementiellä olevien rakennusten ja ympäristöjen huoliteltuna ja harkittuna kokonaisilmeenä. Vielä rakentamattomista tonteista ja korttelikokonaisuuksista ollaan suunnittelemassa Pickalan kokonaisuuteen saumattomasti liittyviä osia. Työ jatkuu ja tällä hetkellä asiakkaamme voivat ostaa vapaa-ajan tontteja alueelta tai hankkia golf-osakkeita tai pelioikeuksia yhdeltä Euroopan suurimmista golf-kentistä. Tapiolasta länteen - uusi merikaupunki Kivenlahteen1970–luvulla palattiin pohjoisesta. Kuljettiin 20 km Länsiväylää pitkin Espoonlahden rannoille Kivenlahteen, jonne rakentui moderni merikaupunki. Espoon Kivenlahdessa suunnittelun tavoitteena on ollut rakentaa asuinympäristö, jonka lähtökohtana on ihminen, hänen biologiset ja sosiaaliset perustarpeensa. Pyrkimyksenä on ollut luoda kaupunkimiljöö, joka kasvaa maaston, luonnon olosuhteiden ja ilmaston asettamista perusedellytyksistä. Kivenlahdessa on haluttu ottaa huomioon luonnon suuret elementit; meri, merenranta ja vesi kaupunkisuunnittelun tärkeinä tekijöinä. Meri onkin Kivenlahden ominaispiirre, sillä rantaviivaa on lähes kaksi kilometriä. Kivenlahdella on kahdet kasvot. Toiset kääntyvät merelle ja toiset Länsiväylän suuntaan. Merelle avautuva kaupunkikuva on mielenkiintoinen. Sen polttopisteenä on Merikeskus altaineen. Merikeskuksen välittömässä tuntumassa on amfiteatterin muotoon suunniteltu rivi- ja terassitalojen ryhmä Amfi, jonka naapuriksi on nousemassa Meritorni. Kivenlahden ranta-alueesta on valtaosa jätetty puistoksi ja virkistysalueeksi. Asuntosäätiö aloitti Kivenlahden rakentamisen vuonna 1971 ja se on alueena lähes valmis. Kivenlahdessa on noin 13 000 asukasta ja koko Espoonlahden suuralueella, jonka osa Kivenlahti on, noin 40 000 asukasta. Työ jatkui Rovaniemellä ja Jyväskylässä
|
![]() |
Copyright © Asuntosäätiö 2012 | Kalevalantie 6, 02100 Espoo | Puh: 09 809 3210


