Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy:
koti on tärkein.

Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta suunnittelemaan ja rakentamaan Suomen oloihin sovellettua ja kehitettyä puutarhakaupunkia – suomalaista kaupunkirakentamisen mallia, Tapiolaa.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Kun koko kortteli tuntuu kodilta, elämä on rikkaampaa, turvallisempaa ja onnellisempaa. Siksi haluamme yhä rakentaa monimuotoisia asuinympäristöjä ja tarjota pelkän neljän seinän sijaan koteja, jotka elävät. Katsomme kauas huomiseen ja haluamme yhdessä luoda kestäviä kortteleita ja onnellisia koteja. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa.
 
 

asuntosaatio_70_vuotta_juhlavuosilogo_2021
miriam_attias
05.05.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Vastakkainasettelut kuuluvat elämään

TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä

”Ihmisten tai yhteisöjen kiistakysymykset ovat harvoin yksinkertaisen mustavalkoisia, mutta ei niistä pidä myöskään tehdä liian monimutkaisia”, toteaa työyhteisösovittelun erityisosaaja Miriam Attias. Vastakkainasettelu on asia, johon meistä jokainen voi vaikuttaa kaikissa yhteisöissään.

Vastakkainasettelu tuntuu lisääntyneen myös Suomessa. Erityisesti sosiaalisessa mediassa on helppo saada aikaan kiihkeä myrsky vesilasissa mistä tahansa asiasta. Someraivoaminen tuntuu kärjistäneen myös kasvokkaista keskustelukulttuuria.

Kun yhtälöön lisätään koronapandemian takia lisääntynyt kotona vietetty aika ja tilanteen epävarmuuden aiheuttamat ahdistukset, myös monissa asuinyhteisöissä eletään nyt kärhämöiden ruuhka-aikaa.

– Vastakkainasettelut kuuluvat elämään yhteisössä ja ryhmässä, kuten myös konfliktit. Kyse on usein kriittisestä ajattelusta ja jonkin asian vastustamisesta. Vastakkainasettelu voimistuu, jos kriittistä keskustelua ei sallita, sillä vaientaminen tuottaa epäluottamusta ja voimistaa vastareaktioita, toteaa sovittelija Miriam Attias.

Vastustus on myös tärkeä ilmiö

Miriam Attias on työyhteisösovittelun erityisosaaja, mutta toiminut taannoin viitisen vuotta myös perustamansa Naapuruussovittelukeskuksen päällikkönä eli myös asuinyhteisöjen ristiriitatilanteet ovat hänelle tuttuja. Esimerkin kriittisestä ajattelusta Attias nostaa uudistustilanteesta.

– Kun viedään läpi uudistuksia, niiden vastustajat leimataan helposti hankaliksi, vaikka usein heillä olisi tarjota joku näkökulma, minkä huomioimalla uudistuksesta tulisi vielä parempi ja laajemmin kannatettu. Vastustus on myös tärkeä ilmiö, sillä jos aina sokeasti luottaisimme ja säntäisimme kritiikittä ensimmäisen idean perään, se voisi olla jopa vaarallista, korostaa Attias.

Konflikteilla on yleensä syynsä

– Vastakkainasettelu on asia, jonka kanssa pitää oppia elämään, kun halutaan toimia yhdessä. Sitä ei kuitenkaan saa päästää etenemään liian pitkälle, vaan luoda keinot sen purkamiseksi, jotta päästään selvittämään kiistan varsinaista syytä. Konfliktitilanteiden taustalla on yleensä jokin syy, joka kaipaa ratkaisemista, toteaa Attias.

Kyse on Attiaksen mukaan aidon osallisuuden kokemuksesta eli tulevatko ihmiset kuulluksi, kun heillä on asiaa vai kokevatko he tulevansa tyrmätyksi ja ottaa esimerkin asumisoikeuslain uudistamisesta. Attias on itsekin asoasukas ja asunut Asuntosäätiön asoasunnossa sekä Oulussa että Helsingissä.

Asolakiuudistus herätti kysymyksiä

– Lain uudistaminen herätti minussa paljon kysymyksiä. Miksi tietyt asukastahot olivat niin vastakkain lakiuudistukseen nähden? Miksi he kokivat, että lakiuudistus ei turvaa kohtuuhintaista asumista, vaikka asiasta puhutaan periaatetasolla? Ja miksi näiden toimijoiden ja yhtiöiden sekä lainsäätäjän väliltä puuttui selkeästi kommunikointikanava, kysyy Attias ja lisää, että asukastoimijoilla on pitkä perspektiivi lakiuudistusten vaikutuksista asumisen hintaan.

– Heillä on myös pitkä kokemus siitä, etteivät tule kuulluiksi, mikä on selkeä haaste tulevaisuutta ajatellen. Luottamus täytyy saada rakennettua ja se tapahtuu läpinäkyvyydellä sekä toimivalla vuoropuhelulla. Hyvä viestintä ja keskusteluyhteyden ylläpitäminen ovat ehdottoman tärkeitä toimia vastakkainasettelun ennalta ehkäisemisessä.

Viestinnän ja kommunikaation merkitys onkin jo tunnustettu. Uuden asumisoikeuslain myötä on tulossa kommunikaatiokanava, yhteistyöelin, johon ympäristöministeriö kutsuu edustajia niin yhtiöistä kuin myös asukkaista.

– Kuulostaa hyvältä, että on tulossa foorumi, joka tunnustaa asukkaiden äänen ja tarpeet. Asukkaat ovat oman tilanteensa parhaita asiantuntijoita, toteaa Attias ja lisää, että on selvää, että joskus yhtiöiden ja asukkaiden näkemykset ja edut ovat ristiriidassa.

– Yhtiöiden puolelta määrätietoinen, selkeä ja tasavertainen toiminta on vastakkainasettelun ehkäisemistä. Asukkaiden osallistumisella täytyy olla aidosti merkitystä, korostaa Attias. 

Entä jos kiukun näkisi lahjana?

Vastakkainasettelu näyttäytyy tänä päivänä erilaisten ryhmittymien vastakkaisuutena, mutta lähtökohta on aina yksittäisten ihmisten omissa asenteissa ja toimintatavoissa.

– Itse voi vaikuttaa todella paljon hyvän hengen syntymiseen kaikissa yhteisöissä muun muassa keskustelemalla avoimesti asioista eikä takanapäin toimien, toteaa Attias.

Elävä elämä on kuitenkin joskus kaikkea muuta kuin mutkatonta ja vaivatonta, jolloin on helppo olla yhteistyökykyinen. Sen sijaan väsyneenä ja voimattomana nousee helposti kiukku, jolloin kontrolli omiin toimintatapoihin lipsuu.

– Ikävä kyllä Suomessa suuttumuksen näyttäminen luetaan asiattomaksi käytökseksi ja se vähentää ihmisen vakavasti otettavuutta, mikä puolestaan lisää turhautumista ja katkeruutta sekä vaikuttaa alkuperäisen asian eteenpäin viemiseen. Ihmisten kiukuttelu pitäisikin osata ottaa lahjana, koska yleensä se kertoo vain siitä, että asia on henkilölle tärkeä.

Tunteet vaikuttavat toimintaamme

Attias tunnustaa inhoavansa sanaa asiallisuus ja siihen pyrkimisen vaatimusta, sillä asiallisuus tappaa helposti lähestyttävyyden. Ehkä asiallisuuden tavoittelu onkin syy siihen, että koemme riitatilanteet epäonnistumisina. Ne aiheuttavat meissä tunteita, joita ei kuitenkaan saisi päästää esiin. Pattitilanne.

– Me katsomme Suomessa asioita usein sääntöjen noudattamisen kautta, mikä tekee asioiden käsittelystä kliinistä. Meille tekisi hyvää käyttää enemmän maalaisjärkeä ja tunnustaa, että tunteet vaikuttavat toimintaamme. Siitä sovittelukin lähtee eli se perustuu kaikkien osapuolten näkemysten kuulemiseen ja tunnustaa myös tunteiden olemassaolon, kertoo Attias.

Erilaisuus voi jopa vähentää vastakkainasettelua

Mutta kun vastakkainasettelu on niin helppoa. Teemme yleistyksiä ja vertailua muihin koko ajan huomaamattamme ja luokittelemme ihmiset omaan tai toiseen kuplaan kuuluviksi. Ennen taisi olla helpompaa, kun elimme yhtenäiskulttuurin Suomessa, eikä meillä ollut esimerkiksi muualta tulleita ihmisiä sekoittamassa auvoista eloamme.

– Yhtenäiskulttuurin Suomi on vain luotu tarina, jota olemme rakentaneet mielissämme. Erilaisia ryhmittymiä, poliittisia näkökulmia, intohimoja ja vähemmistöjä on aina ollut. Usein ajatellaan, että erilaisuus aiheuttaa konflikteja, muttei sekään pidä paikkaansa. Naapuruussovittelijana totesin, että esimerkiksi senioritaloissa on melko paljon konflikteja, vaikka luulisi, että niissä asuvilla ihmisillä olisi paljon yhteisiä nimittäjiä.

Erilaisuus voi Attiaksen mielestä olla päinvastoin vastakkainasettelua helpottava tekijä.

– Kun on itsestään selvää, ettei ajatella samalla tavalla, tulee kommunikoitua enemmän ja myös kysyttyä enemmän sen sijaan, että olettaa asioita.

Liika monimutkaistaminen voi viedä allikkoon

Attias suositteleekin kysymään suoraan asioista sen sijaan, että tulkitsisi kanssakulkijan ajatuksia tai toimintatapoja ja antaa esimerkin:

– Kerran minulta pyydettiin kulttuurikoulutusta. Kun kysyin, mihin tarpeeseen se tulee, minulle kerrottiin, että se liittyy hankalaan tilanteeseen, jossa ulkomaalaistaustainen ryhmä jätti aina kokoontumistilan pulpetit sikin sokin ja työntekijät kokivat asiasta kuormitusta. Kysymys oli aidosti hyväntahtoinen ja tarkoitus selvittää, miten asiaa pitäisi lähestyä tämän ryhmän kulttuuritaustaa kunnioittaen. Kävi ilmi, ettei ryhmälle oltu koskaan sanottu asiasta eikä pyydetty laittamaan pöytiä järjestykseen. Vastasin heille, että kysykää ja sanokaa asiasta. Niin myös tehtiin ja asia selvisi saman tien.

Attias korostaa, että asioille tehdään usein hallaa, jos niitä lähdetään monimutkaistamaan.

– Ihmisten välisissä ongelmissa lisätiedon hankkimista tärkeämpää on se, miten asiat käsitellään. Olen aina korostanut empatian merkitystä näissä asioissa. Ehkä ihmiset jännittävät hieman liikaa sitä, osaavatko toimia oikein ja ajattelevat, että asioiden pitäisi mennä sujuvasti. Olisi hyvä ymmärtää, ettei pieni hämmennys tai edes vastakkainasettelu ole sujumattomuutta vaan voi tosiaan olla tärkeä vaihe asioiden eteenpäin menolle, korostaa Attias.

Rauha syntyy kyvystä keskustella rakentavasti

Attias itse on saanut näkökulmaa erilaisuuteen jo lapsena. Kaksikielisen perheen lapseksi syntynyt tyttö erottui joukosta niin ulkonäön kuin myös nimensä vuoksi. Oma elämä on antanut jo varhain eväät työuralle sovittelijana. Millaisen Suomen hän haluaisi nähdä tulevaisuudessa?

– Haluaisin rakentaa meille Suomea, jossa ihmiset kokevat saavansa olla rauhassa, olipa kyse sitten asumisrauhasta, koulurauhasta, työrauhasta, yhteiskuntarauhasta tai omasta mielenrauhasta. Rauhasta tulee usein mieleen hiljaisuus, mutta se on kaikkea muuta: rauha syntyy kyvystä käydä hankalat keskustelut rakentavasti. Me olemme samassa veneessä huolimatta siitä, että olemme erilaisia. Ja se rakennustyö lähtee meistä jokaisesta, toteaa Attias ja vinkkaa vielä loppuun:

– Jos emme ihan niin tiiviisti purisi hampaitamme yhteen ollaksemme asiallisia, ehkä välttyisimme myös joltain turhilta vastakkainasetteluilta, naurahtaa Attias.

 




Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu

Lue lisää
kurenlahti
20.04.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Mitä haluamme elämältä?

TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä

Yhteiskuntajärjestyksemme perustuu jatkuvaan taloudelliseen kasvuun. Meillä on sitä tavoitellessamme niin kiire, että emme ehdi kysyä, mihin sillä kasvulla pyrimme ja mitä haluamme elämältämme. Uskontotieteilijä Mikko Kurenlahti kannustaa kaikkia pohtimaan asiaa erityisesti kuluttamisen näkökulmasta uuden suunnan löytämiseksi.

Pääset paremmin palkattuun työhön, jota varten koet, että sinun täytyy hankkia uusia vaatteita, ostaa parempi auto ja muuttaa suositulle alueelle asumaan. Kulutuksen laadun muutoksella viestit toisille, että elämässäsi on tapahtunut kehitystä ja uskot, että toiset myös osaavat tulkita viestisi, koska olemme luoneet sellaisen kulttuurin.

– Me ihmiset olemme sosiaalisia eläimiä, joilla on halu elää merkityksellistä elämää. Haluamme myös kuulua johonkin sekä tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Siksi haemme hyvän elämän mallia ottamalla oppia muista ihmisistä ja etsimällä toisten arvostavia katseita, toteaa Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Mikko Kurenlahti.

Opittu malli pitää sisällään erittäin vahvan kuluttamisen normin. Sen avulla luomme identiteettiämme ja se näkyy selkästi myös asumisessa. Koti on yksi keskeisimmistä paikoista, jossa kulttuurin sisäiset ja ulkoiset normit opitaan ja ne vaikuttavat läpi elämän.

Keinosta on tullut tavoite

Eteenpäin menemisen ja suorittamisen idea on iskostettu meihin syvälle. Länsimaisen ihmisen elämä on niin täynnä talouslogiikan lävistämiä asioita, ettei huomata kuinka keinosta on tullut tavoite, joka ajaa meitä noidankehään. Jahtaamme kiire kantapäillämme jatkuvaa kasvua niin raivoisasti, että olemme unohtaneet miettiä, mitä sillä kasvulla oikeasti tavoittelemme.

– Olemme aina luoneet uskomus- ja merkitysjärjestelmiä, jotka pystyvät tuomaan meidät yhteen ja antamaan selityksiä hyvälle elämälle. Luomme kysymyksillemme yhdessä vastauksia riippumatta siitä, missä ajassa eletään. Nyt elämme markkinavaltojen maailmassa, jossa ihmisen identiteetti ja heimoutuminen syntyy kuluttamisen kautta, selittää Kurenlahti.

Mistä tiedämme, olemmeko jo perillä?

Kuluttamisesta on siis tullut yhteinen kieli, jolla osoitetaan oma paikka yhteiskunnassa. Asiassa ei välttämättä olisi mitään pahaa, ellei tavaksemme olisi tullut ylikuluttaminen.

– Nykyinen tapamme toimia törmää planeetan kestävyyteen ja siksi meidän on uskallettava kysyä, mitä kohti olemme kasvamassa tai mihin meillä on niin kiire? Ja mistä tiedämme, että olemmeko jo perillä, kysyy Kurenlahti.

Nykyinen toimintatapamme on Kurenlahden mukaan tehnyt meistä mielikuvituksettomia. Yhdessä kehittelemämme tarina ”hyvästä elämästä” on niin vahva, että kuvittelemme toisenlaisen vaihtoehdon mahdottomaksi. Sitä ajatusta vahvistaa myös sosiaalinen paine.

Kukapa ei olisi törmännyt vähättelevään kommenttiin, jos on uskaltanut kyseenalaistaa jatkuvan kasvun ideologian ja koska emme halua olla kuulumatta joukkoon, mielummin vaikenemme, ettei meitä pidetä naiveina tai – mikä kauheinta asialinjaiselle ihmiselle – jopa idealisteina.

– Olemme sisäistäneet, että kunhan vaan nostetaan nopeutta ja tehoja, saavutamme edistyksen ja hyvinvoinnin. Mittaamme siten menestystä, vaikka kyse on kulissien parantamisesta. Sen sijaan, että nostamme vauhtia, pitäisi miettiä suuntaa. Kestävästä tulevaisuudesta kyllä puhutaan paljon, mutta vähän on keskustelua siitä, mitä on elämisen arvoinen elämä, pohtii Kurenlahti.

Haussa sosiaalisesti arvokas elämä

Harva lienee elämänsä ehtoopuolella katunut sitä, että on osannut elää elämänsä säilyttäen ympärillään ihmisiä, jotka aidosti välittävät. Sosiaalisesti arvokas elämä, jossa ihminen tulee kuulluksi, rakastetuksi ja jossa voi kokea iloa pitäisi nyt brändätä uudella tavalla. Voisimme ottaa oppia afrikkalaisesta ajatusmallista. Esimerkiksi Tansaniassa köyhyyden mittari ei ole niinkään rahan, vaan ihmissuhteiden niukkuus.

– Meidän pitäisi saada kiinni aineettomasta kasvusta. Ongelmana on, että hyvätkin asiat kuten välittäminen tehdään nyt kuluttamisen kautta esimerkiksi lahjojen ostamisen muodossa. Myös ihmisten yhdessä oleminen vaatii nykyään usein kuluttamista tavalla tai toisella.

– Tähän tarvittaisiin systeemitason muutos, joka lähtee isojen kysymysten esittämisestä eli sen pohdinnasta, miten voisimme saavuttaa hyvän elämän kaikille kestävällä pohjalla. Kenelläkään ei ole vastauksia, miten järjestelmä muutetaan, mutta vastauksia pitäisi etsiä yhdessä, ehdottaa Kurenlahti.

Voittajistakin tulee häviäjiä

Korona nosti esiin muutoksen tekemisen vaikeusasteen. Kaikki valistuneet tahot tietävät jo, että kuluttamisen pitää laskea, mutta kun se koronan takia laski pakosta, varoiteltiin isosti siitä, ettei näin voi jatkua, vaan kuluttamisen täytyy kasvaa, että vältymme suurelta ahdingolta eli lamalta.

– Me olemme luoneet järjestelmän, jota on pakko ylläpitää, jotta se ylläpitää meitä, harmittelee Kurenlahti ja korostaa, että pelkästään yksilön harteille muutosta ei pidä jättää.

– Tarvitaan laajempaa keskustelua ja ymmärrystä siitä, että lopulta myös nykyiset voittajat häviävät, jos tuhoamme planeettamme. Ilman sitä ei kenelläkään ole elämää.

Oma ajattelu kannattaa haastaa

Rakenteellista muutosta tarvitaan, mutta yksittäinenkin ihminen voi tehdä omilla valinnoillaan paljon ainakin oman elämänsä muuttamiseksi. Samalla voi toimia esimerkkinä muille poikkeavasta toimintamallista. Sillä tavalla esimerkiksi vegaaniudesta on tullut yhä yleisempää ja hyväksytympää.

– Itseltään kannattaa kysyä, mitä minä elämältäni oikeasti haluan ja mikä tarjoaa kokemuksia elämän merkityksellisyydestä. Itse koetan kiinnittää huomiota siihen, kuinka valintani kytkevät minut moniin ympäristöihin eli kun käyn kaupassa, maailma värähtaa tavalla tai toisella. Koetan myös katsoa kuluttamisen yli ja miettiä tarvitsenko oikeasti jotain tavaraa vai haenko jotain muuta kuten toisten hyväksyntää, pohtii Kurenlahti ja kertoo esimerkin.

– Eräs mies hankki itselleen urheilukellon, koska koki sen avulla saavansa hyväksyntää liikuntaa harrastavassa tuttavapiirissä sen lisäksi että kellon ostamisen taustalla oli unelma kellon lupaamasta paremmasta kunnosta. Hetkellisesti mies saavuttikin sosiaalisen tavoitteensa, kunnes kello vanheni ja olisi pitänyt ostaa uusi, jotta sosiaalinen asema olisi säilynyt. Kuluttamisemme taustalta löytyy usein tällaisia taustavaikutteita, jotka on hyvä huomioida, jotta niistä voi päästää irti.

Kolmen lapsen isä käy vastuullisen kuluttamisen keskusteluja myös lasten kanssa.

– Aina se ei ole niin helppoa, kun joka puolelta tulee vaikutteita, mutta minusta tuntuu, että tämän päivän lapset ovat huomattavasti valveutuneempia ja fiksumpia näissä asioissa, kuin me olimme aikoinaan, naurahtaa Kurenlahti.

Elämästä on lupa nauttia

Perillä olemisen mahdollisuuttakin kannattaa pohdiskella. On täysin sallittua nauttia elämästään juuri sellaisena kuin se on ilman jatkuvaa pyrkimistä johonkin. Parhaimmillaan voi välttyä esimerkiksi liialta työn tekemiseltä, kun rahaa ei tarvitakaan välttämättömiksi kuvittelemiinsa hyödykkeisiin. Luopumalla ylikuluttajuudesta voi saada sen mitä kaipaa, jos elämä tuntuu ihan joltain muulta kuin mitä oma toive olisi.

– Ei ole helppoa saada aikaan muutosta, mutta se on mahdollista, jos vain yhteistä tahtoa löytyy. Kestävien valintojen tekemistä voitaisiin yhteiskunnassa helpottaa esimerkiksi niin, että ympäristön ja ihmisen hyvinvointia edistävät tuotteet ja elintarvikkeet olisivat edullisempia ja niiden hankkiminen helppoa. Silloin ratkaisuksi asettuminen voisi olla valintana ensisijainen eikä se marginaalisempi vaihtoehto, korostaa Kurenlahti.

Ihmiset pystyvät toimimaan niin halutessaan

Kurenlahti on vastikään kirjoittanut professori Arto O. Salosen ja valokuvataiteilija Ari Jaaksin kanssa kirjan Rakkautta ja valoa – Tie hyvään tulevaisuuteen. Kirja käsittelee sitä, mihin tilanteeseen ihmiskunta on tullut, miten suorituskeskeisyydestä päästäisiin merkityskeskeisyyteen ja määrällisten mittareiden käyttämisestä laadullisten tekijöiden etsimiseen.

– Kun elämän päämääräänä on jatkuvan elintason nousu, siitä tulee suoritus, jonka onnistumista mitataan numeroilla. Siitä seuraa helposti riittämättömyys, merkityksettömyys ja tarkoituksettomuus ja ilmiset kokevat tuollaiset tunteet yleensä hirveän uhkaaviksi tekijöiksi, toteaa Kurenlahti, joka on kuitenkin toiveikas tulevaisuuden suhteen.

– Toivo on siinä, että nykyinenkin elämänmeno on ihmisten sopimia asioita ja korona-aika on opettanut, että ihmiset pystyvät toimimaan nopeastikin, jos niin haluavat. Toivon myös, että korona-ajan pysähdys ja opetukset eivät unohtuisi vaan voisimme jatkaa tavalla tai toisella elämäntyyliä, joka ei perustu jatkuvaan kiireeseen ja ylikuluttamiseen, toteaa Kurenlahti.

 

 




Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu

Lue lisää
Mustavalkoinen kuva, jossa useampi mies rakennustyömaalla töissä.
20.04.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Mullistavia asumisaatteita

TEKSTITomi Ertovaara |  KUVAT: Espoon kaupunginmuseo ja Asuntosäätiö

Millaisissa kodeissa ensimmäiset Asuntosäätiön asukkaat asuivat? Mikä 1950-luvulla oli asumisessa uutta ja edistyksellistä? Asuntosäätiön 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Kotimaisema kurkistaa tämän vuoden numeroissa aiempien vuosikymmenten koteihin.

Sotien jälkeen uusien asuntojen tuotanto oli Suomessa lähes täysin tyrehtynyt ja maassa vallitsi huutava asuntopula. Erityisen ahtaalla olivat lapsiperheet, joiden oli vaikea saada itselleen ylipäätään asuntoa – puhumattakaan kodista, joka olisi lasten kehitykselle sopivassa ympäristössä.

Vuonna 1951 kuusi kansalaisjärjestöä; Väestöliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Invalidiliitto, Vuokralaiset Ry, SAK ja Virkamiesliitto (lakkautettu) perustivat Asuntosäätiön ratkaisemaan näitä haasteita.

Tapiolan ensimmäiset alueet olivat poikkeuksellinen yhteiskunnallinen ja kaupunkikuvallinen kokeilu, joka herätti runsaasti huomiota Suomen ulkopuolellakin. Myös rakentamisessa kokeiltiin uudenlaisia elementtejä ja materiaaleja. Yllä näkyvässä kuvassa nousee Toukola-talo Hagalundintien varrella 1960-luvun alkupuolella. (KUVA: Matti Alhopuro)

Säätiön aate oli aikaansa nähden radikaali. ”Me emme halua rakentaa asuntoja ja taloja, vaan nykyaikaista yhdyskuntaa nykyajan ihmiselle ja hänen perheelleen”, oli yksi julistuksista. Siihen asti oli puhuttu vain asuntomäärän lisäämisestä ja tuotannon tehostamisesta.

Suomen oloihin sovelletun, uudenlaisen kaupunkirakentamisen mallin tuloksena alkoi Espoon maalaispitäjään nousta uuden aikakauden asuinympäristö, puutarhakaupunki Tapiola. Monien muiden alueiden tavoin Espoo paini tuhansien sotaa paenneiden siirtolaisten ja rintamamiesten asuttamishaasteen parissa. Tapiolasta haluttiin rakentaa ihanneyhdyskunta, jossa yhdistyisivät kaupungissa ja maalla asumisen hyvät puolet.

Asuntojen suunnitteluun otettiin mukaan ”kotitalousasiantuntijoita ja perheenemäntiä”. Asuminen kodeissa oli edistyksellistä. Huoneissa oli suuret ikkunat, ja asunnot suuntautuivat sisältä katsoen ulos luontoon. Huoneiden muodoissa tavoiteltiin neliömäisyyttä. Tämä kaikki oli uutta verrattuna vanhoihin kaupunkiasuntoihin, joissa yksityisyyttä suojattiin ympäristöltä ja katseilta.


Vuotuisissa asunto- ja sisustusnäyttelyissä (1954–1956) esiteltiin Tapiolan vastavalmistuneita asuntoja. Sisustajina oli useita suuria huonekaluliikkeitä ja yleisö sai käsityksen paitsi uusista asunnoista, myös ideoita kodin sisustukseen. KUVA: Valokuvaamo Pietinen



Tapiolaan nousi myös erityisiä koteja. Suomen taiteilijaseuran rivitalon huoneistokohtaiset ateljeet tarjosivat mahdollisuuden yhdistää työ- ja perhe-elämä – modernia asumista tänäkin päivänä. Perheen olohuoneen sisustus henkii 1950-luvun tunnelmaa. KUVA: Valokuvaamo Pietinen

Vuonna 1961 toiminta laajeni, kun Asuntosäätiö hankki omistukseensa Stensvikin kartanon maat Espoonlahden rannalla. Alueen yleiskaava annettiin Alvar Aallolle tehtäväksi ja rakentaminen Soukassa alkoi 1967. Samalla vuosikymmenellä säätiön rakentaminen laajentui myös muualle Suomeen, Rovaniemelle ja Jyväskylään.

Soukan ja Kivenlahden lähiökeskuksiin rakennettiin jo varhain alueellisia palveluja asukkaille. Kuvassa vietetään Soukan aluepesulan avajaisia vuonna 1969. KUVA: Atte Matilainen


Lähteet:
Heikki von Hertzen: Raportti kaupungin rakentamisesta, Asuntosäätiö, 1985.
Tapiolan puutarhakaupunki, Asuntosäätiö, 1966.
Timo Tuomi (toim.): Tapiola: elämää ja arkkitehtuuria, Rakennustieto Oy, 2003.
asuntosaatio.fi.

 



Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu

Lue lisää
asuntosuunnittelu_arkkitehti_helander
08.04.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Asuntosuunnittelun tulee lähteä ihmisten tarpeista

TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä

 

Historia on osoittanut, että asuntosuunnittelu menee sykleissä. Arkkitehti Henna Helander uskoo, että nyt käynnissä oleva prosessiajattelu on kääntymässä suuntaan, jossa ihmisten todelliset tarpeet huomioidaan taas paremmin.

Olet varmaan kuullut puhuttavan, kuinka jossain asunnossa on hyvä pohja, mutta oletko miettinyt mitä kaikkea se pitää sisällään?

– Asunnon pitäisi olla valoisa. Hyvässä pohjassa asuntoon tulee valoa kahdesta suunnasta. Usein hyvä pohja on myös neliönmallinen, mikä helpottaa huoneiden kalustamista ja antaa vaihtoehtoja sisällä liikkumiseen, listaa hyvän pohjan perusasioita Arkkitehtiliitto SAFAn puheenjohtaja Henna Helander.

Perustasoa kehittyneempään pohjaan Helanderin mielestä kuuluu myös se, että asunnossa pystyy kulkemaan ympäri. Se tuo samanlaista vaihtelun tunnetta kuin kaupunki, jossa voi kuljeskella eri reittejä. Myös ovia voisi olla huoneissa kaksi, jolloin tila muuttuisi monikäyttöisemmäksi.

– Kaikkien ovien ei tarvitse olla käytössä, mutta ne luovat mahdollisuuksia, selventää Helander.

Korona korostanut monikäyttöisyyttä

Koronapandemia on korostanut tilojen monikäyttöisyyttä, kun ihmiset ovat joutuneet viettämään enemmän aikaa asunnoissa ja usein tekemään myös töitä samassa tilassa.

– Itsekin teen etätöitä ja olen joutunut rajaamaan kotona tietyn tilan, mihin lapset eivät saa tuoda leluja. Minulla on siihen mahdollisuus, mutta ne, jotka joutuvat elämään ahtaissa tiloissa, ovat henkisesti kovilla. Asunnossa pitäisi olla tilaa työhuoneelle, jotta työt eivät olisi jatkuvasti silmissä, korostaa Helander.

Jatkuvasti pienenevä huoneistokoko onkin yksi tämän päivän haasteista. Suomessa on aina asuttu pienemmissä asunnoissa kuin monissa muissa Euroopan maissa ja asuntojen keskipinta-ala on vain pienentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kaikkein ahtaimmin asuvat tilastojen mukaan lapsiperheet.

Raha vienyt suunnittelulta työkaluja

Helanderin mukaan arkkitehdit mielellään suunnittelisivat kaikille mielekkäitä koteja, mutta usein vastaan tulee raha. On kustannustehokkaampaa rakentaa varsinkin kaupunkikeskustoissa taloja, joiden runkosyvyys on niin suuri, että porrashuone toteutetaan talon sisälle.

Tuollaisissa taloissa asunnoista tulee pitkulaisia ja ikkunoita saadaan vain yhdellä seinällä. Ratkaisu tuottaa pimeämpiä tiloja asunnon perälle ja myös pitkiä ikkunattomia käytäviä. Vertailun voi tehdä vaikkapa 70-luvulla rakennettuihin kerrostaloihin, joissa runkosyvyys mahdollistaa valon pääsyn asuntoon vähintään kahdesta suunnasta.

Avokeittiö vallannut alaa

Raha on syynä myös siihen, että keittiö sijoitetaan yhä useammin olohuoneen perälle, mikä vähentää yleensä keittiön valoisuutta. Toisille avokeittiö käy, mutta korona-ajan myötä yhä useampi on toivonut, että keittiön oven sulkemalla saisi jaettua rauhallista tilaa perheenjäsenten kesken.

– Suljettavat, ikkunalliset keittiöt ovat hävinneet suunnittelusta ja keittiökalusto laitetaan lähtemään joskus jopa eteisestä olohuoneeseen, huokaisee Helander.

Kun keittiö on jatkuvasti esillä asuintilassa, se hankaloittaa myös esimerkiksi jätehuollon ja kierrättämisen järjestämistä esteettisesti. Asukkailta vaaditaan ilmastosyistä lajittelutoimia, mutta asunnoissa ei ole aina tilaa järjestää sitä.

– Kun tuollaisia velvoitteita ei pysty hoitamaan hyvin, se vie ihmisen oman hallinnan tunteen pois ja luo stressiä, pohtii Helander.

Jokainen ansaitsee kaksi huonetta

Pienen asunnon ongelmat kiteytyvät usein yksiöihin, kun asukas joutuu katselemaan koko ajan samaa tilaa.

– Jokainen ihminen ansaitsisi kaksi huonetta, sillä ihannetilanne olisi, että asunnossa pääsisi siirtymään tilasta toiseen fiiliksen mukaan. Pienemmissä asunnoissa voisi olla kaksi isompaa tilaa ja lisäksi vaikka alkovi tai ikkunallinen keittokomero, hahmottelee Helander ja muistuttaa, että pienissäkin asunnoissa pitäisi pystyä kaiken muun lisäksi myös hyötyliikkumaan.

Yksinasuvien asumistoiveita kartoittaneessa, vastikään julkaistussa Anne Tervon väitöskirjatutkimuksessa vahvistetaan Helanderin ajatus. Yksinasuvat kaipaavat yksiötä enemmän tilaa ja he kokevat olevansa väliinputoajia, koska ahtaasti asuminen määritellään yleensä niin, että yksi ihminen asuessaan yksiössä ei asu ahtaasti.

– Mitä vanhemmaksi tullaan, sitä enemmän ollaan kodeissa ja sitä merkityksellisemmäksi nuo mainitut asiat tulevat. Suurin ikäryhmä yksinasuvissa ovat yli 70-vuotiaat, ja tämä ryhmä on valtavassa kasvussa. Yhä useamman ikäihmisen oletetaan myös selviävän yksin kotona yhä pidempään. Riittävän tilan lisäksi mielenterveyden kannalta on tärkeää, mitä ikkunasta on nähtävissä. Myös parveke tuo iloa ja voi olla todella iso henkinen helpotus asuntoon sidotulle asukkaalle, muistuttaa Helander.

Kaikki eivät halua konmarittaa

Hyvässä asunnossa on myös riittävästi säilytystilaa. Ihmisellä on keskimäärin noin 10 000 tavaraa, eikä minimalismi ja konmarittaminen puhuttele kaikkia. Suomessa oman lisänsä tuovat vielä neljä vuodenaikaa, jolloin vaatteita tarvitaan enemmän kuin lämpimissä maissa.

– Ihmisillä on selkeää tarve asuntokohtaisiin varastoihin, jotta vaikka varapatjan saa kätevästi sisätiloihin. Myös pyykinkuivatukselle pitäisi varata tilaa. Taloihin pitäisikin saada enemmän turvallisia pyykinkuivaustiloja, toteaa Helander, joka mielellään näkisi asunnoissa yhä useammin myös erillisiä wc- ja kylpytiloja, jotta ihmiselämän puhtaimmat ja likaisimmat asiat voisi tehdä eri tiloissa.

Asuntosuunnittelun lyhyt historia

Mutta miten on päädytty tilanteeseen, jossa asunnot pienenevät ja valon merkityksestä pitää muistutella, kun markkinoille on tullut jopa ikkunattomia makuuhuoneita.

Asuntosuunnittelu menee Helanderin mukaan sykleissä. 50-luvulla haluttiin suunnitella ihmisille. Esimerkiksi Asuntosäätiö otti Tapiolassa kotirouvat mukaan suunnitteluun juuri siksi, että pystyttäisiin tekemään asukkaiden tarpeiden mukaisia asuntoja.

– Silloin mietittiin, mitä niukoista materiaaleista saadaan parhaiten aikaan. 50-luvun tilat olivat pieniä, mutta valoisia, koska runkosyvyydet olivat pieniä. Siten pieniinkin asuntoihin saatiin toteutettua oma ikkuna jopa kylpyhuoneisiin, kertoo Helander ja jatkaa 60-luvulle.

– 60-luvulla asuntoihin tuli isommat ikkunat ja enemmän tilaa. 70-luvulla pohjat pysyivät aika hyvinä, mutta asuntojen ulkokuori meni tekniikan ja talouden ehdoilla ja asuinympäristö köyhtyi. Tuolloin pyrittiin kehittämään taloutta ja tekniikkaa.

80-luku toi monimuotoisuuden ja asuntosuunnittelun lähtökohta oli tavallaan vastaliike 70-luvun tylyydelle. Haluttiin pienimittakaavaisuutta ja inhimillisyyttä.

– Silloin keksittiin kuitenkin koneellinen poistoilma, minkä johdosta kylpyhuoneet siirrettiin pois seinien luota, eikä niihin enää saatu ikkunoita, harmittelee Helander.

1990- ja 2000-luvuilla ihmisen tarpeet osattiin yhä ottaa huomioon, mutta viimeiset kymmenen vuotta on jälleen menty yhä enemmän prosessin ehdoilla. Tekniikka ja talous ovat olleet korostuneesti etusijalla.

Ilmassa on ravistelevia tekijöitä

– Luulen ja toivon, että kohta tulee taas käännepiste ja aletaan miettiä asioita enemmän asumisen ja ihmisen kautta. Ilmassa on selkeästi ravistelevia tekijöitä, kuten etätyön mukana tulleet uudet vaateet asumiselle. Tämä aika on myös hyvä muistutus meille kaikille, että osa väestöstä, kuten vammaiset ja vanhukset viettävät asuntoon sidottua elämää jatkuvasti, toteaa Helander.

Myös ilmastonmuutos tulee muuttamaan ajattelua ja on jo tehnyt sen. Moni perustelee pienempiä asuntoja ekologisuudella, samoin halukkuutta asua kaupunkikeskustoissa hyvän julkisen liikenteen äärellä. Puurakentaminenkin on jo haastanut betonirakentamisen.

– Betonirakentamistakin voisi kehittää. Esimerkiksi pilarilaatalle tehdyt asunnot toisivat muunneltavuutta, kun kantavia seiniä ei tarvittaisi. Ratkaisu veisi myös vähemmän betonia ja jos asunto avautuisi kahteen suuntaan mahdollistaen kunnon tuuletuksen, ilmanvaihto voisi olla painovoimainen, visioi Helander.

Kaunis tila löytää käyttäjänsä

Asuntosuunnittelun tulevaisuutta pohtiessaan Helander toivoo, että ihmisten ikuiset tarpeet kodin hyvästä tunnelmasta, miellyttävistä näkymistä ja valosta saisivat vahvemmin jalansijaa.

– Uskon, että niukastakin pystyy tekemään hienoa ja kaunista eli hyvä asuntosuunnittelu ei välttämättä ole rahasta kiinni. Ehkä enemmän pitäisi ymmärtää, ettei yritetä löytää yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua. Erilaiset ihmiset tarvitsevat erilaisia koteja, korostaa Helander.

Erilaisuus voisi olla vaikka sitä, että osassa asunnoista olisi äänieristettyjä huoneita musiikin harrastajille tai etätyöläisille. Tai taloon voisi toteuttaa yhteiskäyttöön viherhuoneita tai kuisteja.

– Voisimme hurjasti rikastuttaa elinympäristöämme pienillä asioilla. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, ettei asuntojen valoisuudesta tingitä, koska valolla on niin vahvat vaikutukset fysiologiaan ja mielenterveyteen, pohtii Helander ja muistuttaa Winston Churhillin viisaudesta, että luomme tiloja, mutta tilat muokkaava meitä.

– Itse olen vakuuttunut myös siitä, että luomalla kaunista, tila löytää aina käyttäjänsä, koska kauneus inspiroi ihmistä, toteaa Helander.
 




Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu

Lue lisää
asuntosaatio_asuinalueiden_eriytyminen_nevalainen
26.03.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Segregaatioon voidaan vaikuttaa

TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä


Asuinalueiden eriytyminen, segregaatio muuttuu ongelmalliseksi, kun elintasoerot kasvavat suureksi ja huono-osaisuuden keskittymät eriytyvät muusta yhteiskunnasta.
Suomessakin eriytyminen on lisääntynyt, mutta tulevaisuuteen voidaan vielä vaikuttaa nyt tehtävillä päätöksillä.

Segregaatiossa on kyse hyvin monisyisestä asiasta, johon vaikuttavat erityisesti elintasoon ja koulutukseen liittyvät tekijät ja valinnanmahdollisuudet. Segregaation seuraukset näkyvät kuitenkin asuinalueilla. 

– Segregaatio on seuraus, ei syy, toteaa ympäristöministeriön ympäristöneuvos Jaana Nevalainen, jonka vastuualueelle kuuluu muun muassa segregaation ehkäisemiseen liittyvät asiat.

Suomessa tuloerot ovat kasvaneet, mikä osaltaan kiihdyttää segregaatiota. Kehitys on ollut nopeaa, sillä 90-luvun alussa alueellista eriytymistä ei juurikaan ollut. Duunarit ja valkokaulustyöntekijät elelivät samansuuntaisesti yhtenäiskulttuurin vallitessa ja asuivatkin usein samoilla asuinalueilla. Nuorilla aikuisilla oli näkymä siitä, että kouluttautumalla ja töitä tekemällä voi ylittää omien vanhempiensa tulotason, eikä menestyminen ollut kiinni perheen lähtökohdista.

Toisilla on varaa, toisilla ei

Tilanne yhteiskunnassamme on nyt toinen ja se näkyy muun muassa asuntomarkkinoilla, jossa eletään erikoista aikaa. Hyvin toimeentuleva väestönosa pystyy yhä edelleen maksamaan asunnoista jopa huikean korkeita hintoja ja pitämään siten kasvukeskusten asuntokauppaa vilkkaana.

Se sumentaa kokonaistilannekuvaa, sillä samaan aikaan erityisesti kasvukeskuksissa yhä harvemmalla tavallisella palkansaajalla ja varsinkaan nuorilla perheillä on varaa ostaa tarpeitaan vastaava asunto.

ARA-asuntojen kysyntä kasvanut

Myös vuokra-asuntomarkkinoilla ollaan jonkinlaisessa murrostilassa.  Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrat ovat kasvukeskuksissa kalliita ja koronatilanne on kääntänyt asuntojen kysynnän laskuun. Myös Kela velvoittaa asukkaan hakemaan halvempaa asuntoa, jos vuokrasta ei suoriudu asumistuen turvin.

Yhä harvempi suoriutuu, mikä on lisännyt voimakkaasti ARA-asuntojen kysyntää erityisesti pääkaupunkiseudun kunnissa. Myös asumisoikeusasuntojen kysyntä on kasvanut, mikä näkyy muun muassa todella matalana asuntojen vaihtuvuuslukuna.

Asuntopolitiikka ei ratkaise juurisyitä

Asumisen hallintamuotojen monipuolisuus sekä toimivat joukkoliikenneyhteydet ja palvelut ovat tärkeitä keinoja segregaation ennaltaehkäisyssä. Kaikilla on oltava mahdollisuus terveelliseen, turvalliseen ja viihtyisään asuinympäristöön.

Myös ARA-asunnot tärkeitä, jotta pienituloisillakin on mahdollista asua hyvin ja kohtuullisilla asumiskustannuksilla. Mutta vaikka asuntopolitiikalla voidaan vaikuttaa tilanteeseen, segregaation juurisyitä sillä ei ratkaista.

– Kaupunkisegregaatio on seuraus tulonjaon, työllisyyden, koulutuksen ja hyvinvoinnin epätasaisesta jakautumisesta ja näiden erojen paikantumisesta asuntomarkkinoiden vaikutuksesta kaupunkien eri alueille. Yhteiskuntaa pitää tarkastella kokonaisuutena ja ymmärtää esimerkiksi, mikä vaikutus asumisen hinnalla, lapsilisillä tai työttömyyskorvauksella on ihmisten elämään. Pitää myös muistaa, että toimeentuloon ja hyvinvointiin vaikuttavat päätökset näkyvät segregaatiovaikutuksina noin kymmenen vuoden viipeellä, toteaa Nevalainen.

Koulutus ja työllisyys ratkaisevassa asemassa

90-luvun laman jälkeisissä tutkimuksissa on todettu, että lama-ajan leikkaukset vaikuttivat voimakkaimmin kaikkein pienituloisimpiin. Moni putosi tuolloin nousukiidon kelkasta ja Suomeen pääsi syntymään monisukupolvista huono-osaisuutta.

– Haitallista segregaatiota pitäisi välttää kaikin keinoin. Vaikkei ennaltaehkäisemiseen olekaan yhtä keinoa, koulutus ja työllisyys ovat ratkaisevassa asemassa. Meidän pitäisi löytää mekanismit, joilla vaikutetaan juuri noihin perussyihin. Ketään ei pitäisi päästää tippumaan kelkasta, korostaa Nevalainen.

Opetusministeriön selvitys segregaation vaikutuksesta kouluvalintoihin julkistettiin vastikään ja siinä todettiin, että Suomessakin on jo ns. koulushoppailua ja koulutuksellisen huono-osaisuuden tihentymiä. Erityisen huolestuttavana pidetään sitä, että perusopetuksen osalta osaamiserojen kasvu on lisääntynyt sekä oppilaiden että koulujen välillä. Se vähentää yksilön valinnan mahdollisuuksia.

– Perheiden tilanne on muuttunut ja esimerkiksi lapsiköyhyys on lisääntynyt. Myös vanhempien koulutustausta näyttää vaikuttavan yhä enemmän nuorten kouluttautumiseen. Tarvitaan laajempaa yhteiskunnallista ymmärrystä, jotta tilanne saadaan muuttumaan, pohtii Nevalainen.

Yhteiskunta tarvitsee erilaisia ihmisiä

Mitä sitten tarkoittaa laajempi yhteiskunnallinen ymmärrys? Nevalaisen mielestä asuntomarkkinoiden vaikutusta asuinalueiden eriytymiseen tai syrjäytymisen ja negatiivisen kaupunkisegregaation laajempia yhteiskunnallisia seurauksia ei riittävästi ymmärretä. Myös mahdollisuuksien tasa-arvon luominen ja ylläpitäminen vaatii työtä.

– On myös tärkeää, että erilaisista taustoista tulevilla on aidosti samat mahdollisuudet esimerkiksi koulutukseen, työhön ja hyvinvointiin. Yhteiskunnan eri tasoille tarvitaan ihmisiä erilaisista taustoista, jotta ymmärrys ihmisten erilaisista lähtökohdista ja arkitodellisuuksista säilyy, selventää Nevalainen.

Suomessa ollaan ehkä liiaksi tuudittauduttu siihen, että meillä on vähän alueellista eriytymistä verrattuna naapuriimme Ruotsiin tai muihin Euroopan maihin. Nevalaisen mukaan me kuitenkin olemme segregaation lisääntymisen tiellä, ellei riittäviä toimia tehdä.

Uhkana levottomuuden lisääntyminen

– Jos emme kiinnitä riittävästi ennalta ehkäiseviin toimiin huomiota, meillekin voi syntyä rinnakkainen yhteiskunta, jonka jäsenet eivät koe kuuluvansa varsinaiseen yhteiskuntaan. Yhteiskunnallinen levottomuus ja turvattomuus lisääntyvät ja kaupunkien toimivuus ja myös kilpailukyky heikkenee, painottaa Nevalainen.

Myös populismi on selvä merkki yhteiskunnan jakautumisesta ja toisten elämäntilanteiden ymmärtämättömyydestä. Se on omiaan kärjistämään asetelmia ja myös keskustelua. Siihen asiaan tosin voi jokainen vaikuttaa myös omalta osaltaan.

Wien olisi meille hyvänä esimerkkinä

Vaikkei segregaatiota pelkällä asuntopolitiikalla ratkaista, myös sillä saralla voidaan Nevalaisen mukaan tehdä paljon tilanteen parantamiseksi.

– Meidän ei pitäisi hyväksyä esimerkiksi kallista asumista, se ei ole luonnonlaki. Voisimme ottaa oppia Itävallan pääkaupungista Wienistä. Se on kallis maailmankaupunki, jossa on omat segregaatio-ongelmansa, mutta myös mahdollisuus asua kohtuullisella hinnalla hyvillä sijainneilla, kertoo Nevalainen ja toteaa, että muutenkin muiden maiden asuntopolitiikkaa olisi hyvä pohtia niin uusien ratkaisujen löytämiseksi kuin virheiden välttämiseksi.

Wienissä kaupunki omistaa noin kolmanneksen koko asuntokannasta. Toteutetun asuntopolitiikan johdosta osavaltion tukema asuntotuotanto on aito vaihtoehto asukkaille ja julkinen asuntotuotanto pitää asuntokannan korkealaatuisena sekä vuokrat kohtuullisina. 

– Itävallassa asuntopolitiikan perusta on, että asumisen ymmärretään luovan olosuhteita muille elämänlohkoille, olevan sekä työvoiman että elinkeinoelämän edellytysten parantaja. Laajasti nähdään, että asumisen pitää olla kohtuuhintaista, jotta ihmisillä on varaa tehdä muita asioita, istua vaikka kahvilassa.

Toimenpiteet pitää ulottaa alkuperäisiin asukkaisiin

Monista Euroopan maista löytyy myös hyviä keinoja eriytyneen asuinalueen tilanteen korjaamiseen. Esimerkiksi Tukholmassa, joka on yksi Euroopan segregoituneimmista kaupungeista, on malleja koulun ja nuorisotoimen yhteistyölle.

– Tutkimuksissa on havaittu, että erilaiset toimenpiteet ja resurssit täytyy ulottaa alueen alkuperäisiin asukkaisiin ja segregaation perussyihin, jotta saadaan aitoja tuloksia aikaan. Jos alueelle tuotetaan vain uusia asuntoja ja saadaan muuttamaan erilaisia ihmisiä, alueen tulotaso saadaan ehkä nostettua, mutta silloin astutaan helposti keskiarvojen harhaan. Sen sijaan olisi tarkasteltava, kuinka toimenpiteet vaikuttavat alkuperäisten asukkaiden hyvinvointiin, koulutukseen ja työllisyyteen, toteaa Nevalainen.

Emme voi tuudittautua parempaan tilanteeseemme

Suomessa ei onneksi olla vielä Ruotsin tilanteessa, mutta jos mitään ei tehdä, tilanne on kymmenen vuoden päästä selkeästi huonompi. Epämieluisa kehitys tulee todennäköisesti olemaan vielä nopeampi kuin viimeisen 30 vuoden aikana.

– Emme voi tuudittautua siihen, että meillä on nyt parempi tilanne kuin muualla. Sen lisäksi, että nyt pitää tehdä hyviä asioita, meillä on paikattavana vielä menneisyydessä tehtyjen päätösten seurauksia ja jopa 1990-luvun alun laman käynnistäneitä kehityskulkuja, jotka näkyvät viipeellä. Valtavasti pitäisi tehdä siihen, että edes pysytään paikallaan, muistuttaa Nevalainen.

 




Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu

Lue lisää
asuntosaatio_70_vuotta_syntymapaivakakun_resepti
22.03.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Vispilät esiin ja synttärikakun reseptit jakoon!

Asuntosäätiö täyttää tänä vuonna 70 vuotta ja haluamme viettää juhlavuotta yhdessä sinun kanssasi. Nyt kutsumme kaikki jauhopeukalot ideoimaan ja jakamaan herkullisimmat ja hurmaavimmat synttärikakkureseptit myös muiden iloksi. Millainen kakku tai vaikka leivos juhlistaisi tätä seitsemänkymppistä?

Jaa oma kakku- tai leivosohjeesi toukokuun loppuun mennessä kuvan kera Instagramissa tai Facebookissa tunnuksella #asuntosäätiö70. Voit myös lähettää ehdotuksesi osoitteeseen kotimaisema@asuntosaatio.fi. Julkaisemme herkullisia ohjeita ja kuvia seuraavassa Kotimaisema-lehden numerossa, joka ilmestyy kesäkuussa.

Kaikkien osallistuneiden kesken arvomme Design House Stockholmin Block-valaisimen. Liitä mukaan yhteystietosi, jos haluat osallistua arvontaan. Myös julkisilla sometileillä jaetut ohjeet osallistuvat arvontaan. Pysy kuulolla – kesällä pääsemme toivottavasti nauttimaan yhteisistä juhlavuoden kahvihetkistä!





Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >

Lue lisää
asuntosaatio_asumisoikeusasuminen_yhteisollisyys
11.03.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Yhteisöllisyys luo hyvän asumisen edellytykset

TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä

Asuminen on paljon muutakin kuin asunto. Se on parhaimmillaan tunnetila, joka saa ihmisen viihtymään ja tuntemaan kuuluvansa johonkin. Asuntosäätiön asumisoikeusasunnoissa asuvat Kirsti Temmes ja Pentti Pönkkö korostavat yhteisöllisyyden olevan avainasemassa tuon tunnetilan syntymiseen, ja sen merkitys korostuu ikääntymisen myötä.

Pohdimme Kirsti Temmeksen ja Pentti Pönkön kanssa Helsingin Kruunuvuorenrannassa Taubenkuja 4:n kerhohuoneella seniori-ikäisten asumistarpeita. Suomi ikääntyy niin, että vuonna 2030 yli 65-vuotiaita on jo 26 prosenttia asukkaista.

Todennäköisesti myös senioreiden asumistarpeet jatkavat muuttumistaan. Esimerkiksi omistusasumisen valta-asema kyseenalaistetaan jo nyt, mikä näkyy myös asumisoikeusasuntojen kysynnässä. Asuntosäätiöllä on omistuksessaan yli 16 500 asokotia 31 paikkakunnalla.

Yhä useampi luopuu omistusasunnosta

Asumisoikeusasunto sopii moniin erilaisiin elämäntilanteisiin. Nykyisin on jo todella paljon Kirstin ja Pentin kaltaisia asukkaita, jotka luopuvat omistusasunnosta hankkiakseen asumisoikeusasunnon. Tämä on mahdollista yli 55-vuotiaille, koska heitä eivät koske varallisuusrajat.

Kirsti ja Pentti muuttivat Asuntosäätiön upouuteen asumisoikeustaloon puolitoista vuotta sitten. Kirsti asuu kaksiossaan yksin ja Pentti vaimonsa Annelin kanssa kolmiossa. Vaikka molemmat muuttivat edellistä asuntoa pienempään, tilaa koetaan olevan riittävästi.

– Kunhan kirjat sain mukaan. Jotenkin elämä kääntyy iän myötä meditatiivisesti sisäänpäin niin, ettei tilaa tarvitse enää niin paljon, mutta yksiöön en olisi silti ollut valmis lähtemään. Se olisi henkisesti liian rajoittavaa.

Molemmat halusivat ehdottomasti uuteen asuntoon, jotta välttyvät peruskorjausremonttien vaivalta.

– Ei minulla olisi ollut mitään mahdollisuutta saada Helsingistä riittävän kokoista uutta omistusasuntoa Lahdesta myymäni asunnon hinnalla, toteaa Kirsti, joka halusi päästä asumaan samaan kaupunkiin tyttären perheen kanssa.  

Myös Pentin muuton takana oli pääkaupunkiseudulla asuva jälkikasvu. Asuntosäätiön asokodin valintaan vaikutti hänelläkin taloudelliset tekijät.

– Ei tällä iällä ole järkeä investoida omistusasuntoon, kun ei tarvitse omillaan pärjääville lapsillekaan säästää. Koimme asumisoikeusasunnon erinomaiseksi vuokra- ja omistusasumisen välimalliksi, toteaa Pentti.

Tärkeää on myös esteettömyys, jotta tutusta yhteisöstä ei tarvitse muuttaa pois iän mukanaan tuomien vaivojen myötä.

Pelkkä asunto ja toimiva talo ei riitä

– Ei se riitä, että on kiva kämppä ja toimiva talo vaan pitää voida tuntea viihtyvänsä ja siihen vaikuttavat monet asiat kuten yhteisöllisyys, joka on auttanut minua sopeutumaan kokonaisvaltaisesti tähän uuteen asuintaloon, korostaa Pentti ja kehuu lenkkisaunailtoja tutustumisen edesauttajana.

– Ennen koronapaholaisen tulemista pääsin onneksi tutustumaan saunassa talon ihmisiin. On ollut mukava oppia tuntemaan naapureita ja huomata, että yllättäen on löytynyt lähipiiristä yhteisiä taustoja, kuten esimerkiksi sama reserviupseerivuosikurssi, naurahtaa Pentti.

Karjalaistaustaiselle puheliaalle Kirstille yhteisöllisyys on äidinmaidossa perittyä ja rikkaan elämän edellytys. Myös Pentillä on lapsuuden kokemuksia kyläyhteisön toiminnasta, jossa vilja puitiin yhteisillä puimureilla ja naapuriin piipahdettiin päivittäin, välillä lämpimäisten kanssa. Menneen maailman touhuja, mutta perustaltaan ihan samoja kuin mitä ihminen kaipaa ja tarvitsee tänäkin päivänä, yhteyttä toisiin ihmisiin.

Sattumaa vai esimerkin voimaa?

– Hyvään asumiseen kuuluu ehdottomasti sosiaalinen vuorovaikutus ja se, että talossa asuu eri-ikäisiä ja taustaisia ihmisiä. Tänne on sattunut paljon saman henkisiä ja samalla huumorintajulla varustettuja ihmisiä, joiden myötä olen nuortunut monta vuotta, kertoo Kirsti, joka on löytänyt talosta uusia ystäviä ja houkutellut naapureita mukaan asukastoimikuntaan.

Vai onko kyse sittenkään vain sattumasta, että juuri Taubenkujan taloon olisi muuttanut paljon saman henkisiä. Vai olisiko kyse siitä, että Kirstin ja Pentin kaltaiset, yhteisöllisyyttä arvostavat ihmiset ovat levittäneet omalla esimerkillään vuorovaikutuksen ilosanomaa ympärilleen.

Joka tapauksessa taloon on syntynyt lyhyessä ajassa kulttuuri, jossa naapurista käydään lainaamassa leivinpaperia tai viedään ylimääräiset joulusuklaat syötäväksi. Naapureiden kanssa vaihdetaan myös avaimia, jotta tarpeen tullen apu on lähellä. Pihalla myös jutellaan ohikulkijoiden kanssa ja tehdään oma-aloitteisesti pihatöitä.

Korttelin kokoinen yhteisö

Eikä yhteisöllisyyttä rajata Taubenkujalla omaan taloon vaan kontaktia on lähdetty hakemaan myös naapuritaloista. Viime vuonna talossa pidettiin korona-arjen katkaisemiseksi pihasoittotapahtuma, jossa trubaduuriasukas ilahdutti esiintymisellään sekä oman että naapuritalon asukkaita.

– Ei yhteisöllisyyttä voi rakentaa tietenkään pelkästään naapureiden varaan, mutta kyllä omasta asuinyhteisöstä voi saada ikään kuin perheen. Se helpottaisi monen ihmisen tilannetta, jos läheiset asuvat kaukana tai ovat muuten poissa kuvioista, pohtii Kirsti, jolle itselleen yhteisöllisyydessä on kyse nimenomaan kuulumisesta johonkin porukkaan.

– Varsinkin tällaiselle juttelevaiselle ihmiselle on tärkeää kokea tulevansa kuulluksi ja hyväksytyksi. Toki annan itsellenikin pisteitä siitä, että olen aloitteellinen toisten ihmisten suuntaan. Samalla teen myös töitä sen eteen, että täällä olisi juttelevaisia ihmisiä sittenkin, kun minä tulen vanhaksi. Aion nimittäin asua täällä lopun elämääni, naurahtaa Kirsti.

Kaikki lähtee tervehtimisestä

Yhteisöllisyyttä pystyy luomaan asuinyhteisöön monella tavalla, mutta yksi perusasia on Kirstin ja Pentin mielestä hyvä olla kunnossa. Kaikki lähtee nimittäin tervehtimisestä. Asiaa vahvistaa myös tutkimukset, joiden mukaan tervehtiminen on hyvinvointimme perusta, joka vahvistaa yhteisön näkymättömiä siteitä.

– Olen monesti ilahtunut siitä, kuinka yleistä tervehtiminen on tällä alueella. Se luo pohjaa sille, että syntyy luontainen halu tehdä yhteisen asian eteen töitä ja halu tarttua yhdessä myös mahdollisiin ongelmiin, toteaa Pentti.

Kirsti korostaa myös yhteisöllisyyden tietoisen rakentamisen merkitystä.

– Se on jotain, mikä ei ole valmiina, vaan se täytyy rakentaa yhdessä vapaaehtoisuuden ja erilaisuuden hyväksymisen pohjalle. Meidän talossa on onneksi lähdetty rakentamaan sellaista yhteisöä, jossa voi tukeutua toisiin ihmisiin ja tuntea olonsa turvalliseksi. Uskon, että tällaisessa yhteisössä on hyvä myös vanheta.

Sometykkääminenkin on osallistumista

Yhteisöllisyyden rakentamiseen on talossa otettu käyttöön perinteiset asukastoiminnan keinot, kuten talkoot, mutta myös uusia tapoja.

– Talolle on luotu omat Facebook-sivut, joita minäkin olen oppinut käyttämään. Kun ihmiset saavat vaikka vain tykätä kuvista, he kokevat pääsevänsä mukaan. Sekin on tärkeää, sillä aina ei elämäntilanne salli fyysistä osallistumista. Itsekin muistan, kuinka työuran aikana en jaksanut lähteä mukaan talkoisiin, vaikka ymmärsinkin niiden elämää rikastuttavan merkityksen. Nyt on elämäntilanteeni toinen, iloitsee Kirsti.

Yhteisöllisyys ei synny ilman asukkaita

Asuntosäätiön tehtävänä Kirsti ja Pentti näkevät lähinnä toiminnan mahdollistajan roolin. Ylhäältä päin ei yhteisöllisyyttä voi luoda.

– Kyllä se on sisäsyntyinen asia, joka lähtee asukkaista, mutta Asuntosäätiö voi kannustaa siihen monin keinoin, korostaa asian tärkeyttä ja antaa taloudelliset raamit, toteaa Pentti.

– Ja tärkeää on myös se, että Asuntosäätiön puolelta toimintatapaan kuuluu käynnistää uudessa talossa asukastoiminta. Sillä tavalla ulkoapäin tuleva asia voi olla yhteisöllisyyden liikkeelle laittava sytyke, korostaa Kirsti.

Asialla on myös yhteiskunnallinen ulottuvuus. Hyvinvoiva asukas on myös hyvinvoiva kansalainen.

– Yhteiskunnalla on yhteisöllisyyden kehittymisessä valtava mahdollisuus ja merkitys ja sitä työtä tehdäänkin paljon esimerkiksi kulttuurin ja liikunnan puolella. Korona-aikana yhteisöllisyyden arvo on varmasti huomattu selvemmin, kun sitä synnyttävät ja ylläpitävät toiminnot puuttuvat, toteaa Pentti, joka on tehnyt työuransakin virkamiehenä ko. asioiden parissa.

 




Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu

 

Lue lisää
juha_antila
25.02.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Työn murros haastaa sekä asumisen että tasa-arvon

TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä

Korona-aika on myllertänyt elämäämme myös tuomalla työn tiiviiksi osaksi asumista noin puolelle työssäkäyvistä ihmisistä. Hieman suuremmalle joukolle etätyön lisääntyminen on sen sijaan tasa-arvokysymys. Olennaista olisi turvata kaikkien valinnan mahdollisuudet.

Koronapandemia lisäsi rytinällä etätyön tekemistä ja digitaalisten työvälineiden käyttöä. Uudenlainen työn tekemisen malli todennäköisesti jatkuu myös korona-ajan jälkeen erityisesti siksi, että etätyön on todettu lisänneen työn tuottavuutta.

Etätyö on myös helpottanut ihmisten ajankäyttöä arjessa, mutta miljoonalla lähityötä tekevällä palkansaajalla tilanne on toinen. Heillä ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa omaan ajankäyttöönsä, mikä on lisännyt eriarvoisuuden tunnetta.

– Heidän työnsä on sidottu aikaan ja paikkaan, mikä korona-aikana on tuonut mukanaan myös lisääntynyttä huolta omasta turvallisuudesta. Heidän työtehtävänsä ovat useammin myös lomautusuhan alaisia, mikä sekin lisää työn kuormittavuutta, kertoo SAK:n kehittämispäällikkö Juha Antila, joka on tutkinut työelämän muutoksia myös Helsingin yliopistossa ja työministeriössä.

Kallis asuminen vaikuttaa kaikkien tilanteeseen

Helpoksi ei tietenkään voi luonnehtia etätyöntekijöidenkään elämää. Kallis asuminen ja sen seurauksena tuleva asumisen ahtaus saattaa hankaloittaa arkea melkoisesti. Asia koskee useimmiten nuoria lapsiperheitä.

– Onhan se selvä, että jos asuu pääkaupunkiseudulla kalliissa, mutta pienessä asunnossa, ei etätyön tekeminen yhdistettynä lastenhoitoon ole helppoa, toteaa Antila.

Ikävä kyllä kallis asuminen ei sekään ole tasa-arvoisesti kaikkien ongelma, vaan asiasta kärsii erityisesti pienpalkka-aloilla toimivat lähityötä tekevät ihmiset. Turun yliopistossa vastikään tehdyssä selvityksessä yli puolet vapaarahoitteisissa vuoka-asunnoissa asuvista pienituloisista maksaa kohtuuttomia asumisen kustannuksia eli käyttää yli 40 prosenttia käteen jäävästä tulostaan asumiseen.

SAK on yksi Asuntosäätiön perustajista

SAK pyrkii Antilan mukaan vaikuttamaan ensisijaisesti työelämän haasteisiin, mutta asumiskysymysten laaja merkitys ihmisen elämään ja koko yhteiskuntaan on ymmärretty alusta lähtien. SAK on yksi Asuntosäätiön kuudesta perustajajärjestöstä.

– Totta kai työn muutokset liittyvät nytkin asumiseen, koska työ monipaikkaistuu. Mikäli tulevaisuudessa etätyö tulee olemaan laajasti käytössä, edellyttää se mahdollisuutta yhdistellä työ- ja yksityiselämää nykyistä paremmin myös tilaratkaisuissa kotona, pohtii Antila.

­– Olemme lähestyneet näitä kysymyksiä ensisijaisesti työvoimapoliittisesti, mutta perään kuuluttaneet kohtuuhintaisia vuokra-asumisen mahdollisuuksia kasvukeskusalueille. Se on sekä työntekijän että elinkeinoelämän etujen mukaista.

Kaksijakoisuus tulee todennäköisesti lisääntymään

SAK:n liittojen jäsenistä valtaosa tekee lähityötä esimerkiksi kaupan myyjinä, bussikuskeina tai hoivatyöntekijöinä. Vain noin kymmenen prosenttia jäsenistä tekee etätyötä. Kaikista palkansaajista hieman alle puolet on siirtynyt korona-aikana etätyöhön.

Antila uskoo kaksijakoisuuden vain lisääntyvän tulevaisuudessa, sillä markkinat ovat heränneet kehittämään digitaalisia työskentelymahdollisuuksia. Hän vertaa käsillä olevaa työelämän muutosta siihen, miten älypuhelinteknologia syrjäytti lyhyessä ajassa vanhan ja mullisti käsityksemme tiedonsiirrosta. Samalla tavalla lähivuosina meillä on rakennettuna uudenlainen digitaalinen ympäristö työelämään.

– Digitalisoituminen on ollut hurjaa viimeiset 20 vuotta, mutta korona nopeutti kehitystä. Se on megatrendi, joka muokkaa työnkuvia, tehtäviä ja osaamisvaatimuksia, toteaa Antila.

Muutos voi lisätä eriarvoisuutta

Teknologian kehittyminen on periaatteessa hyvä asia, kehittää työn tekemisen mahdollisuuksia ja lisää myös tuottavuutta. Mutta kuten monesti, asioilla on monta puolta.

– Lähi- ja etätyön erilaisuus lisääntyy, mikä voi kasvattaa myös eriarvoistumista. Lähityötä tekevillä ei ole samanlaista itsemääräytymismahdollisuutta esimerkiksi työajoissa ja -tavoissa kuin etätyön tekijällä. Se vaikuttaa myös siihen, miten työn ja vapaa-ajan yhdistäminen onnistuu esimerkiksi lasten tai ikääntyvien vanhempien hoivan osalta.

Valinnan mahdollisuuksien puute näkyy työntekijöiden henkisenä oireiluna, korona-aikana erityisesti pelkona virustartunnan vaarasta ja lomautuksista. Miljoona suomalaista elää todellisuutta, jossa ei voi valita, ketä työssään kohtaan, voiko olla virukselta suojassa tai miten järjestää arkensa, kun ei voi olla kotona neuvomassa lapsia esimerkiksi etäkoulunkäynnissä.

– Näille ihmisille eriarvoisuus lyö kasvoille monella tavalla. Tarvitaan keinoja auttaa ihmisiä niin työturvallisuuden, toimeentulon kuin työn ja yksityiselämän yhteensovittamisessa, pohtii Antila, jonka missiona on, että hyvä työelämä on mahdollista ihan missä työpaikassa ja missä päin Suomea hyvänsä.

Tarvitaan valinnanmahdollisuuksia

Olennaista on, että ihmisille annetaan mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä, oli se sitten lähi- tai etätyötä, digitekniikan varassa tai käsillä tehtävää työtä. Hyvä työelämä on Antilan mukaan työpaikoilla olevien ihmisten elämää ja siksi heidän pitää pystyä vaikuttamaan asioihin. Kyse on ennen muuta ihmisten arvostamisesta.

– Arvostettu ihminen tuntee tulevansa kuulluksi, mikä lisää innovatiivisuutta ja kykyä tehdä oikeita asioita. Onnistumisen tunne puolestaan motivoi ja sitouttaa ihmiset työhönsä, pidentää työuria ja lisää työn tuottavuutta, listaa Antila ja korostaa, että kyseessä on työelämän kehittämisen kannalta aivan keskeinen perusasia.

SAK:n tutkimuksen mukaan tällä hetkellä noin neljäsosa työntekijöistä on töissä, joissa edellä mainitut asiat toteutuvat hyvin. Viidennes työntekijöistä puolestaan joutuu kokemaan töissä erittäin huonoa ja jopa laitonta kohtelua. Ääripäiden väliin jäävä reilu puolet työväestöstä kokee työolonsa tyydyttäviksi, osa asioista on hyvin, osa huonommin.

Monet asiat ovat omissa käsissämme

Työelämää monimutkaistaa tulevaisuudessa yhä enemmän digitalisaation lisäksi myös globalisaatio. Molemmat asettavat työlle haasteita ja myös väitteitä, ettei niiden mukanaan tuomille ongelmille pystytä tekemään mitään.

– Pitää erottaa, mikä on omissa käsissä ja mikä ei. Usein ajatellaan, että esimerkiksi kansainvälisesti toimiville yrityksille ja heidän kulttuurilleen ei vaan voi mitään. Joissain asioissa se pitää paikkansa, mutta väite voi olla myös tekosyy siihen, että halutaan viedä kehitystä tiettyyn suuntaan. Paljon on meidän omissa käsissämme esimerkiksi lainsäädännön kautta pitää huolta korkeista standardeista, joiden takia meillä on hyvä Suomi. Emme saa alistua ylikansallisille virtauksille ja pakottaa työntekijät käytäntöihin, jotka ovat jopa ihmisarvoa alentavia, korostaa Antila.

Työelämä on muuttumassa myös uusien sukupolvien mukaan tulon myötä.

– Nuoret ovat kasvaneet digitalisaatioon, tottuneet avoimeen tiedonkulkuun ja myös kyseenalaistamaan asioita enemmän. He eivät myöskään ole niin kuuliaisia kuten vanhemmat sukupolvet ja olettavat, että asioista voidaan puhua ja että heidät otetaan vastaan ihmisinä, toteaa Antila.

   




Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu

Lue lisää
tapiolassa_on_ollut_hyva_elaa_asuntosaatio_70v_21
10.02.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Tapiolassa on ollut hyvä elää
TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä

Asuntosäätiöllä on ollut keskeinen rooli Espoon Tapiolan vaiheikkaassa syntyhistoriassa. Vuorion perheelle Tapiola on ollut turvallinen lintukoto. Perheen positiivista elämänasennetta hehkuva äiti Eira Vuorio on asunut Asuntosäätiön rakennuttamassa vuokratalossa vuodesta 1963 lähtien. 

Asuntosäätiö perustettiin rakennuttamaan Tapiolaan edistyksellistä asuntoaluetta tavallisille suomalaisille. Taustalla oli valveutuneiden järjestöjen huoli perheiden ja erityisesti lasten hyvinvoinnista.  

Tavoitteena ei ollut tuottaa pelkästään kohtuuhintaisia asuntoja, sillä hyvinvoinnin ymmärrettiin vaativan enemmän kuin pelkät seinät. Asuntosäätiö halusi rakentaa toimivan yhdyskunnan, jossa asumiseen sisällytettiin laadukas arkkitehtuuri ja vihersuunnittelu sekä alueelliset palvelut.  

Vuorioiden perhe pääsi mukavuuksien äärelle 

Suurin osa Asuntosäätiön Tapiolaan 50- ja 60-luvuilla rakennuttamista asunnoista toteutettiin aravalainoitteisina omistusasuntoina. Vuokrakerrostaloja Asuntosäätiön omaan omistukseen rakennutettiin vain neljä, koska rahoitukseen tarvittavasta omasta pääomasta oli puutetta.  

Helmikuussa 1963 valmistuneeseen Ukonvaaja 4:n taloon muutti myös Vuorioiden tuolloin viisihenkinen perhe. Perheen äiti Eira Vuorio muistelee, kuinka muutto tapahtui keskellä mutavellipihaa, mutta se ei haitannut onnentunnetta, joka perheellä oli upouudesta nykyaikaisilla mukavuuksilla varustetusta kolmiosta. Pihakin laitettiin kuntoon seuraavana kesänä.  

– Kyllähän ne mukavuudet tuntuivat kuin paratiisiin olisi tullut, kaikki oli niin helppoa. Olimme aiemmin asuneet hellahuoneessa, jossa pesuvesi piti lämmittää pienellä hellalla ja pyykitkin huuhdella kaivovedellä.  

Perheen lapset olivat taloon muuttaessa alle viisivuotiaita. Kuopus syntyi muuton jälkeisenä vuonna. 

Pihalla oli aina kavereita 

Lapsia 62 asunnon talossa oli paljon, muuttovuonna lähes 60. Kavereita löytyi pihalta aina ja tekemistä riitti. Eira Vuorion viidestä lapsesta kaksi, Helena Ojala ja Harri Vuorio, ehtivät haastatteluun mukaan muistelemaan kotitalon elettyä elämää.  

– Pihalla oli usein jopa parikymmentä lasta ja kun joku ehdotti, että mennään ostarille leikkimään kirkonrottaa, kaikki lähtivät mukaan, muistelee Helena, jolle saman ikäinen naapurintyttö Eija on yhä läheinen ystävä. Myös Harrin nykyisistä ystävistä osa on kulkenut elämässä mukana Ukonvaajan lapsuudenleikeistä lähtien. 

Meno oli kuin toimintaleffasta 

Pohjantorin ostarilla oli 60-luvulla kolme kauppaa, joista K-kauppa toimii yhä edelleen. Ympäristössä oli vielä paljon rakentamattomia alueita, joilla oli helppo retkeillä lasten kanssa. Kehä ykkösen kupeeseen oli perustettu myös kasvimaa asukkaille juuresten viljelyyn. Asuntosäätiön perustama Tapiolan Lämpö jäädytti lapsille talvisin jäämäen läheiseen metsikköön. 

– Lapsesta se mäki tuntui järkyttävän suurelta. Se oli sellainen kouru, jossa ei olisi saanut laskea kelkalla vaan pelkästään pahvilla, kertoo Harri, joka vasta nyt uskalsi kertoa äidille talon poikien kaikista touhuista. Meno oli kuin toimintaleffasta.  

– Oltiin varmaan toisella kymmenellä, kun keksittiin matkustaa hissin katolla. Avattiin ovi hissin yläpuolelta ja mentiin kyytiin. Jos sen olisi ajanut kahdeksanteen kerrokseen, olisi ollut tosi pieni tila selviytyä. Toisella kerralla keksittiin, että hissin alapuolellakin on tyhjä tila, johon sitten mentiin piiloon. Kerran yhden pojan hiha jäi kiinni hissin lähtiessä liikkeelle. Onneksi se hiha repesi irti, eikä hissi vienyt poikaa mennessään, kertoo Harri Eira-äidin pyöritellessä kauhuissaan päätään. 

Helena-tytär puolestaan säikäytti äitinsä nelivuotiaana uhkarohkealla tempullaan. Naapuri tuli Eiralle kertomaan, että Helena on kaverinsa kanssa katolla heittelemässä kiviä alas. 

– Menin ylös ja sain heidät tulemaan sieltä pois. Olin ollut paistamassa lättyjä ja sen jälkeen kaikki lätyt paloivat. Oli se kyllä hirveää. 

Elämä oli yhteisöllistä 

Talon touhu oli alkuvuosikymmeninä elämäntäyteistä kaikin puolin. Naapurin äänistä ei valiteltu. Naapurin vanha täti totesi aikoinaan Eiralle, että se kuulee, joka kuuntelee. Harva kuunteli ja sen myötä elettiin sovussa. 

– Koko talossa oli varmaan niin kova meteli, ettei kukaan kuullut toisten ääniä, naurahtaa Helena ja muistelee, kuinka synttäreilläkin saattoi olla jopa 30 talon eri-ikäistä lasta mukana. 

Talon asukkaat ovat aina tehneet paljon asioita yhdessä. Aikoinaan paperin- ja pullonkeräyksellä saatiin rahaa muun muassa lasten retkiä varten ja talkoilla pidettiin paikkoja kunnossa. Rappukäytävän jouluglögiperinne on säilynyt viime vuosiin saakka. 

Television tuleminen oli ensin naapureita yhdistävä tekijä, mutta laitteen yleistyttyä myös asukkaita koteihin eristävä asia. Vuorioilla oli televisio jo taloon muuttaessa ja myös talon ensimmäinen väritelkkari. 

– Naapureita saattoi olla montakin telkkaria katsomassa ja aina löydettiin kaikille istuinpaikka, naurahtaa Eira. 

Tapiola saanut paljon arvostusta osakseen 

Tapiola jatkoi kehittymistään. Asukkaat ottivat säätiön uudet kaupunkisuunnitteluperusteet tyytyväisenä vastaan ja hakeutuivat mielellään asumaan alueelle. Ihmiset pitivät siitä, miltä Tapiola alkoi käytännössä näyttää ja pitää sisällään. 

Alue sai alusta pitäen kansainvälistä arvostusta ja sinne tehtiin tutustumiskäyntejä valtionpäämiehiä myöten. 70-luvulla Tapiola alkoi alun vastustuksen jälkeen saada myös kansallista tunnustusta.  

Vuorioidenkin elämä jatkui, lapset kasvoivat ja muuttivat lopulta pois kotoaan. Helena Ojala on asunut Ukonvaajassa myöhemmin myös oman perheensä kanssa.  

Talossa asuu Eira Vuorion lisäksi muitakin alkuperäisiä asukkaita. Parisen vuotta sitten talonväki koki menetyksen, kun energinen rautarouva, Eiran ystävä Inga Takala menehtyi. Inga Takala oli huolehtinut suvereenisti talon asioista vuosikymmeniä. 

– Inga sai paljon hyvää aikaan talossamme, muistelee Eira hyvää ystäväänsä, jonka kanssa vietti aikaa erityisesti molempien leskiytymisen myötä. Yhdessä käytiin uimassa ja kaupassa, viikonloppuisin katsottiin yhdessä telkkaria.     

”En ole koskaan harkinnut muuttavani pois” 

Ukonvaaja 4 on asuintalona palvellut Vuorioita hyvin. Lasten muutettua kotoa ja puolison kuoltua talosta löytyi pienempi, nykyinen asunto. Vuokrakin on ollut Eiran mielestä kohtuullinen ja Asuntosäätiö vuokranantajana mieleinen myös siksi, että asumishäiriöihin on puututtu ripeästi. Vuonna 2010 tehty talon peruskorjaus saa myös kiitosta osakseen. Vuokrakaan ei noussut sen myötä kohtuuttomaksi. 

Eira kertoo viihtyneensä Tapiolassa hyvin, koska alueelta on löytynyt kaikki tarvittavat palvelut kouluista ruokakauppoihin ja harrastusmahdollisuuksiin.  

– Nykyään tosin joka metsäläntti on rakennettu. Ei tätä aluetta enää tuntisi samaksi, jos sieltä menneisyydestä tulisi yhtäkkiä käymään. Mutta täällä on yhä kaikki tarpeellinen. En ole koskaan harkinnut muuttavani pois tästä talosta enkä Tapiolasta, toteaa Eira, joka tyttärensä Helenan mielestä voitaisiin äänestää Espoon positiivisimmaksi ihmiseksi.  

– Lintukoto tämä on ollut meille lapsillekin, vakuuttaa myös Harri, joka asuu melko lähellä lapsuudenkotiaan Helsingin Torpparinmäessä. Helena asuu vielä lähempänä Espoon Karakalliossa. 

Asuntosäätiö on jatkanut kohtuuhintaista asuntotuotantoaan myös Tapiolassa. Uusin vuokratalo, puukerrostalo valmistui reilu vuosi sitten ja rakenteille on lähdössä myös asumisoikeustalo. Molempien talojen asunnoille on ollut paljon kysyntää. Tapiola on yhä edelleen haluttu asuinalue. 

   




Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu

 

Lue lisää
suomalainen_on_jarkeva_sisustaja_asuntosaatio
01.02.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Suomalainen on järkevä sisustaja
TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä

Toiminnallisuus on aina ollut suomalaisten juttu sisustamisessa. Pintamuotiakin on seurattu, kun talous on antanut siihen mahdollisuuden, mutta nyt maailmantilanne on pysäyttänyt ihmiset miettimään myös sisustamista uudesta näkökulmasta.

Kun sisustussuunnittelija SI Maija-Riitta Riuttamäki opiskeli ja aloitti työnsä 1980-luvun lopulla, sisustamista ei pidetty edes työnä. Aikakauslehti-indeksillä mitattunakin ala oli kummajainen; Avotakka-lehti edusti lähes koko alaa ja se miellettiin lähinnä pienen eliitin elämää koskettavaksi.

Samoihin aikoihin rahamarkkinat vapautuivat ja suomalaisten elintaso alkoi kasvaa kohisten, mikä näkyi myös kodin sisustamisessa. Juppisisustamisen autuus kesti kuitenkin vain tovin kaatuakseen 1990-luvun alun lamaan. Laman aikana kirpputorit valtasivat tyhjentyneet markkinatilat ja määrittelivät myös sisustamisen linjaa.

2000-luvulla tuli sisustamisen hyökyaalto

Lamasta noustiin ajan myötä ylös, elintaso kohentui, televisiossa alkoi näkyä yhä enemmän sisustusohjelmia ja uusia sisustuslehtiäkin perustettiin. Markkinoille tuli myös uudenlaisia sisustustuotteita. Suomi oli liittynyt osaksi Eurooppaa ja ihmiset matkustivat yhä enemmän saaden vaikutteita uudenlaisista elämäntavoista. Uusi aika alkoi näkyä kodeissa.

– Myös sisustussuunnittelijan käyttö avautui 2000-luvulla, suorastaan räjähti. Ihmiset osasivat lukea piirustuksia ja käyttää suunnittelijaa hyväkseen löytääkseen toiminnallisia, aikaa kestäviä, mutta kuitenkin kauniita ratkaisuja koteihinsa, kertoo Riuttamäki, jonka mielestä suomalaisten sisustamisen makua voi luonnehtia lähtökohtaisesti järkeväksi.

Toiminnallisuus edellä

Suomalaisten näkemyksiin sisustamisesta on Maija-Riitta Riuttamäen mukaan vaikuttanut aikoinaan erityisesti Työtehoseuran tutkimukset ja neuvontatyö esimerkiksi keittiön hyvistä ominaisuuksista. Neuvoissa korostui käytännönläheisyys.

– Suomalaiset ovat tottuneet, että asiat toimivat ja tietysti myös elinolosuhteemme ovat muokanneet meitä. Ehkä perimässämme on jonkinlainen toiminnallisuuden tarve, käytännöllisyys ja tietty vaatimattomuuskin. Toki meilläkin on nähty toisenlaisia tarpeita esimerkiksi 1980-luvun lopun juppikulttuurissa tai tänä päivänä pelialan nuorten yrittäjien parissa. Rahaa saatetaan panna todella kalliisiin kalusteisiin ja muihin ratkaisuihin, mutta ne ovat poikkeustapauksia.

Sisustaminen lähtee tilasuunnittelusta

Asuntosäätiöllekin toiminnallisuus on aina ollut tärkeä asia. 1950-luvulla asuntotuotannon alkutaipaleella koottiin kotirouvista ja talouskonsulenteistä työryhmä käymään arkkitehtien suunnitelmia läpi, kun haluttiin hyödyntää käytännön tietotaitoa asuntosuunnittelussa. Historiankirjat kertovat, että toimintatapa oli mullistava ja arvonsa tuntevat arkkitehdit saivat kuunnella korvat punottaen työryhmän näkemyksiä, jotka myös otettiin suunnitelmissa huomioon.

– Vaikka moni yhä mieltää sisustamisen vain värien, kalusteiden tai verhojen valinnaksi, sisustaminen lähtee nimenomaan tilasuunnittelusta. Hyvä asuntopohja on asumisen tärkeimpiä tekijöitä ja siksi 50- ja 60-luvuilla rakennettujen talojen asunnot ovat juuri nyt erittäin kysyttyjä.  Niissä on järkevänkokoiset huoneet ja niitä on myös helppo sisustaa, sanoo Riuttamäki.

Huoneiden pitäisi olla riittävän isoja

Tämän päivän asuntotuotannossa yritetään saada mahdollisimman monta huonetta pieneen määrään neliöitä. Raha ikävä kyllä ratkaisee usein asian, jonka soisi olevan oikeasti kiinni ihmisten toiveista ja tarpeista.

– Huoneiden pitäisi olla suurempia. Esimerkiksi lasten- ja nuorten huoneiden tulisi olla ainakin 12 neliöisiä, jotta jää tilaa leikille ja tavaroiden säilytykselle, toteaa Riuttamäki ja korostaa myös valon merkitystä asunnoissa.

– Asunnossa pitäisi olla riittävästi ikkunoita ja ne pitäisi myös suunnitella siten, että ikkunat eivät vaikeuta asunnon sisustamista. Ikkunarivi saattaa näyttää arkkitehdin mielestä ulospäin hyvältä, mutta jos ikkunat sijaitsevat esimerkiksi huoneiden nurkissa, ne vaikeuttavat ihmisten arkista elämää kodin sisällä.

Sisustaminen ei tosiaankaan ole pelkästään esteettinen lisä. Tilasuunnittelulla vaikutetaan siihen, miten asukas pystyy kalustamaan tilat omien tarpeidensa mukaan tai esimerkiksi siivoamisen helppouteen.

Pintamuodin seuraaminen on vähentynyt

Vaikka olemmekin keskimäärin järkeviä sisustajia, on meidätkin saatu viime vuosikymmeninä hurahtamaan erilaisten muotioikkujen pauloihin. Kukapa ei olisi ostanut kotiinsa jotain tavaraa, joka on jonkun bloggarin tai sisustuslehtien mukaan juuri nyt kuuminta muotia.

– Se on pintamuodin seuraamista, joka tuntuu onneksi jäävän yhä vähemmälle. Ihmiset ovat tulleet tietoisemmiksi luonnon tilasta ja ymmärtäneet, että jatkuva tavaroiden kuluttaminen ei ole ympäristön kannalta hyvä asia.

Riuttamäki on itse ollut aina kierrätyssisustamisen suosija, eikä osta mielellään uusia tavaroita. Esimerkiksi Seepra-kankaisen Aaltotuolin hän pelasti aikoinaan roskalavalta 1980-luvulla. Tuoli on palvellut hyvin eri kodeissa vuosikymmenestä toiseen.

Trendit voivat olla osa asumisen kehitystä

Sisustamisen trendit poikkeavat pintamuodista sikäli, että trendit voidaan nähdä osana asumisen kehitystä. Ne sisältävät ikään kuin syvällisempiä ja innovatiivisia ajatuksia sisustamisesta, huokuvat parhaimmillaan asioiden merkityksen muutosta ihmisten elämässä.

Esimerkiksi suomalainen keksintö astiankuivauskaappi oli aikoinaan trendituote, josta tuli erinomaisuutensa vuoksi keittiön vakiovaruste. Asianpesukoneen yleistymisen myötä sen suosio on vähentynyt.

Korona-aikana ihmiset kaipaavat erillisiä huoneita, jotka voi sisustaa muun muassa etätyön tarpeisiin. Avokeittiöiden suosio onkin laskenut. Tilasuunnittelussa tullaan Maija-Riitta Riuttamäen mukaan todennäköisesti jatkossa miettimään tarkemmin nimenomaan tilojen muunneltavuutta.

– Tästä on puhuttu alalla jo 20 vuotta, mutta ehkä korona-ajan kokemus saa vihdoin muutoksen aikaan.

Uusimpana sisustamisen trendinä Riuttamäki nostaa esiin keittiön aamiaiskaapin, joka esiteltiin Habitare-messuilla muutama vuosi sitten. Aika näyttää, tuleeko siitä olennainen osa uusia keittiöitä. Takavuosien innovaatio, sisällön automaattisesti ilmoittava älyjääkaappi ei ole innostanut suomalaisia. Teknologia kuitenkin näkyy entistä enemmän sisustamisessa.

– Tekniikka on kehittynyt ja tullut helpommaksi käyttää, mikä on lisännyt erityisesti valaistuksen tai äänentoiston digitalisuuden käyttöä kodeissa. 20 vuotta sitten nuo ratkaisut tuntuivat todella vierailta, mutta tänä päivänä ne ovat melko yleisiä ja tulevat varmasti yleistymään entisestään.

Edessä laadukas tulevaisuus

Sisustamisen tulevaisuutta määrittelee Riuttamäen mukaan erityisesti ympäristötietoisuuden lisääntyminen. Halutaan vähemmän kertakäyttöisyyttä ja panostetaan ajattomuuteen.  Uusiomateriaalien käyttö tulee todennäköisesti myös lisääntymään.

– Ihmiset ymmärtävät yhä paremmin, että luonnon hyvinvointi vaatii tuottavuuden vähentämistä ja että ihmisten pitäisi olla valmiita tyytymään vaatimattomampaan elämään. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisi tyytyä laadullisesti alempitasoiseen elämään vaan päinvastoin.

Riuttamäki uskoo ihmisten yhä enemmän tulevaisuudessa tajuavan, että onnea eivät tuo tavarat, vaan toiset ihmiset, elämykset ja luontokokemukset.

Korona on todennäköisesti nopeuttanut ajattelutavan muutosta, kun ihmiset ovat havainneet sosiaalisten suhteiden merkityksen ja oivaltaneet, että vuosittaisen Thaimaan-matkan sijaan upeita elämyksiä saa vaikkapa kotimaan metsistä.

Maija-Riitta Riuttamäki, joka on itsekin aikoinaan asunut Asuntosäätiön asumisoikeustalossa Helsingin Pikku-Huopalahdessa, uskoo ihmisten kiinnittävän tulevaisuudessa yhä enemmän huomiota erityisesti kodin tunnelmaan.

– Ihmiset ovat yhä kiinnostuneempia siitä, miltä eri materiaalit tuntuvat tai tuoksuvat. Moniaistisuus on tänä päivänä tärkeä osa sisustamista. Se kytkeytyy jollain lailla ihmisten nykyiseen elämäntutkiskelun ja henkisyyden tarpeeseen ja tämä suuntaus tulee varmasti lisääntymään, mutta toivon, ettei se tuo huuhaata tullessaan. Järki on kuitenkin hyvä pitää siinäkin asiassa mukana, sillä järjen käytössä ei ole mitään vaaraa.

Sisustamisen ammattilainen antaa lopuksi laadukkaan sisustamisen ohjenuoran:

– Sisustamisessakin ihmisten pitää rohkeasti kuunnella omaa itseään; mikä on itselle tärkeää niin omassa kodissa kuin koko elämässä. Sitä kautta löytyy parhaiten myös oman kodin sisustamisen idea.

 




Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu

Lue lisää
asuntosaatio_koti_on_tarkein_inari_aaltojarvi
21.01.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Koti on kaiken ydin
TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä

Asuntosäätiö on tarjonnut koteja eri elämäntilanteisiin 70 vuoden ajan. Vaikka elämäntapamme ovat muuttuneet, kodin perusolemus on säilynyt. ”Koti on ihmiselle sekä fyysinen paikka että mielentila”, toteaa sosiologi Inari Aaltojärvi. Aaltojärvi muistuttaa, että asuntopolitiikalla vaikutetaan kotien perusasioihin ja sitä kautta laajasti koko yhteiskuntaan.

Asuntosäätiön tärkein perustamissyy vuonna 1951 oli ja on yhä edelleen päästä tuottamaan kaikille hyviä koteja viihtyisiin asuinympäristöihin. Perustajajärjestöt Invalidiliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, SAK, Vuokralaisten Keskusliitto, Virkamiesliitto (lakkautettu) ja Väestöliitto ymmärsivät, että koti on tavalla tai toisella ihmisen elämän ydinasia ja siksi asuntopolitiikka on keskeisessä roolissa yhteiskunnan kehittämisessä.

Kodin merkitystä on tutkittu yllättävän vähän. Tämän totesi aikoinaan myös tamperelainen sosiologi Inari Aaltojärvi, joka päätti tehdä gradunsa kodin merkityksestä vuonna 2005.  

– Kuvaavaa on, että professorini tuhahti, että mikä aihe tuo nyt on. Yhteiskuntatieteissä ollaan yleensä kiinnostuneita laajemmista rakenteista, mutta minä ajattelin, että rakenteet tarvitsevat syntyäkseen arkisia asioita ja päätin tehdä graduni haluamastani aiheesta, kertoo Aaltojärvi. Aaltojärvi jatkoi samalla teemalla myös väitöstutkimuksessaan vuonna 2014 tutkiessaan teknologian merkitystä kodeissa.

Henkiset tekijät tärkeitä

Aaltojärven kiinnostus aiheeseen heräsi lastensuojelussa suoritetun opiskeluaikaisen työkokemuksen myötä. Työ laajensi ajattelua kodin merkityksen moninaisuudesta ja toisaalta tärkeydestä. Myös laitoksen voi mieltää kodiksi tai kotoisaksi paikaksi, jossa on hyvä olla.

– Tutkimuksiini liittyvissä haastatteluissa nousi selkeästi esiin, kuinka koti muodostuu yhtä aikaa fyysisestä paikasta ja sosiaalisista suhteista niin kodissa kuin myös sen ulkopuolella. Koti mielletään omaksi henkiseksi mielentilaksi ja kotona pitää voida olla oma itsensä, toteaa Aaltojärvi.

Kodin olemus muodostuu yllättävän saman tyyppisistä elementeistä eri ikäisillä ihmisillä.

– Tärkeimpänä hyvän kodin tekijänä pidetään nimenomaan henkisiä tekijöitä, kuulumista omaan paikkaan ja sosiaaliseen verkostoon. Myös ihmisten muistot puhuvat tämän puolesta. Jos jokin tila ei ole muodostunut kodiksi, syy on yleensä siinä, etteivät asiat elämässä ole juuri tuolloin olleet muutoin kunnossa. On ollut esimerkiksi riitaa läheisten kanssa.

Tavaroillakin oma roolinsa

Tavaratkin ovat tärkeitä, mutta harva haluaa tunnustautua olevansa niissä kiinni. Tavaroissa näkyy ennen kaikkea vallitsevat trendit. Esimerkiksi näin konmarituksen aikaan tavaroiden määrää jopa häpeillään.  

Luonnollisesti myös ihmisen persoona vaikuttaa kodin tavaramäärään. Kirjojen suurkuluttajan koti, kuten Aaltojärvellä itsellään, täyttyy kirjoista tai musiikki-ihmisen koti levyistä. Yksi tavara on kuitenkin ylivoimainen ykkönen kodin varusteluettelossa.

– Televisio tuntuu kuuluvan kotiin, vaikka sitä myös kritisoidaan ja katsomismäärää vähätellään.

Kodissa asuvien normi muuttumassa

Suomessa on vuosikymmeniä nähty koti yksikkönä, jossa asuu ydinperhe kasvattaen kunnon kansalaisia yhteiskuntaa varten. Yksinasuvia sinkkuja on ihan viimevuosiin saakka pidetty jollain lailla erikoisuuksina. Samoin on laita sateenkaari- tai uusperheiden kohdalla.

– Onneksi pikkuhiljaa on alettu ymmärtää, että koteja on erilaisia. Siitä huolimatta tietynlaista kodin normitusta tapahtuu yhä edelleen esimerkiksi sosiaalisen median kuvittamien kotien myötä ja moni myös kokee, ettei oma koti täytä normin vaatimuksia. Silti ymmärretään, että vaikka kodin ulkoiset ominaisuudet eivät täyttäisi kuvitellun normin vaateita, oma koti koetaan juuri itselle sopivaksi paikaksi, selittää Aaltojärvi.

Teknologia ei määrittele kodin olemusta

Viime vuosina teknologia on tullut yhä tiivimmin osaksi asumista. Rakentamisessa on otettu käyttöön ekologista kestävyyttä lisäävää tekniikkaa ja toimintatapoja. Sen lisäksi ihmiset ovat hankkineet yhä enemmän älytekniikkaa koteihinsa.

– Teknologia ei selvästikään kuitenkaan määrittele kodin olemusta, eikä sen haluta hallitsevan kotia. Silti se vaikuttaa merkittävästi sosiaalisiin suhteisiin, ajankäyttöön ja myös siihen, että ihmisten pitää tehdä enemmän työtä, jotta voivat ylläpitää omasta mielestään hyvää kotia.

Kodin teknologian osalta ihmiset toivovat ennen kaikkea helppoutta ja huomaamattomuutta. Teknologian toivotaan auttavan arjen asioiden hoitamista, ei tuovan stressiä.

– Teknologia näyttäytyy monelle myös uhkaavana ja sen pelätään vievän mennessään kodin tunnun. Suurin osa ihmisistä tuntuu kuitenkin hyväksyvän teknologian ekologiset ulottuvuudet talotekniikassa.

Teknologian vyörymistä koteihin pelkääville Aaltojärvellä on rauhoittavaa kerrottavaa.

– Teknologioita tulee ja menee. Asumisessa teknologia tulee todennäköisesti kehittämään enemmän talotekniikkaa. Jokainen itse vaikuttaa siihen, kuinka paljon kotiinsa hankkii teknologiaa ja miten sitä käyttää. Näillä asumisen kustannuksilla ei toisaalta kenelläkään tavallisella palkansaajalla ole rahaa täyttää kotiaan teknologialla.

Palataanko ahtaaseen asumiseen?

Kodin ydinmerkitys ei Inari Aaltojärven mielestä tule muuttumaan tulevaisuudessakaan.

– Ihminen tarvitsee paikan missä asua, eivätkä sosiaaliset vuorovaikutussuhteet katoa ihmisten elämästä, vaikka kommunikointitavat muuttuisivatkin. Perheen käsite tulee varmaan laajentumaan entisestään eli ketä koetaan kuuluvan perheeseen ja asuvan kodeissa. Lainsäädäntökin seuraa tuota kehitystä perässä jossain vaiheessa esimerkiksi asumistukijärjestelmien osalta.

Myös yhteiskunnalliset tekijät linjaavat Aaltojärven mielestä asumisen tulevaisuutta tiettyyn suuntaan.

– Suomalaisessa asumisessa mennään näillä näkymin takaisin pienempiin tiloihin asumisen korkeiden kustannusten, kaupungistumisen ja työpaikkojen sijainnin myötä. Toisenlaisella asuntopolitiikalla voitaisiin vaikuttaa niin asumisen hintaan kuin siihen millaisia asumismuotoja on tarjolla.

Asumisen kustannukset vaikuttavat olennaisesti niin asunnon koon kuin myös asuinalueen valintaan. Näilläkin tekijöillä on suuri vaikutus siihen, millaiseksi ihminen kokee oman kotinsa.

– Tärkeintä olisi, että poliittisin ratkaisuin mahdollistettaisiin ihmisille kohtuuhintainen asuminen ja valinnanvapaus siihen, missä haluaa asua, painottaa Aaltojärvi.

Ja se asunto voi Aaltojärven tutkimusten mukaan olla yhä useammin omistusasunnon sijaan vuokra- tai asumisoikeusasunto.

– Yllättävän joustavasti nykyään suhtaudutaan asumismuodon muutoksiin. Asiaa ajatellaan yhä enemmän elämänvaihekysymyksenä eli mikä asumismuoto sopii itselle mihinkin elämänvaiheeseen, summaa Aaltojärvi.




Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu

Lue lisää

Jaa tämä sivu