Piknik
10.07.2018
Piknik-järjestäjän muistilista

Onnistunut piknik syntyy, kun huomioi muutamat käytännön asiat.

  • Sijainti. Puistot sekä järven ja meren rannat ovat suosittuja paikkoja piknikin viettoon. Vaan tulisiko läheltä löytyä esimerkiksi vessa, entä onko paikka turvallinen myös pienille lapsille, entä onko perheen koira myös tervetullut alueelle?
  • Seura. Jakakaa syötävien tuominen osallistujien kesken. Esimerkiksi yksi tuo ruokaisan salaatin, toinen patonkia ja levitettä, kolmas jälkiruoan ja neljäs juomat. Ruoka-allergiat pitää tietenkin huomioida, mutta mieltymysten huomioimisen tasolle ei ole pakko mennä.
  • Minkä päällä istua, mihin kattaa eväät? Onko määränpäässä vastassa upottava hiekkaranta, vehreä nurmi vai kenties ulkoilualueen pöydät ja penkit? Siis pakataanko mukaan vilttiä, tyynyä, pöytäliinaa – vai kenties jopa kokoon taitettavia kalusteita? Retkityyny lisää mukavuutta niin makoillessa kuin istuinalustanakin. Jos et tiedä määränpäätä, pakkaa ainakin piknik-viltti. Mitä isompi, sen parempi.
  • Tekeminen. Mitä tehdään syömisen lisäksi? Ainakin lapsille on hyvä varata tekemistä syömisen lisäksi. Tulisiko päälle pukea valmiiksi uimapuku, kassiin pakata hyvä kirja tai kenties pelikortit ja pelilauta? 
  • Kulkeminen. Pääseekö piknikpaikan viereen tai läheisyyteen autolla ja julkisilla kulkuneuvoilla, vai tuleeko määränpäähän kävellä jopa useampi kilometri? Saapuuko joku paikan päälle lastenrattaiden kanssa? Nämä kaikki vaikuttavat esimerkiksi siihen, kuinka paljon tavaraa on järkevää kuljettaa mukana.
  • Pakkaaminen. Travel light! Mitään ylimääräistä ei kannata pakata mukaan ja särkyviä astioitakin kannattaa välttää. Toisaalta, esimerkiksi salaattiaineksista vetisimmät (kuten pilkotut kurkut ja tomaatit) kannattaa kuljettaa perille erillisessä rasiassa ja yhdistää muuhun salaattiin vasta paikan päällä. Ja kylmälaukkuun tai -kassiin kannattaa pakata mukaan ainakin kaikki maitotuotteita ja majoneesia sisältävät eväät, jotta vältytään vatsanväänteiltä. On myös hyvä miettiä, saisiko piknik-paikan läheisyydestä juomavettä, sillä juomat yleensä painavat eniten ja hellepäivinä juotavaa kuluu yllättävän paljon. Jos juomavettä on saatavissa, mukaan voi pakata esimerkiksi mehutiivistettä ja juomapullon, jossa voi sekoittaa mehun.
  •  Roskien välttäminen Kertakäyttöastiat voi korvata käyttämällä muovi- tai emaliasioita ja esimerkiksi alumiinista juomapulloa. Toisaalta kertakäyttöastioita myydään myös biohajoavina, tai voit ainakin vähentää kaatopaikkajätteen määrää viemällä muoviroskat energiajätteeseen.
  • Siisteys. Pakkaa mukaan käsipyyhkeitä ja serviettejä, joilla puhdistaa niin likaiset kädet kuin pyyhkii suunpielet. Varmista myös jo ennakkoon, ettet jätä jälkeesi roskia. Nappaa kassin pohjalle esimerkiksi yksi muovipussi roskia varten, jossa roskat kulkevat kätevästi roskikseen.
Lue lisää
Piknik laiturilla
05.07.2018
Eri tyyppiset piknik-retket

Voiko olla ihanampaa kuin piknik-retki aurinkoisena kesäpäivänä! Ja mikä parasta, piknikin voi järjestää milloin, miten ja missä vain, yksin tai yhdessä. Tässä muutama vinkki, sovella haluamallasi tavalla.

  1. Ex tempore. Suurempia suunnitelmia ei välttämättä tarvita, kun heittäytyy aurinkoisen kesäpäivän vietäväksi ja nappaa ruokakaupasta mukaan piknikille sopivat valmiit tykötarpeet, kuten valmiiksi täytetyn patongin, lounassalaatin tai vaikka rasiaan pakatut sushit, joita näkyy löytyvän yhä useammasta hyvin varustetusta ruokakaupasta.
  2. Lounastunti. Kuka sanoi, että piknik on vain vapaapäiviä viettäviä varten? Järjestäkää työkavereiden kanssa esimerkiksi nyyttäripiknik työpaikan läheiseen puistoon.
  3. Lukurauha! Kuinka ihanaa onkaan lukea mukaansa tempaavaa kirjaa loikoillen viltillä kauniin luonnon keskellä, samalla kun tuuli suhisee puissa ja linnut laulavat puiden oksilla.
  4. Pihapiknik. Aina ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Ja jos itseä ei pihapiknik houkuta, anna lasten järjestää oma piknik pihamaalle, ja auta valmisteluissa tarpeen mukaan.
  5. Koko perheen tai kaveriporukan piknik-päivä. Pakataan koko päivää varten niin evästä, pelejä kuin vaatekertaa ja aurinkorasvaa, jotta voidaan nauttia piknikistä, vaikka aamusta iltaan. 
  6. Treffit. Entä miten olisi treffit esimerkiksi meren tai järven rannalla, mukana pullo kuohuvaa ja leivokset?

Tutustu myös Piknik-järjestäjän muistilistaan ja vinkit piknik-eväisiin.

Lue lisää
Voimaannuttava_lomailu
28.06.2018
Voimaannuttava lomailu

Taukoa tavanomaisesta, siitähän lomassa on kyse. Paras loma syntyykin usein siellä, mistä ei itseään arkena löydä, ja tekemästä sitä, mihin ei arkena aika anna myöden.

Loman aikana on joka tapauksessa hyvä antaa itselleen mahdollisuus lepoon. Kun hyvinvoinnin eri osa-alueet – kuten riittävä lepo, rentouttava ja virkistävä tekeminen sekä ravitseva ruoka – ovat kohdillaan, lisääntyvät myös voimavarat.

Kun lomasta on kyse, kaiken ei tarvitse olla etukäteen käsikirjoitettua eikä täydellistä; lähtee ja tekee jos ja kun siltä tuntuu, siivoaa kun jaksaa. Unohda siis tiukat aikataulut, suorituksia peräänkuuluttavat tehtävälistat siinä kuin kellon ja viestien vilkuilu.

Ja jos kalenteri ilman suunnitelmia ahdistaa, mieti jokaiselle päivälle jotain mieleistä tekemistä. Perheessä voidaan esimerkiksi sopia siitä, että jokainen saa suunnitella mieleisensä lomapäivän, joka yhdessä tuumin pyritään toteuttamaan. Yhtenä päivänä mennään tyttären toiveesta elokuviin, toisena päivänä piknikille äidin toiveen mukaisesti... 

Kuunnelkaa sisäistä kelloanne. Syökää kun nälättää, nukkukaa kun väsyttää. Päivätirsatkin ovat suorastaan suositeltavia, jos uni maittaa. – Voiko olla ihanampaa kuin tuudittautua uneen esimerkiksi riippukeinussa maaten ja tuulen huminaa kuunnellen!

Koska lorvailu kuuluu lomaan, myös pyjamapäivät ovat sallittuja. Miltä kuulostaisi esimerkiksi koko perheen tai kaveriporukan sadepäivän leffamaraton?

Maisemanvaihdos tunnetusti virkistää, mutta aina ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Kotikaupunki voi näyttäytyä ihan uudella tavalla, kun heittäytyy turistiksi. Suomesta löytyy myös upeita luontopolkuja, joista löytyy sopivat myös esimerkiksi lastenrattailla liikkuville. Ja jos matka vie kotikulmia kauemmas, kannattaa tarkistaa vinkkimme kodin asuttavan näköiseksi jättämisestä.

Niille, jotka kaipaavat sosiaalisia kesärientoja, löytyy lukuisia vaihtoehtoja, sillä Suomi on kesällä täynnä mitä erilaisimpia tapahtumia. Tutustu tapahtumatarjontaan esimerkiksi googlaamalla hakusanoilla ”tapahtumat”, ”menovinkki” tai ”menoinfo”.

Kaiken keskellä on hyvä muistaa, että elämä on kompromisseja myös lomalla. Lomalle ei kannata latoa liian suuria odotuksia jo senkään takia, että usein ne parhaimmat kesämuistot syntyvät yksinkertaisista asioista, kuten esimerkiksi perheen lautapelistä sadesäällä tai lettukesteistä kynttilän valossa. Tärkeintä on nauttia yksittäisistä hetkistä, sillä maailmaa ei kuitenkaan saada valmiiksi pidemmänkään loman aikana.

Rentouttavia lomahetkiä!  

Lue lisää
Asokodin varusteet
27.06.2018
Jari Riskilä
Jakamistalous tuo asumiseen uusia palveluita

Jakamistalous on melko tuore, mutta nopeasti leviävä malli, jossa yhdistetään yhteisöllisiä toimintatapoja nykyteknologian mahdollisuuksiin. Kaikkea ei tarvitse itse omistaa, vaan netin ja älypuhelimen kautta tavarat saadaan helposti lainaan tai vuokralle.

Taustalla on muun muassa ihmisten kasvanut huoli ympäristöstä. Tavaroiden massatuotanto ja omistaminen nähdään resurssien väärinkäyttönä. Myös talouskriisit ovat vaikuttaneet ihmisten käyttäytymiseen ja säästäväinen elämä on jälleen arvossaan.

Jakamistalouden uskotaan olevan tulevaisuudessa iso markkinatekijä. On tutkittu, että jo tällä hetkellä sen piiriin kuuluvan vaihdannan arvo Suomessa on noin puoli miljardia euroa vuodessa.

Käynnistimme toukokuussa Asoliiteri-palvelun, joka on erinomainen käytännön esimerkki jakamistalouden mahdollisuuksista asumiseen liitettynä.

Asoliiterin avulla asukkaamme saavat 24/7-periaatteella käyttöönsä muun muassa laadukkaat sähkötyövälineet ja puhdistuslaitteet. Palvelun kautta asukkaat voivat myös hyödyntää kolmansien osapuolien palveluita, kuten vuokrata autoja toisilleen.

Kyseessä on pilottihanke, joka käynnistettiin avaamalla palvelu vuosaarelaisille asukkaillemme, ja heinäkuussa sen saavat käyttöönsä kaikki pääkaupunkiseudun asukkaamme. Asiakaskuntaa pitäisi olla riittävästi, sillä Asokodeilla on alueella lähes 10 000 asuntoa.

Kävin lanseerauspäivänä Vuosaaressa Mustankivenaukiolla, missä fyysinen Asoliiteri eli parkkipaikalle asennettu ja hyvännäköiseksi stailattu kontti, sijaitsee. Oli mielenkiintoista kuunnella, miten innostuneesti asukkaat ottivat uuden palvelun vastaan.

Todennäköisesti suurin käyttäjäjoukko koostuu nuorista ihmisistä, jotka eivät ole vielä hankkineet kaikkia laitteita kodin nurkkiin lojumaan. Nuoret ovat myös tottuneita käyttämään älypuhelimiaan monipuolisesti, joten heille palvelu näyttää nopeasti etunsa.

Meillä vanhemmilla, Kekkos-Suomeen syntyneillä, Asoliiterin idean sisäistäminen vaatinee vanhojen tottumusten ja asenteiden muutosta. Omistamisen autuus on istutettu meihin syvälle.

Ehkä  jakamistalouden juju löytyy pikku hiljaa nuorten esimerkin ja taloudellisen ajattelun kautta: vuokraamalla tavara tarvittaessa rahaa kuluu vähemmän ja tilantarve asunnoissa pienenee. Ja jos jokin vekotin on tullut hankituksi, siitä on mahdollista saada hyötyä silloinkin, kun se muutoin lojuisi käyttämättömänä nurkissa.

Asoliiterin kautta olen ymmärtänyt jakamistalouden mahdollisuudet myös Asokotien kaltaiselle yritykselle. Hyvien yhteistyökumppaneiden avulla pystymme tarjoamaan asukkaillemme jakamistalouden mallilla paljon enemmän erilaisia palveluita kuin ikinä pystyisimme pelkästään omin resurssein. Siinäkin on tavallaan yhteisöllisyyden idea, yhdessä olemme enemmän.

Eräs nuorimies totesi Vuosaaren tilaisuudessa, että kyse on lopulta siitä, kuinka helppokäyttöinen Asoliiteri on. Siinä hän osui asian ytimeen. Ne palvelut löytävät käyttäjänsä, jotka on helppo ottaa käyttöön ja jotka oikeasti helpottavat asukkaiden elämää.

Sellaisten palveluiden tuottamisessa haluamme olla jatkossakin mukana ja myös tukea Liiteri.net-palvelun tuottajien kaltaisia startup-yrityksiä, jotta asumista helpottavia palveluita saadaan markkinoille lisää.

Jos mitään ei kokeile ja kehitä, ei mitään uuttakaan synny. Kerron syksyllä blogissani, millaisia kokemuksia  Asoliiteri-palvelusta on meille kertynyt. Odotukset ainakin ovat korkealla.

Jari Riskilä

 

Lue lisää
socket-2815743_1920
19.06.2018
Huoletta lomalla

Kesälomakausi lähestyy ja moni suunnittelee siirtymistä kesäksi kesämökille tai matkalle lähtemistä. Lue vinkkimme miten pidät kodin asutun näköisenä silloinkin, kun et ole siellä ja voit lomailla leppoisin mielin.

    Yleiset

  • Pidä hyvät välit naapureihin ja huomioikaa mitä pihapiirissä tapahtuu. Kerro naapureille, jos olet pitkään aikaa poissa.
  • Jos olet mökillä yhtä soittoa viikkoja, harkitse postin siirtämistä suoraan mökille.
    Muistathan, että sanomalehden jakelu täytyy siirtää erikseen ilmoittamalla siitä sanomalehden omaan asiakaspalveluun.  Vaihtoehtoisesti sovi naapurin tai jonkun lähellä asuvan tutun kanssa postin noudosta.
  • "Ei mainoksia" -kyltti postiluukussa tai -laatikossa auttaa siihen, ettei mainokset tuki postilaatikkoa ja sinne mahtuu enemmän oikeaa postia.
  • Älä päivitä sosiaaliseen mediaan, että ”Nyt ollaan kaksi kuukautta mökillä”. Jos jaat lomakuvia, varmista että olet rajannut kuvat näkymään vain omille kavereillesi.
  • Työpaikan sähköpostissa automaattiset vastaukset  voit rajata menemään vain sähköpostin osoitekirjan tunnistamille kontakteille, ellei työpaikalla ole muuta sovittu.

    Sisällä
  • Muista lukita kaikki ovet ja ikkunat, myös parvekkeen ovi. Siirrä polkupyörät lukolliseen varastoon ja lukitse ne hyvillä lukoilla.
  • Verhot tai kaihtimet voi laittaa puoliksi kiinni, niin ettei voi sanoa ollaanko sisällä vai ei. Täysin suljetut verhot viikkokausia kertovat, että asukkaat ovat poissa.
  • Yksittäisiä valaisimiakin voi ajastaa syttymään ja sammumaan yksittäisellä muutaman euron ajastimella. Vaihtoehtoisesti voit jättää valon esim. käytävään päälle, jolloin ulkoa voi olla vaikea päätellä missä huoneessa valo on päällä.
  • Älä säilytä kotona käteistä rahaa ja pidä korut poissa näkyviltä. Älä kuitenkaan säilytä arvotavaraa sukka- tai alusvaatelaatikossa, sillä se on liian ilmeinen paikka.

    Ulkona

  • Jos sinulla on piha, kysy voisiko naapuri tai muu tuttu ajaa sinunkin nurmikkosi. Hanki mahdollisimman helppohoitoisia kesäkukkia, jotka pärjäävät jonkin aikaa omillaankin, varsinkin jos ne eivät ole suorassa paahteessa ja ne ovat taivasalla sateen ulottuvissa.
  • Pihalle levälleen jätetyt lastenlelut voivat sen sijaan saada asunnon näyttämään asutulta. Älä kuitenkaan jätä pihalle mitään minkä katoaminen harmittaisi.
  • Vanhan kansan konstina voit jättää terassille tai parvekkeelle kengät, esim. saappaat, jotta näyttäisi että joku on juuri mennyt sisään. Mitä isommat, sitä parempi.

Jos mökki ei ole monen sadan kilometrin päässä, voit myös pitää esim. puolivälissä lomaa asioiden hoitelupäivän kaupungissa, jolloin käyt kotona ajamassa nurmikon, kastelemassa kukat, tyhjentämässä postin ja vaikka myös pyykkäämässä lomavaatteita.

Hyvää lomaa!

Lue lisää
muutto-asuntosaatio
21.05.2018
Muuttajan aikataulu

Uuteen kotiin muuttaminen on prosessi, joka kestää jopa useita kuukausia sen jälkeen, kun uusi koti on löytynyt. Muuton yhteydessä on hyvä huomioida muun muassa seuraavat asiat:

  1. Kaksi kuukautta etukäteen: Istahda alas ja laadi muistilista muuttoon liittyvistä asioista. Tarkista esimerkiksi vakuutukset sekä huolehdi osoitteenmuutoksista. Jos sinulla on lapsia, selvitä päiväkoti- tai koulukuviot. Yhtä lailla ota aikaa uuteen asuinalueeseen tutustumiseen sekä tarvittaessa kilpailuta muuttofirmat. Ala kerätä muuttolaatikoita, joita tarvitaan nyrkkisääntönä yksi laatikko per neliö. Jos muutat vuokra-asunnosta, muista irtisanoa vuokrasopimus riittävän ajoissa.
  2. Kuusi viikkoa etukäteen: Aloita pakkaaminen karsimalla ne tavarat ja huonekalut, joita et aio muuttaa uuteen kotiisi. Uuden kodin pohjapiirustus voi auttaa tavaroiden ja huonekalujen karsimisessa; mieti, mihin sijoitat mitäkin. Lahjoita tai myy hyväkuntoiset poistoon menevät tavarat ja huonekalut. Jos haluat hyödyntää hyväntekeväisyysfirmojen ilmaisia noutopalveluja, ne pitää yleensä varata ainakin pari viikkoa etukäteen. 
  3. Neljä viikkoa etukäteen: Varmista muuttopäivä ja muuttoapu. Siirrä sähkösopimus uuteen kotiin. Aloita pakkaamaan tavaroita, joita et tarvitse seuraavina viikkoina. Aloita myös nykyisen kodin loppusiivouksen teko, jotta kaikki ei jää viime tinkaan. Esimerkiksi lattiakaivot, uunin ja liesituulettimen voit pestä jo viikkoja ennen muuttoa.
  4. Kaksi viikkoa etukäteen: Sovi lasten ja lemmikkien hoidosta. Syö jääkaappiasi ja pakastintasi tyhjäksi. Pakkaa pikkuhiljaa lisää tavaroita.
  5. Viikko etukäteen: Nyt alkaa muuttovalmistelujen viimeistelyn viikko; käy läpi muistilistaa kohta kohdalta ja huolehdi keskeneräiset asiat kuntoon. Mieti minne muuttoauton voi pysäköidä muuton ajaksi ja varaa paikka sille, jos mahdollista.
  6. Edellisenä päivänä: Viimeiset tunnit nykyisessä kodissa! Kutakuinkin kaiken pitäisi olla jo kutakuinkin tarkistusta vaille valmista. Tarkista vielä niin nurkat kuin muuttolaatikot, ja pakkaa
    • selviytymiskassi, josta löytyvät esimerkiksi juomapullo, proteiinipatukka, laastaria, puhelinnumerot sekä akkulaturi.
    • minityökalupakki, johon pakkaat esimerkiksi terävän veitsen, sakset ja ruuvimeisselin.
    • yöpussit, johon pakkaat (osin seuraavana aamuna) hygieniatuotteet, pyyhkeet ja petivaatteet kuljetusta varten, sekä pussukka, johon pakkaat kaiken ilta- ja aamupesulle tarvitsemasi, kuten hammasharjat ja pyyhkeet.
  7. Muuttopäivänä: H-hetki on koittanut, kaikki pakattu ja muuttoapu ovella. Tarkista tyhjennetty koti vielä kertaalleen ennen kuin suljet oven takanasi ja luovutat avaimet. Muista kaiken hulinan keskellä huolehtia (ruoka)tauoista.
  8. Muuttoa seuraavana päivänä: Kuukausien urakka on takana. Hengähdä hetki, äläkä pakottaudu purkamaan kaikkea kerralla. Keskity olennaisimpiin asioihin ja tavaroihin sekä yleiseen siisteyteen levon ohella – äläkä unohda itsesi ja läheistesi kiittämistä esimerkiksi hyvällä aterialla ja rentouttavalla tekemisellä.

    Nauti uudesta kodistasi!
Katso myös Minimoi muuttosressi ja Pakkausvinkit muuttajille!
Lue lisää
Asumisen_tuet_ja_markkinatalous
18.05.2018
Jari Riskilä
Asumisen tuet ja markkinatalous

Olen seurannut tiiviisti viimeaikaista asumistuki-tuotantotukikeskustelua. Haluttuja asumisoikeusasuntoja tuottavan yhtiön näkökulmasta katsottuna kummeksun, miksi tuotantotukea arvostellaan niin voimakkaasti.

Monissa puheenvuoroissa lähdetään siitä, että tuotantotuesta tulisi tykkänään luopua, eli lakkauttaa kokonaan niin sanottu sosiaalinen asuntotuotanto. Keskeinen perustelu vaatimukselle on, että tuotantotuki vääristää kilpailua ja häiritsee siten asuntomarkkinoiden toimintaa. Näin varmasti periaatteessa onkin, jos vertailukohdaksi otetaan puhdasoppisesti markkinatalouden ehdoilla toimivat asuntomarkkinat. On vaan niin, että sellaisia asuntomarkkinoita, joiden toimintaa julkinen valta ei millään tavoin sormeile, esiintyy vain talousviisaiden papereissa. Vertailukohta on siis puhtaasti virtuaalinen.   

Aina vaan enemmän tuotantotuen arvostelu kummeksuttaa, kun samoissa puheenvuoroissa esitetään, että asumistuki on se tukimuoto, johon yhteiskunnan kannattaa euroja laittaa. Ja kyllä se laittaakin, esim. vuonna 2017 selvästi yli 2 miljardia euroa. Vertailun vuoksi todettakoon, että tällä hetkellä keskeisimmästä sosiaalisen asuntotuotannon tukimuodosta, korkotukijärjestelmästä, valtiolle aiheutuneet kulut olivat viime vuonna noin 5 miljoonaa euroa. Tämä on noin 0,25 % asumistukimenoista.     

Tukijärjestelmien kustannusten vertailun unohtamista enemmän ihmetyttää tuotantotuen arvostelijoiden epäjohdonmukaisuus. Jos tuotantotukeen laitetut eurot häiritsevät asuntomarkkinoiden toimintaa, niin miten vaikuttaa miljardien kysyntätuki? Markkinatalouden perusprinsiippien mukaan kysynnän kasvu nostaa hintaa, kun taas tarjonnan lisääntyminen alentaa sitä. Kun näin lähtökohtaisesti asumisen hintaa alentavassa tuotantotuessa nähdään haitallisia markkinavaikutuksia, niin miten ne voidaan kysyntätuen kohdalla tyystin sivuuttaa?  

Selitys mainitulle epäjohdonmukaisuudelle lienee raadollinen. Vuoden 2016 jälkeen vuokrien nousu on hidastunut eli sijoittajat eivät ole voineet enää odottaa tuottojen kasvavan entiseen malliin. Vuokria on jopa jouduttu laskemaan lisääntyneen tarjonnan myötä ja panostamaan entistä enemmän palveluihin, kuten asuntojen remontoimiseen. Sekin on syönyt sijoittajien tuottoja. Jos vuokratasoa nostavaa asumistukea merkittävästi heikennettäisiin, tuotot romahtaisivat.

Asumistuki on selkeästi tukea ennen kaikkea vapaarahoitteiselle asuntotuotannolle. Asumisen hinnanero ARA-tuotantoon nähden kertoo omaa kieltään. Esim. Helsingissä vapaarahoitteiset vuokrat olivat viime vuonna 34 % korkeammat kuin asoasuntojen käyttövastikkeet. Talot on kuitenkin rakennettu samoja rakennusmääräyksiä noudattaen ja samoilla tonttikustannuksilla. On selvää, että jokainen uusi valtion tukema asumisoikeus- ja vuokra-asunto koetaan edullisuutensa vuoksi uhaksi, kun asuntoja tuotetaan ja tarjotaan euronkuvat silmissä.

Edellä olevalla en kuitenkaan tarkoita, että asumistuki pitäisi lopettaa. Haluan vain tuoda esiin sen, että asumistuki osaltaan vääristää vapaata kilpailua asuntomarkkinoilla, koska sen turvin pidetään keinotekoisesti yllä kohtuuttoman korkeaa vuokratasoa.

Sosiaalisella asuntotuotannolla on mielestäni selkeä paikkansa asuntomarkkinoilla, mutta niin on myös vapaarahoitteisella tuotannolla. Asuinalueilla tarvitaan monipuolista asuntotarjontaa jo senkin takia, että ennaltaehkäistään alueellista eriytymistä, jota myös sosiaaliseksi segregaatioksi kutsutaan. 

Sekä tuotanto- että asumistuki kuuluvat olennaisena osana järjestelmäämme ja palvelevat omalta osaltaan hyvinvointiyhteiskunnan kehittymistä.  Puutteineenkin kohtuullisen hyvin toiminutta järjestelmää ei kannata lyhytnäköisen voitontavoittelun takia vaarantaa ja jättää asunnontarvitsijoita sijoittajaintressien määräämän asuntopolitiikan armoille.

Jari Riskilä

 

Lue lisää
graduate
11.05.2018
Vinkit kevään juhliin

Ylioppilasjuhlat, valmistujaiset ja muut merkkijuhlat

Toisin kuin luullaan, juhlat eivät välttämättä vaadi isoa tilaa. Esimerkiksi ylioppilasjuhlat ja muut merkkipäivät ovat siitä helpot juhlat, että vieraat tulevat eri aikaan ja osa vain piipahtamaan. Muista, että ylioppilasjuhlat ovat lähtökohtaisesti avoin juhla eli esimerkiksi naapurit voivat poiketa ilman kutsuakin.

Ihmiset syövät yleensä enemmän suolaisia ja vähemmän makeita tarjottavia kuin helposti luulisi. Älä stressaa vaikka joka sorttia ei riittäisi jokaiselle. Pääasia että jotakin on jokaiselle. Helpointa on tarjota mahdollisimman paljon lähellä huoneenlämpöä säilyviä ruokia 

Valmistautuminen juhlaan

Kuukautta ennen

  • Opintojen päättymisen yhteydessä, selvitä oppilaitoksen aikataulu ja päätä oman juhlan aikataulu vasta sitten.
  • Lähetä kutsut omaan tyyliisi postissa tai vaikka Facebook-tapahtumana. Jos kutsut Facebookin kautta, muista myös kutsua ne, jotka eivät ole Facebookissa. Pahinta ruuhkaa voit välttää kutsumalla ihmisiä eri aikaan, esimerkiksi osan klo 13 ja osan klo 16.
  • Osta ylioppilaslakki ja äidin lyyra.
  • Varaa aika kuvaukseen valokuvaamosta, tilaa kuvaaja kotiin, pyydä tuttavaa kuvaajaksi tai valmistaudu ottamaan kuvat itse.
  • Tilaa kakut ja muut leivonnaiset.
  • Pyydä tarjoilu- ja kahvinkeittoapua lähipiiristä.

Kahta viikkoa ennen

  • Tee suursiivous hyvissä ajoin, mutta jätä viimeistely edelliselle päivälle.
  • Suunnittele tarjoilupöydän asettelu: ensimmäiseksi lautaset ja viimeiseksi lautasliinat ja aterimet.
  • Hanki kattaukseen sopivat servetit ja kynttilät sekä varmista sopivat pöytäliinat.
  • Lainaa  maljakoita, astioita ja termospulloja. Voit myös käyttää osittain tai kokonaan kertakäyttöastioita, joita on nykyään saatavana myös esim. bambuisina ja biohajoavina.
  • Leivo pakkaseen kakkupohjat jne.

Juhlaviikolla

  • Varaa erillinen kukka- ja lahjapöytä tai -taso.
  • Kaiva kaikki tuolit esille varajakkaroista, isoista jumppapalloista ja koulupöydän tuoleista alkaen. Kaikille ei tarvitse kuitenkaan riittää istumapaikkaa.
  • Siivoa pöydiltä ja tasoilta kaikki irtotavara pois, samoin eteisestä.
  • Tarjoiluastioina voi käyttää myös isoja lautasia ja koristekulhoja. Kaikkien kippojen ei tarvitse sointua täydellisesti toisiinsa. Samoin kahvikuppeja voi olla useampaa eri sarjaa sekaisin. 
  • Ota kukkamaljakot esille ja tee kukkien pakkauksista purkamispiste, johon varaat myös sakset ja roskiksen. Vesipisteen on hyvä olla lähellä.
  • Varmista vieraskirja, johon vieraat saavat kirjoittaa tervehdyksensä muistoksi.
  • Muista varata teenjuojille teetä ja lapsille mehua. Ja erityisesti lämpimänä päivänä on hyvä olla tarjolla runsaasti esimerkiksi alkoholitonta boolia.
  • Leivo tarvittaessa lisää.

Edellisenä päivänä

  • Kata puhtaat asiat valmiiksi tarjoilupöytään.
  • Tarjottavat voi merkitä pienillä pöytäkorteilla, joihin voi myös merkitä mitkä tarjottavista ovat esimerkiksi laktoosittomia ja gluteenittomia.
  • Siirrä eteisestä omat takit ja kengät muihin huoneisiin. Jätä eteiseen vain yhdet nopeasti jalkaan työnnettävät kengät. Varaa paljon tyhjiä henkareita. Omat vaatteet voi ripustaa väliaikaisesti niin, että yhdessä henkarissa on useampi vaate.
  • Siivoa vessa. Varaa useampi  pyyhe sekä monta rullaa vessapaperia näkyvälle paikalle. Varmista myös, että käsisaippuaa on riittävästi.
  • Imuroi.
  • Laita juhlajuomat kylmenemään ja varaa kuohuviinilasit sivupöydälle tai tarjottimelle.  Kuohuviiniä voi juoda myös tavallisista viinilaseista tai kertakäyttöisistä kuohuviinilaseista. Varaa myös alkoholiton vaihtoehto ja merkitse se selvästi esimerkiksi tarjoamalla se erilaisista laseista. (Myös päivänsankarin on hyvä muistaa kilistellä välillä alkoholittomalla.)

Juhlapäivänä

  • Päivänsankari vastaanottaa vieraat ja mahdollinen apuväki häärii taustalla, kuten auttaa laittamalla kukat maljakkoon sekä huolehtii kahvin keitosta.
  • Täytä tarjoilupöytää sitä mukaan, kun se tyhjenee.
  • Tiskikoneeseen kannattaa juhlien aikana laittaa ensisijaisesti vain ne astiat, joita voidaan tarvita juhlien aikana uudestaan, kuten kahvikupit, -lautaset ja lusikat. Hiljaista tai toisessa huoneessa olevaa tiskikonetta voi hyvin käyttää juhlien aikanakin.
  • Käy tarkistamassa vessan siisteys juhlapäivän aikana pariin kertaan.
  • Vaikka kaikki ei menisikään kuin Strömsössä, muista että vieraat muistavat tunnelman, eivätkä odota täydellisyyttä. Nauti juhlasta!

 

Lue lisää
aitienpaiva_vinkit_2019
09.05.2018
Miten muistaa äitiä?
Äitienpäivää vietetään ensi sunnuntaina ja äidit ansaitsevat muistamisen. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla tavaraa. Mitä pienempi lapsi, sitä suurempi vastuu puolisolla on äitienpäivän järjestelyistä. Vaikka kyse ei olekaan hänen äidistään, kyse on kuitenkin hänen lastensa äidistä. Puolison ilahduttaminen on myös arvo sinänsä.

Perinteinen tapa on antaa äidin nukkua kerrankin pitkään ja viedä hänelle aamiainen sänkyyn. Riko kaavaa ja kata aamupalat kaikille perheenjäsenille tarjottimille ja syökää ne yhdessä sängyssä. Äidin voi antaa tässäkin tapauksessa nukkua, kun muut valmistelevat aamupalan. Jos sängyssä on vähän ahdasta, siitä tulee vain tunnelmaa. Nyt ei myöskään nipoteta leivänmuruista.

Vaihtoehtoisesti kokatkaa äidille hänen lempiruokaansa lounaaksi tai päivälliseksi. Nyt on oikea hetki käyttää juhla-astioita kaapin perältä ja kauniita servettejä! Tähän kuuluu myös se, että kokkaussotkut ja likaiset astiat siivotaan pois ilman äitiä.

Äitienpäivään sopii myös koko perheen yhteinen tekeminen leppoisassa hengessä. Sellaista voi olla esimerkiksi lautapelien pelailu terassilla tai vaikka olohuoneen lattialla tyynyillä istuen. Tai sään salliessa pyöräilkää yhdessä lähikauppaan tai jäätelökioskille avaamaan jäätelökausi!

Edullinen, mutta äitiä taatusti ilahduttava muistaminen: Osta äidille naistenlehden uusin numero ja tarjoile hänelle kiireetön lukuhetki samalla kun vahdit lapsia. Viimeistele valmiiksi keitetyllä kahvikupposella ja lempisuklaapatukalla.

Vanhanaikainen, mutta aina ilahduttava tapa: Kerätkää lasten kanssa valkovuokkoja tai muita luonnonkukkia maljakkoon. Toimii myös vietäväksi mahdolliseen äitienpäivän kyläilypaikkaan.

Omaa äitiä voi muistaa soittamalla onnittelupuhelun ja juttelemalla samalla rauhassa kuulumiset. Soittaminen tuntuu henkilökohtaisemmalta ja läheisemmältä muistamiselta kuin whatsup-viesti tai Facebookin seinälle kirjoittaminen. Toisaalta Skype-puhelulla pääset "lähelle", vaikka olisitkin kaukana. Puhelusta ilahtuvat myös isoäidit, jos et pääse paikan päälle käymään. Parasta on tietenkin, jos voit juhlia äitienpäivää oman äidin/ lasten äidin/ isoäidin kanssa samassa paikassa. Yhdessäoloa arvostavat kaikki.
 
Lue lisää
muutto-asuntosaatio
04.05.2018
Pakkausvinkit muuttajille

Kodeistamme löytyy nykyään jopa kymmenistä tuhansista aina noin sataantuhanteen tavaraan, joten ei ihmekään, jos muuttorumba stressaa.

  1. Aloita pakkaaminen ajoissa. Kodeistamme löytyy nykyään jopa kymmenistä tuhansista aina noin sataantuhanteen tavaraan, joten aloita pakkaaminen useita viikkoja ennen muuttoa.
  2. Karsi ja kierrätä. Älä muuta turhaa tavaraa. Tavarapaljouden keskeltä saattaa löytyä yllättävän paljon itselle turhaksi jäänyttä tavaraa. Tässä yhteydessä on myös hyvä muistaa esimerkiksi kirpputorit ja kierrätyskeskukset. (Tutustu tavarankarsimisvinkkeihimme.)
  3. Jaksota pakkauspuuhat. Älä yritä selvitä yhdellä tai kahdella pakkauskerralla.
  4. Varaa riittävästi pakkaustarvikkeita. Muuttolaatikoiden lisäksi tarvitset (yllättävän paljon) esimerkiksi sanomalehtiä, joihin on hyvä kääriä särkyvät tavarat, jätesäkkejä, pakkausteippiä ja tusseja.
  5. Pakkaa ensimmäiseksi vähiten tarvitsemasi. Kesällä on hyvä aloittaa pakkaaminen talvivaatteista ja -varusteista. Muuttovalmistelujen keskellä tuskin tarvitset myöskään esimerkiksi perintöastiastoa.
  6. Mieti, mihin sijoitat pakkaamasi tavarat uudessa kodissa. Muuttokuorman purkaminen sujuu jouhevasti, kun pakkaat tavarat miettien esimerkiksi sitä, mihin huoneeseen ja kaappiin tavarat sijoittuvat jatkossa.
  7. Merkitse muuttolaatikot. Kirjoita esimerkiksi maalarinteipille, jonka kiinnität muuttolaatikoihin, laatikon sisältö sekä tila, johon laatikko tulee uudessa kodissa kantaa.

    Puuttuiko listalta jokin hyväksi havaittu pakkauskonsti? Kommentoi alla!

    Katso myös Minimoi muuttostressi ja Muuttajan aikataulu.
Lue lisää
muutto-asuntosaatio
27.04.2018
Minimoi muuttostressi

Täysin stressitöntä muuttoa ei ole, mutta stressin määrää voi vähentää esimerkiksi seuraavilla vinkeillä:

  1. Tee muistilista. Asioista kirjaa pitämällä autat itseäsi, sillä muuttoon liittyy paljon muistettavaa. Listaa laatiessasi, voit hyödyntää myös laatimaamme muistilistaa.
  2. Pyydä rohkeasti apua! Lisäkädet ovat usein tarpeen niin pakkaamisessa, siivouksessa kuin vaikkapa lasten ja lemmikkien hoidossa. Tavaroiden purkaminen voi olla helpointa tehdä itse, jos olet hyvin tarkka tavaroiden paikoista, mutta muuten siihenkin voi pyytää apua.
  3. Tutustu uuteen ympäristöön etukäteen. Mikäli muutat itsellesi ennestään vieraalle asuinalueelle, selvitä etukäteen esimerkiksi, mistä löytyy lähin ruokakauppa ja apteekki, joissa voit pistäytyä tarvittaessa, vaikka kesken muuton. 
  4. Luo dokumenttikansio tai -laatikko. Varmista, että kaikista tärkeimmät dokumentit, kuten passit, rokotuskortit, sopimukset yms. ovat yhdessä ja samassa paikassa, jonka tiedät löytäväsi tarvittaessa muuttorumban keskellä.
  5. Pakkaa muuttopäiväksi selviytymispaketti. Muuttopäivä on helposti yhtä hulinaa. Varmista, että jossain käden ulottuvilla on kassi, josta löytyvät kaikki sinä päivänä tarvitsemasi – esimerkiksi vesipullo, välipalapatukoita, sakset, teippiä, merkkaustussi ja kännykän laturi.
  6. Varaa mukavat muuttovaatteet. Muuttopäivänä ei kannata laittaa parhaimpia vaatteita päälle, sillä vaatteet voivat kärsiä tavaroita kantaessa ja siivotessa. Esimerkiksi urheiluvaatteet ovat käteviä joustavuudessaan ja lisäksi ne ovat mukavia päällä hikoillessa. Muista myös hyvät kengät!
  7. Ole joustava ja muista hemmottelu. Elämä on yllätyksiä täynnä, joten ole valmis muuttamaan suunnitelmia, äläkä unohda levätä uurastuksen keskellä. Jos aikataulutat muuttopäivän, tee aikataulusta mielummin liian löysä kuin kiireinen. Palkitse myös itsesi ja urakkaan osallistuneet jotenkin. Hyväksi havaittu tapa on hakea  koko muuttoporukalle pitsat.


    Lue myös Pakkausvinkit muuttajille ja Muuttajan aikataulu.
Lue lisää
koira
24.04.2018
Sovussa tassutellen

Suomessa asukkaiden arkea ilostuttaa arvioiden mukaan liki miljoona karvakuonoa, ja pelkästään Helsingissä kolmisenkymmentä tuhatta. Asuntosäätiön koteihin nämä nelijalkaiset ystävät ovat enemmän kuin tervetulleita asumaan!

Koirat tuottavat usein iloa myös naapureille, kunhan omistaja pitää huolen, ettei lemmikistä ole vaivaa muille. Omistajien tulee huolehtia, että talon järjestyssääntöjä ja hiljaisuuden aikaa kunnioitetaan, ihan niin kuin lemmikittömissä talouksissakin. Toisaalta lemmikki saattaa haukkua omistajan poissa ollessa tämän tietämättä asiasta. Tällöin hyvä keskustella ystävällisesti aina ensin suoraan koiranomistajan kanssa. On kuitenkin hyvä muistaa, että normaalit elämisen äänet kuuluvat kerrostaloelämään, olivatpa äänet sitten lasten leikkiä tai koiran tassuttelua.

Lemmikkejä ei myöskään saa päästää tarpeilleen taloyhtiön pihalle. Kuuliaiset koiranomistajat pitävät koirankakkapusseja aina mukana ja keräävät jätökset automaattisesti. Pusseina voi käyttää esimerkiksi vanhoja leipäpusseja ja apuna lasten hiekkaleikeistä tuttua pientä lapiota. Jotkin kaupungit ovat järjestäneet ilmaisia koirankakkapussiautomaatteja, kuten esimerkiksi viime vuonna Helsingissä. Joillakin pientaloalueilla löytyy myös roskiksia, joihin on liimattu koirankakkaroskis-tarra, jolla halutaan kertoa, että roskikseen saa heittää koirankakkapusseja.

Koirien positiivista vaikutuksista omistajiensa terveyteen ja hyvinvointiin ovat kertoneet myös monet tutkimukset. Karvaisen turkin silittäminen laskee stressitasoja, ja siitä syystä koiria onkin käytetty pitkään muun muassa palvelutaloissa tuomassa iloa ihmisten arkeen.

Usein näistä ihmisen parhaista ystävistä on iloa myös naapureille, sillä häntää heiluttava tassuttelija saa harvemmin kenenkään suuta mutrulle. Mielihyvähormoni oksitosiini vahvistaa koiran ja omistajan sidettä, mutta osansa tästä positiivisuutta lisäävästä kanssakäymisestä saa helposti pysähtyessä rapsuttelemaan naapurin hauvaa. Vieraan koiran silittämiseen on hyvä kysyä omistajalta aina lupa.

Yleisin koiran nimi Helsingissä oli viime vuonna muuten Onni.

#onnellaonosoite

Lue lisää
hornhattula_770x580
20.04.2018
Esa Kankainen
ARA-asuminen on turvallista asumista

Alalla käydään tällä hetkellä kiivastakin keskustelua asumisen tukemisesta eli pitäisikö maksaa enemmän asumistukea asukkaalle vai tuotantotukea yleishyödyllisille toimijoille. Keskustelua kirittävät monet asiat, kuten valtion kasvavat asumistukimenot ja sijoittajien hiipuvat vuokratuotot vapaarahoitteisen asuntotuotannon lisääntyessä.

On selvä, että molempia tukimuotoja tarvitaan. Asuntosäätiön toimitusjohtajan roolissa haluan tuoda esiin asioita, jotka perustelevat erityisesti tuotantotuen olemassaoloa asukkaiden ja yhteiskunnan kannalta.

Lähden liikkeelle asukkaan näkökulmasta. Yhdyskuntaopin professori Kimmo Lapintie Aalto-yliopistosta nosti taannoin Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan esiin, että asumisen turvallisuus tuottaa myös elämänlaatua.

Olen samaa mieltä. Tuo näkökulma helposti unohtuu tuottotavoitteiden taakse. Asukkaiden kannalta on tärkeä tieto, että yhtiö on sitoutunut pitämään asunnot vuokrauskäytössä jopa vuosikymmenien ajan.

Asumisturvallisuuteen kuuluu olennaisesti se, ettei kotia voida myydä alta pois. Siksi ARA-asuntojen asumisturva on parempi kuin vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa.

Samoin sitoutuminen kohtuulliseen vuokrakehitykseen omakustannusperiaatteen mukaan on arvo, johon vapaarahoitteisten asuntojen omistajat eivät tuottotavoitteiden takia voi sitoutua.

Yleishyödylliset yhtiöt ovat voitonjakorajoitteisia, joten omistajat – tai Asuntosäätiön tapauksessa perustajajäsenet – eivät odota saavansa toiminnasta osinkotuloja. Toiminnan pitää totta kai kuitenkin olla liiketaloudellisesti terveellä pohjalla.

Käytännössä omakustannusperiaatteella määräytyvä vuokra vaikuttaa siten, että ARA-asuntojen vuokrat ovat esimerkiksi Helsingissä kolmanneksen vapaarahoitteisia vuokria edullisemmat.

Valtio ei ole tukenut ARA-tuotantoa vuosikausiin matalan korkotason vuoksi. Hyville paikoille kaskukeskuksiin rakennettavat uudet kohteet eivät myöskään ole riski valtiolle, sillä kohtuuhintaisten asuntojen kysyntätilanne on erinomainen.

ARA-asuntoja tuotetaan hyvän ja laadukkaan arjen mahdollistamiseksi tavallisille ihmisille. Näin asia on ainakin Asuntosäätiön kohdalla. Vuonna 1951 perustetun Asuntosäätiön toiminta perustuu yhä tuohon tavoitteeseen.

Suomesta löytyy vielä muitakin Asuntosäätiön kaltaisia tahoja, jotka ovat valmiita sitoutumaan rajoitusten alaisen tuotannon tekemiseen vuosikymmeniksi eteenpäin. Tahoja, jotka auttavat koko yhteiskuntaa rakennuttamalla työntekijöiden maksukykyyn soveltuvia asuntoja.

Edellä mainitun perusteella voisi kuvitella, että valtion olisi kannattavaa tukea omilla toimillaan ARA-tuotantoa enemmänkin. Varsinkin, kun tuotantotukeen ei käytetä verovaroja, vaan mahdolliset tuet maksetaan Valtion asuntorahastosta, jota kerryttävät asukkaat vuokrillaan ja vastikkeillaan.

Vähintäänkin valtio voisi olla lakimuutoksilla ja turhilla normeilla hankaloittamatta toimintaa. ARA-tuotannon tekeminen kannattamattomaksi tai haluttavuudeltaan vähäiseksi on kuin valtio sahaisi omaa oksaansa.

Esa Kankainen
Asuntosäätiön toimitusjohtaja

Lue lisää
varastojen_siivous
13.04.2018
Kevätsiivous- ja talkoovinkki

Päivät pitenevät ja kesä lähestyy kohisten – pian on kevätsiivousten ja -talkoiden aika!

Vaan mitä jos taloyhtiöissä tempaisettekin siivoustalkoot niin, että kaikki innokkaat keräävät itselleen nurkissa ylimääräisinä hyväkuntoisina pyörivät vaatteet, tavarat ja kalusteet ja (järjestätte taloyhtiön yhteisen kirpputorin ja sitten lopuksi) tilaatte ilmaisen noutopalvelun noutamaan lahjoittavat tavarat pois? Tässä yhteydessä voidaan myös sopia, että asukkaiden huonokuntoiset tavarat toimitetaan suoraan yhdessä tuumin materiaalikierrätykseen. Hyvät materiaalit voi siis toimittaa esimerkiksi Fidan tai Kierrätyskeskuksen kautta edelleen myytäväksi. Vastaavasti myytäväksi kelpaamattomat materiaalit voi toimittaa materiaalikierrätykseen.

Hyvät myytäväksi

Huonot materiaalikierrätykseen

 

Lue lisää
varpaat
16.03.2018
Vinkit lasten yökyläilyyn

Miten selvitä lasten yökyläilystä, kun ei ole ylimääräistä sänkyä – saati vierashuonetta? Ei huolta, leikki-ikäisille kaveruksille sopivatkin parhaiten luovat ratkaisut.

Siskonpeti: patjat lattialle vierekkäin! Vai miten olisi yö majassa? Viritä lattialle asetettujen patjojen tai vuodesohvan päälle maja esimerkiksi lakanoista narun, harjanvarsien, pyykkipoikien yms. avulla.

Majapaikan lisäksi on hyvä muistaa myös esimerkiksi:

  • sopia yhteisistä pelisäännöistä, kuten nukkumaanmenoajoista
  • selvittää kylään tulevan lapsen mahdolliset allergiat
  • tehdä suunnitelma sen varalle, että lapsen koti-ikävä yltyy pahaksi
  • järjestää taskulamput pimeässä keskenään supattaville kaveruksille
  • tarjota iltapalaa, jonka voi nauttia poikkeuksellisesti esimerkiksi vasta valmistuneessa majassa
Lue lisää
kievarintieltä_770x580
15.03.2018
Esa Kankainen
Korkotukilain uudistus ei toimi vanhan asuntokannan kanssa

Viime viikolla kirjoittamani blogiteksti herätti twitterkirjoittelua siinä määrin, että jatkan vielä korkotukilakiesityksen kommentointia. Lienee tarpeellista paikata selkeää tiedon puutetta, jottei meitä toimijoita syytettäisi vain pelkiksi valittajiksi.

Tyhjän valittamisesta ei todellakaan ole kyse. Kritiikkimme perustuu tietoon, niin tutkittuun kuin myös pitkän kokemuksen mukanaan tuomaan ymmärrykseen ja näkemykseen.

Toin esiin, että korjauksiin pitäisi jatkossakin voida varautua taloudellisesti etukäteen, jotta ei synnytetä kiinteistöihin korjausvelkaa. Varautuminen varmistaisi myös vakaan asumisen kustannuskehityksen asukkaille. Velkarahalla korjaaminen on aina kalliimpaa.

Korkotukilain uudistusesitys on erityisen ongelmallinen toimijoille, joilla on paljon 90-luvulla rakennettuja taloja, kuten Asuntosäätiö-konsernilla. Rakentamiseen käytettyjen lainojen takapainotteisen lyhennysohjelman takia pääomakulut ovat yhä kohtuuttoman suuret siinä vaiheessa, kun on otettava uutta lainaa korjauksia varten.  Pääomakulujen osuus vastikkeessa on edelleen noin kuusi euroa neliöltä.

Korjaamiseen otettavat uudet lainat lisäävät jälleen vastikkeilla maksettavia kustannuksia. Etukäteen asiaan varautuminen ei aiheuta samanlaisia korotuspaineita.  Vastikkeita ei voi määräänsä enempää nostaa, jotta voidaan puhua kohtuuhintaisesta asumisesta.

Meiltä perättiin Twitter-kommenteissa perusteluja myös sille, miksi olemme tuotantotukien kannalla asumistuen sijaan. Ja ihmeteltiin, että haluamme rakentaa lisää kohtuuhintaisia asuntoja korkeasuhdanteen aikana, jolloin ei kuulemma pitäisi ARA-tuotantoa tehdä.

Nykyinen rakentamisen tahti ei riitä paikkaamaan vuosikausien asuntotuotannon vajetta. Ilman ARA-tuotantoa tilannetta ei saada korjattua. Markkinat eivät tuota kohtuuhintaisia asuntoja riittävästi niille pieni- ja keskituloisille ihmisille, joilla ei ole varaa maksaa korkeita vapaarahoitteisia vuokria, ainakaan ilman asumistukea.

Tuotantotukea haluamme lisää, koska meillä on käytännön kokemusta siitä, kuinka valtion tukielementit näkyvät suoraan asumisen kustannuksissa ja siten vaikuttavat myös asumistukien määriin. Vahvistusta omille tiedoillemme saimme ARAn viime marraskuussa julkaisemasta asumisoikeusasuntojen vastiketilastosta. Siinä todettiin, että pääkaupunkiseudulla vastikkeet ovat yli 15 % matalammat kuin vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrat.

Samaa asiaa vahvisti viime viikolla julkaistu Tilastokeskuksen vuokratilasto. Vapaarahoitteisten asuntojen keskivuokra pääkaupunkiseudulla on noin kuusi euroa neliöltä enemmän verrattuna ARA-vuokriin.

ARA-tuotannon vuokrat määräytyvät omakustannusperiaatteen mukaan ja siksi valtion tuki näkyy suoraan kohtuullisena vuokratasona eikä valu asumistuen kautta osinkoina omistajille.

Ja mitä tulee väitteeseen, että ARA-tuotanto olisi riski valtiolle, kannattaa katsoa mihin ARA on myöntänyt korkotukilainoja. Niitä saavat hyvillä paikoilla palveluiden läheisyydessä sijaitsevat kohteet, joiden asunnoista on kova kysyntä. Yhteiskunnassa pitäisi tapahtua jotain todella mullistavaa, jos talot tyhjenisivät.

Sitä paitsi valtio ei ole tukenut matalan korkotason aikana ARA-tuotantoa juuri lainkaan. Sen sijaan vuosimaksulainojen kautta asukkailta on kerätty rahaa valtiolle. Ehkä valtio voisi nyt vastavuoroisesti tukea enemmän sellaista asuntotuotantoa, johon tavallisilla ihmisillä on varaa.

Asuntosäätiölle ei ole ongelma sitoutua asuntojen pitkäaikaiseen omistamiseen. Toimintaedellytysten pitää kuitenkin olla sellaiset, että talojen rakentaminen, ylläpito ja hallinnointi pystytään hoitamaan vastuullisesti kohtuuhinnalla. Se on sekä valtion, yhtiön että asukkaan etu.

Esa Kankainen
Asuntosäätiön toimitusjohtaja

 

 

Lue lisää
talo
13.03.2018
Jari Riskilä
Asukkailla on sananvaltaa

Helsingin Sanomissa 13.3. julkaistu Jukka Kilven asumisoikeusasumista käsittelevä mielipidekirjoitus sisälsi toistuvasti kuultuja virheellisiä väittämiä, joihin on syytä vastata. Vaihtelun vuoksi aloitan Kilven kirjoituksen lopusta.

Kilven peräänkuuluttama mahdollisuus yhdistysmuotoiseen asumisoikeusasumiseen on ollut laissa jo vuodesta 1995 alkaen. Johtuuko ammattimaisen kiinteistönomistamisen tehokkuudesta vai mistä, mutta yhdistysmuotoinen asumisoikeusasuminen on ainakin toistaiseksi jäänyt marginaali-ilmiöksi.

Asolain uudistamisen yhteydessä ei olla romuttamassa asukkaiden oikeussuojaa. Päinvastoin, lakiin esitettäneen muutoksia, jotka entisestään korostavat talon omistajan velvollisuutta valvoa asumisoikeuden haltijoiden intressejä.

On vaikea nähdä, miten Kilven mainitsema EU-normi, joka kieltää valtion tuen markkinaehtoisesti toimivilta yhtiöiltä, liittyy asumisoikeusasumiseen. Asumisoikeusasuminen on talon rakennuttamisprosessista lähtien sen koko elinkaaren ajan valtion tukemaa asuntotuotantoa koskevien rajoitusten alaista, ei siis markkinaehtoista.

Keskeisimmät toimintaa koskevat rajoitukset velvoittavat määrittelemään käyttövastikkeet omakustannusperusteisesti ja rajoittavat omistajan oikeutta luopua kohteista. Rajoitusten noudattamista valvoo valtion viranomainen, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA. 

Vastikemäärittelyssään Asokodit noudattaa ARAn ja ympäristöministeriön laintulkintaa ja siihen perustuvaa kulloinkin voimassa olevaa ohjeistusta. Sen mukaan vastiketaso ei saa ylittää käyttöarvoltaan vastaavien, samalla alueella olevien vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokria. Kilven mainitsema käräjäoikeuden tuomio vahvisti ja tarkensi tätä viranomaistulkintaa.

Asoasuntojen käyttovastikkeet ovat vuokriin verrattuina tutkitusti kohtuullisia. ARAn asuntomarkkinakatsauksen 2/2017 mukaan vapaarahoitteiset vuokrat olivat Helsingissä 34 % kalliimpia kuin asumisoikeusasumisen käyttövastikkeet. Vantaalla ero oli 22 % ja Espoossa 20 %.

ARAn vertailussa mukana olleissa kaupungeissa yhtä lukuun ottamatta käyttövastikkeet olivat myös valtion tukemien vuokra-asuntojen vuokria alhaisempia. Tyypillisesti käyttövastikkeet alittivat nämä ns. ARA-vuokrat 6-9 %:lla.

Toisin kuin Kilpi kirjoituksensa otsikossa toteaa, asumisoikeusasukkailla on sananvaltaa. Heillä on laissa taattu mahdollisuus osallistua asukastoimintaan ja päästä sitä kautta vaikuttamaan asuintalonsa asioihin. Asokotien asukashallintomalli on jopa lain vaatimustasoa laajempi.

Halutessaan asukkaat pääsevät kuitenkin helpolla, kun heidän ei tarvitse kantaa vastuuta taloyhtiön hallinnosta, vaan se hoidetaan ammattimaisesti heidän puolestaan. Tämä on tutkitusti yksi asumisoikeusasumisen vetovoimatekijä.

Asokotien omistajana on Asuntosäätiö sr. Sen perustajia, jotka edelleen ovat toiminnassa mukana, ovat Kilven mainitseman SAK:n lisäksi Invalidiliitto, Väestöliitto, Vuokralaiset ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Sääntöjensä mukaan Asuntosäätiö ei voi jakaa varoja taustajärjestöilleen.

Jari Riskilä
Toimitusjohtaja
Asokodit

Lue lisää
talo_770x580
09.03.2018
Esa Kankainen
Korkotukilakiesitys ei lisää kiinnostusta ARA-tuotantoon

Valtioneuvosto antoi helmikuun lopussa eduskunnalle lakiesityksen 40 vuoden korkotuen kehittämiseksi. Eduskunta oli antanut lain uudistamisen tavoitteeksi, että pitkä korkotuki pitäisi saada houkuttelevaksi toimijoille.

Yleishyödyllisen toimijan näkökulmasta katsottuna lakiesitys ei kannusta lisäämään tuotantoa, koska siinä on kaksi olennaista puutetta. Toinen liittyy korjauksiin varautumiseen ja toinen valtion tukeen, jota ei esityksen mukaan ole tulossa vieläkään.

Lakiesityksessä ehdotetaan, että tuleviin korjauksiin ei saisi jatkossa varautua, vaan ne pitäisi tehdä velkarahalla. Asiaa perustellaan kyseenalaisesti asukkaiden edulla. Miten voi olla asukkaan etu, että korjataan kalliilla velkarahalla sen sijaan, että raha kerättäisiin etukäteen.

Velkarahan käyttö korjaustoiminnassa vaarantaa myös vakaan vuokra- ja vastikekehityksen, sillä korkokehitystä on vaikea ennustaa. On lyhytnäköistä tuudittautua siihen, että viimevuosien matala korkotaso jatkuisi vielä vuosikausia.

Kukaan ei voi myöskään tietää, saako tulevaisuudessa lainoja, millä ehdoilla ja mistä hankitaan lainojen vakuudet, koska asumisoikeustaloilla ei ole vakuusarvoa.

Konserniimme kuuluva asumisoikeusyhtiö Asokodit korjasi keräämillään varoilla asuntoja vuonna 2017 yli 30 miljoonalla eurolla. Jos sama summa olisi lainattu pankista, kustannukset saattaisivat nousta tulevina vuosina merkittävästi korkojen nousun myötä. Se tarkoittaa asukkaan kannalta , että vastikkeet nousisivat pankille menevien kustannusten vuoksi entisestään.

Jokainen korjaustoimintaan käytettävä euro tulee tarpeeseen, jotta vältetään myös korjausvelkaa. Valtion ei pidä omilla päätöksillään lisätä korjausvelan syntymistä asuntokantaan.

Tuon korjauksiin varautumisen kieltämisen taustalla on nähtävissä epäluulo toimijoita kohtaan. Ihmettelen asiaa, sillä suurin osa alan toimijoista on vastuullisia ja asukkaan etua ajavia tahoja.

On väärin, että lainsäätäjä määrittelee koko järjestelmän uusiksi sen mukaan, jos jokin yksittäinen toimija on toiminut joskus lain hengen vastaisesti. Eikö tällaisten varalle pitäisi pikemminkin lisätä valvontaa, kuin keksiä uusia, keinotekoisia rajoituksia, jotka eivät edistä uusien asuntojen tuottamista.

On suorastaan vastuutonta ajaa toimijoita käyttämään velkarahaa varsinkin, kun velan tueksi ei tarjota aitoa tukea.

Se onkin lakiesityksen toinen ongelmakohta. Valtion tukea ei olisi tulossa vieläkään ja pitkä korkotuki olisi ehdoiltaan yhä heikompi verrattuna 10 vuoden korkotukimalliin.

Esimerkkinä mainittakoon, että pitkän korkotuen mallissa omarahoituksen tuotto laskettiin taannoin neljään prosenttiin, kun se kymppivuotismallissa on kuusi prosenttia. Neljän prosentin tuotto ei kata välttämättä edes lain vaatimia taloudellisia varautumisia, jolloin toiminta menee tappiolliseksi.

Miten ihmeessä voidaan kuvitella, että tuen puuttuminen ja ehtojen heikennykset lisäisivät toimijoiden intoa tuottaa ko. ARA-asuntoja?

Ei voi muuta kuin ihmetellä, miten on valtiolle edullisempaa, että omistajataho sitoutuu vain 10 vuodeksi pitämään asunnot vuokrauskäytössä neljän vuosikymmenen sijaan. Varsinkin, kun pitkään korkotukeen liittyy vielä tiukempi vuokrasääntely eli asunnot ovat todella pitkään kohtuuhintaisia asukkaille.

Pahimmillaan lyhyen korkotuen talot ovat jo kymmenen vuoden päästä kasvattamassa valtion asumistukimenoja, kun vuokranmääritys vapautuu kokonaan. Sekö on valtion ja asukkaan kannalta järkevää toimintaa?

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan hyväksyykö eduskunta lakiesityksen, joka on sen oman tahtotilan vastainen.

Esa Kankainen
Asuntosäätiön toimitusjohtaja

Lue lisää
kuvakollaasi1_web
02.03.2018
Sisustusta postikorteilla ja serveteillä

Joskus kodin piristäminen voi onnistua niinkin helposti kuin serveteillä ja korteilla!

Tee kuvakollaasi esimerkiksi samantyylisistä postikorteista. Asettele jääkaapin oveen tai vaikka kehystä tauluiksi, jotka asettelet ryhmäksi. Voit myös kiinnittää kortit pyykkipojilla naruun, jonka virität haluamallaasi paikkaan. 



Ja servetit ovat muutakin kuin kauniita kattauksia varten! Kokeile tuunata niillä peltipurkki, juomalasi tai lasipurkki, ja saat uutta ilmettä sisustukseen lähes ilmaiseksi. Miten olisi esimerkiksi kynäpurkit, jotka on tehty peltipurkeista ja sisustukseen sopivista serveteistä?


Tai mitä jos tuunaisit pöydälle kukkamaljakon tai tuikkuastian kiinnittämällä servetit esimerkiksi juomalasiin tai lasipurkkiin? Ja vesiohenteista liimaa käyttämällä voit huuhdella servetit pois astioista heti juhlien jälkeen, joten tyyliä on helppo muuttaa kattauksen ja servettien mukaan!

    

ASTIOIDEN SERVETEILLÄ TUUNAUS

Tarvitset:

  • astian, kuten peltipurkin, juomalasin tai lasipurkin
  • mieleisiä servettejä
  • vesiohenteista yleisliimaa (esim. Eri Keeper) ja vettä

     tai servettilakkaa (decoupagelakka)

  • astian liima-vesiseokselle tai servettilakalle
  • siveltimen
  • pöydän suojaksi esimerkiksi muovipussin

  1. Mittaa ja leikkaa servetti astiaan sopivaksi.
  2. Jos haluat läpikuultavan lopputuloksen, käytä vain servetin päällimmäistä kerrosta.
  3. Jos haluat huuhdella servetin pois käytön jälkeen, sekoita pienessä astiassa tilkka vettä ja vesiohenteista liimaa, jotta saat maitomaisen seoksen. Jos haluat kiinnittää servetin pysyvästi, käytä servettilakkaa, jota myydään askarteluliikkeissä.
  4. Kiinnitä servetti astiaan varovasti liimaseokseen tai servettilakkaan kastellulla pensselillä servettiä astian vasten varovasti taputellen.
  5. Anna kuivua ennen käyttöä.
Lue lisää
10_vinkkia_talvilomaan_kotona_blogi
21.02.2018
10 vinkkiä talvilomaan kotona
Talvilomasesonki on täällä taas, vaan eihän sitä tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan! Sanotaanhan sitä, että ”borta bra, men hemma bäst”, eli kiva muualla, mutta kotona paras. Mutta miten irtaantua arjesta kotinurkissa?

Joskus asioita tulee katsoa toisesta näkökulmasta; tehdä asioita toisin. Esimerkiksi vaikka tähän tapaan:

  1. Syödä herkkuaamiainen sängyssä tai järjestää brunssi keskellä viikkoa. Kokeile esimerkiksi herkullisia pannukakkuja, joiden ohjeen löydät sivun alalaidasta.
  2. Viettää pizzaperjantaita maanantaina, tai tehdä pizza toisin kuin ennen. Miten olisi esimerkiksi pizzaa jälkiruoaksi? Jälkiruokapizza onnistuu esimerkiksi täyttämällä paistetun pizzapohjan Nutella-levitteellä, pähkinöillä ja marjoilla.
  3. Pelata tietokonepelien sijasta pala- ja lautapelejä. Kirpputoreilta löydät pelejä sopuhintaan, jos kotoa ei löydy.
  4. Television katsomisen sijasta leikkiä seuraleikkejä. Vinkkejä seuraleikkeihin löydät netistä.
  5. Kutsua kylään sellaisia ystäviä ja tuttuja, joita ei ole ennen kestinnyt – vaikka nyyttärimeiningillä ja jollain hauskalla teemalla.
  6. Soittaa netistä musiikkia, tai kuunnella sellaista radiokanavaa, jota ei ole ennen kuunnellut.
  7. Loikoilla hyvän kirjan kanssa kuin kesällä konsanaan. Aaltojen liplatuksen ääniä siinä kuin linnunlaulua löydät netistä, ja kukapa estää virittämästä riippumattoa vaikkapa olohuoneeseen?
  8. Viettää leffamaraton kotona tai suunnata keskellä viikkoa elokuvateatterin päivänäytökseen.
  9. Leikkiä turistia koti- tai naapurikaupungissa – tunnetko esimerkiksi kaupungin toisen laidan lähiöt?
  10. Polskia rantavedessä tropiikissa – isommilta paikkakunnilta löydät mainiot kylpyläolosuhteet, ja mikä parasta, ilman pitkää lentomatkaa. 


AMERIKKALAISET PANNUKAKUT (16 kpl)

2 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 rkl sokeria
1 rkl voita tai margariinia
1 muna
3 dl maitoa
(¼ dl maapähkinävoita)
voita tai margariinia paistamiseen

Tarjolle maun mukaan esimerkiksi: hunajaa, vaahterasiirappia, kinuskikastiketta, hilloa, kermavaahtoa, turkkilaista jogurttia, marjoja, hedelmiä…

  1. Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään.
  2. Sulata rasva joko kattilassa tai mikrossa.
  3. Vatkaa muna, maito ja sulatettu rasva toisessa kulhossa. Lisää halutessasi hieman maapähkinävoita. Sekoita hyvin.
  4. Sekoita kaikki aineet yhteen ja paista pannulla. Huomioi, että taikina kohoaa, ja että pannukakut kannattaa kääntää heti, kun se on mahdollista, jotta saat kuohkeita pannukakkuja.
  5. Tarjoile mieleistesi lisukkeiden kanssa.

Rentouttavaa talvilomaa!

Lue lisää