Kotoilu tekee hyvää

Marraskuun pimeys kutsuu kodin lämpöön, kynttilänvaloon, höyryävän kupin äärelle, sohvan kulmaan, torkkupeiton alle sekä hyvän elokuvan tai kirjan äärelle. Nyt on vuoden paras aika kotoilla!

Siinä missä tanskalaisilla on hygge, meillä suomalaisilla on kotoilu. Toisin sanoen siinä missä tanskalaiseen hyggeilyyn liittyy suomalaisten mieltämän kotoilun lisäksi spontaania yhdessäoloa kaupungilla, suomalaiset vetäytyvät koteihinsa. Kaukana kavala maailma.

Kotoilu on kiireetöntä, rentoa ja mukavaa oleskelua tai puuhastelua kotona, yhdessä tai yksin.  Vastapainoa kiireiselle arjelle ja suorittamiselle. Arjen luksusta, esimerkiksi tähän tapaan:

Höyryävät juomat

Kylmän vuodenajan keskellä maistuvat höyryävät juomat.

Stressin rasittamalle vatsalle sopii tee, joka haudutetaan seoksessa, johon on sekoitettu maustehyllystä tuttuja kuivattua (1 tl) fenkolia ja (1 tl) minttua sekä (1 tl) laventelinkukkia (joita voi ostaa luomutuotteita myyvistä erikoismyymälöistä).

Flunssaa voi yrittää häätää siemailemalla juomaa, joka saa vähintään röörit aukeamaan ja mahdollisesti myös villasukat pyörimään jaloissa: (½) sitruunan (tai appelsiinin) mehuun (½ tl) chilitahnaa, (½ tl) raastettua inkivääriä, (1 rkl) hunajaa sekä (2 dl) kiehuvan kuumaa vettä.

Jouluihmiset ilahtuvat kaakaosta (2,5 dl), johon on sekoitettu (¼ tl) piparkakkumaustetta sekä pieni pala tummaa suklaata.

Matkalle vievät elokuvat ja kirjat

Mitä sitä merta edemmäs kalaan lähtemään, kun niin kirjat kuin elokuvat vievät maailman ääriin ja jopa ajasta toiseen vaikka kotisohvalta. Tässä muutama elokuvavinkki:

Maailmanympärysmatkaa kaipaavat voivat lähteä reissuun esimerkiksi Indiana Jonesin matkassa tai Waltter Mittyn (ihmeellinen maailma) matkassa.

Historian havinasta kiinnostuneet voivat vaikka virittyä joulutunnelmaan katsomalla Päivä ilman sotaa -elokuvan, joka muistuttaa vuoden 1914 joulusta ensimmäisen maailmansodan keskellä.

Jälkikasvun kanssa voi tutustua historiaan esimerkiksi Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historian avulla.

Kädentaidot rentouttavat

Viihdytkö hellan ääressä, kudinten parissa tai puuverstaalla? Onnittelut! Käsillä tekeminen, kuten käsitöiden tekeminen, kuulemma lisää onnellisuutta.

Ja jos taidot ovat päässeet ruosteeseen, tai olet uusia vinkkejä vailla, esimerkiksi kirjastoista ja internetistä löytyy ohjeet ja vinkit poikineen – aina villasukat kantapään neulomista myöden.
 
Load more comments
Thank you for the comment! Your comment must be approved first
|