Tapiolassa on ollut hyvä elää

TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä

Asuntosäätiöllä on ollut keskeinen rooli Espoon Tapiolan vaiheikkaassa syntyhistoriassa. Vuorion perheelle Tapiola on ollut turvallinen lintukoto. Perheen positiivista elämänasennetta hehkuva äiti Eira Vuorio on asunut Asuntosäätiön rakennuttamassa vuokratalossa vuodesta 1963 lähtien. 

Asuntosäätiö perustettiin rakennuttamaan Tapiolaan edistyksellistä asuntoaluetta tavallisille suomalaisille. Taustalla oli valveutuneiden järjestöjen huoli perheiden ja erityisesti lasten hyvinvoinnista.  

Tavoitteena ei ollut tuottaa pelkästään kohtuuhintaisia asuntoja, sillä hyvinvoinnin ymmärrettiin vaativan enemmän kuin pelkät seinät. Asuntosäätiö halusi rakentaa toimivan yhdyskunnan, jossa asumiseen sisällytettiin laadukas arkkitehtuuri ja vihersuunnittelu sekä alueelliset palvelut.  

Vuorioiden perhe pääsi mukavuuksien äärelle 

Suurin osa Asuntosäätiön Tapiolaan 50- ja 60-luvuilla rakennuttamista asunnoista toteutettiin aravalainoitteisina omistusasuntoina. Vuokrakerrostaloja Asuntosäätiön omaan omistukseen rakennutettiin vain neljä, koska rahoitukseen tarvittavasta omasta pääomasta oli puutetta.  

Helmikuussa 1963 valmistuneeseen Ukonvaaja 4:n taloon muutti myös Vuorioiden tuolloin viisihenkinen perhe. Perheen äiti Eira Vuorio muistelee, kuinka muutto tapahtui keskellä mutavellipihaa, mutta se ei haitannut onnentunnetta, joka perheellä oli upouudesta nykyaikaisilla mukavuuksilla varustetusta kolmiosta. Pihakin laitettiin kuntoon seuraavana kesänä.  

– Kyllähän ne mukavuudet tuntuivat kuin paratiisiin olisi tullut, kaikki oli niin helppoa. Olimme aiemmin asuneet hellahuoneessa, jossa pesuvesi piti lämmittää pienellä hellalla ja pyykitkin huuhdella kaivovedellä.  

Perheen lapset olivat taloon muuttaessa alle viisivuotiaita. Kuopus syntyi muuton jälkeisenä vuonna. 

Pihalla oli aina kavereita 

Lapsia 62 asunnon talossa oli paljon, muuttovuonna lähes 60. Kavereita löytyi pihalta aina ja tekemistä riitti. Eira Vuorion viidestä lapsesta kaksi, Helena Ojala ja Harri Vuorio, ehtivät haastatteluun mukaan muistelemaan kotitalon elettyä elämää.  

– Pihalla oli usein jopa parikymmentä lasta ja kun joku ehdotti, että mennään ostarille leikkimään kirkonrottaa, kaikki lähtivät mukaan, muistelee Helena, jolle saman ikäinen naapurintyttö Eija on yhä läheinen ystävä. Myös Harrin nykyisistä ystävistä osa on kulkenut elämässä mukana Ukonvaajan lapsuudenleikeistä lähtien. 

Meno oli kuin toimintaleffasta 

Pohjantorin ostarilla oli 60-luvulla kolme kauppaa, joista K-kauppa toimii yhä edelleen. Ympäristössä oli vielä paljon rakentamattomia alueita, joilla oli helppo retkeillä lasten kanssa. Kehä ykkösen kupeeseen oli perustettu myös kasvimaa asukkaille juuresten viljelyyn. Asuntosäätiön perustama Tapiolan Lämpö jäädytti lapsille talvisin jäämäen läheiseen metsikköön. 

– Lapsesta se mäki tuntui järkyttävän suurelta. Se oli sellainen kouru, jossa ei olisi saanut laskea kelkalla vaan pelkästään pahvilla, kertoo Harri, joka vasta nyt uskalsi kertoa äidille talon poikien kaikista touhuista. Meno oli kuin toimintaleffasta.  

– Oltiin varmaan toisella kymmenellä, kun keksittiin matkustaa hissin katolla. Avattiin ovi hissin yläpuolelta ja mentiin kyytiin. Jos sen olisi ajanut kahdeksanteen kerrokseen, olisi ollut tosi pieni tila selviytyä. Toisella kerralla keksittiin, että hissin alapuolellakin on tyhjä tila, johon sitten mentiin piiloon. Kerran yhden pojan hiha jäi kiinni hissin lähtiessä liikkeelle. Onneksi se hiha repesi irti, eikä hissi vienyt poikaa mennessään, kertoo Harri Eira-äidin pyöritellessä kauhuissaan päätään. 

Helena-tytär puolestaan säikäytti äitinsä nelivuotiaana uhkarohkealla tempullaan. Naapuri tuli Eiralle kertomaan, että Helena on kaverinsa kanssa katolla heittelemässä kiviä alas. 

– Menin ylös ja sain heidät tulemaan sieltä pois. Olin ollut paistamassa lättyjä ja sen jälkeen kaikki lätyt paloivat. Oli se kyllä hirveää. 

Elämä oli yhteisöllistä 

Talon touhu oli alkuvuosikymmeninä elämäntäyteistä kaikin puolin. Naapurin äänistä ei valiteltu. Naapurin vanha täti totesi aikoinaan Eiralle, että se kuulee, joka kuuntelee. Harva kuunteli ja sen myötä elettiin sovussa. 

– Koko talossa oli varmaan niin kova meteli, ettei kukaan kuullut toisten ääniä, naurahtaa Helena ja muistelee, kuinka synttäreilläkin saattoi olla jopa 30 talon eri-ikäistä lasta mukana. 

Talon asukkaat ovat aina tehneet paljon asioita yhdessä. Aikoinaan paperin- ja pullonkeräyksellä saatiin rahaa muun muassa lasten retkiä varten ja talkoilla pidettiin paikkoja kunnossa. Rappukäytävän jouluglögiperinne on säilynyt viime vuosiin saakka. 

Television tuleminen oli ensin naapureita yhdistävä tekijä, mutta laitteen yleistyttyä myös asukkaita koteihin eristävä asia. Vuorioilla oli televisio jo taloon muuttaessa ja myös talon ensimmäinen väritelkkari. 

– Naapureita saattoi olla montakin telkkaria katsomassa ja aina löydettiin kaikille istuinpaikka, naurahtaa Eira. 

Tapiola saanut paljon arvostusta osakseen 

Tapiola jatkoi kehittymistään. Asukkaat ottivat säätiön uudet kaupunkisuunnitteluperusteet tyytyväisenä vastaan ja hakeutuivat mielellään asumaan alueelle. Ihmiset pitivät siitä, miltä Tapiola alkoi käytännössä näyttää ja pitää sisällään. 

Alue sai alusta pitäen kansainvälistä arvostusta ja sinne tehtiin tutustumiskäyntejä valtionpäämiehiä myöten. 70-luvulla Tapiola alkoi alun vastustuksen jälkeen saada myös kansallista tunnustusta.  

Vuorioidenkin elämä jatkui, lapset kasvoivat ja muuttivat lopulta pois kotoaan. Helena Ojala on asunut Ukonvaajassa myöhemmin myös oman perheensä kanssa.  

Talossa asuu Eira Vuorion lisäksi muitakin alkuperäisiä asukkaita. Parisen vuotta sitten talonväki koki menetyksen, kun energinen rautarouva, Eiran ystävä Inga Takala menehtyi. Inga Takala oli huolehtinut suvereenisti talon asioista vuosikymmeniä. 

– Inga sai paljon hyvää aikaan talossamme, muistelee Eira hyvää ystäväänsä, jonka kanssa vietti aikaa erityisesti molempien leskiytymisen myötä. Yhdessä käytiin uimassa ja kaupassa, viikonloppuisin katsottiin yhdessä telkkaria.     

”En ole koskaan harkinnut muuttavani pois” 

Ukonvaaja 4 on asuintalona palvellut Vuorioita hyvin. Lasten muutettua kotoa ja puolison kuoltua talosta löytyi pienempi, nykyinen asunto. Vuokrakin on ollut Eiran mielestä kohtuullinen ja Asuntosäätiö vuokranantajana mieleinen myös siksi, että asumishäiriöihin on puututtu ripeästi. Vuonna 2010 tehty talon peruskorjaus saa myös kiitosta osakseen. Vuokrakaan ei noussut sen myötä kohtuuttomaksi. 

Eira kertoo viihtyneensä Tapiolassa hyvin, koska alueelta on löytynyt kaikki tarvittavat palvelut kouluista ruokakauppoihin ja harrastusmahdollisuuksiin.  

– Nykyään tosin joka metsäläntti on rakennettu. Ei tätä aluetta enää tuntisi samaksi, jos sieltä menneisyydestä tulisi yhtäkkiä käymään. Mutta täällä on yhä kaikki tarpeellinen. En ole koskaan harkinnut muuttavani pois tästä talosta enkä Tapiolasta, toteaa Eira, joka tyttärensä Helenan mielestä voitaisiin äänestää Espoon positiivisimmaksi ihmiseksi.  

– Lintukoto tämä on ollut meille lapsillekin, vakuuttaa myös Harri, joka asuu melko lähellä lapsuudenkotiaan Helsingin Torpparinmäessä. Helena asuu vielä lähempänä Espoon Karakalliossa. 

Asuntosäätiö on jatkanut kohtuuhintaista asuntotuotantoaan myös Tapiolassa. Uusin vuokratalo, puukerrostalo valmistui reilu vuosi sitten ja rakenteille on lähdössä myös asumisoikeustalo. Molempien talojen asunnoille on ollut paljon kysyntää. Tapiola on yhä edelleen haluttu asuinalue. 

   


asuntosaatio_70_vuotta_juhlavuosilogo_2021

Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu