Asuntosuunnittelun tulee lähteä ihmisten tarpeista

TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä

 

Historia on osoittanut, että asuntosuunnittelu menee sykleissä. Arkkitehti Henna Helander uskoo, että nyt käynnissä oleva prosessiajattelu on kääntymässä suuntaan, jossa ihmisten todelliset tarpeet huomioidaan taas paremmin.

Olet varmaan kuullut puhuttavan, kuinka jossain asunnossa on hyvä pohja, mutta oletko miettinyt mitä kaikkea se pitää sisällään?

– Asunnon pitäisi olla valoisa. Hyvässä pohjassa asuntoon tulee valoa kahdesta suunnasta. Usein hyvä pohja on myös neliönmallinen, mikä helpottaa huoneiden kalustamista ja antaa vaihtoehtoja sisällä liikkumiseen, listaa hyvän pohjan perusasioita Arkkitehtiliitto SAFAn puheenjohtaja Henna Helander.

Perustasoa kehittyneempään pohjaan Helanderin mielestä kuuluu myös se, että asunnossa pystyy kulkemaan ympäri. Se tuo samanlaista vaihtelun tunnetta kuin kaupunki, jossa voi kuljeskella eri reittejä. Myös ovia voisi olla huoneissa kaksi, jolloin tila muuttuisi monikäyttöisemmäksi.

– Kaikkien ovien ei tarvitse olla käytössä, mutta ne luovat mahdollisuuksia, selventää Helander.

Korona korostanut monikäyttöisyyttä

Koronapandemia on korostanut tilojen monikäyttöisyyttä, kun ihmiset ovat joutuneet viettämään enemmän aikaa asunnoissa ja usein tekemään myös töitä samassa tilassa.

– Itsekin teen etätöitä ja olen joutunut rajaamaan kotona tietyn tilan, mihin lapset eivät saa tuoda leluja. Minulla on siihen mahdollisuus, mutta ne, jotka joutuvat elämään ahtaissa tiloissa, ovat henkisesti kovilla. Asunnossa pitäisi olla tilaa työhuoneelle, jotta työt eivät olisi jatkuvasti silmissä, korostaa Helander.

Jatkuvasti pienenevä huoneistokoko onkin yksi tämän päivän haasteista. Suomessa on aina asuttu pienemmissä asunnoissa kuin monissa muissa Euroopan maissa ja asuntojen keskipinta-ala on vain pienentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kaikkein ahtaimmin asuvat tilastojen mukaan lapsiperheet.

Raha vienyt suunnittelulta työkaluja

Helanderin mukaan arkkitehdit mielellään suunnittelisivat kaikille mielekkäitä koteja, mutta usein vastaan tulee raha. On kustannustehokkaampaa rakentaa varsinkin kaupunkikeskustoissa taloja, joiden runkosyvyys on niin suuri, että porrashuone toteutetaan talon sisälle.

Tuollaisissa taloissa asunnoista tulee pitkulaisia ja ikkunoita saadaan vain yhdellä seinällä. Ratkaisu tuottaa pimeämpiä tiloja asunnon perälle ja myös pitkiä ikkunattomia käytäviä. Vertailun voi tehdä vaikkapa 70-luvulla rakennettuihin kerrostaloihin, joissa runkosyvyys mahdollistaa valon pääsyn asuntoon vähintään kahdesta suunnasta.

Avokeittiö vallannut alaa

Raha on syynä myös siihen, että keittiö sijoitetaan yhä useammin olohuoneen perälle, mikä vähentää yleensä keittiön valoisuutta. Toisille avokeittiö käy, mutta korona-ajan myötä yhä useampi on toivonut, että keittiön oven sulkemalla saisi jaettua rauhallista tilaa perheenjäsenten kesken.

– Suljettavat, ikkunalliset keittiöt ovat hävinneet suunnittelusta ja keittiökalusto laitetaan lähtemään joskus jopa eteisestä olohuoneeseen, huokaisee Helander.

Kun keittiö on jatkuvasti esillä asuintilassa, se hankaloittaa myös esimerkiksi jätehuollon ja kierrättämisen järjestämistä esteettisesti. Asukkailta vaaditaan ilmastosyistä lajittelutoimia, mutta asunnoissa ei ole aina tilaa järjestää sitä.

– Kun tuollaisia velvoitteita ei pysty hoitamaan hyvin, se vie ihmisen oman hallinnan tunteen pois ja luo stressiä, pohtii Helander.

Jokainen ansaitsee kaksi huonetta

Pienen asunnon ongelmat kiteytyvät usein yksiöihin, kun asukas joutuu katselemaan koko ajan samaa tilaa.

– Jokainen ihminen ansaitsisi kaksi huonetta, sillä ihannetilanne olisi, että asunnossa pääsisi siirtymään tilasta toiseen fiiliksen mukaan. Pienemmissä asunnoissa voisi olla kaksi isompaa tilaa ja lisäksi vaikka alkovi tai ikkunallinen keittokomero, hahmottelee Helander ja muistuttaa, että pienissäkin asunnoissa pitäisi pystyä kaiken muun lisäksi myös hyötyliikkumaan.

Yksinasuvien asumistoiveita kartoittaneessa, vastikään julkaistussa Anne Tervon väitöskirjatutkimuksessa vahvistetaan Helanderin ajatus. Yksinasuvat kaipaavat yksiötä enemmän tilaa ja he kokevat olevansa väliinputoajia, koska ahtaasti asuminen määritellään yleensä niin, että yksi ihminen asuessaan yksiössä ei asu ahtaasti.

– Mitä vanhemmaksi tullaan, sitä enemmän ollaan kodeissa ja sitä merkityksellisemmäksi nuo mainitut asiat tulevat. Suurin ikäryhmä yksinasuvissa ovat yli 70-vuotiaat, ja tämä ryhmä on valtavassa kasvussa. Yhä useamman ikäihmisen oletetaan myös selviävän yksin kotona yhä pidempään. Riittävän tilan lisäksi mielenterveyden kannalta on tärkeää, mitä ikkunasta on nähtävissä. Myös parveke tuo iloa ja voi olla todella iso henkinen helpotus asuntoon sidotulle asukkaalle, muistuttaa Helander.

Kaikki eivät halua konmarittaa

Hyvässä asunnossa on myös riittävästi säilytystilaa. Ihmisellä on keskimäärin noin 10 000 tavaraa, eikä minimalismi ja konmarittaminen puhuttele kaikkia. Suomessa oman lisänsä tuovat vielä neljä vuodenaikaa, jolloin vaatteita tarvitaan enemmän kuin lämpimissä maissa.

– Ihmisillä on selkeää tarve asuntokohtaisiin varastoihin, jotta vaikka varapatjan saa kätevästi sisätiloihin. Myös pyykinkuivatukselle pitäisi varata tilaa. Taloihin pitäisikin saada enemmän turvallisia pyykinkuivaustiloja, toteaa Helander, joka mielellään näkisi asunnoissa yhä useammin myös erillisiä wc- ja kylpytiloja, jotta ihmiselämän puhtaimmat ja likaisimmat asiat voisi tehdä eri tiloissa.

Asuntosuunnittelun lyhyt historia

Mutta miten on päädytty tilanteeseen, jossa asunnot pienenevät ja valon merkityksestä pitää muistutella, kun markkinoille on tullut jopa ikkunattomia makuuhuoneita.

Asuntosuunnittelu menee Helanderin mukaan sykleissä. 50-luvulla haluttiin suunnitella ihmisille. Esimerkiksi Asuntosäätiö otti Tapiolassa kotirouvat mukaan suunnitteluun juuri siksi, että pystyttäisiin tekemään asukkaiden tarpeiden mukaisia asuntoja.

– Silloin mietittiin, mitä niukoista materiaaleista saadaan parhaiten aikaan. 50-luvun tilat olivat pieniä, mutta valoisia, koska runkosyvyydet olivat pieniä. Siten pieniinkin asuntoihin saatiin toteutettua oma ikkuna jopa kylpyhuoneisiin, kertoo Helander ja jatkaa 60-luvulle.

– 60-luvulla asuntoihin tuli isommat ikkunat ja enemmän tilaa. 70-luvulla pohjat pysyivät aika hyvinä, mutta asuntojen ulkokuori meni tekniikan ja talouden ehdoilla ja asuinympäristö köyhtyi. Tuolloin pyrittiin kehittämään taloutta ja tekniikkaa.

80-luku toi monimuotoisuuden ja asuntosuunnittelun lähtökohta oli tavallaan vastaliike 70-luvun tylyydelle. Haluttiin pienimittakaavaisuutta ja inhimillisyyttä.

– Silloin keksittiin kuitenkin koneellinen poistoilma, minkä johdosta kylpyhuoneet siirrettiin pois seinien luota, eikä niihin enää saatu ikkunoita, harmittelee Helander.

1990- ja 2000-luvuilla ihmisen tarpeet osattiin yhä ottaa huomioon, mutta viimeiset kymmenen vuotta on jälleen menty yhä enemmän prosessin ehdoilla. Tekniikka ja talous ovat olleet korostuneesti etusijalla.

Ilmassa on ravistelevia tekijöitä

– Luulen ja toivon, että kohta tulee taas käännepiste ja aletaan miettiä asioita enemmän asumisen ja ihmisen kautta. Ilmassa on selkeästi ravistelevia tekijöitä, kuten etätyön mukana tulleet uudet vaateet asumiselle. Tämä aika on myös hyvä muistutus meille kaikille, että osa väestöstä, kuten vammaiset ja vanhukset viettävät asuntoon sidottua elämää jatkuvasti, toteaa Helander.

Myös ilmastonmuutos tulee muuttamaan ajattelua ja on jo tehnyt sen. Moni perustelee pienempiä asuntoja ekologisuudella, samoin halukkuutta asua kaupunkikeskustoissa hyvän julkisen liikenteen äärellä. Puurakentaminenkin on jo haastanut betonirakentamisen.

– Betonirakentamistakin voisi kehittää. Esimerkiksi pilarilaatalle tehdyt asunnot toisivat muunneltavuutta, kun kantavia seiniä ei tarvittaisi. Ratkaisu veisi myös vähemmän betonia ja jos asunto avautuisi kahteen suuntaan mahdollistaen kunnon tuuletuksen, ilmanvaihto voisi olla painovoimainen, visioi Helander.

Kaunis tila löytää käyttäjänsä

Asuntosuunnittelun tulevaisuutta pohtiessaan Helander toivoo, että ihmisten ikuiset tarpeet kodin hyvästä tunnelmasta, miellyttävistä näkymistä ja valosta saisivat vahvemmin jalansijaa.

– Uskon, että niukastakin pystyy tekemään hienoa ja kaunista eli hyvä asuntosuunnittelu ei välttämättä ole rahasta kiinni. Ehkä enemmän pitäisi ymmärtää, ettei yritetä löytää yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua. Erilaiset ihmiset tarvitsevat erilaisia koteja, korostaa Helander.

Erilaisuus voisi olla vaikka sitä, että osassa asunnoista olisi äänieristettyjä huoneita musiikin harrastajille tai etätyöläisille. Tai taloon voisi toteuttaa yhteiskäyttöön viherhuoneita tai kuisteja.

– Voisimme hurjasti rikastuttaa elinympäristöämme pienillä asioilla. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, ettei asuntojen valoisuudesta tingitä, koska valolla on niin vahvat vaikutukset fysiologiaan ja mielenterveyteen, pohtii Helander ja muistuttaa Winston Churhillin viisaudesta, että luomme tiloja, mutta tilat muokkaava meitä.

– Itse olen vakuuttunut myös siitä, että luomalla kaunista, tila löytää aina käyttäjänsä, koska kauneus inspiroi ihmistä, toteaa Helander.
 


asuntosaatio_70_vuotta_juhlavuosilogo_2021

Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu