Lasten erityisyys tunnustettava myös asumisessa

TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä

Lapsiasiaivaltuutettu Elina Pekkarinen haluaa nostaa lapsuuden erityisyyden omaan arvoonsa. Se vaatii aikuisilta ymmärrystä antaa lasten osallistua asioiden suunnitteluun ja kykyä luoda yhteiskunta, jossa myös heikosti voiva vähemmistö saadaan voimaan paremmin.

Elina Pekkarinen pitää asuntopolitiikkaa lasten kannalta vaativimpana politiikan lajina, sillä asuminen vaikuttaa olennaisesti elämän alkutaipaleen perusasioihin.

– Lapset ovat myös todella paljon välittömän elinympäristön varassa. Siksi on erityisen merkityksellistä, että lasten tilanne huomioidaan asuntopolitiikassa laaja-alaisesti. Se vaatii hyvää yhteistyötä eri hallinnonalojen kanssa, vuoropuhelua, kuulemista sekä lasten ja nuorten osallistumista, toteaa Elina Pekkarinen.

Tämän ajan lisähaasteena asuntopolitiikassa on vielä asumisen hinta. Kallis asuminen eriarvoistaa elämää erityisesti pääkaupunkiseudulla, jonne muuttaa koko ajan lisää ihmisiä. Eriarvoistuminen hankaloittaa lasten asemaa yhteiskunnassa.

Suurin osa voi hyvin

Kuinka sitten Suomessa on onnistuttu lasten hyvinvoinnissa? Pekkarisen mukaan Suomi pärjää kansainvälisesti vertaillen erinomaisesti, meillä on maailman hyvinvoivimmat lapset yhdessä muiden pohjoismaiden sekä esimerkiksi Sveitsin ja Hollannin kanssa.

– Olemme onnistuneet selättämään sairaudet ja kouluttamattomuuden, mutta yleinen taso ei kerro koko totuutta. Meillä on edelleen noin 5–10 prosenttia lapsista ja nuorista, joiden hyvinvointi ei ole hyvällä tasolla, osalla se on jopa todella huono, kertoo Pekkarinen.

Huonosti voivilla on monia ongelmia

Huonosti voivat lapset potevat mielenterveysongelmia, liikunnan puutetta, lapsiperheköyhyyttä, asumisen ahtautta ja heillä on heikko koulumenestys. Kyse on usein ongelmien kasautumisesta rankasti vähemmistön pienille harteille.

Suomi heräsi näiden lasten tilanteeseen viime talvena Koskelan murhatapauksen takia. Suurelle osalle suomalaisia tuli täytenä yllätyksenä, että senkaltaista pahoinvointia voi Suomessa ylipäänsä ilmentyä.

– Tähän on tultu, koska lapsi- ja perhepolitiikkaa on ollut ajoittain sellaista, ettei kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ole otettu huomioon, toteaa Pekkarinen, mutta muistuttaa, että tilanteella on pitkät juuret vuosikymmenten taakse.

Huono-osaisuus ylisukupolvistunut

Jo 1960-luvulta lähtenyt kaupungistuminen on aiheuttanut juurettomuutta, jota syvensi 90-luvun suuri lama julkisen talouden ongelmineen. Laman jälkeen alettiin puhua ylisukupolvisesta köyhyydestä. 2000-luvulla puolestaan globalisaatio ja digitalisaatio toivat tullessaan muun muassa työelämän murroksen, joka jälleen kohteli huonommin erityisesti heikompiosaisia.

– Neljäs tekijä huono-osaisuuden lisääntymisessä on erilaisten päihteiden käytön ja erityisesti huumeiden käytön kasvaminen sekä mielenterveysongelmien lisääntyminen lapsiperheissä, listaa Pekkarinen, joka ei kuitenkaan halua maalata uhkakuvaa mammuttimaisesta ongelmasta. Sitä se ei ole – ainakaan vielä.

– Vaarana on, että lapsen kehitys vaarantuu, ellei häntä pystytä auttamaan riittävän ajoissa. Ongelmana tällä hetkellä on palvelujärjestelmän kriisi. Lastensuojelun ja psykiatrian asiakkaita on entistä enemmän. 90-luvulta asiakasmäärät ovat kolminkertaistuneet, kertoo Pekkarinen, mutta näkee tilanteessa myös myönteistä.

– Myönteistä on, että nämä kaikki asiat tunnistetaan nyt paremmin kuin ennen.

Lasten erityisyys tunnustettava

Pekkarinen toivoisi, että kaikilla politiikan saroilla, niin myös asuntopolitiikassa, ymmärrettäisiin, mitä lasten oikeudet todella tarkoittavat.

– Lapset tarvitsevat myönteistä erityiskohtelua eli että jokainen lapsi saisi palveluja tarpeidensa mukaan. Heidät pitää myös ottaa huomioon riittävän ajoissa yhteiskuntaa kehitettäessä, esimerkiksi asuinalueiden suunnittelussa jo kaavavaiheessa, toteaa Pekkarinen.

Lapsiasiavaltuutetun toimisto teettää säännöllisesti lapsibarometrin, jossa kuusivuotiailta kysytään erilaisista asioista. Viime joulukuussa tehdyn kyselyn vastauksissa koti nousi tärkeimmäksi hyvän elämän edellytykseksi. Kotona pitäisi lasten mielestä viihtyä ja siellä pitäisi olla hyvä olla.

Yleisimmäksi pelonaiheeksi barometrissä nousi pimeän pelko – tuttu tunne jokaisen lapsuudesta, mutta pelon muodot saavat eri kasvot eri aikakausina.

– En ollut itsekään tullut ajatelleeksi pimeyden merkitystä, vaikka teen töitä näiden asioiden kanssa. Emme me aikuiset oikeasti tiedä millaista on olla lapsi tässä ajassa, emmekä voi suunnitella esimerkiksi lapsille turvallisia ja virikkeellisiä asuinalueita, jos emme tiedä, mitä lapset ajattelevat ja kokevat.

Lapsuus on arvokas sinällään

Pekkarinen haluaa lapset mukaan suunnittelemaan yhteiskuntaa.

– Osallisuuden edistäminen tarkoittaa mahdollisuutta olla osa yhteiskuntaa, tulla kuulluksi ja vakavasti otetuksi. Se on tärkeää myös lapsille, korostaa Pekkarinen, joka haluaisi ihmisten ymmärtävän myös lapsuuden merkityksen sinällään. Lapset eivät ole vain jossain tietyssä kehitysvaiheessa olevia aikuisia, vaan lapsuus on ainutlaatuinen elämänvaihe, joka ei koskaan tule takaisin.

– Lapsuus on arvokasta aikaa sinällään ja meidän aikuisten tehtävä on hoitaa, että lapset kokevat elämänsä elämisen arvoiseksi, painottaa Pekkarinen.

Kyse on perusluottamuksesta

Elämisen arvoisessa elämässä on kyse isosta, mutta Pekkarisen mielestä lopulta hyvin yksinkertaisesta asiasta. Kyse on perusluottamuksen synnyttämisestä toisiin ihmisiin.

– Jokainen lapsi tarvitsee arkeensa yhden tai mieluusti useamman turvallisen aikuisen, joka on kiinnostunut hänen asioistaan. Ihannetilanteessa näin on omassa kodissa, mutta ei välttämättä. Kuka tahansa turvallinen aikuinen voi hoitaa sitä tehtävää, muistuttaa Pekkarinen ja toteaa, että aikuisten pitäisi nykyistä paremmin ymmärtää, että heidän rooliinsa ei kuulu olla viihdykeautomaatti.

– Liian vähän luotetaan lapsen kykyyn leikkiä ja järjestetään ohjelmoitua vapaa-aikaa ja ostetaan erilaisia härpäkkeitä viihdykkeiksi. Olisi tärkeää ymmärtää, että lapsi pystyy käyttämään paremmin luovuuttaan, kun hänellä on vähemmän ärsykkeitä elämässään.

Vähän vanhempien lasten kohdalla Pekkarinen suosittelee aikuisia pitämään tuntosarvet ylhäällä. Moni havahtuikin asiaan mainitun Koskelan tapauksen jälkeen.

– Meillä aikuisilla on liian usein käsitys, että nuoret pärjäävät ongelmiensa kanssa, mutta kyllä he tarvitsevat aikuista, joka aidosti kuuntelee ja keskustelee aiheesta kuin aiheesta. Lapselle on tyypillistä, että hän sulkee vaikeat asiat sisäänsä ja siksi lapsen lähellä pitää olla tuntosarvet ylhäällä.

Koskelan tärkein oppi oli Pekkarisen mukaan se, että nyt ymmärretään paremmin myös se, kuinka ryhmään kuuluminen hinnalla millä hyvänsä on tärkeää monelle lapselle.

– Se on juuri sitä lapsen erityisyyttä, joka pitää ymmärtää ja osata ottaa huomioon, huokaa Pekkarinen.


asuntosaatio_70_vuotta_juhlavuosilogo_2021

Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu