Parhaat pihaleikit

Miten sitä leikittiinkään?

“Äiti/Isi/Mummi/kummi, mulla ei oo MITÄÄN tekemistä...”

“Entä jos menisit ulos leikkimään, siellä on ihan kiva ilmakin...?”

“No mitä mä siellä sit teen...?”

Niinpä, mitäs sitä siellä ulkona nyt sitten tehtiinkään? Tässä kohtaa monella aikuisella siintävät silmissä omat lapsuuden kesät, ne aina aurinkoiset, pitkät ja hauskat... silloin pelattiin ja leikittiin ja viihdyttiin tervehenkisesti ulkosalla, ei ollut videopelejä eikä lastenohjelmia eikä älypuhelimia eikä...

Miten niin nuo omat mukulat eivät nyt keksikään tekemistä?

Kokeillaas. Mitä pihalla, pienelläkin sellaisella voi tehdä? Silloinkin kun leikkivälineitä ei juuri kyseisenä hetkenä ole saatavilla?

Klassikkoleikit kantavat pitkälle

Jos neljävuotiaalta kysytään, paras juttu ikinä on piilosleikki. Ei haittaa, jos piilot kerta toisensa jälkeen ovat samoja (kuten ne pakostikin ovat...), eikä haittaa edes se, jos hänet aina löydetään nopeasti. Se haittaa, jollei asianmukaisesti lasketa kahteenkymmeneen, kuten ollaan yksissä tuumin sovittu.

Mikään ei myöskään ole hauskempaa kuin saada juokseva aikuinen kiinni. Hippasleikki toimii aina. Uskokaa pois. Astetta sofistikoituneempaa hommasta tulee, jos ne yhdistää - vieläkö muistat vinkkisen ja pönttösen säännöt?

Jos leikkipaikalta löytyy pallo, on hauskuus taattu pitkäksi aikaa. Höntsäfutista hauskempaa ei olekaan, vaikka isä nillittäisikin äidin kärkipotkuista. Polttopallo kirvoittaa kikatukset aikuisestakin, joka onnistuu väistämään pilkuntarkan tähtäyksen suoraan strategisiin paikkoihin.

Yksin, kaksin tai isommalla porukalla

Useimmat leikit toki ovat sitä hauskempia mitä enemmän niihin saa mukaan porukkaa, mutta vaikkapa saippuakuplien puhaltaminen onnistuu tarvittaessa vaikka kahdestaan. Kuka saa puhallettua suurimman? Kenen kupla liitää kauimmaksi ennen vääjäämätöntä poksahtamistaan? Miltä maailma näyttää saippuakuplapilven läpi?

Hyppynaruleikit toimivat myös kahden tyypin voimin - toiseksi pyörittäjäksi voi aina rekrytoida pihamaan mattotelineen, joka on ehkä tylsä leikkikaveri, mutta ei ainakaan vaadi omaa hyppyvuoroa juuri silloin kun on kaikkein hauskinta.

Karun asfalttipihankaan ei tarvitse merkitä luovuuden loppumista. Asfalttiliitujen avulla maahan voi loihtia vaikka millaisen satumaailman, tai vaikka ruutuhyppelyä varten kehitetyn mutkikkaan kuvion. Ekstravinkkinä: jos naapurin mummeli valittaa töhrimisestä, voi hänelle joko piirtää kukkasen tai näyttää kieltä. Riippuu rohkeudesta.

Aikuinen, uskalla heittäytyä!

Arkihuolensa hetkeksi narikkaan heittänyt aikuinen saattaa yllättäen havaita nauttivansa elämästä leikin tuoksinnassa. Ehkä jopa vähän kikatuttaa, ja saattaa tulla myös ihan vahingossa punaiset posket. Ja vaikka muutoin kehoitamme lämpimän jämäkästi pitämään sen älypuhelimen poissa näpeistä, kannattaa leikin jälkeen tsekata askelmittari. Yllättävän tehokasta.

Ja saattaa muuten olla että me aikuiset hoksaamme hauskan hetken päätteeksi, että ehkäpä ne muksut naukuivat tekemisen puutettaan siksi, että halusivat meidät seurakseen leikkimään. Edes hetkeksi. Ilman älypuhelinta. Ilman selfieitä. Aika siistiä.