Muutto ja lapset

Mitä muuttaessa tapahtuu?

Muutto on aina muutos aikuisenkin elämässä, mutta erityisesti pieni lapsi voi ottaa tilanteen rankastikin. Vaikka väitetään, että lapset kyllä tottuvat asioihin nopeastikin, ja pienessä mielessä voi pyöriä monenlaisia asioita, kun tutusta ympäristöstä siirrytään uuteen.

Mitä tapahtuu kotipihan lempipuulle? Kuka ruokkii tienoon siilin? Miten otetaan mukaan seinään vuosien varrella piirretyt merkit kasvuvirstanpuista? Entä jos uudessa kodissa ei uni tulekaan? Entä jos tienoolta ei löydykään kavereita?

Näihin huoliin ja kysymyksiin ei välttämättä aikuiselta löydykään vastauksia, ainakaan heti. Tärkeintä on kuitenkin antaa lapselle aikaa tottua muut on ajatukseen ja kuunnella ja ottaa todesta pienetkin huolet. Kannattaa muistaa korostaa esimerkiksi, että omat lelut ja tavarat, samoin kuin kodin muut tutut huonekalut kyllä tulevat mukana uuteenkin kotiin, vaikka seinät ympärillä vaihtuvatkin.

Etukäteen tutustuminen helpottaa muutosta

Ehkäpä voisitte käydä yhdessä tutustumassa uuteen kotikontuun? Tarvittaessa tutustumisretken voi tehdä useampaankin kertaan ja tehdä siitä hauskan seikkailun; mitä kaikkea ihanaa, jännittävää ja kivaa uudelta kotiseudulta löytyykään? Onko nurkan takana kutkuttavalta näyttävä leikkipuisto, tai pihamaalla kirmailun mahdollisuus? Ehkä läheltä löytyy juuri sopiva nurmi jalkapallomatsiin tai takapihalta alkaa seikkailumetsä?

Voisiko nuo uudet, elämään pian astuvat elementit vaikkapa piirtää paperille? Tai ehkä askarrella yhdessä kartan pihamaasta ja lähialueista helpottamaan lapsen hahmottamista ja tekemään paikkoja etukäteen tutuksi? Ehkä tulevan lähikaupan jätskivalikoimakin on hyvä testata etukäteen.

Suomalaiseen kulttuuriin ei välttämättä kuulu kovin luontevasti uusiin naapureihin tutustuminen, mutta jos naapurissa asustelee samanikäisiä lapsia, tapahtuu tutustuminen helposti ihan luonnostaan - tai ainakin siihen on vanhemmallakin hyvä syy.

Tärkeintä muutoksen keskellä on läsnäolo

Jos muutos uuteen pelottaa kovastikin, voisiko tässä kohtaa olla mahdollisuus toteuttaa myös jokin pitkäaikainen haave vaikkapa omasta lemmikistä? Läksiäisjuhlat vanhan kodin lähistön kavereille voisi olla hauska idea myös - aina ei ole pakko odottaa synttäreitä.

Hauskojen ideoiden ja “muuttomarkkinoinnin” lisäksi tärkeää lapsen maailmassa on, että arki jatkuu omalla painollaan. Jos vain mahdollista, tuttujen rutiinien ylläpito varmasti helpottaa uuteen sopeutumista. Jos saunailta on aina ollut lauantaisin, voisiko se olla sitä myös jatkossa? Sunnuntaisin on jokainen vuorollaan saanut keksiä kivan aktiviteetin, joten voitaisiko sitäkin perinnettä ylläpitää? Tärkeintä on, että muutoksen keskellä aikuinen on aidosti läsnä. Huolet kuullaan, asioista jutellaan, on aikaa ja mahdollisuus purkaa ajatukset rauhassa.