Kun armeijan harmaat kutsuvat

Monelle miehelle ja nykyään myös enemmässä määrin naisille tulee eteen lähtö armeijaan. Silloin on tärkeää hoitaa myös siviilipuolella asiat kuntoon, jotta lomille on mukava palata.

Oma koti armeija-ajalle on todella hyvä ratkaisu. Pääset lomilla mukavasti rauhoittumaan ja hoitamaan itsenäisesti asioitasi. Oman perheen luo voi toki armeija-aikana majoittua, mutta pian huomaa kaipaavansa omaa rauhaa raskaan palveluksen tasapainoksi.

Asunnon hankintaan pitää lähteä ajoissa, sillä asumisavustusta saa vain, jos olet asunut itsenäisesti noin kolme kuukautta ennen palvelukseen astumista. On myös kätevää hakea asuntoa mahdollista tulevaa opiskelupaikkaa silmällä pitäen.

Millainen kämppä ja mistä?

Suomen valtio kustantaa asunnon kaikille palvelukseen astuville. Saat kuukausittaisen vuokran hyvitettynä tilillesi, joten oman vuokra-asunnon hankinta ei jää kiinni omista tuloista tai säästöistä.

Kannattaa kuitenkin tarkistaa tarkkaan, millaiseen vuokrakämpäään saat tukea. Luksus-kattohuoneiston vuokraa ei armeija sinisilmäisesti sinulle maksa. Kannattaa siis pitää järki mukana ja valita itselle sopiva asunto hyvien kulkuyhteyksien varrelta, ja katsoa myös aikaan armeijan jälkeen.

On mukavampaa lomille lähtiessä päästä suoraan bussista kävellen kotiin kuin monien kulkuvälineiden kautta. Matka-aika pidentyy muuten turhaan, ja kallisarvoiset lomatunnit kuluvat pitkälti matkustamiseen. Kannattaa pitää mielessä, että jos pääset perjantaina lomille, joudut palaamaan useimmiten takaisin jo sunnuntai-illalla. Lomatunnit jäävät todella lyhyiksi, jos matkustusmatkat ovat pitkiä.

Kodin kannalta on myös mukava valita sellainen ratkaisu, jossa kotityöt eivät vie kaikkea aikaa. Oma yksiö on nopea ja helppo pitää siistinä. Samoin myös pihan hoito ja muut taloyhtiötyöt on parasta olla jonkun muun vastuulla.

Asokodeissa taloyhtiöille on määrätty talonmiehet ja he hoitavat kaikki käytännön asiat. Voit myös soittaa armeijasta sinua askarruttavista asioista, ja talonmiehet voivat hoitaa heille kuuluvia asioita puolestasi, vaikka olet itse palveluksessa.

Huoletonta palvelusta

Paras ratkaisu on siis valita itselleen huolettomin asumisen tapa, jolloin välillä rankkakin asepalvelus ei häiriinny siviilin sotkujen takia. Samalla myös oma koti takaa sinulle levähdyshetken ja voit aina olla varma, että saat olla lomallasi todellakin lomalla. Parhaimmillaan voit jatkaa asumista kätevästi samassa asunnossa ja armeijan jälkeen jatkaa esimerkiksi opiskelujen pariin.

Hyvää palvelusta ja rauhallista asumista jokaiselle palvelukseen heinäkuussa astuneelle!

 

Kuvituskuva: Karri Huhtanen (Wikipedia Commons)