ARA-tuotantoa tarvitaan myös noususuhdanteessa

Taannoisessa Kova ry:n asuntopoliittisessa seminaarissa alan toimijat antoivat reipasta palautetta valtiovarainministeriön esitykselle. Toin itsekin loppukeskustelussa esiin, ettei tilanne markkinoilla ole sellainen, että valtion tukema eli ARA-asuntotuotanto veisi tilaa vapaarahoitteisten asuntojen rakentamiselta. Samaa ajatusta nosti esiin myös Rakennusliiton Matti Harjuniemi. 

Kauppakamarin Tatu Rauhamäen esityksessä saimme kuulla, että rajoitteena on lähinnä osaavan työvoiman saaminen rakennusalan yrityksiin ja pahana pullonkaulana nimenomaan kohtuuhintaisten asuntojen puute.

Ajattelutapa tuotannon syklisyydestä eli että ARA-tuotantoa tarvittaisiin vain laskusuhdanteessa on aikansa elänyt. Sille ei ole enää tilaa, koska takavuosien vähäiset rakentamisen volyymit ovat aiheuttaneet pääkaupunkiseudulle pahan vajauksen asuntotarjontaan.  

Tulevaisuudessa kaikentyyppisiä asuntoja tarvitaan lisää kiihtyvällä vauhdilla, sillä seuraavan 20 vuoden aikana etelän metropolialueelle on arvioitu muuttavan lähes 300 000 uutta asukasta.

ARA-tuotannon avulla pidetään elinkeinoelämän ja erityisesti jatkuvasti lisääntyvän matalapalkkaisen palvelutuotannon rattaat pyörimässä, kun tavalliset työssäkäyvät ihmiset saavat asunnon työpaikan läheltä kohtuuhintaan.

Vapaarahoitteisella tuotannolla ei pystytä täyttämään pääkaupunkiseudun asuntotuotannon vajetta. Siksi tarvitaan valtion tukemia vuokra- ja asumisoikeusasuntoja,  eikä se tuotanto voi jäädä odottelemaan laskusuhdannetta, jolloin vanhan ajattelutavan mukaan olisi oikea ARA-tuotannon rakentamisaika.

Vuokralaiset ry:n Anne Viita nosti seminaarikeskusteluun puolestaan tärkeän näkökulman ARA-tuotannon pitkän aikavälin vaikutuksesta asumisen kustannuksiin. Vain sen avulla saadaan asukkaille asuntoja, joissa asumisen kustannukset pysyvät pitkäjänteisesti kohtuullisina. Siitä pitää huolta ARA-tuotannon omakustannusperiaate ja voitonjakorajoitteisuus. Ne luovat asukkaalle taloudellista ennakoitavuutta ja asumisen turvaa.

Olen ymmärtänyt, että valtion taholta pelätään tuetun asuntotuotannon taloudellisia riskejä korkotason noustessa. Korot ovat olleet jo vuosikausia todella matalat, eikä näköpiirissä ole korkojen nousua. Johtuen matalasta korkotasosta ARA-tuotanto on päinvastoin ollut jo pitkään valtiolle tuottoisa sijoitus. Rakentamiseen käytettyjen lainojen korkeat korkokulut tuovat valtiolle tuloja, jotka asukkaat maksavat vuokrissaan ja vastikkeissaan.

Ja toisaalta, uutta asuntokanta tuotetaan pelkästään hyville ellei jopa loistavilla paikoille kasvukeskuksiin. Jos sellaisilla alueilla ei ole tulevaisuudessa ARA-asunnoille kysyntää, on yhteiskunnassamme tapahtunut todennäköisesti jotain paljon pahempaa kuin korkotason nousu. Eli en usko valtion riskien toteutumiseen uustuotannon osalta.

Kovan seminaarissa tuli jälleen mieleen, että jotain on pielessä, kun valtion lainsäädäntöön vaikuttavan virkakoneiston ja alan toimijoiden käsitykset alan tilanteesta eroavat niin pahasti toisistaan. Se näkyy muun muassa tekeillä olevissa lakiuudistuksissa.

Seminaarin loppukeskustelussa moni alan toimija toi esiin huolensa siitä, että lakiuudistukset esimerkiksi korkotukilainoituksen osalta hankaloittaa asuntojen tuottamista ja pahimpien uhkakuvien mukaan jopa lopettaa asumisoikeustuotannon. Sitä ei saisi missään tapauksessa päästää tapahtumaan.

Jaan monen seminaarikommentoijan toiveen siitä, että valtion taholta kaivattaisiin nyt ennen muuta vakaata ja ennustettavaa asuntopolitiikkaa, jonka avulla asuntotuotantoa saataisiin jouhevasti liikkeelle. Sitä tarvitsevat nyt kaikki asukkaista elinkeinoelämään.

Esa Kankainen