Asumisen tuet ja markkinatalous

Olen seurannut tiiviisti viimeaikaista asumistuki-tuotantotukikeskustelua. Haluttuja asumisoikeusasuntoja tuottavan yhtiön näkökulmasta katsottuna kummeksun, miksi tuotantotukea arvostellaan niin voimakkaasti.

Monissa puheenvuoroissa lähdetään siitä, että tuotantotuesta tulisi tykkänään luopua, eli lakkauttaa kokonaan niin sanottu sosiaalinen asuntotuotanto. Keskeinen perustelu vaatimukselle on, että tuotantotuki vääristää kilpailua ja häiritsee siten asuntomarkkinoiden toimintaa. Näin varmasti periaatteessa onkin, jos vertailukohdaksi otetaan puhdasoppisesti markkinatalouden ehdoilla toimivat asuntomarkkinat. On vaan niin, että sellaisia asuntomarkkinoita, joiden toimintaa julkinen valta ei millään tavoin sormeile, esiintyy vain talousviisaiden papereissa. Vertailukohta on siis puhtaasti virtuaalinen.   

Aina vaan enemmän tuotantotuen arvostelu kummeksuttaa, kun samoissa puheenvuoroissa esitetään, että asumistuki on se tukimuoto, johon yhteiskunnan kannattaa euroja laittaa. Ja kyllä se laittaakin, esim. vuonna 2017 selvästi yli 2 miljardia euroa. Vertailun vuoksi todettakoon, että tällä hetkellä keskeisimmästä sosiaalisen asuntotuotannon tukimuodosta, korkotukijärjestelmästä, valtiolle aiheutuneet kulut olivat viime vuonna noin 5 miljoonaa euroa. Tämä on noin 0,25 % asumistukimenoista.     

Tukijärjestelmien kustannusten vertailun unohtamista enemmän ihmetyttää tuotantotuen arvostelijoiden epäjohdonmukaisuus. Jos tuotantotukeen laitetut eurot häiritsevät asuntomarkkinoiden toimintaa, niin miten vaikuttaa miljardien kysyntätuki? Markkinatalouden perusprinsiippien mukaan kysynnän kasvu nostaa hintaa, kun taas tarjonnan lisääntyminen alentaa sitä. Kun näin lähtökohtaisesti asumisen hintaa alentavassa tuotantotuessa nähdään haitallisia markkinavaikutuksia, niin miten ne voidaan kysyntätuen kohdalla tyystin sivuuttaa?  

Selitys mainitulle epäjohdonmukaisuudelle lienee raadollinen. Vuoden 2016 jälkeen vuokrien nousu on hidastunut eli sijoittajat eivät ole voineet enää odottaa tuottojen kasvavan entiseen malliin. Vuokria on jopa jouduttu laskemaan lisääntyneen tarjonnan myötä ja panostamaan entistä enemmän palveluihin, kuten asuntojen remontoimiseen. Sekin on syönyt sijoittajien tuottoja. Jos vuokratasoa nostavaa asumistukea merkittävästi heikennettäisiin, tuotot romahtaisivat.

Asumistuki on selkeästi tukea ennen kaikkea vapaarahoitteiselle asuntotuotannolle. Asumisen hinnanero ARA-tuotantoon nähden kertoo omaa kieltään. Esim. Helsingissä vapaarahoitteiset vuokrat olivat viime vuonna 34 % korkeammat kuin asoasuntojen käyttövastikkeet. Talot on kuitenkin rakennettu samoja rakennusmääräyksiä noudattaen ja samoilla tonttikustannuksilla. On selvää, että jokainen uusi valtion tukema asumisoikeus- ja vuokra-asunto koetaan edullisuutensa vuoksi uhaksi, kun asuntoja tuotetaan ja tarjotaan euronkuvat silmissä.

Edellä olevalla en kuitenkaan tarkoita, että asumistuki pitäisi lopettaa. Haluan vain tuoda esiin sen, että asumistuki osaltaan vääristää vapaata kilpailua asuntomarkkinoilla, koska sen turvin pidetään keinotekoisesti yllä kohtuuttoman korkeaa vuokratasoa.

Sosiaalisella asuntotuotannolla on mielestäni selkeä paikkansa asuntomarkkinoilla, mutta niin on myös vapaarahoitteisella tuotannolla. Asuinalueilla tarvitaan monipuolista asuntotarjontaa jo senkin takia, että ennaltaehkäistään alueellista eriytymistä, jota myös sosiaaliseksi segregaatioksi kutsutaan. 

Sekä tuotanto- että asumistuki kuuluvat olennaisena osana järjestelmäämme ja palvelevat omalta osaltaan hyvinvointiyhteiskunnan kehittymistä.  Puutteineenkin kohtuullisen hyvin toiminutta järjestelmää ei kannata lyhytnäköisen voitontavoittelun takia vaarantaa ja jättää asunnontarvitsijoita sijoittajaintressien määräämän asuntopolitiikan armoille.

Jari Riskilä

 

Load more comments
Thank you for the comment! Your comment must be approved first
|