Asoliiteri vaatii viestintää

Lupasin palata nyt syksyllä kokemuksiimme Asoliiteri-palvelusta. Nyt on sopiva hetki kirjoittaa taas aiheesta, sillä Asoliiteri palkittiin juuri Isännöintiliiton taholta vuoden 2018 isännöintitekona.

Palkitseminen tuntuu totta kai hyvältä ja erityisen hyvältä tässä asiassa, sillä palkinto meni tavallaan monelle kannatettavalle asialle: kestävän kuluttamisen suosimiselle, oivaltavalle asiakaspalvelulle ja hyvälle yhteistyölle niin meidän yrityksemme sisällä kuin myös yhteistyökumppanimme CoReorientin kanssa.

Palkitseminen ei kuitenkaan tarkoita, että homma on valmis ja voimme vain heittäytyä laakereille lepäämään. Asoliiterin kaltainen palvelu vaatii jatkuvaa kehittämistyötä.

Palvelu otettiin käyttöön toukokuussa Vuosaaren kohteissamme ja laajennettiin heinäkuussa koskemaan kaikkia pääkaupunkiseudun asokoteja.  Mahdollisuus vuokrata kodin laitteita ja työkaluja Asoliiterin kautta on näin yhä useampien yhtiömme asukkaiden käytettävissä. Osin palkitsemisen innoittamina selvitämme parhaillaan mahdollisuuksia entisestään parantaa palvelun saavutettavuutta.  

Ideana on, että asukkaalta säästyy sekä rahaa että tilaa, kun kaikkea ei tarvitse ostaa omaan omistukseen. Myös omistamisen huoli ja vaiva vähenee, kun laitteet ovat palveluntuottajan ylläpitämiä ja huoltamia.

Olemme Asoliiterin alkutaipaleella todenneet, että homma vaatii jatkuvaa viestintää, jotta ihmiset huomaavat ja hyväksyvät uuden palvelun. Näinhän se  usein uusien asioiden kohdalla on.

Asoliiterin kaltaisen palvelun kohdalla viestinnän merkitys korostuu, koska palvelun käyttöönotto vaatii toimintatapojen ja asenteiden muutosta. Jos kyseessä olisi vain nopea taloudellinen hyöty, homma hoituisi pelkällä mainonnalla.

Asoliiterin kohdalla tarvitaan enemmän perusteluita ja erityisesti käyttäjäkokemusten esiin tuomista. Olemme hyödyntäneet viestinnässä nettisivujamme, somea ja Kotimaisema-lehteä. Jatkamme viestintää pitkäjänteisesti, sillä uskomme jakamistalouden olevan pysyvä osa myös asumisen tulevaisuutta.

Uuden palvelun tunnetuksi tekemisen kannalta Isännöintiliiton tunnustus oli erinomainen asia. Tällainen myönteinen julkisuus vie hyvää ideaa eteenpäin.

Palvelun ovat ottaneet käyttöön erityisesti nuoret asukkaat, kuten etukäteen arvelimmekin. Käytetyimmät laitteet ovat tähän mennessä olleet tekstiili- ja höyrypesurit. Ei ihme, sillä juuri nuo ovat laitteita, jotka maksavat laadukkaina - kuten Asoliiterin laitteet ovat - paljon ja vievät varastoista ison tilan. 

Ehkä jatkossa palvelun pitää keskittyä juuri tuollaisiin laitteisiin, mutta vielä on ennen aikaista sanoa, millaiseksi tarjolla olevien laitteiden valikoima muodostuu. Eikä se tietysti koskaan lopullinen ole, sillä tarpeet ja tottumukset muuttuvat ajan saatossa.

Käyttäjäkokemusten perusteella palvelua on jo kehitetty siten, että kuukausimaksun rinnalle on otettu maksu yksittäisestä käyttökerrasta. Lisäksi tarvikkeita voi vuokrata vaikkapa vain tunniksi tai kahdeksi.

Palvelun pitääkin kehittyä juuri siihen suuntaan, että tuotevalikoima vastaa asukkaiden tarpeita, että hintataso on mielekäs ja että asukkaat kokevat palvelun käytön mahdollisimman vaivattomaksi.

Jatkamme Asoliiterin kehittämistä, markkinointia ja viestintää kaikessa rauhassa pitkäjänteisesti. Ensi kesänä tiedämme, onko palvelu ottanut kunnolla ilmaa siipiensä alle tai onko se ehkä poikinut jotain uusia asiakaspalvelun innovaatioita. Palaan kokemuksiimme jossain vaiheessa taas myös tällä kanavalla.

Load more comments
Thank you for the comment! Your comment must be approved first
|