Asumisen hinta vaikuttaa myös hoivapalveluihin

Jos asuminen olisi edullisempaa pääkaupunkiseudulla, olisiko vanhusten hoivapalveluita helpompi järjestää? Kuulostaa ehkä kaukaa haetulta, mutta noilla kahdella asialla on yhteys. Hoivatyöpaikoissa kärsitään hoitajapulasta ja hoitajat kärsivät kohtuuhintaisten asuntojen pulasta.

Hoitajien peruspalkka on keskimäärin noin parituhatta euroa kuussa. Verojen jälkeen käteen jää noin 1700 euroa. Jos hoitaja asuu yksin vuokralla Helsingissä, hän joutuu todennäköisesti maksamaan asumisestaan 700 – 1000 euroa, johon toki saa jonkin verran asumistukea.

Asuminen vie melkoisen määrän rahaa pieni- ja keskituloisen työntekijän käteen jäävästä tulosta. Ei ihme, jos muualla Suomessa työntekijä miettii, kannattaako muuttaa työn perässä pääkaupunkiseudulle. Varsinkin perheelliselle on korkea kynnys lähteä, jos kohtuuhintaisen asunnon saaminen tarkoittaa tunnin työmatkaa suuntaansa. Asuntopulassa on kysymys myös perheiden hyvinvoinnista.

Helsinkiin pitäisi väestöennusteen mukaan muuttaa vuoteen 2050 mennessä noin 190 000 uutta asukasta. Pelottava määrä, kun ajatellaan, mistä näille uusille ihmisille saadaan asunnot ja mihin hintaan. Vuoteen 2040 mennessä myös yli 65-vuotiaiden määrän on ennustettu kasvavan yli 50 prosenttia eli hoitajien tarvekin lisääntyy kovaa vauhtia.

Mikä onkaan todellisuus rakentamisen markkinoilla juuri nyt. Viime syksystä lähtien on uutisoitu, että rakentamisen aloitukset hiipuvat. Puhutaan siis vapaarahoitteisesta asuntotuotannosta.

Tuotanto hiipuu, koska markkinat toimivat omien lainalaisuuksiensa mukaan. Siksi tarvitaan valtion panostusta, jotta saadaan aikaan riittävästi asuntoja hillitsemään asumisen kustannusten nousua. Vain riittävä tarjonta kysyntään nähden pitää hinnat kurissa.

Valtion tulisi lisätä merkittävästi korkotukivaltuuksia tavallisten vuokra-asuntojen ja asumisoikeusasuntojen tuotantoon. Tälle vuodelle varatuista valtuuksista suurin osa menee erityisryhmien asuntotuotantoon. Sitäkin totta kai tarvitaan, mutta valtuuksia pitäisi olla vähintään yhtä paljon tavalliselle asuntotuotannolle.

Myös käynnistysavustukset ovat erinomainen keino lisätä ARA-tuotantoa. Käynnistysavustusten avulla Asuntosäätiö toteutti takavuosina asuntoja, joissa oli noin kaksi euroa neliöltä edullisemmat vuokrat kuin ilman avustuksia toteutetuissa asunnoissa eli avustukset vaikuttivat suoraan asumisen hintaan.

Valtion tuella rakennutetut vuokra- ja asumisoikeusasunnot ovat ARAn joulukuisen selvityksen mukaan noin kolmanneksen halvempia kuin vapaarahoitteiset vuokra-asunnot. ARA-vuokrien ja -vastikkeiden hinta perustuu omakustannusperiaatteeseen ja siihen, että asuntoja tuottavat yhtiöt ovat voitonjakorajoitteisia.

Kolmanneksen halvempi hinta tarkoittaa myös pienempiä asumis- ja toimeentulotukimenoja, joita nyt maksetaan verovaroista noin 2,3 miljardia euroa vuodessa. Kymmenessä vuodessa summa on jo 23 miljardia. Tuossakin painava syy toteuttaa ARA-tuotantoa nykyistä enemmän.

Asumisen hinta vaikuttaa monella tavalla ihmisten arkeen ja yhteiskunnan toimintaan. Vaaliteemaksi asuminen ei nouse näköjään näissäkään vaaleissa, mutta toivottavasti uuteen hallitukseen saadaan asumiseen keskittyvä ministeri, joka sisäistää asuntotuotannon ydinongelmat.

Valtion tukijärjestelmät, erityisesti pitkä korkotukijärjestelmä kaipaa kehittämistä, jotta ARA-asuntojen rakennuttaminen olisi kannattavampaa. En tarkoita kannattavuudella yhtiön saamia voittoja, vaan sitä että vuokrat- ja vastikkeet ovat asukkaille tulevaisuudessakin kohtuuhintaisia ja että kiinteistöt saadaan pidettyä kunnossa myös tulevaisuuden ilmastohaasteet huomioiden.

Pitkä korkotuki takaa asuntojen pysymisen pitkään pieni- ja keskituloisten asukkaiden koteina ja siksi sen kehittämiseen kannattaa käyttää resursseja. Sen avulla pystytään tuottamaan juuri niitä kohtuuhintaisia vuokra- ja asumisoikeusasuntoja, joita pääkaupunkiseudulla tarvitaan nyt ja pitkälle tulevaisuudessa.

Esa Kankainen
Asuntosäätiö-konsernin toimitusjohtaja