Asolaki uudistuu – onko syytä olla huolissaan?

Odotettu asumisoikeuslain uudistaminen on parhaillaan vireillä ja hallitus antanee asiassa esityksen eduskunnalle syksyn kuluessa. Lain uudistamista yritettiin jo edellisen hallituksen aikana, mutta hanke kaatui poliittisiin erimielisyyksiin. Käsitykseni mukaan tämä johtui ennen kaikkea vain muutamien äänekkäimpien asukkaiden lietsomasta pelosta, että lakiluonnokseen sisältynyt pykälä rajoituksista vapauttamisesta vajaakäyttötilanteissa mahdollistaisi väärinkäytökset ja vaarantaisi asukkaiden asumisturvan. Puhuttiin ”joukkoirtisanomisista” ja ”hintahäädöistä”, joita väitettiin olevan edessä, jos laki olisi tullut voimaan. Pääpiirteissään vastaava pykälä sisältyy myös uuden hallituksen lakiluonnokseen - ja näiden muutamien lain vastustajien tuttu pelkoa lietsova propagandakampanja on täydessä vauhdissa.

Mahdollisuus erilaisten näkemysten esittämiseen kuuluu demokratiaan. Onkin erittäin arvokasta, että myös asumisoikeusasukkaista löytyy aktiiveja, jotka uhraavat aikaansa ja vaivojaan tuodakseen keskusteluun omia näkemyksiään. Jotta näkemyksillä rakennettaisiin yhteistä hyvää, niiden tulisi kuitenkin kiinnittyä tosiasioihin. Kun lisää tietoa kertyy, keskustelijalla tulisi olla valmius tarkistaa näkemyksiään. Nyt käytävässä keskustelussa lakiuudistusta vastustavat muutamat asukasaktiivit eivät ole juurikaan antaneet vasta-argumenttien vaikuttaa kannanottoihinsa.

Eri foorumeilla, ja varsinkin sosiaalisessa mediassa, näkemäni kirjoittelun perusteella lain vastustajien ajatuskulku menee osapuilleen näin: Mikäli uuden lain rajoituksista vapauttamista koskeva 89 § tulee voimaan, omistajayhteisöt nostavat valitsemiensa kohteiden käyttövastikkeet pilviin, ja saavat näin asukkaat muuttamaan muualle. Tämän jälkeen omistajayhteisöt hakevat ja saavat Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAlta luvan tehdä kohteilla mitä mielivät ja pistävät kohteet ns. lihoiksi tehden muhkean tilin. Saattaa kuulostaa loogiselta ja upota järjestelmän erityispiirteitä tuntemattomaan, mutta ajatusrakennelma on yhtä kaikki täysin irti todellisuudesta eikä kestä kriittistä tarkastelua.

Tunnen hyvin alan toimijat, ja niiden edustajien kanssa käymieni lukuisten keskustelujen perusteella olen vakuuttunut, että kaikki omistajayhteisöt tekevät parhaansa toteuttaakseen tarkoitustaan. Se on kohtuuhintaisen ja turvallisen asoasumisen tarjoaminen yhä useammille. Tarkoitus ei ole voiton tavoittelu – eikä nykyisen tai mahdollisen tulevan lain mukaan se sitä edes voisi olla. Vaikka tästä huolimatta hyväksyttäisiin uuden lain vastustajien ajatusrakennelman välttämätön lähtökohta, että omistajayhteisöt tavoittelisivat voittoa, ja toimisivat siksi tarkoitustaan vastaan pyrkien myymään kohteita, sakkaa vastustajien ajatuskulku monessa muussakin kohdin.

ARA valvoo kohdekohtaisesti vuosittain käyttövastikkeiden tasoa ja omakustannusperiaatteen noudattamista. Myös asukkaat ovat ymmärrettävästi ja aivan oikein hereillä vastikekehityksen suhteen, ja reagoivat herkästi vastikkeiden korotuksiin. Jo näistä syistä on poissuljettua, että omistajayhteisö pystyisi tarkoituksellisesti nostamaan vastikkeita tyhjentääkseen talon asumisoikeusasukkaista hintahäätö-ajatuksen edellyttämällä tavalla.

Pelon lietsojien retoriikassa mitätöidään täysin lain ja viranomaistoiminnan merkitys. Edellisessä kappaleessa mainitulla ARAn suorittamalla valvonnalla he eivät näe mitään virkaa. He myös ohittavat kokonaan sen, että lakiluonnoksen 89 §:ssä on tiukat kriteerit, joiden kaikkien tulee täyttyä ennen kuin ARA voi tehdä päätöksen vapauttaa kohde käyttö- ja luovutusrajoituksista. Ei riitä, että talon asumisoikeusasukkaista olisi jäljellä alle puolet. Lisäksi edellytetään, että tilanne ei johdu omistajan toiminnasta ja, että omistaja on ryhtynyt toimiin tilanteen korjaamiseksi. Lyhytaikaiset haasteet asuntojen kysynnässä eivät myöskään riitä, vaan vaaditaan, ettei käyttövastikkeilla tai vuokrilla ole voitu kahtena edellisenä vuotena kattaa talon hyväksyttäviä pääoma- ja hoitomenoja. Muista kriteereistä mainittakoon vielä asukkaiden asumisturvan kannalta olennainen vaatimus, että omistaja tarjoaa asukkaille muuta asumisoikeus- tai vuokra-asuntoa ko. paikkakunnalla.

Asumisoikeusyhteisöihin kohdistuu voitonjakorajoite. Siitä on säädetty valtioneuvoston asetuksessa, jonka mukaan yhteisö saa tulouttaa omistajilleen vuosittain enintään 4 % omistajien yhteisöön sijoittamien omien varojen määrästä. Maalaillut muhkeatkaan voitot kohteiden myynnistä eivät vaikuttaisi omistajan sijoittamiin omiin varoihin. Onnistuneetkaan kaupat eivät siis lisäisi omistajien tuloja yhteisöstä. Mikä näin ollen olisi se intressi, jonka vuoksi yhteisöt toimisivat lakiin kirjattua tarkoitustaan vastaan?

Vaikuttaa siltä, että lakiluonnoksen 89 §:ään liittyviä pelkoja lietsovat lakiuudistuksen kriitikot ovat nyttemmin tulleet tietoisiksi voitonjakorajoitteesta. Ainakin sosiaalisessa mediassa he ovat viime aikoina kääntäneet kelkkaansa ja alkaneet puhua kohteiden myynnistä saatavien muhkeiden voittojen sijaan siitä, että kohteet myydäänkin pilkkahintaan yhdelle tai useammalle ”salaiselle sijoittajataholle”. Tämä kuulostaa salaliittoteorialta.  

Lakiluonnoksen 89 § on tarkoitettu sovellettavaksi tarkkaan rajatuissa erityistilanteissa, joissa asumisoikeustalon asuntojen heikko kysyntä johtuu omistajan vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevista syistä. Tavoitteena on estää se, että pitkäaikaisesti vajaakäytöllä olevan kohteen kulut tulevat omistajayhteisön muiden asumisoikeuskohteiden asukkaiden maksettavaksi. Tämä tavoite on hyvä ja tärkeä.

Sen enempää mainittu 89 § kuin muutkaan lakiluonnokseen sisältyvät säännösehdotukset eivät anna aihetta olla huolissaan. Päinvastoin, moni muukin kohta luonnoksessa tekee asumisoikeusjärjestelmästä entistä paremman, varsinkin asukkaiden kannalta. Toivon ja uskonkin, että tällä kertaa poliittisilla päättäjillämme on viisautta ja päättäväisyyttä viedä uudistus maaliin sen ympärillä esiintyvästä melko äänekkäästä kritiikistä huolimatta.


Jari Riskilä
toimitusjohtaja
Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy