03.04.2020

Asuntosäätiön Hitas-kohde valmistui merelliseen Sompasaareen

sompasaaren länsiviita

Asuntosäätiön rakennuttama 40 huoneiston Hitas-kohde valmistui maaliskuun lopussa Helsingin Sompasaareen.  

 

Merenrantaan, Sompasaarenlaituri 10:een, valmistunut Hitas-kerrostalo sijaitsee aivan rantabulevardin vieressä (kuvassa oikeassa reunassa). Huoneistoja kohteessa on kaksioista viisiöihin. Kävelymatkan päässä sijaitsevat Loviseholminpuisto, Mustikkamaan ulkoilualue uimarantoineen sekä Kalasataman metroasema ja kauppakeskus.  

Valmistuneen Hitas-kohteen kaikki asunnot on myyty. Arvontaan osallistui yli 500 ihmistä ja arvonta suoritettiin yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. 

– Keskeisellä paikalla sijaitsevat kohtuuhintaiset omistusasunnot herättivät suurta kiinnostusta. Sompasaaressa yhdistyvät meren, ulkoilualueiden ja palvelujen läheisyys. Kysyntää kasvattivat myös kohteen perheasunnot, kertoo Asuntosäätiön rakennuttamisjohtaja Turkka Keravuori.  

Sompasaarenlaituri 10:een valmistuneen Hitas-kohteen urakoitsijana toimi Fira Oy ja suunnittelusta vastasi Arkkitehtitoimisto Konkret Oy.  

Valmistunut Hitas-kohde kuuluu ns. SunZEB-kortteliin, jonka rakentaminen alkoi vuonna 2018. Korttelin hankkeiden suunnittelussa on hyödynnetty SunZEB-ratkaisua, joka perustuu aurinkoenergian hyödyntämiseen ja ylilämmön kierrättämiseen kaukolämpö- ja jäähdytysverkostossa. Auringosta rakennuksille aiheutuva ylilämpökuorma hyödynnetään kaukojäähdytysjärjestelmän avulla kaukolämpöverkossa, ja talviaikaan matalalta tuleva auringon säteily lämmittää tiloja ja tuo runsaasti luonnonvaloa asuntoihin.  

Asuntosäätiöllä on rakenteilla myös asumisoikeusasuntoja Hitas-kohteen kanssa samaan kortteliin. Lisäksi naapurikortteliin rakennutetaan pitkällä korkotuella rahoitettuja ARA-vuokra-asuntoja. 

 

Lisätietoja:   

Rakennuttamisjohtaja Turkka Keravuori 
Puhelin: 020 161 2272 
turkka.keravuori@asuntosaatio.fi