15.12.2017

Asumisviihtyvyys otettava huomioon rakennusprojekteissa

merikarhunkuja8-1

Kiinteistö Oy Lippulaivan omistava Citycon korvaa Espoon Merikarhunkujan asukkaille maksetut vastikehyvitykset. Asokodit sopi hyvityksistä asukkaiden kanssa jo aiemmin ja neuvotteli ratkaisun Cityconin kanssa. Länsimetro ei suostunut korvausmenettelyyn.

Helsingin Sanomat uutisoi 15.12.2017, että Asokodit on antanut vastikehyvitystä Espoon Kivenlahdessa Merikarhunkujan asukkaille. Asuintalo on joutunut keskelle metro- ja kauppakeskustyömaata, mikä on aiheuttanut kohtuutonta haittaa asumiseen.

- Vastikehyvityksiin päädyttiin muun muassa siksi, että talon parvekkeille jouduttiin tekemään hätäpoistumistiet ja näin ollen asukkaiden yksityisyys häiriintyi. Lisäksi työmaan pöly-, melu- ja muut haitat ovat olleet merkittäviä, kertoo Asokotien vt. toimitusjohtaja Esa Kankainen.

Vastikehyvityksiä maksetaan sen mukaan kuinka pahasti työmaa asuntoon vaikuttaa. Vuonna 2018 hyvitykset pienenevät, koska muun muassa räjäytykset vähenevät tuntuvasti. Hyvityksiä maksetaan ensi vuoden kesäkuuhun saakka, jolloin tilanne arvioidaan uudelleen.

- Sovimme heti vastikehyvityksistä asukkaiden kanssa, jotta he eivät joutuneet odottamaan korvausvaatimusten käsittelyä. Olemme sen jälkeen sopineet Kiinteistö Oy Lippulaivaa rakennuttavan Cityconin kanssa, että he tulevat korvaamaan vastikehyvitykset. Länsimetro sen sijaan ei ole suostunut korvausmenettelyyn, toteaa Kankainen.

Kankainen korostaa, että pääkaupunkiseudun kasvussa tulee ottaa huomioon asuvien asukkaiden kokema asumisviihtyvyys. Se on osa yhteiskuntavastuullista toimintaa.

- On selvää, että kasvava kaupunkiseutu aiheuttaa monenlaista haittaa olemassa oleville asukkaille. Hyvällä yhteistyöllä haitat saadaan kuitenkin minimoitua. Asokotien lähtökohtana on luoda asukkaille turvallisia koteja ja asuinympäristöjä ja siksi kannamme vastuumme myös tämänkaltaisissa asioissa, toteaa Kankainen.