21.04.2020

Kuivaushuonekirjasto auki myös korona-aikaan

asuntosaatio_suomitoimii_yhdessa
Lepikkokujan Asokotien talossa Joensuussa ei haittaa vaikka kaupungin kirjasto on kiinni. Lukemista löytyy oman talon kuivaushuonekirjastosta. Matti ”Byge” Byckling on lainannut kirjoja naapureille myös oman kodin kirjastosta.

Vuodesta -96 Leppikkokujalla asunut Byge on kerännyt avovaimonsa Tuulan kanssa kotiin hyllymetreittäin kirjoja. Lukeminen on auttanut miestä jaksamaan myös koronan aiheuttamaa poikkeusaikaa. 

- Aina kun istun, on kirja sylissä tai sitten teen ristikoita. Joskus toki katson telkkariakin tai käyn lenkillä, kertoo eläkkeellä oleva Byge eristysajan selviytymiskeinoistaan. 

asuntosaatio_kuivaushuonekirjasto

Tuula, joka kuulemma lukee Bygeäkin ahkerammin, antaa hyviä lukuvinkkejä historiallisista romaaneista kiinnostuneelle kumppanilleen. Nyt on kesken kaksi oman olohuonekirjaston kirjaa, Seppo Saraspään Kaulahopeiden taru ja Virpi Hämeen-Anttilan Koston kukat. Omia kirjoja on päätynyt myös talon yhteiseen kirjastoon.

- Kirjasto on ollut kuivaushuoneessa jo useamman vuoden. Sinne voi viedä kirjojaan ja lainata tai ottaa jopa omaksikin, jos haluaa. Kyllä siellä vaihtuvuutta on, toteaa Byge.

asuntosaatio_kuivaushuonekirjasto2

Naapuriapua luontevaa tarjota

Lepikkokujalla on aikaisempina vuosina ollut hyvinkin aktiivista asukastoimintaa, mutta viime vuosina vähän vähemmän. Naapuriapua on kuitenkin aina ollut luontevaa tarjota ja erityisesti nyt korona-aikaan. 

- Naapureiden kanssa ollaan puhuttu, että jos joku tarvitsee apua, autetaan. Itse olen erikseen tarjonnut kauppa-apua naapurin vanhemmalle rouvalle. Sanoin, että voin käydä, jos tarve vaatii, mutta toistaiseksi ei ole vielä tarvinnut apua.

Byge on ollut aiemminkin tarjonnut autokyytiä kauppamatkoille talon autottomille asukkaille.

- Eipä se ole itseltä pois, jos joku lähtee kyydissä, niin miksipä ei apuaan tarjoaisi, naurahtaa Byge.

Lapsenlapsille kyläkutsu odottamassa

Vaikeinta korona-ajan kestämisessä on Bygen mukaan ollut, kun joutuu olemaan erossa läheisistään. Erityisesti Tuulan pienet lapsenlapset ovat nyt vailla mieluista kyläpaikkaa. 

- Onneksi sentään puhelimitse voi olla ihmisiin yhteydessä. Kunhan tämä koronatilanne helpottaa, pyydämme lapset tänne kylään, huokaisee Byge, joka on saanut Tuulan lapsenlapsilta erityisnimekseen Uppa, kun ukki-nimi oli jo varattu.