21.08.2018

Vantaan Keilakujalla juhlittiin 25 vuoden asoasumista

Keilakuja 2:n 25-vuotisjuhlat

Viikonvaihteen lauantai toi yhteen Vantaan Keilakuja 2:n asoasukkaat juhlimaan yhteistä historiaa ja tutustuttamaan uudet ja vanhat asukkaat toisiinsa.

Moottorimies Ilmari Pöystin mukaan talon juhlissa tärkeintä on, että ihmiset tutustuvat toisiinsa ja talon henki säilyy. Tapaamisissa saadaan hyvin tuotua esiin myös asumisen kehittämiskohteita.

Kuohuvaa asukkaille

–  Ensimmäistä kertaa annettiin talon pihalle kokoontuville asukkaille käteen kuohuviinimalja kuokan sijaan, mutta kyllä sitä joskus kannattaa juhliakin, toteaa Ilmari, joka itse määrittelee 23 vuotta kestäneen asukastoimikunnan puheenjohtajuuden moottorimiehen hommaksi.

Jonkun täytyy olla asukastoiminnan käynnistäjä. Vuosikausia vapaaehtoistyötä myös Viron lasten hyväksi tehneelle 78-vuotiaalle Ilmarille tehtävä on ollut mieluinen. Myös karavaanarius on opettanut yhteisöllistä elämää.

Evakkous opetti yhteisöllisyyttä

– Olen itse evakko ja lähtenyt sotaa karkuun 5-vuotiaana. Olen ymmärtänyt, että ihmisten kannattaa tutustua toisiinsa, jotta hyvä henki säilyy. Olemme vaimon kanssa ajatelleet, että palvellaan nyt jollain lailla näitä ihmisiä, jotta tuntevat olonsa kotoisaksi, kertoo Ilmari.

Länsimäessä pariskunta on viihtynyt hyvin. He muuttivat taloon heti sen valmistuttua vuonna 1993. Talossa asuu muitakin pitkäaikaisia asukkaita.

– Meillä on terveyskeskus vastapäätä, metro vieressä ja rauhallinen talo asua. Piha rajoittuu metsäalueeseen ja sisäpiha on omassa käytössä ilman läpikulkua. Asukkaat tykkäävät pihasta, kun siellä on lastenkin turvallista leikkiä, kertoo Ilmari.

Talkoilla aikaan yhteistä hyvää

Talkoot pidetään syksyin keväin pihan siistimiseksi. Yhdessä on leikattu pensaita ja rakennettu aitoja. Ahkerassa käytössä oleva grilli on muurattu kahteen kertaan vuosien varrella.

– Meillä on myös upea kerhohuone, josta löytyy biljardi- ja pingispöydät sekä telkkari. Tilaa käytetään aktiivisesti myös asukkaiden juhliin. Viimeksi siellä juhlittiin rippi- ja ylioppilasjuhlia, luettelee Ilmari.

Valokuvat kertovat historiasta

Ilmarin äänestä huokuu ylpeys hänen kertoessaan asumisesta Keilakujalla. Lauantaisissa juhlissa muisteltiin talon historiaa, jota on dokumentoitu valokuviin vuosien varrelta kerhohuoneen seinälle.

Keilakujan talkoohistoria kuvina

– Meillä on ollut tiivis, hyvä asuinyhteisö. Siitä on osoituksena tämäkin juhla. Iltayhdeksään saakka istuttiin yhdessä. Asukkaat kiittelivät ja moni totesi, ettei koskaan ole kerrostalossa kokenut tämmöistä, myhäilee Ilmari.

Asukastoimintamääräraha apuna

Keilakujan 25-vuotisjuhliin osallistui 30 talon asukasta. Pitopalvelulta tilattiin tarjoilut, joiden kustannuksiin saatiin Asokodeilta asukastoimintamäärärahaa. Kutsut juhliin laitettiin hyvissä ajoin rappukäytäviin. Juhlapäivän kunniaksi nostettiin lippu salkoon.

Juhlatarjoilut

– Asukkaiden yhteistoiminta on kullan arvoista. Sen avulla saadaan taloihin sellainen asumiskulttuuri, jossa asukkaat viihtyvät. Haluamme yhtiön puolelta kannustaa asukkaita tämäntyyppiseen toimintaan, sillä totta kai se on myös yhtiön etu, että asukkaat viihtyvät, korostaa asukashallinnosta vastaava hallintopäällikkö Minna Saarni.