ARA-asuminen on turvallista asumista
Alalla käydään tällä hetkellä kiivastakin keskustelua asumisen tukemisesta eli pitäisikö maksaa enemmän asumistukea asukkaalle vai tuotantotukea yleishyödyllisille toimijoille. Keskustelua kirittävät monet asiat, kuten valtion kasvavat asumistukimenot ja sijoittajien hiipuvat vuokratuotot vapaarahoitteisen asuntotuotannon lisääntyessä.
On selvä, että molempia tukimuotoja tarvitaan. Asuntosäätiön toimitusjohtajan roolissa haluan tuoda esiin asioita, jotka perustelevat erityisesti tuotantotuen olemassaoloa asukkaiden ja yhteiskunnan kannalta.
Lähden liikkeelle asukkaan näkökulmasta. Yhdyskuntaopin professori Kimmo Lapintie Aalto-yliopistosta nosti taannoin Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan esiin, että asumisen turvallisuus tuottaa myös elämänlaatua.
Olen samaa mieltä. Tuo näkökulma helposti unohtuu tuottotavoitteiden taakse. Asukkaiden kannalta on tärkeä tieto, että yhtiö on sitoutunut pitämään asunnot vuokrauskäytössä jopa vuosikymmenien ajan.
Asumisturvallisuuteen kuuluu olennaisesti se, ettei kotia voida myydä alta pois. Siksi ARA-asuntojen asumisturva on parempi kuin vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa.
Samoin sitoutuminen kohtuulliseen vuokrakehitykseen omakustannusperiaatteen mukaan on arvo, johon vapaarahoitteisten asuntojen omistajat eivät tuottotavoitteiden takia voi sitoutua.
Yleishyödylliset yhtiöt ovat voitonjakorajoitteisia, joten omistajat – tai Asuntosäätiön tapauksessa perustajajäsenet – eivät odota saavansa toiminnasta osinkotuloja. Toiminnan pitää totta kai kuitenkin olla liiketaloudellisesti terveellä pohjalla.
Käytännössä omakustannusperiaatteella määräytyvä vuokra vaikuttaa siten, että ARA-asuntojen vuokrat ovat esimerkiksi Helsingissä kolmanneksen vapaarahoitteisia vuokria edullisemmat.
Valtio ei ole tukenut ARA-tuotantoa vuosikausiin matalan korkotason vuoksi. Hyville paikoille kaskukeskuksiin rakennettavat uudet kohteet eivät myöskään ole riski valtiolle, sillä kohtuuhintaisten asuntojen kysyntätilanne on erinomainen.
ARA-asuntoja tuotetaan hyvän ja laadukkaan arjen mahdollistamiseksi tavallisille ihmisille. Näin asia on ainakin Asuntosäätiön kohdalla. Vuonna 1951 perustetun Asuntosäätiön toiminta perustuu yhä tuohon tavoitteeseen.
Suomesta löytyy vielä muitakin Asuntosäätiön kaltaisia tahoja, jotka ovat valmiita sitoutumaan rajoitusten alaisen tuotannon tekemiseen vuosikymmeniksi eteenpäin. Tahoja, jotka auttavat koko yhteiskuntaa rakennuttamalla työntekijöiden maksukykyyn soveltuvia asuntoja.
Edellä mainitun perusteella voisi kuvitella, että valtion olisi kannattavaa tukea omilla toimillaan ARA-tuotantoa enemmänkin. Varsinkin, kun tuotantotukeen ei käytetä verovaroja, vaan mahdolliset tuet maksetaan Valtion asuntorahastosta, jota kerryttävät asukkaat vuokrillaan ja vastikkeillaan.
Vähintäänkin valtio voisi olla lakimuutoksilla ja turhilla normeilla hankaloittamatta toimintaa. ARA-tuotannon tekeminen kannattamattomaksi tai haluttavuudeltaan vähäiseksi on kuin valtio sahaisi omaa oksaansa.
Esa Kankainen
Asuntosäätiön toimitusjohtaja