liiterinet-2hires_rajattu

Asoliiteri

Asokodit avaa ensimmäisen Asoliiterin asumisoikeusasukkailleen Helsingin Vuosaareen 17.5.2018.

Asokodin pääkaupunkiseudun asumisoikeusasukkaat voivat lainata Asoliiteristä kuukausimaksua vastaan erilaisia kodintarvikkeita, sähkötyövälineitä ja puhdistuslaitteita sekä hyödyntää muita kierrätystaloutta tukevia ja arkea helpottavia palveluita.

Asoliiteri

Pilottihanke 

Kyseessä on Asokodin pilottihanke, jonka avulla halutaan tukea kestävää elämäntapaa sekä helpottaa asukkaiden arkea – ajatuksella kaikkea ei tarvitse omistaa, varastoida ja huoltaa itse.

Pilottihanke toteutetaan yhteistyössä CoReorient Oy:n kanssa. Palveluita kehitetään ja laajennetaan saatujen käyttökokemusten perusteella.

Pilotin ensimmäisten kahden kuukauden aikana (17.5.-17.7.2018) Asoliiteri on avoinna vain Asokodin Vuosaaren asukkaille. Tänä aikana testataan palvelun toimivuus, jonka jälkeen palvelu on kaikkien Asokodin asukkaiden käytössä.

Asoliiterin peruspalvelut

Asoliiteristä voi lainata esimerkiksi vohveliraudan viikonloppukesteihin, riippumaton retkelle, ikkuna- ja tekstiilipesurin suursiivoukseen, ompelukoneen housunlahkeiden lyhentämiseen siinä kuin akkuruuvinvääntimen kalusteiden kokoamiseen ja paljon muuta.

Tutustu Asoliiterin palveluihin tarkemmin osoitteessa aso.liiteri.net

Lisäpalvelut

Asoliiteristä lainattavien tuotteiden lisäksi erillistä korvausta vastaan on mahdollista myös huolehtia polkupyörän huollosta sekä vuokrata auton.

Toisin sanoen, voit tilata polkupyörän huollon Pyörähuoltoovelle.fi:n kautta, toimittaa polkupyörän Asoliiteriin sekä noutaa sen Asoliiteristä huollettuna.

Yksityishenkilöt voivat myös vuokrata toisilleen ja toisiltaan autoja Shareit Bloxcar Oy:n kautta, jolloin autoa vuokraavat henkilöt voivat noutaa auton avaimen Asoliiterin älylokerosta, joka avautuu älypuhelimeen saapuvalla koodilla.

Vuosaaren metroaseman vierestä 24/7

Asoliiteri sijaitsee Vuosaaren metroaseman vieressä, Mustankivenaukio 3:n parkkipaikalla. Lähimmät parkkipaikat löytyvät Mustankivenkadulta Asokodin vierestä.

Internetin ja älypuhelimen avulla Asoliiteri palvelee 24/7-periaatteella vuoden jokaisena tuntina läpi vuoden. Kuukausihintaan sisältyvät yli 10 000 euron arvoiset kodintarvikkeet, sähkötyövälineet ja puhdistuslaitteet.

Helppo käyttää

Asoliiterin käyttö on helppoa:

1.     Varaa. Rekisteröidy Asoliiterin käyttäjäksi osoitteessa aso.liiteri.net, rekisteröidy ja osta kuukausijäsenyys (luotto- sekä debitkortilla). Jäsenyys on jatkuva ja laskutus kuukausikohtainen, mutta kestää vain niin kauan kuin haluat.

2.     Hae ja käytä. Asoliiteri on käytössäsi 24/7-periaatteella, joten hae varaamasi tavara itsellesi sopivana ajankohtana ja kirjaudu Asoliiteriin älypuhelimellasi.

3.     Palauta. Voit lainata yksittäisen tavaran vuorokaudeksi kerrallaan, jotta kukaan ei joudu jonottamaan tarvitsemaansa tavaraa kohtuuttoman kauan.

Asoliiteri_Mustakivenaukio3

Jaa tämä sivu