Siirry sisältöön
Asuntosäätiön toimitusjohtaja Esa Kankainen.

Asuntorahaston rahat käytettävä asuntotuotantoon

27.02.2019 Blogi Kirjoittaja Esa Kankainen

Olen jo aiemmin blogissani tuonut esiin, että valtion tulisi toimia pitkäjänteisesti, jotta kohtuuhintaista asuntotuotantoa saadaan liikkeelle. Viime perjantaina hallituksen tekemä päätös käyttää valtion asuntorahaston (VAR) varoista 73 miljoonaa euroa muuhun tarkoitukseen on käsittämättömän lyhytnäköinen ratkaisu.

Varojen käyttö asumiseen on erityisen tarpeellista juuri nyt, kun asuntotuotanto osoittaa hiipumisen merkkejä ja rakentamisen aloitukset vähentyneet. Kohtuuhintaisten asuntojen tarve ei sen sijaan ole mihinkään hävinnyt. Niitä pitää tuottaa jatkuvasti, eikä sitä tuotantoa saa vaarantaa tällaisilla päätöksillä.

Jos tuotantoa jää lähtemättä liikkeelle, se vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen. Vuoden 2008 talouskriisin jälkeistä asuntotuotannon romahdusta ja asuntopulaa paikataan vieläkin. ARA-tuotannon määrä on kysyntään nähden vieläkin riittämätöntä. Uusia tuotantoa jarruttavia tekijöitä ei todellakaan tarvittaisi.

Vähäiset aloitukset johtuvat tällä hetkellä ennen muuta tonttien puutteesta, kaavamääräysten, normien ja säädösten aiheuttamasta rakentamisen kalleudesta sekä toimintaa sitovien rajoitusten suuresta määrästä. Valtion tukemassa asuntotuotannossa tuen määrä on tällä hetkellä olematon, ja jos asuntorahaston rahoja käytettäisiin enemmän tuotannon tukemiseen, kohteita saataisiin runsaammin liikkeelle.

Toivottavasti eduskunta ei hyväksy päätöstä, joka kaiken lisäksi on eduskunnan tarkastusvaliokunnan laatiman mietinnön vastainen. Siinä nimenomaan esitetään, että VAR:n varallisuus tulee suunnata vain asumiseen.

Tuo päätös koettelee myös yleistä oikeustajua. Miten hallitus voi tehdä eduskunnan tuoreiden linjausten vastaisesti? Selitykseksi ei voida hyväksyä nyt annettua, että tarkastusvaliokunnan mietinnön suositukset koskisivat vasta tulevaa hallitusta. Nyt istuva eduskunta hyväksyi viime syksynä mietinnön esittämät asuntopolitiikan kehittämiskohteet yksimielisesti.

Kaiken lisäksi VAR:n varallisuus on kertynyt pieni- ja keskituloisten asukkaiden maksamisen valtion aravalainojen korko- ja lainanlyhennyskustannuksista. Olisi kohtuullista, että omakustannusperiaatteella määräytyvissä vuokrissa ei kerättäisi rahaa valtion yleiskuluihin, vaan ne hyödyttäisivät nimenomaan kohtuuhintaista asumista.

Tällä kertaa rahoja olisi tarkoitus käyttää raideliikenteen kehittämiseen. Asiaa perustellaan sillä, että se hyödyttäisi välillisesti myös asuntotuotantoa. Asia on kuitenkin periaatteellinen, sillä asuntorahaston varat on tarkoitettu suoraan kohtuuhintaisen asuntotuotannon tukemiseen, eikä siitä pidä poiketa.

Ainoa oikea tapa korjata tämä virheellinen päätös on, että eduskunta ei hyväksy hallituksen päätöstä ja etsii lisätalousarviota käsitellessään tarvittavat varat muista tulonlähteistä kuin Asuntorahastosta.

Esa Kankainen
Asuntosäätiö-konsernin toimitusjohtaja