Siirry sisältöön

Asumisoikeusjärjestelmästä on helppo innostua

16.01.2018 Blogi Kirjoittaja Jari Riskilä

Tarpeellinen, erityinen ja  innostava tulevaisuuden juttu, jossa on tietysti myös omat haasteensa. Noin kuvaisin tuntojani asumisoikeusasumisesta, kun otin vuoden alussa vastaan Asokotien toimitusjohtajan tehtävät.

Yhteiskunnallisesta tarpeellisuudesta ei liene mitään epäselvyyttä. Kohtuuhintaisia asuntoja tarvitsevat sekä asukkaat että elinkeinoelämä.

Asoasuntojen avulla ehkäistään segregaatiota alueilla, joille ei voida tuottaa enempää ARA-vuokra-asuntoja, eikä omistusasunnoille löydy kysyntää. Voidaan jopa sanoa, että segregaatiota torjumalla asoasunnot ovat tavallaan edistämässä myös yhteiskuntarauhaa.

Henkilökohtaisesti pidän tärkeänä sitä, että Asokodit tuottaa aidosti yleishyödyllisiä asuntoja eli omakustannusperiaatteella toimivia kohtuuhintaisia ja turvallisia koteja asukkaille suhdanteista riippumatta. Murroksen keskellä elävässä yhteiskunnassa asuminen on yksi tärkeimmistä perusasioista, jonka vakaudesta yleishyödylliset toimijat pitävät osaltaan huolta.

Asumisoikeusasumisessakin on toki  haasteensa.  Niihin sain tutustua hieman ennakkoon joulukuussa, kun Helsingin käräjäoikeus antoi tuomionsa ns. vastikkeiden vertailuasiassa. Tuomio oli selvä, käräjäoikeus vahvisti Asokotien tulkinnan vertailuvuokrasta: vastikkeita tulee verrata yleisillä vuokramarkkinoilla perittäviin vuokriin rahoitusmalliin katsomatta, ei pelkästään ARA-vuokra-asuntojen vuokriin tai tilastovuokriin.

Huolimatta vapauttavasta tuomiosta, vastikemäärittely on myös jatkossa melkoinen haaste yhtiölle. Vanheneva asuntokanta täytyy pitää kohtuuhintaan kilpailukykyisenä tilanteessa, jossa vanhojen vuosimaksulainojen lyhennykset ovat korkeimmillaan. Samaan aikaan asumisen verotusta käytetään yhä vahvemmin työkaluna valtion yleiskulujen kattamisessa.

Valtio vaikeuttaa omakustannusperiaatteella toimimista myös muilla päätöksillään. Esimerkiksi tuleva lakiuudistus on mahdollisesti tuomassa toimintaan elementtejä, jotka voivat nostaa asumisen kustannuksia ja vaikeuttaa muun muassa korjaustoiminnan rahoitusmahdollisuuksia.

On ihan ymmärrettävää, että asukkaiden on vaikea hahmottaa kokonaistilannetta ja helppo epäillä yhtiön roolia kustannusten kasvussa. Siksi käräjäoikeuden päätös oli tervetullut vahvistus sille, että yhtiö toimii siten kuin sen lain ja virkamiesten ohjeistuksen mukaan pitääkin.

Asumisoikeusjärjestelmä on tarkkaan valvottu järjestelmä ja hyvä niin. Vain sitä kautta voidaan myös tulevaisuudessa taata yleishyödylliset arvot ja toimintatavat.

Tiedän, että yhtiön puolelta on tehty jo vuosikausia töitä muun muassa korkotukilainojen lyhennysohjelman järkevöittämiseksi. Samoin on pyritty lisäämään päättäjien ymmärrystä asojärjestelmän eduista ja tarpeellisuudesta niin asukkaille kuin koko yhteiskunnalle.

Samaa työtä aion itse jatkaa entistä painokkaammin. Asokotien tulee olla Suomen suurimpana asumisoikeusasuntoja omistavana yhtiönä lippulaiva, joka vie järjestelmää eteenpäin. Ja sen työn ohjenuorana pidän asumisen kohtuuhintaisuuden ja turvallisuuden varmistamista.

Tämän tekstin alussa käytin myös määrittelysanoja innostava ja tulevaisuuden juttu. Sellaiseksi koen tämän järjestelmän, joka luotiin jo vuonna 1990 vuokra- ja omistusasumisen väliin sijoittuvaksi vaihtoehdoksi asuntomarkkinoille.

Asojärjestelmä on innostava sen erinomaisten ominaisuuksien vuoksi. Asoasumisen kustannukset ovat yhä kohtuulliset ja omistusasumiseen verrattuna samoilla kuukausikuluilla saa tilavamman kodin. Elämä asokodissa on myös helppoa ja vaivatonta, koska yhtiö huolehtii ammattimaisesti asuntojen ja talojen kunnossapidosta.

Asumisoikeusasunto on myös sijoitus, sillä luopumisen yhteydessä asukkaalle maksetaan asumisoikeusmaksu takaisin rakennuskustannusindeksillä tarkistettuna. Sijoituksen arvo on näin pääsääntöisesti turvattu, ja tämän hetken korkotasolla sijoitus on myös kannattava.

Näistä lähtökohdista katson, että asumisoikeusasumisella on mahdollisuus kasvaa suorastaan loistavaksi asumisen vaihtoehdoksi tulevaisuudessa.

Kaupungistuminen lisääntyy, ihmiset arvostavat yhä enemmän asumisen helppoutta, vapautta ja turvallisuutta, eikä omistamista koeta enää koko elämän johtotähdeksi. Asumisoikeusasuminen on kuin luotu näistä valinnoista kumpuavia  tarpeita varten. Siksi siitä on helppo innostua.

Jari Riskilä
Asokotien toimitusjohtaja