Siirry sisältöön

Hyvän sisäilman merkki – raikas, pölytön, tuoksuton

26.11.2020 Kotimaisema Kirjoittaja Julia Ruuskanen Kuvat Asuntosäätiö
Tutkimusten mukaan vietämme jopa 90 prosenttia ajastamme sisätiloissa, pienet lapset ja vanhukset tätäkin enemmän. Kodin sisäilman laatuun on siis syytä kiinnittää huomiota ja sen eteen voi tehdä paljon itsekin. Marttojen neuvonnan johtaja Teija Jerkku muistuttaa, että jo villakoirien kaitsemisella on iso merkitys.

Sisäilma on näkymätön, mutta merkittävä tekijä kodin viihtyvyyden kannalta. Hajuton, pölytön ja raikas koti on jokaisen toive, mutta miten siihen voi itse vaikuttaa? Marttojen asiantuntija Teija Jerkun mukaan kyse ei ole rakettitieteestä – säännöllisellä perussiivouksella ja yksinkertaisilla nikseillä pääsee pitkälle.

– Niin asukkaalla kuin taloyhtiölläkin on omat vastuunsa asunnon kunnossapidosta, Teija Jerkku muistuttaa.

Ennen kuin huolestuu isommista ongelmista, on hyvä laittaa kuntoon ne asiat, joihin voi itse vaikuttaa.

Kiinteistöpäällikkö Rain Köiv kertoo, että sisäilman laadun eteen tehdään jatkuvasti töitä myös Asuntosäätiön puolesta.

– Suosituksen mukaan ilmanvaihtokanavat on nuohottava ja ilmanvirtaus säädettävä 10 vuoden välein, meillä se tehdään kaikissa kohteissa seitsemän vuoden välein. Perusparannusten ja viihtyvyysremonttien yhteydessä laitteistoja uusitaan ja järjestelmiä kehitetään. Useissa kohteissa on jo älykkäät lämmityksen ohjausjärjestelmät ja poistoilmapuhaltimet, jotka pitävät sisäilman lämpötilan ja kosteuden tasaisena.

Kaikkea ei kuitenkaan voi, eikä edes saa tehdä itse.

– Ilmanvaihdon ja lämmityksen päätelaitteiden esisäätöasetuksia ei saa muuttaa. Myöskään pattereiden ilmausta asukkaat eivät saa itse suorittaa. Palvelukeskukseen kannattaa aina olla yhteydessä, jos asunnossa ilmenee jotain poikkeavaa, Köiv ohjeistaa.

Pölyt pois, suodattimet puhtaaksi

Pöly, ilmanvaihto ja erilaiset kemikaalit vaikuttavat merkittävästi sisäilman laatuun. Teija Jerkku kehottaakin tarkkailemaan kodin yleistilaa. Kertyykö lattialle villakoiria, tuleeko viemäristä eriskummallisia hajuja ja kiertääkö ilma kunnolla?


– Toisinaan pienet ja ilmiselvät asiat unohtuvat kodinhoidossa. Vuodevaatteiden vaihtoa saatetaan laiminlyödä, liesituulettimen rasvasuodatin unohdetaan putsata, eikä tekstiilejä tuuleteta tai mattoja imuroida. Myös imurin pölypussin vaihto sekä lattiakaivojen puhdistus saattavat unohtua arjessa, Jerkku luettelee.

Harva meistä on siivousintoilija, mutta hyvän sisäilman vuoksi siihen kannattaa silti ryhtyä.

Etenkin talviaikaan lämmityskaudella sisäilma voi tuntua kuivalta ja tunkkaiselta, kun tuuletus vähenee. Myös kotien tavaramäärä on nykyisin huomattavasti suurempi, mikä osaltaan lisää pölyn määrää.

– Pölytöntä kotia ei ole kellään, sen ajatuksen voi huoletta unohtaa. Kun tavarat pidetään järjestyksessä ja perussiivous suoritetaan säännöllisesti, pysyy sisäilmakin raikkaampana, toteaa Jerkku.

Vinkit parempaan sisäilmaan

Älä siirrä pölyä – poista se

Säännöllinen siivous on kaiken A ja O. Imuroinnin lisäksi on tärkeää pyyhkiä pinnat pölystä. Muista aika ajoin poistaa myös ”yläpölyt” ovenkarmien, verhotankojen ja yläkaappien päältä. Viimeistään lämmityskauden alkaessa kannattaa kurkistaa myös lämpöpattereiden taakse ja poistaa sinne asettuneet villakoirat.

Koska vaihdoinkaan pölypussin?

Satsaus tehokkaaseen pölynimuriin kannattaa, etenkin lemmikkiperheissä. Paraskaan imuri ei kuitenkaan tuo toivottua tulosta, jos pölypussi on pinkeänä ja suodatin vaihtamatta. Pahimmillaan myös lattiasuutin voi olla tukossa. Imurin huolto pidentää sen käyttöikää ja siivouksen jäljiltä kotona on raikas ilma.

Viilennä ja tuuleta oikein

Kodin lämpötilaa suositellaan pidettävän kahdenkymmenen asteen tienoilla. Viileä lämpötila vähentää sisäilman kuivuutta ja pölyisyyttä. Talvella on hyvä muistaa myös oikeaoppinen, nopea ja energiatehokas tuulettaminen.

Ikkunan yläpuolelta löytyvä raitisilmaventtiili on hyvä pitää auki vuoden ympäri, talvella sen voi tarvittaessa sulkea puolittain.

Selvitä, onko asunnossa painovoimainen vai koneellinen ilmanvaihto, jotta osaat toimia oikein.

Hyvä sisäilma on savuton ja tuoksuton

Tupakointi on pahin sisäilman pilaaja. Tupakansavun aiheuttama haju ja pintoihin tarttuva lika ovat viihtyvyyshaitta, mutta ennen kaikkea terveyskysymys. Suosi puhdistuksessa mietoja, tuoksuttomia aineita ja vältä turhia kemikaaleja. Käytä ilmanraikastimia ja tuoksukynttilöitä harkiten.

Puhdista myös suodattimet

Jos ilma kiertää likaisten suodattimien tai kanavien läpi, on turha toivoa hyvää sisäilmaa. Liesituulettimen rasvasuodatin kannattaa puhdistaa 2-3 kuukauden välein ja ilmanvaihtokanavien suodattimet sekä tulo- ja poistoilmaventtiilit pari kertaa vuodessa.