Siirry sisältöön
Blogi

Voiko onnella olla osoite?

Asumisen hinnalla vaikutetaan onnellisuuteen ja yhteishallinnolla ehkäistään yksinäisyyttä, toteaa Asuntosäätiön tj Esa Kankainen blogissaan.
Lue lisää
Blogi

Voiko onnella olla osoite?

Meidän sloganimme on ”Onnella on osoite”. Näin joulun alla haluan pohtia onnen käsitettä erityisesti kodin näkökulmasta. Kotihan on tärkeä jouluinen kohtaamispaikka ja meille kaikille tärkeä perusta elämälle. Parhaimmillaan se antaa turvaa ja kannustaa eteenpäin hyvinkin pitkälle. Onnen määritteleminen on hieman vaikeaa, koska se on hyvin henkilökohtainen asia. Jokainen voi myös ainakin jossain määrin valita sen,…
Lue lisää
Blogi

Markkinoiden heilahdellessa asoasukkaan rahat ovat turvassa

Asumisoikeusjärjestelmään on luotu piirre, jonka arvo kasvaa kovaa kyytiä vanhojen omistusasuntojen hintojen laskiessa. Näin tapahtuu erityisesti maakunnissa, mutta heijastusvaikutukset näkyvät myös kasvukeskuksissa, kun työntekijöillä ei ole varaa muuttaa kalliimman asumisen alueille. Taloustutkimus selvitti vastikään, että joka neljäs suomalainen pelkää asuntonsa arvon alenemista. Moni on huomannut, että asunnon hinta ei välttämättä enää nouse automaattisesti muualla kuin…
Lue lisää
Blogi

Tarvitaanko yritysten yhteiskuntavastuuta?

Tänä syksynä on puhuttu paljon siitä, pitääkö osakeyhtiöllä olla muitakin tavoitteita kuin maksimaalisen tuoton kartuttaminen omistajille. Tosin harva yritys kai voi tuijottaa vain tuottolukuja, sillä asiakas pitää aina ottaa tavalla tai toisella huomioon. On kuitenkin tapauksia, joissa tuotontavoittelu tuntuu menneen melko pitkälle alalla kuin alalla.  Asuminen on ihmisen elämässä sellainen perusasia, että sillä sektorilla ei…
Lue lisää
Blogi

Viestintä on palvelua

Asokotien tj. Jari Riskilä kertoo blogissaan yhtiön mittavasta remonttiurakasta ja sen vaatimista toimenpiteistä viestinnän osalta.
Lue lisää
Blogi

Asuntopolitiikalla syntyvyys nousuun

Saattaa kuulostaa kaukaa haetulta tuo otsikko, mutta sitä se ei ole. Asuntopolitiikalla vaikutetaan yllättävään moneen asiaan yhteiskunnassamme. Asuntosäätiön perustajajäsenten edustajat hallituksessa ottivat Kotimaisema-lehdessä (tähän linkki lehteen) kantaa kohtuuhintaisen ARA-tuotannon merkitykseen. Teksteistä välittyi monipuolinen kuva siitä miten asuminen vaikuttaa yhteiskunnassa.  Toimitusjohtaja Eija Koivuranta totesi vastauksessaan, että Väestöliitto pitää asuntopolitiikkaa yhtenä keskeisenä perhe- ja sosiaalipolitiikan kysymyksenä. Väestömuutokset,…
Lue lisää
Blogi

Lainlaatijankin kannattaa kuunnella asukkaita

Asokodit tekee asukkaiden kanssa laajempaa yhteistyötä kuin yhteishallintolaki velvoittaa. Yhtiömme kutsuu säännöllisesti koolle asukastoimikuntien puheenjohtajia niin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin. Olemme myös perustaneet asukasaktiiveista koostuvan kehitystyöryhmän, jonka tavoitteena on nimensä mukaisesti toiminnan kehittäminen. Asukasyhteistyö on meille tärkeä palautekanava ja työkalu kehittämisideoiden keräämiseen ja testaamiseen. Syyskuun lopussa kokoontui jälleen Asokotien valtakunnallinen yhteistoimintaelin, Asofoorumi. Tilaisuudessa esittelimme ajankohtaisia hankkeitamme…
Lue lisää