Siirry sisältöön
Blogi

ARA-asuntotuotanto olisi hallitukselle hyvä keino edistää työllisyyttä

Suomen talous hiipuu ja työllistämistavoitteet ovat vaarassa jäädä pelkäksi haaveeksi. Tästä syystä ei voi kun ihmetellä, että hallituksen budjettiesitys antaa mahdollisuuden vain noin 9 000 korkotukiasunnon rakennuttamiseen. Tavoitteena hallitusohjelmassa oli 10 000 kohtuuhintaisen ARA-asunnon rakennuttaminen vuosittain. Asia ihmetyttää muun muassa siksi, että rahat ARA-tuotantoon tulevat yleensä valtion asuntorahaston varoista, eivät siis valtion budjetista. Kuten KOVA…
Lue lisää
Blogi

Pitkäjänteisyys taattava ja korkotukijärjestelmä uusittava

Pääsin viime viikolla esittelemään ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkoselle Asuntosäätiön näkemyksiä hallitusohjelmaan liittyvistä asuntopoliittisista tavoitteista. Tärkeä tilaisuus näin toimijan näkökulmasta katsottuna. Hallitusohjelmassa tavoitellaan kohtuuhintaisten asuntojen merkittävää lisäämistä markkinoilla. Parhaiten siihen tavoitteeseen päästään yhteistyötä tekemällä. Asuntomarkkinoilla tarvitaan valtion asuntopoliittista ohjausta, sillä viime vuodet ovat osoittaneet, että markkinat eivät vapaasti toimien pysty ratkaisemaan kohtuuhintaisten asuntojen pulaa. Tarvitaan…
Lue lisää
Blogi

Asolakiluonnos kaipaa muutoksia

Näin kesälomien jälkeen huomio suuntautuu jo poliittiseen syksyyn ja uuden hallitusohjelman etenemiseen. Ohjelmaan on mahdutettu ilahduttavan paljon asuntopoliittisia tavoitteita ja myös maininta asumisoikeusjärjestelmän kehittämisestä. Esitetyn mukaan järjestelmää tulisi uudistaa niin, että vahvistetaan kohtuuhintaisuutta, läpinäkyvyyttä ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia. Myös asukasvalintaan halutaan etsiä toimivampia ratkaisuja. On hienoa, että asojärjestelmä on hallitusohjelmankin tasolla tunnustettu vakiintuneeksi vaihtoehdoksi asuntomarkkinoilla. Asukkaathan…
Lue lisää
Blogi

Asumisoikeusmarkkinat eivät hiljene heinäkuussa

Heinäkuu on tunnetusti melko hiljaista aikaa asuntomarkkinoilla, kuten monessa muussakin suhteessa. Suomen sanotaan menevän kiinni.  Tilanne on toinen asumisoikeusasumisessa.  Asomarkkinoilla kysyntä ei sula edes kuumimpana lomakautena. Kauppaa hiljentää hieman vain se, että vaihtuvuus on heinäkuussa todella vähäistä.   Tämän vuoden luku on vielä auki, mutta viime kesänä heinäkuun vaihtuvuus oli niinkin pieni kuin 1,21 %, mikä…
Lue lisää
Blogi

Asuntoministerin puute heikentää tavoitteiden saavuttamista

Hallitusohjelmaan on saatu kirjatuksi hyviä asuntopoliittisia tavoitteita keinoineen ja asia selvästi koetaan tärkeäksi. Ihmettelen kuitenkin, miksi ministerilistalta puuttuu kokonaan asuntoministeri. Todennäköisesti asiat kuuluvat jatkossakin ympäristöministerin vastuulle, mutta jääkö ministeriöllä riittävästi resursseja hoitaa asumisen asioita, kun ympäristönäkökulma on hallitusohjelmassa todella vahva? Edellisellä hallituskaudella asuntoasiat jäivät ympäristöasioiden jalkoihin. Näin ei pitäisi päästää tällä kertaa käymään, sillä hallitusohjelmassa…
Lue lisää
Blogi

Asumistuki on tuotantotukea

Asumistuki nostaa markkinatalouden lainalaisuuksien mukaan asumisen hintaa, toteaa Asokotien toimitusjohtaja Jari Riskilä tuoreimmassa blogissaan.
Lue lisää