Korkotukilain uudistus ei toimi vanhan asuntokannan kanssa
Viime viikolla kirjoittamani blogiteksti herätti twitterkirjoittelua siinä määrin, että jatkan vielä korkotukilakiesityksen kommentointia. Lienee tarpeellista paikata selkeää tiedon puutetta, jottei meitä toimijoita syytettäisi vain pelkiksi valittajiksi.
Tyhjän valittamisesta ei todellakaan ole kyse. Kritiikkimme perustuu tietoon, niin tutkittuun kuin myös pitkän kokemuksen mukanaan tuomaan ymmärrykseen ja näkemykseen.
Toin esiin, että korjauksiin pitäisi jatkossakin voida varautua taloudellisesti etukäteen, jotta ei synnytetä kiinteistöihin korjausvelkaa. Varautuminen varmistaisi myös vakaan asumisen kustannuskehityksen asukkaille. Velkarahalla korjaaminen on aina kalliimpaa.
Korkotukilain uudistusesitys on erityisen ongelmallinen toimijoille, joilla on paljon 90-luvulla rakennettuja taloja, kuten Asuntosäätiö-konsernilla. Rakentamiseen käytettyjen lainojen takapainotteisen lyhennysohjelman takia pääomakulut ovat yhä kohtuuttoman suuret siinä vaiheessa, kun on otettava uutta lainaa korjauksia varten. Pääomakulujen osuus vastikkeessa on edelleen noin kuusi euroa neliöltä.
Korjaamiseen otettavat uudet lainat lisäävät jälleen vastikkeilla maksettavia kustannuksia. Etukäteen asiaan varautuminen ei aiheuta samanlaisia korotuspaineita. Vastikkeita ei voi määräänsä enempää nostaa, jotta voidaan puhua kohtuuhintaisesta asumisesta.
Meiltä perättiin Twitter-kommenteissa perusteluja myös sille, miksi olemme tuotantotukien kannalla asumistuen sijaan. Ja ihmeteltiin, että haluamme rakentaa lisää kohtuuhintaisia asuntoja korkeasuhdanteen aikana, jolloin ei kuulemma pitäisi ARA-tuotantoa tehdä.
Nykyinen rakentamisen tahti ei riitä paikkaamaan vuosikausien asuntotuotannon vajetta. Ilman ARA-tuotantoa tilannetta ei saada korjattua. Markkinat eivät tuota kohtuuhintaisia asuntoja riittävästi niille pieni- ja keskituloisille ihmisille, joilla ei ole varaa maksaa korkeita vapaarahoitteisia vuokria, ainakaan ilman asumistukea.
Tuotantotukea haluamme lisää, koska meillä on käytännön kokemusta siitä, kuinka valtion tukielementit näkyvät suoraan asumisen kustannuksissa ja siten vaikuttavat myös asumistukien määriin. Vahvistusta omille tiedoillemme saimme ARAn viime marraskuussa julkaisemasta asumisoikeusasuntojen vastiketilastosta. Siinä todettiin, että pääkaupunkiseudulla vastikkeet ovat yli 15 % matalammat kuin vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrat.
Samaa asiaa vahvisti viime viikolla julkaistu Tilastokeskuksen vuokratilasto. Vapaarahoitteisten asuntojen keskivuokra pääkaupunkiseudulla on noin kuusi euroa neliöltä enemmän verrattuna ARA-vuokriin.
ARA-tuotannon vuokrat määräytyvät omakustannusperiaatteen mukaan ja siksi valtion tuki näkyy suoraan kohtuullisena vuokratasona eikä valu asumistuen kautta osinkoina omistajille.
Ja mitä tulee väitteeseen, että ARA-tuotanto olisi riski valtiolle, kannattaa katsoa mihin ARA on myöntänyt korkotukilainoja. Niitä saavat hyvillä paikoilla palveluiden läheisyydessä sijaitsevat kohteet, joiden asunnoista on kova kysyntä. Yhteiskunnassa pitäisi tapahtua jotain todella mullistavaa, jos talot tyhjenisivät.
Sitä paitsi valtio ei ole tukenut matalan korkotason aikana ARA-tuotantoa juuri lainkaan. Sen sijaan vuosimaksulainojen kautta asukkailta on kerätty rahaa valtiolle. Ehkä valtio voisi nyt vastavuoroisesti tukea enemmän sellaista asuntotuotantoa, johon tavallisilla ihmisillä on varaa.
Asuntosäätiölle ei ole ongelma sitoutua asuntojen pitkäaikaiseen omistamiseen. Toimintaedellytysten pitää kuitenkin olla sellaiset, että talojen rakentaminen, ylläpito ja hallinnointi pystytään hoitamaan vastuullisesti kohtuuhinnalla. Se on sekä valtion, yhtiön että asukkaan etu.
Esa Kankainen
Asuntosäätiön toimitusjohtaja