Siirry sisältöön
Asuntosäätiön edustajat yhtä hymyä Kotiklubissa.

Kotiklubi tuo asukkaat yhteen jo ennen muuttoa

05.09.2022 Kotimaisema Kirjoittaja Tanja Oksa
Asuntosäätiön uuden asumisoikeuskohteen, Tuuliniitty 11:n, Kotiklubi järjestettiin 24.8. Tapiolassa. Tilaisuudessa käytiin läpi muun muassa muuttoon sekä isännöintiin liittyviä asioita ja lopuksi myös asukkaat pääsivät ääneen. Tilaisuuden aikana asukkaat tutustuivat toisiinsa sekä kohteen avainhenkilöihin Asuntosäätiöltä.

Kotiklubi on uudiskohteen ensimmäinen asukastilaisuus, joka järjestetään noin kuukausi ennen asukkaiden muuttoa. Tilaisuudessa kerrotaan muun muassa muuttoon liittyvistä asioista, kuten avainten luovutuksesta, muuttopäivästä ja autopaikoista. Kohteen isännöitsijät käyvät puolestaan läpi talon teknisiä asioita aina kylpyhuoneen liitännöistä ilmastointiin sekä talon toimintatapoja koskien esimerkiksi saunavuoroja ja talopesulaa.

Kotiklubi ei ole kuitenkaan pelkästään asukkaiden infotilaisuus, vaan tavoitteena on myös luoda hyvä naapurisopu ja yhteishenki asukkaiden kesken heti alusta alkaen. Tilaisuuden lopussa muodostetaan asukastoimikunta, joka edistää talon turvallisuuteen, viihtyvyyteen ja yhteisöllisyyteen liittyviä asioita.

”Yhteisöllisyyden merkitys on kasvanut koko ajan, etenkin koronapandemian aikana. Kun läheisten ja ystävien tapaamista rajoitettiin, saattoi naapurin kanssa kuitenkin vaihtaa kuulumiset pihamaalla. Mitä parempi yhteishenki talossa on, sitä turvallisempaa ja mukavampaa siellä on asua. Haluamme rohkaista asukkaitamme tutustumaan toisiinsa ja Kotiklubi on oivallinen tilaisuus tavata naapuri jo ennen muuttoa”, kertoo Asuntosäätiön asiakkuuspäällikkö Pekka Kivistö.

Tuuliniitty 11:n Kotiklubiin osallistui jopa 40 asukasta, joka on kiitettävä määrä siihen nähden, että talossa on 44 asuntoa. Tilaisuuden tunnelma oli lämminhenkinen ja välillä jopa riemukas, kun osallistujat nauroivat ylikuumenevalle videotykille, joka pörisi arveluttavasti. Lopuksi myös asukastoimikunta saatiin muodostettua, tosin lyhyen empimisen ja pienen suostuttelun jälkeen.

”Tilaisuus sujui erinomaisesti. Osallistujia oli ennätysmäärä ja asukkaat kysyivät rohkeasti heitä mietityttävistä asioista. Asioista keskusteliin hyväntuulisesti ja asukkaat alkoivat miettiä omatoimisesti jopa porrastettuja muuttoaikoja”, Kivistö iloitsee.

Ilmeisesti tunne onnistuneesta tilaisuudesta oli sama myös asukkailla, ainakin sähköpostitse lähetetyn palautteen perusteella:

Kiitos eilisestä lämminhenkisestä Kotiklubi-tilaisuudesta sekä kattavista, sujuvista ja erittäin hyödyllisistä esityksistä! ”Pientä suolaista ja makeaa” oli aika vaatimattomasti muotoiltu tilaisuuden kutsussa, noin taivaallista tarjoilua harvoin kohtaa!