"Arvostan asumisen helppoutta"

”Tuntuu, että siitä on vain hetki, kun istahdin ensimmäistä kertaa omalle parvekkeelle ihailemaan korttelipihamme avaruutta ja kauniita istuksia. Ällistyttävä kyllä, viime syksynä tuli täyteen 22 vuotta tässä kodissa. Vuodet ovat menneet kovin nopeasti.

Kun muutin tänne alkusyksyllä 2000, olin talon ensimmäisiä asukkaita. Nyt olen yksi talon pitkäaikaisimmista. Minun lisäkseni vakiokalustoon kuuluu naapurin Raimo, joka on asunut täällä melkein yhtä kauan.

Olen nähnyt väen vaihtuvan vuosien mittaan. Moni on lähtenyt pois ja uusia muuttokuormia on kannettu sisään. Joitain naapureitani olen jäänyt kaipaamaan, kuten erästä ulkomaalaista perhettä, jonka tytärtä valmensin lääketieteellisen pääsykokeisiin Lontooseen. Talossa on asunut ihmisiä eri puolilta maailmaa, ja on ollut ilo päästä tutustumaan vieraisiin kulttuureihin heidän kauttaan. 

Mikä on saanut minut jäämään aloilleni näin pitkäksi aikaa? Siihen on kolme hyvää syytä. Lähellä asuva rakas poikani, parveke näköaloineen ja loistava sijainti.

Minulle on erityisen tärkeää, että kotini on lähellä liikuntaesteisen aikuisen poikani asuntoa. Hän asuu lyhyen seitsemän minuutin kävelymatkan päässä ja käyn tapaamassa häntä lähes joka päivä. Olen kiitollinen, että pojalla on paljon ystäviä ja elämää ympärillään.

Parasta kodissani on etelään avautuva parveke. On ollut hienoa seurata sieltä korttelipihan istutusten kasvua pienistä taimista nykyiseen kukoistukseensa. Alussa oli vain avara aukio. Nyt silmien eteen avautuu vehreä keidas.

Nautin, kun saan istuskella parvekkeella ja kuunnella lintujen laulua. On hauska katsella, kun läheisen päiväkodin lapset leikkivät puistossa. Iloiset huudahdukset ja kikattelu ovat niin täynnä elämää. Koska asun toiseksi ylimmässä kerroksessa, parvekkeelta avautuvat hienosti myös sininen taivas ja valkoiset pilvet.

Kotini sijainti vinosti vastapäätä Sellon kauppakeskusta on täydellinen.

Rakastan kirjallisuutta ja musiikkia. Arvostan suuresti, että pääsen täältä muutamassa minuutissa kirjastoon ja konserttisaliin. Seikkailujen ja satujen maailma aukeni minulle jo 1950-luvulla Kauniaisten kauppalan kirjastossa. Kävin lainaamassa kirjoja äitini ja siskoni kanssa ahkerasti. Luen edelleen paljon ja erityisesti scifi kiehtoo.

Sellosalissa on loistava konserttiohjelmisto, ja kauppakeskuksesta saan kaiken tarvitsemani. Siellä on myös mukavia kahviloita ja ravintoloita, jotka myöntävät eläkeläisille erikoisalennuksia.

Musiikkitalokin on loppujen lopuksi vain muutamien askelten päässä.

Olen asunut yksin yli kaksikymmentä vuotta, mutta en ole koskaan tuntenut itseäni yksinäiseksi. Saan olla halutessani omissa oloissani ja sitten taas viettää aikaa rakkaiden läheisten ja ystävien kanssa. Kutsun ystäviä kylään, ja Lappeenrannassa asuva Harri-veljeni vierailee usein luonani viikonloppuisin.

Harrin kanssa viikonloput sujahtavat pitkän perinteemme mukaan. Kun hän saapuu junalla perjantaina, menemme ensin joko konserttiin, museoon tai taidenäyttelyyn. Kulttuuririentojen jälkeen syömme lounasta. Kotosalla muistelemme sukumme värikkäitä vaiheita, katselemme perhevideoita ja valokuvia.

Sunnuntaina kokoonnumme isommalla lähisukulaisporukalla syömään tiettyyn kiinalaiseen ravintolaan Helsingin keskustaan.

Valokuvaus on rakas harrastukseni. Kun kuvaan, koen onnen hetkiä. Jälkeenpäin saatan uppoutua tuntikausiksi kuvien ja videoiden käsittelemiseen. Kamerasta en luovu koskaan. Leppävaara-seuran tapahtumissa aion kuvata niin kauan kuin voin.

Olen iloinen, että kuviani myös arvostetaan. Äskettäin seura valitsi minut Leppävaaran Valopilkuksi.

Leppävaaran mainioita ulkoilumaastoja ei voi liikaa hehkuttaa. Rutiineihini kuuluu jokapäiväinen sauvakävelylenkki Säterin pellon ympäri. Sieltä saankin parhaat otokseni joko aikaisin aamukasteen aikaan tai illalla täysikuulla.

Oma sauna on luksusta. Taidanpa poiketa keskivertosuomalaisista siinä, että en lämmitä saunaa lauantaina, vaan kylven sunnuntaisin kello 17.00. Minusta on loistava tapa aloittaa uusi viikko rentouttavissa löylyissä.

Taulut, valokuvat, matkamuistot ja vanhojen lp-levyjen kannet kotini seinillä kertovat historiastani. Jokaisella niistä on oma tärkeä merkityksensä, kuten eteisen valokuvalla vuodelta 2013. Kuvassa minä ja kollegani vietämme eläköitymisjuhlaani, jossa oli teemana Lemmen laiva.

Työskentelin 34 vuotta terveyskeskuslääkärinä Kauniaisissa. Viihdyin terveyskeskuksessa,  koska työni yleislääkärinä oli monipuolista. Toimin myös lasten neuvolalääkärinä ja kouluterveydenhoidossa.

Tapaan silloin tällöin entisiä työkavereitani. Pahimpaan korona-aikaan tapaamiset jäivät tauolle, mutta nyt olemme taas alkaneet nähdä toisiamme.

Nallet makuuhuoneeni hyllyllä ovat muistoja lääkärin uraltani. Lapsia hoitaessani otin aina työkaveriksi nallen, joka oli puettu lääkäriksi. Se oli oivallinen tapa saada pelokas tai kiukkuinen lapsi rauhoittumaan.

Vuosien kuluessa lasten vanhemmat alkoivat antaa minulle lahjaksi nalleja, joita kertyikin kymmenittäin. En ole millään raaskinut heittää nalleja pois.

Asumisoikeusasuminen on ollut minulle sopiva asumisen muoto. Ensikosketukseni Asuntosäätiöön on Espoon Tapiolan Sateenkujalta, jossa asuin puolisoni kanssa poikamme syntymään asti.

Talossa oli liikaa portaita, joten muutimme omakotitaloon. Kun erosimme vuonna 1998, muutin vuokra-asuntoon Kivenlahteen kahdeksi vuodeksi. Kivenlahden asunto oli ihan mukava ja siinä oli merinäköalakin, mutta Leppävaaran seutu alkoi pikkuhiljaa houkutella.

Kun sitten netissä vastaan tuli Asuntosäätiön uusi kohde Leppävaarassa, pistin heti hakemuksen vetämään.

Arvostan kerrostaloasumisen helppoutta. En edes osaa talonmiehen hommia. Omakotitalossa meillä oli iso piha ja paljon huoltotöitä. Vaimoni oli se, joka hoiti korjaus- ja huoltotyöt. En enää jaksaisikaan tehdä lumitöitä, ja viemärityöt ovat aina olleet minulle kauhistus.

Olen iloinen myös siitä, että meidän taloyhtiössämme ei painosteta osallistumaan mihinkään. Kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen. Vaikkapa talkoisiin voi jokainen mennä mahdollisuuksiensa mukaan. 

Nautin talon hiljaisuudesta. Olen ollut onnenpekka naapurien suhteen, häiriöääniä kuuluu tuskin koskaan. Välillä mietin, että se olen minä, joka häiriköin, kun aamuisin surrautan itselleni smoothien.

Asuntosäätiö pitää hyvää huolta pitkäaikaisista asukkaistaan. Olen saanut iloisia yllätyksiä ja rahanarvoisia etuja, kuten remonttiavustuksen sekä uuden pakastimen ja kiukaan.

Itse asiassa kiuas on ehditty vaihtaa uuteen peräti kolme kertaa. Rakastan saunomista ja mahtuuhan kahteenkymmeneen vuoteen hurja määrä saunailtoja.

Ainoa ikävä asia on, että talossa ei ole pysäköintipaikkaa, josta liikuntaesteinen pääsisi suoraan hissiin. Invapaikan puutteen vuoksi poikani ei pääse vierailemaan luonani. Jospa tähän tärkeään asiaan saataisiin korjaus, niin talo olisi täydellinen.

Leppävaarankatu 18:n isännöitsijälle lähetän suuret kiitokset hyvästä työstä. Täällä on kaikki toiminut aina moitteettomasti.

Kun summaan tähänastista elämääni, nousevat kohokohdiksi valmistumiseni lääkärin ammattiin, naimisiin meno ja pojan syntymä. Yksi tärkeitä hetkiä oli myös, kun Leppävaaran seurakunnan kirkkoherra Kauko Puranen siunasi kotini läheisten läsnä ollessa.

Välit poikani äitiin ovat hyvät, sillä erosimme aikoinaan sovussa. Tapaamme toisiamme poikani kotona viikoittain, juhlimme yhdessä merkkipäiviä ja vietämme aikaa yhdessä isoina juhlapyhinä.

Tulevaisuudelta toivon, että toimintakykyni säilyisi ja voisin elää hyvää arkea yhdessä läheisteni kanssa.”