Siirry sisältöön

Mihin kaikkeen asukkaat voivat vaikuttaa asumisoikeusasumisessa?

04.04.2023 Kotimaisema Kirjoittaja Annika Holmsten Kuvat Unto Rautio
Kun asumisoikeuslaki uudistui vuonna 2022, asukkaiden mahdollisuus vaikuttaa oman kotitalonsa asioihin parantui. Mihin kaikkeen voi vaikuttaa, ja miten pääsee mukaan asukastoimintaan?

Asumisoikeusasukkaat pääsevät vaikuttamaan kotitalonsa asioihin asukastoiminnassa. Viestinviejänä Asuntosäätiön suuntaan toimii talon asukastoimikunta. Sen edustajat valitaan yleensä asukaskokouksessa, jonka isännöitsijä kutsuu kokoon kerran vuodessa.

Asukastoimikunta voi päättää esimerkiksi istutuslaatikoiden hankinnasta pihalle tai asukasjuhlien järjestämisestä.  
 
Asukastoimikuntien puheenjohtajat tapaavat vuosittain ja valitsevat keskuudestaan edustajat valtakunnalliseen Asofoorumiin. Se puolestaan kokoontuu noin neljä kertaa vuodessa.

Asukkaiden edustajien rooli on vahvistunut

Asofoorumissa asukkaiden ja Asuntosäätiön edustajat kehittävät asoasumista yhdessä. Asuntosäätiön Asofoorumi on kokoontunut jo 1990-luvulta alkaen.

Viime vuonna voimaan astuneen lain myötä tällainen asukkaiden ja asumisoikeusyhteisön välinen yhteistyöelin tuli pakolliseksi Suomen kaikissa asumisoikeusyhtiöissä.

Asofoorumi esittää vuosittain keskuudestaan vähintään neljä ehdokasta Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy:n hallitukseen. Yhtiökokous valitsee ehdokkaista kolme jäsentä yhtiön hallitukseen.

Asumisoikeusasioita kehittämään on perustettu myös valtakunnallinen neuvottelukunta, johon osallistuu tasapuolisesti sekä asumisoikeusyhtiöiden että asukkaiden edustajia.

Omaa kotia saa muokata mieleisekseen

On totta, että asumisoikeusasunnossa asuvalla ei ole samankaltaista vaikutusvaltaa kuin asunto-osakkeen omistavalla. Toisaalta asoasujalla ei ole asunnonomistajan huolia.

Asuntosäätiö seuraa kiinteistön kuntoa, huoltaa asuntoja säännöllisesti ja vastaa korjauksista. Jos vaikkapa jääkaappi tai liesi rikkoutuu, Asuntosäätiö hankkii uuden. Asumisoikeusasumisessa yhdistyvät vuokralla asumisen huolettomuus ja omistusasumisen turvallisuus.  
 
Asumisoikeusasuntoa voi remontoida itse ja uudistaa mieleisekseen. Seiniä saa maalata ja tapetoida. Parvekelasien ja ilmalämpöpumpun hankkiminen on luvallista. Hintavista hankinnoista voi saada hyvityksen muuttaessaan pois. 

Ennen omia remontteja tulee tehdä muutostyöilmoitus. Ja isompiin töihin haetaan Asuntosäätiöltä muutostyölupa.

On toki isompia remontteja, joita ei saa tehdä. Esimerkiksi lattialaminaatteja ei voi vaihtaa eikä väliseiniä kaataa.

Asuntosäätiö tekee noin 30 vuoden ikäisiin asokoteihin peruskorjauksen eli remontoi asunnon kokonaan, seinien ja kattojen maalausta lukuun ottamatta.