ESPOO, SUURPELTO

KLARIKSENTIE 3

74,5 m2, 3H+K+S

Kohteen esittely

Opinmäen kansainvälisen koulun läheisyydessä, Suomen ensimmäiseen alueelliseen jätteiden syväkeräysjärjestelmään liitetty kolmen kerrostalon kokonaisuus.

Suurpellon Opinmäen kampus käsittää kansainvälisen koulun lisäksi suomenkielisen peruskoulun, varhaiskasvatuksen tiloja, liikuntahallin sekä tilat kirjastolle, työväenopistolle ja nuorisotoimelle. Arjen tärkeimmät palvelut löytyvät kauppakeskus Suuriksesta.

Suurpellosta kulkee kätevästi niin Helsingin keskustaan kuin eri puolille Espoota.

Suurpellon rakentaminen käynnistyi yli 10 vuotta sitten, ja alue monipuolistuu aina vuoteen 2025 saakka.

Keskuspuiston ulkoilumahdollisuuksien lisäksi alueelta löytyvät muun muassa Angry Birds -leikkipuisto sekä Rakkauden puutarha, jonne asukkaat voivat istuttaa hedelmäpuun rakkautensa merkiksi.

Alueella toimiva Suurpelto-seura toimii aktiivisesti ja kannustaa asukkaita yhteisöllisyyteen.


Asunnon esittely

B-talossa vapautuva kaunis kolmio. Huoneistossa parkettilattia, rosterinen keraaminen liesi, apk sekä kaksi jääkaappipakastinta. Kaunis keittiö. Tilava parveke.

Kysy lisää

Laura Jaakkola
Tuulikuja 2, 02100 Espoo
0201612236
Asunnon esittely
B-talossa vapautuva kaunis kolmio. Huoneistossa parkettilattia, rosterinen keraaminen liesi, apk sekä kaksi jääkaappipakastinta. Kaunis keittiö. Tilava parveke.

Lisätietoja:

Tupakointi asunnoissamme: Kaikki uudet asuinkiinteistömme ovat olleet jo pitkään täysin savuttomia heti valmistumisestaan lähtien. Muutumme vähitellen savuttomiksi kaikkien asuntojemme osalta: uusien asukkaiden sopimukset kieltävät tupakoinnin huoneistoissa ja parvekkeilla 1.1.2021 alkaen. Kiinteistö ei ole välttämättä savuton muiden huoneistojen osalta, koska niissä voi olla vanhoja sopimuksia, joissa ei ole tupakointikieltoa.

Tietoa kohteesta ja alueesta
Opinmäen kansainvälisen koulun läheisyydessä, Suomen ensimmäiseen alueelliseen jätteiden syväkeräysjärjestelmään liitetty kolmen kerrostalon kokonaisuus.

Suurpellon Opinmäen kampus käsittää kansainvälisen koulun lisäksi suomenkielisen peruskoulun, varhaiskasvatuksen tiloja, liikuntahallin sekä tilat kirjastolle, työväenopistolle ja nuorisotoimelle. Arjen tärkeimmät palvelut löytyvät kauppakeskus Suuriksesta.

Suurpellosta kulkee kätevästi niin Helsingin keskustaan kuin eri puolille Espoota.

Suurpellon rakentaminen käynnistyi yli 10 vuotta sitten, ja alue monipuolistuu aina vuoteen 2025 saakka.

Keskuspuiston ulkoilumahdollisuuksien lisäksi alueelta löytyvät muun muassa Angry Birds -leikkipuisto sekä Rakkauden puutarha, jonne asukkaat voivat istuttaa hedelmäpuun rakkautensa merkiksi.

Alueella toimiva Suurpelto-seura toimii aktiivisesti ja kannustaa asukkaita yhteisöllisyyteen.

Kysy lisää

Laura Jaakkola
Tuulikuja 2, 02100 Espoo
0201612236

Lisätietoja

Tupakointi asunnoissamme: Kaikki uudet asuinkiinteistömme ovat olleet jo pitkään täysin savuttomia heti valmistumisestaan lähtien. Muutumme vähitellen savuttomiksi kaikkien asuntojemme osalta: uusien asukkaiden sopimukset kieltävät tupakoinnin huoneistoissa ja parvekkeilla 1.1.2021 alkaen. Kiinteistö ei ole välttämättä savuton muiden huoneistojen osalta, koska niissä voi olla vanhoja sopimuksia, joissa ei ole tupakointikieltoa.

Asunnon tiedot

Luovutushinta 44664,58 €
Alkuperäinen asumisoikeusmaksu 41434,67 €
Indeksitarkistus 2728,82 €
Muutostyöt 501,09 €
Käyttövastike 1102,6 €
Perusvastike 864,94 €
Hoitovastike 237,66 €
Vakuusmaksu 2205,2 €
Vesimaksu/henkilö/kk 13 €
Autopaikkamaksut
Autopaikkamaksu 1 10 €
Autohallimaksu 1 20 €
Talotyyppi Kerrostalo
Energialuokka D2007
Huoneistotyyppi 3H+K+S
Pinta-ala 74,5 m2
Kerros 3/5
Parveke Kyllä
Sauna Kyllä
Hissi Kyllä
Tehdyt muutostyöt
2012Keraamisen lieden hankinta, Liesi Electrolux, keraaminen, rst
2012Astianpesukoneen ja suojakaukalon hankinta, APK Electrolux, rst
2012Kylmäkalusteiden uusiminen, JPK Electrolux, rst, oikeakätinen
2012Kylmäkalusteiden uusiminen, JPK Electrolux, rst, vasenkätinen
2012Lattiapäällysteen vaihtaminen parkettilattiaksi, Parketti, saarni
2012Keittiökalustelisä (kaapinovet)
Vapautuu Tarkentuu myöhemmin
Kunto Hyvä

Rakennuksen tiedot

Huoneistot ja pohjakuvat
Koko Neliöt Kpl
2H+K+S 48 - 56 m2 28
KLARIKSENTIE 3 A 11 Pohjakuva A 11
KLARIKSENTIE 3 A 13 Pohjakuva A 13
KLARIKSENTIE 3 A 15 Pohjakuva A 15
KLARIKSENTIE 3 A 17 A17 pohjakuva
KLARIKSENTIE 3 A 19 Pohjakuva A 19
KLARIKSENTIE 3 A 2 Pohjakuva 2
KLARIKSENTIE 3 B 21 Pohjakuva B 21
KLARIKSENTIE 3 B 23 Pohjakuva B 23
KLARIKSENTIE 3 B 25 Pohjakuva B 25
KLARIKSENTIE 3 B 27 Pohjakuva B 27
KLARIKSENTIE 3 B 29 Pohjakuva B 29
KLARIKSENTIE 3 B 31 Pohjakuva B 31
KLARIKSENTIE 3 B 33 Pohjakuva B 33
KLARIKSENTIE 3 B 35 Pohjakuva B 35
KLARIKSENTIE 3 B 37 Pohjakuva B 37
KLARIKSENTIE 3 B 39 Pohjakuva B 39
KLARIKSENTIE 3 C 41 Pohjakuva C41
KLARIKSENTIE 3 C 44 Pohjakuva 44
KLARIKSENTIE 3 C 46 Pohjakuva 46
KLARIKSENTIE 3 C 48 Pohjakuva C48
KLARIKSENTIE 3 A 5 Pohjakuva A 5
KLARIKSENTIE 3 C 50 Pohjakuva 50
KLARIKSENTIE 3 C 52 Pohjakuva 52
KLARIKSENTIE 3 C 54 Pohjakuva 54
KLARIKSENTIE 3 C 56 Pohjakuva 56
KLARIKSENTIE 3 C 58 Pohjakuva C58
KLARIKSENTIE 3 A 7 Pohjakuva A 7
KLARIKSENTIE 3 A 9 Pohjakuva A 9
3H+K+S 74,5 - 84,5 m2 18
KLARIKSENTIE 3 A 1 Pohjakuva 1
KLARIKSENTIE 3 A 12 Pohjakuva
KLARIKSENTIE 3 A 16 Pohjakuva A 16
KLARIKSENTIE 3 A 18 Pohjakuva A 18
KLARIKSENTIE 3 B 20 Pohjakuva B 20
KLARIKSENTIE 3 B 24 Pohjakuva B 24
KLARIKSENTIE 3 B 28 Pohjakuva B 28
KLARIKSENTIE 3 B 32 Pohjakuva B 32
KLARIKSENTIE 3 B 36 Pohjakuva B 36
KLARIKSENTIE 3 B 38 Pohjakuva B 38
KLARIKSENTIE 3 A 4 Pohjakuva A 4
KLARIKSENTIE 3 C 40 Pohjakuva
KLARIKSENTIE 3 C 43 Pohjakuva 43
KLARIKSENTIE 3 C 47 Pohjakuva 47
KLARIKSENTIE 3 C 51 Pohjakuva 51
KLARIKSENTIE 3 C 55 Pohjakuva 3C55
KLARIKSENTIE 3 C 57 Pohjakuva 3 c 57
KLARIKSENTIE 3 A 8 Pohjakuva A 8
4H+K+S 84,5 m2 12
KLARIKSENTIE 3 A 10 Pohjakuva A 10
KLARIKSENTIE 3 A 14 Pohjakuva A 14
KLARIKSENTIE 3 B 22 Pohjakuva B22
KLARIKSENTIE 3 B 26 Pohjakuva B 26
KLARIKSENTIE 3 A 3 Pohjakuva A 3
KLARIKSENTIE 3 B 30 Pohjakuva B 30
KLARIKSENTIE 3 B 34 Pohjakuva B34
KLARIKSENTIE 3 C 42 Pohjakuva C42
KLARIKSENTIE 3 C 45 Pohjakuva 45
KLARIKSENTIE 3 C 49 Pohjakuva 49
KLARIKSENTIE 3 C 53 Pohjakuva 53
KLARIKSENTIE 3 A 6 Pohjakuva A 6
Asuntoja 0
Asuinrakennuksia 0
Kuivaushuone 0
Porrashuoneet 0
Hissit 0
Kerhohuone 0
Pesula 0
Askarteluhuone 0
Talosauna 0
Autopaikat 0
Energialuokka D2007
Keskimääräinen alkup. asumisoikeusmaksu
Lämmitysmuoto
Valmistumisvuosi
Vastikkeeseen sisältyvä laajakaista Elisa
Antennijärjestelmä
Kaapeli TV:n tuottaja
Kattomateriaali huopa
Runkomateriaali
Kaavoitusviranomainen
  • Korjaukset
2016 Autohallin tuloilmakoneen lisääminen
2020 Ilmanvaihtokanavien säätö ja nuohous

Vapaita asuntoja samasta rakennuksesta

Pohjapiirros

Ei mittakaavassa