VANTAA, LEINELÄ

LEINELÄNTIE 15 F 35

87 m2, 3H+K+S

Leinelässä kohtaavat luonto ja taide. Lokakuussa valmistuvassa pienkerrostalossa sekä paritaloissa on vielä muutama vapaita huoneistoja. Kaikilla huoneistoilla on parvekkeet ja omat parkkipaikat. Taiteen kaupunginosa Leinelästä tekee omaleimaisen alueen ympäristötaide. Alueen taideteokset muodostavat kokonaisuuden, jonka teemana on elämän kiertokulku. Teema näkyy paitsi alueelle tulevissa tilataideteoksissa, myös rakennusten kaartelevassa muotokielessä ja alueen kaduissa. Kehärata vie Leinelästä esimerkiksi lentoasemalle kolmessa minuutissa ja Koivukylänväylä yhdistää alueen Tuusulan väylälle ja Lahdenväylälle. Ruokakauppa ja muita palveluita löytyy läheltä. Leineläntie 15 rakennetaan päiväkodin ja bussipysäkin läheisyyteen. Pienkerrostalossa on 27 huoneistoa, joiden koot ovat 2 - 3 h + kt (39,5 - 74,5 m2). Kaikissa huoneistoissa on lasitettu parveke. Talossa on hissi, saunatilat ja huoneistoille on omat lämpöpistokkeelliset autopaikat. Paritaloja on kahdeksan, 16 huoneistoa. Huoneistojen koot ovat 3 - 5 h+k+s (87 - 113 m2). Paritalojen huoneistoissa on omat saunat, yläkerrassa parvekkeet ja jokaisella huoneistoilla on kaksi autopaikkaa. Valmistuu 10/2019 Ajankohtaista tietoa alueesta osoitteesta www.vantaa.fi/leinela. Tervetuloa Leinelään!

Kysy lisää

Päivi Tulokas
Leankatu 3, 00240 Helsinki
020 161 2478

Asunnon tiedot

Alkuperäinen asumisoikeusmaksu 49026,71 €
Talotyyppi Paritalo
Kerros 1-2
Huoneistotyyppi 3H+K+S
Pinta-ala 87 m2
Käyttövastike 1229,72 €
Perusvastike 987,24 €
Hoitovastike 242,48 €
Autopaikkamaksut
Autopaikkamaksu 1 15 €
Vesimaksu/henk.luku 18 €
Vakuusmaksu 2459,44 €
Indeksitarkistus 0 €
Luovutushinta 49026,71 €
Parveke Ei
Hissi Ei
Energialuokka C

Rakennuksen tiedot

Huoneistot ja pohjakuvat
Koko Neliöt Kpl
2H+KT 39,5 - 47 m2 5
LEINELÄNTIE 15 A 15 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 B 19 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 B 23 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 B 27 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 A 9 Pohjakuva
3H+K+S 61 - 87 m2 28
LEINELÄNTIE 15 A 1 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 A 10 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 A 11 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 A 12 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 A 13 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 A 14 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 B 16 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 B 17 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 B 18 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 A 2 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 B 20 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 B 21 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 B 24 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 B 25 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 C 29 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 A 3 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 D 31 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 E 33 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 F 35 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 G 37 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 H 39 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 A 4 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 I 40 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 J 43 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 A 5 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 A 6 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 A 7 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 A 8 Pohjakuva
4H+K+S 73,5 - 103 m2 8
LEINELÄNTIE 15 B 22 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 B 26 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 C 28 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 D 30 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 E 32 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 G 36 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 H 38 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 J 42 Pohjakuva
5H+K+S 113 m2 2
LEINELÄNTIE 15 F 34 Pohjakuva
LEINELÄNTIE 15 I 41 Pohjakuva
Asuntoja 0
Asuinrakennuksia 0
Kuivaushuone 0
Porrashuoneet 0
Hissit 0
Kerhohuone 0
Väestönsuoja 0
Energialuokka C
Keskimääräinen alkup. asumisoikeusmaksu
Lämmitysmuoto
Valmistumisvuosi
Vastikkeeseen sisältyvä laajakaista DNA Welho
Antennijärjestelmä
Kaapeli TV:n tuottaja

Vapaita asuntoja samasta rakennuksesta