Asemantaustassa kahdesta pienkerrostalosta muodostuva yhtiö, ei hissiä. Asuntoja kaksioista kolmioihin, 45- 73,5 m2. Parvekkeet isolle sisäpihalle, jossa istutuksia ja penkkejä. Kohde on peruskorjattu vuonna 2021.
Asemantaustan matalasti rakennetulla alueella riittää valoa ja istutuksia. Kotieläinpiha ja maksuton iso perhepuisto ulko- ja sisätiloineen kävelymatkan päässä. Lisäksi lähistöllä voi käydä ulkoiluttamassa koiraa koirapuistossa ja heittelemässä frisbeegolfia. Lähialueella useampi koulu, alakoulusta lukioon asti. Parin kilometrin säteellä Launeella hyvä valikoima marketteja, kodin ja pihan sisustamiseen liittyviä myymälöitä ja liikuntakeskuksia.
Pyörällä ajat hetkessä myös radan toisella puolella olevaan matkakeskukseen, josta voi esimerkiksi pendelöidä junalla töihin pääkaupunkiseudulle tai liikkua linja-autolla kaupungin sisällä.
Asuntosäätiön asumisoikeus- ja vuokra-asukkaana voit asua kodissasi turvallisin mielin. Me huolehdimme ammattitaidolla asuntojen ja kiinteistöjen ylläpidosta, korjauksista ja remonteista. Asukkaana voit ottaa aina tarvittaessa yhteyttä Palvelukeskukseemme, joka palvelee vuoden jokaisena tuntina. Lisäksi voit halutessasi hyödyntää esimerkiksi asumiseen ja vapaa-aikaan liittyviä asiakasetuja. Tervetuloa kotiin!