Palvelukatkos ke 17.8. ja to 18.8.

Verkkopalvelussamme on palvelukatkos keskiviikkona 17.8. ja torstaina 18.8., jolloin asuntohakemusten lähetys ei ole mahdollista ja asuntojen tiedoissa voi olla puutteita. Pahoittelemme katkoksesta mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

Siirry sisältöön

Espoo, Maakirjantie 2 E 119, 49,5 m2, 2H+KK

Tietoa kohteesta

Suurpellon eteläisimmällä reunalla ulkoilumaastojen vieressä ja Opinmäen kansainvälisen koulun läheisyydessä nelikerroksinen asuintalo. Kiinteistö on liitetty Suomen ensimmäiseen alueelliseen jätteiden syväkeräysjärjestelmään ja kiinteistö hyödyntää maalämpöä. Suurpellon Opinmäen kampus käsittää kansainvälisen koulun lisäksi suomenkielisen peruskoulun, varhaiskasvatuksen tiloja, liikuntahallin sekä tilat kirjastolle, työväenopistolle ja nuorisotoimelle. Arjen tärkeimmät palvelut löytyvät kauppakeskus Suuriksesta. Suurpellosta kulkee kätevästi niin Helsingin keskustaan kuin eri puolille Espoota. Suurpellon rakentaminen käynnistyi yli 10 vuotta sitten, ja alue monipuolistuu aina vuoteen 2025 saakka. Keskuspuiston ulkoilumahdollisuuksien lisäksi alueelta löytyvät muun muassa Angry Birds -leikkipuisto sekä Rakkauden puutarha, jonne asukkaat voivat istuttaa hedelmäpuun rakkautensa merkiksi. Alueella toimiva Suurpelto-seura toimii aktiivisesti ja kannustaa asukkaita yhteisöllisyyteen.

Asunnon tiedot

Asuinkustannukset

  • Luovutushinta

    Luovutushinta muodostuu alkuperäisestä asumisoikeusmaksusta, joka on 15 % asunnon alkuperäisestä hinnasta, rakennuskustannusindeksin muutoksesta sekä mahdollisista edellisten asukkaiden tekemien muutostöiden arvosta luovutushetkellä. Luovutushinta maksetaan kertamaksuna 2 viikon kuluttua sopimuksen allekirjoittamisesta. Lue lisää asumiskustannuksista >

    34196,3€
    • Alkuperäinen asumisoikeusmaksu 28790,15€
    • Indeksitarkistus 5406,15€
  • Käyttövastike

    Asumisoikeusasunnosta maksetaan kuukausittain käyttövastiketta. Käyttövastike koostuu perusvastikkeesta ja kohdekohtaisesta hoitovastikkeesta.

    761,52€
    • Perusvastike 663,49€
    • Hoitovastike 98,02€
  • Vakuusmaksu
    1523,03€
  • Vesimaksu/henkilö/kk
    16€
  • Autopaikkamaksut
    • Autohallimaksu 2 5,00€
    • Autohallimaksu 1 25,00€
  • Saunamaksu
    20,00€

Perustiedot asunnosta

  • Talotyyppi
    Kerrostalo
  • Energialuokka
    D2007
  • Huoneistotyyppi
    2H+KK
  • Pinta-ala
    49.50 m²
  • Kerros
    4
  • Parveke
    1
  • Oma sauna
    Ei
  • Hissi
    Kyllä
  • Vapautuu
    Tarkentuu myöhemmin
  • Kunto
    Hyvä
  • Lemmikit
    Sallittu
  • Laajakaista

    25 Mbit/s laajakaista sisältyy kaikkiin asokotien vastikkeeseen ja suurimpaan osaan vuokrakotien vuokraan. Voit halutessasi tilata nettiisi lisää nopeutta omalla kustannuksellasi suoraan operaattorilta. Lue lisää laajakaistasta >

    DNA Welho

Lisätietoja

Tupakointi asunnoissamme

Kaikki uudet asuinkiinteistömme ovat olleet jo pitkään täysin savuttomia heti valmistumisestaan lähtien. Muutumme vähitellen savuttomiksi kaikkien asuntojemme osalta: uusien asukkaiden sopimukset kieltävät tupakoinnin huoneistoissa ja parvekkeilla 1.1.2021 alkaen. Kiinteistö ei ole välttämättä savuton muiden huoneistojen osalta, koska niissä voi olla vanhoja sopimuksia, joissa ei ole tupakointikieltoa.

Rakennuksen tiedot

  • Asumismuoto Asokoti
  • Asuntoja 48
  • Asuinrakennuksia 1
  • Keskimääräinen alkup. asumisoikeusmaksu 546,3€
  • Valmistumisvuosi 2012
  • Porrashuoneet 2
  • Hissit 2
  • Energialuokka D2007
  • Lämmitysmuoto Maalämpö + aurinkosähkö
  • Autopaikat 42
  • Talosauna 4
  • Kuivaushuone Kyllä
  • Laajakaista DNA Welho
  • Antennijärjestelmä Kaapeli
  • KaapeliTV DNA
  • Kattomateriaali Huopa
  • Runkomateriaali Betoni
  • Lemmikit Sallittu

Tehdyt korjaukset

2017 Maalämpölaitteiston saneeraus 2020 Ilmanvaihtokanavien säätö ja nuohous

Huoneistot ja pohjakuvat: Maakirjantie 2, Kerrostalo, Piharakennus

Yksiöt

33 - 33m2

Näytä kaikki
1h+tk

Kerrostalo

2/4

33m2

Vapautuu 12.09.2022

1h+tk

Kerrostalo

1/4

33m2

1h+tk

Kerrostalo

3/4

33m2

1h+tk

Kerrostalo

4/4

33m2

Kaksiot

41.5 - 60m2

Näytä kaikki
2h+k

Kerrostalo

3/4

49.5m2

2h+k

Kerrostalo

4/4

49.5m2

2h+k

Kerrostalo

2/4

49.5m2

2h+k

Kerrostalo

1/4

49.5m2

2h+kk

Kerrostalo

4/4

41.5m2

2h+kk

Kerrostalo

2/4

41.5m2

2h+kk

Kerrostalo

1/4

41.5m2

2h+kk

Kerrostalo

3/4

41.5m2

2h+kk

Kerrostalo

3/4

49.5m2

2h+kk

Kerrostalo

1/4

49.5m2

2h+kk

Kerrostalo

2/4

49.5m2

2h+kk

Kerrostalo

4/4

49.5m2

2h+kk

Kerrostalo

4/4

54m2

2h+kk

Kerrostalo

1/4

54m2

2h+kk

Kerrostalo

3/4

54m2

2h+kk

Kerrostalo

2/4

54m2

2h+kk

Kerrostalo

2/4

60m2

2h+kk

Kerrostalo

3/4

60m2

Heti vapaa

2h+kk

Kerrostalo

1/4

60m2

Heti vapaa

2h+kk

Kerrostalo

4/4

60m2

Kolmiot

54 - 79m2

Näytä kaikki
3h+k

Kerrostalo

4/4

54m2

3h+k

Kerrostalo

3/4

54m2

3h+k

Kerrostalo

1/4

54m2

3h+k

Kerrostalo

2/4

54m2

3h+k

Kerrostalo

4/4

62m2

3h+k

Kerrostalo

1/4

62m2

3h+k

Kerrostalo

2/4

62m2

3h+k

Kerrostalo

3/4

62m2

3h+k

Kerrostalo

3/4

67.5m2

3h+k

Kerrostalo

1/4

67.5m2

3h+k

Kerrostalo

4/4

67.5m2

3h+k

Kerrostalo

2/4

67.5m2

Heti vapaa

3h+k

Kerrostalo

1/4

79m2

3h+k

Kerrostalo

4/4

79m2

Vapautuu 14.09.2022

3h+k

Kerrostalo

2/4

79m2

3h+k

Kerrostalo

3/4

79m2

Neliöt

86 - 87.5m2

Näytä kaikki
4h+k

Kerrostalo

3/4

86m2

4h+k

Kerrostalo

4/4

86m2

4h+k

Kerrostalo

1/4

86m2

4h+k

Kerrostalo

2/4

86m2

4h+k+s

Kerrostalo

1/4

87.5m2

4h+k+s

Kerrostalo

2/4

87.5m2

4h+k+s

Kerrostalo

4/4

87.5m2

4h+k+s

Kerrostalo

3/4

87.5m2

Vapautuu 19.10.2022

Asuntomyyjä

Antti Mononen

Täytä hakemus