Siirry sisältöön

Turvallisuus

Kodin turvallisuus on tärkeä osa asumista. Tältä sivulta löydät vinkit ja ohjeet hyvään ja turvalliseen asumiseen.

Kodin paloturvallisuus

Tulipalot voidaan usein estää huolehtimalla, että kodin paloturvallisuus on kunnossa. Varmista, että kotonasi olevat palovaroittimet sekä sammutusvälineet toimivat, ja että tunnet taloyhtiösi poistumisreitit. Muistathan myös, että pienintäkään tulta ei tule jättää kotona vartioimatta.  

Palovaroittimet

Suomen Pelastusalan keskusjärjestö SPEK suosittelee, että palovaroittimet sijoitetaan kaikkiin makuuhuoneisiin sekä eteiseen. Palovaroittimen sijoituspaikka on eteisen katossa makuuhuoneen ulkopuolella. Asunnon jokaista alkavaa 60 neliömetriä kohden on oltava vähintään kaksi palovaroitinta. Esimerkiksi 65 neliön kerrostaloasunnossa on oltava vähintään kaksi palovaroitinta. Kaksikerroksisessa kodissa palovaroitin tarvitaan molempiin kerroksiin.   

Pelastuslaki muuttui 1.1.2024 alkaen, jonka myötä palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovastuu siirtyy kiinteistöjen omistajille vuoden 2026 alusta lähtien. Tämä tarkoittaa sitä, että Asuntosäätiö asentaa uudet palovaroittimet kaikkiin niihin kiinteistöihinsä, joissa varoittimia ei ole vielä kytketty sähköverkkoon. Asuntosäätiö vastaa jatkossa kaikkien kiinteistöjen palovaroittimien ylläpidosta. Palovaroittimien asennus aloitetaan loppuvuodesta 2024 ja tavoitteena on saada työt päätökseen 30.10.2025 mennessä. Tiedotamme asukkaita asennusajankohdasta hyvissä ajoin ennen asennusta kotiin jaettavalla tiedotteella.

Palovaroittimien testaus ja ylläpito siirtymävaiheen aikana

Vuoden 2026 alkuun saakka palovaroittimien testaaminen ja paristojen vaihtaminen säilyy asukkaan vastuulla sellaisten palovaroittimien osalta, jotka eivät ole kytkettynä sähköverkkoon. Muistathan, että paristot tulee vaihtaa vuosittain, kunnes palovaroitin on kytketty sähköverkkoon. Vuonna 2010 tai sen jälkeen rakennetuissa kiinteistöissä on sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet, joiden kunnossapidosta Asuntosäätiö vastaa jo nyt.

Uuden pelastuslain myötä vuodesta 2026 alkaen palovaroittimien hankinta, asennus ja ylläpito siirtyvät Asuntosäätiön vastuulle. Asukkaiden tulee kuitenkin edelleen jatkossakin säännöllisesti testata ja puhdistaa kotiinsa asennetut palovaroittimet sekä ilmoittaa mahdollisista vioista Asuntosäätiölle joko soittamalla Palvelunumeroon tai tekemällä ilmoituksen Kotikulmassa

Alkusammutusvälineet

  • Hanki kotiisi vähintään yksi sammutuspeite. Myös käsisammuttimen hankkiminen kotiin on suositeltua.  
  • Sijoita sammutusvälineet helposti saataville. Varmista, että osaat käyttää välineitä tulipalon sattuessa. Myös vesi on tehokas sammutuskeino, mutta se ei sovellu rasva- ja sähköpalojen sammuttamiseen – käytä niiden sammuttamiseen sammutuspeitettä. Sammuta palon alku kuitenkin vain silloin, kun se ei uhkaa omaa turvallisuuttasi. 

Poistumisreitit

  • Tutustu kotitalosi poistumisreitteihin tulipalotilanteen varalta.
  • Mikäli asut kerros- tai rivitalossa ja asukkaiden yhteistä kokoontumispaikkaa ei ole vielä määritelty, sopikaa sellainen yhdessä. Tulipalotilanteessa on tärkeä tietää, että kaikki ovat päässeet turvaan. 

Kodin laitteet

Noudata erityistä tarkkuutta kodin erilaisia laitteita käytettäessä. Valvo laitteiden, kuten hanojen, lieden, uunin sekä astian- ja pyykinpesukoneiden toimintaa käytön aikana. Sulje laitteet käytön jälkeen tulipalojen, vuotojen ja muiden vahinkojen ehkäisemiseksi.  

Ladattavat laitteet

Muista ottaa ladattavat laitteet pois seinästä latauksen loputtua. Näin vältät riskin laitteen vioittumiseen ja ylikuumentumiseen.  

Sähköautot

Huomioithan, että sähkö- ja hybridiautoja ei tule ladata muista kuin latausta varten suunnitelluista laitteista. Lämpötolpista lataaminen aiheuttaa ylikuormitusta, joka vaurioittaa lämpötolppia sekä aiheuttaa turvallisuusriskin pysäköintialueella. Lämpötolpasta auton lataaminen aiheuttaa lämpötolppien vioittumista, vaarantaa turvallisuuden sekä kuluttaa kiinteistösähköä luvatta. Sähköautoa ei tule ladata myöskään kiinteistön sähköpistorasioista.  

Sähkögrillit

Voit laittaa ruokaa omalla pihallasi kaasu- tai sähkögrillillä. Parvekkeella sen sijaan voit turvallisuussyistä laittaa ruokaa ainoastaan sähkögrillillä. 

Sähkökiukaat

Saunassa tapahtuvien tulipalojen yleisin syttymissyy on liian pieneksi jäänyt etäisyys kiukaan ja palavan materiaalin, kuten kuivumaan laitettujen vaatteiden ja pyyhkeiden, välillä. Pidäthän huolta siitä, että et säilytä kiukaan päällä tai kiukaan lähellä mitään ylimääräisiä tavaroita. Ethän myöskään tulipaloriskin vuoksi käytä saunaa säilytystilana.  

Kotivakuutus ja AsumisPLUS-ryhmävakuutus

Kotivakuutus tuo turvaa kodille ja kodin tavaroille. Asukkaana sinun tulee hankkia kotivakuutus, joka korvaa vahingon sattuessa kotisi irtaimiston. Kotivakuutus onkin hyvä hankkia kotona sattuvien vahinkojen varalle heti sisäänmuuton yhteydessä.  

Asuntosäätiön kokonaan omistamissa taloissa asukkailla on maksuton AsumisPLUS-ryhmävakuutus, joka korvaa taloyhtiön alueella sattuvia vahinkoja. Vakuutus auttaa esimerkiksi silloin, jos asuminen keskeytyy taloyhtiön vesivahingon takia. Vakuutuksesta voi saada korvauksen, jos esimerkiksi lukot joudutaan uusimaan kadonneen avaimen vuoksi tai jos asukas murtaa luunsa pihalla liukastuessaan.  

Kotitalon ja pihapiirin kunnossapito ja turvallisuus

Tekniset isännöitsijämme huolehtivat asumisoikeusasuntojen säännöllisistä tarkastuksista, tarvittavien korjausten suunnittelusta sekä pitkän tähtäimen korjaussuunnitelmista. 

Huoltoyhtiö huolehtii talosi ja pihapiirisi turvallisuudesta ja siisteydestä. Huoltoyhtiö auttaa sinua esimerkiksi silloin, kun kotisi hana vuotaa, patteri kaipaa tarkistusta tai olet unohtanut avaimesi. Huollon tavoitat Kotikulman vikailmoituksen kautta tai soittamalla palvelunumeroomme 09 4246 9333.

Järjestyssäännöt- ja häiriöt 

Yhteiset pelisäännöt kannattaa tarkistaa järjestyssäännöistä. Muistathan, että järjestyssäännöt koskevat sinun ja perheesi lisäksi luonasi kyläileviä vieraita. Asuntosäätiöllä on yhteiset järjestyssäännöt, mutta jokainen asukastoimikunta voi halutessaan tarkentaa järjestyssääntöjä ja laatia omat talokohtaiset pelisäännöt. Tutustu järjestyssääntöihin

Normaalit elämisen äänet kuuluvat asumiseen, mutta häiritsevä käyttäytyminen ei. Jos kotitalossasi on jatkuvasti häiriöitä, otathan yhteyttä Asuntosäätiöön. Asokotien asukkaat voivat tehdä häiriöilmoituksen Kotikulmassa. Jos asut vuokrakodissa, voit tehdä häiriöilmoituksen verkkopalvelussamme.

Jos häiriöt ovat vakavia, älä lähde selvittämään tilannetta itse, vaan ota yhteyttä poliisiin. Poliisin tavoitat yleisestä hätänumerosta 112.

Tupakointi

Kaikki uudet talomme ovat täysin savuttomia heti valmistumisestaan lähtien. Vanhemmissa taloissamme tupakoinnin kieltävä ehto on lisätty 1.1.2021 lähtien solmittuihin uusiin asumisoikeus- ja vuokrasopimuksiin. Jos sopimus on alkanut tätä ennen, ei sopimuksessa näin ollen ole kielletty tupakointia. Jos tupakointi on sopimuksesi nojalla sallittua, hankithan kannellisen tuhkakupin vaaratilanteiden ja tuhkan leviämisen välttämiseksi.  

Varautuminen

Erilaisiin häiriötilanteisiin, kuten sähkökatkokseen, varautumalla voit helpottaa arjen sujumista yllättävien tilanteiden sattuessa. Huoltovarmuuskeskuksen ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEKin suosituksen mukaan kotona tulisi pystyä pärjäämään 72 tunnin ajan häiriötilanteen tapahtuessa. 

Huolehdi kotivarasta 

Kotoa tulisi löytyä häiriötilanteen varalta ruokatarvikkeita, vettä (vähintään 5 litraa/henkilö) ja lääkkeitä vähintään kolmeksi vuorokaudeksi kaikille perheenjäsenille. Muista kotivara myös lemmikeille.  

Kotivarana voi käyttää sellaista ruokaa, jota kotona kuluu normaalissa arjessa. Huomioi kotivaraksi tarkoitetussa ruoissa riittävän pitkä säilyvyysaika sekä mahdollisuus valmistaa ruoka helposti joko vähällä vedellä tai ilman kypsentämistä. 

Varmista lisäksi, että saat tarvittaessa valaistua kodin sähkökatkon sattuessa etenkin pimeinä vuodenaikoina. Kodin valonlähteeksi on hyvä varata esimerkiksi taskulamppuja, paristokäyttöisiä LED-valoja tai -kynttilöitä tai tavallisia kynttilöitä sekä tulitikkuja tai sytytin. 

Kodin sähkökatkokset  

Sähkökatkos voi olla seurausta luonnonilmiöistä, kuten myrskyistä, tulvista ja tykkylumesta. Myös erilaiset tekniset viat ja sähköpula voivat aiheuttaa sähkökatkoja. Jos valot tai televisio sammuvat, kyseessä ei välttämättä ole sähkökatkos, vaan laitteiden toimimattomuus voi johtua esimerkiksi laiteviasta.  

  • syttyvätkö valot kodin muissa huoneissa ja toimivatko muut kodinkoneet
  • ovatko sulaketaulun sulakkeet ehjät tai onko sulakkeen vikavirtasuoja lauennut alas (jos on, nosta suoja takaisin ylös) sekä
  • onko naapurillasi valot.

Toimi näin sähkökatkon aikana 

  • Sammuta sähkölaitteet sähkökatkon alkaessa. 
  • Vältä pakastimen avaamista ruokien sulamisen estämiseksi. Talviaikaan voit säilyttää pilaantuvat ruokatarvikkeet sähkökatkoksen ajan ulkona hyvin suojattuina. Suojaa sähkölaitteiden alustat sulamisvedeltä.  
  • Rivi-, pari- ja omakotitalojen asukkaat voivat valmistaa ruokaa sähkökatkoksen aikana pihalla kaasugrillillä. Huomioithan grillatessasi naapurit sekä paloturvallisuuden. 
  • Vältä veden laskemista viemäriin sähkökatkon aikana. Jos lasket hanasta vettä, laita alle esimerkiksi ämpäri, vati tai kattila, johon valuva vesi kerääntyy. Ethän käy suihkussa tai kylvyssä sähkökatkon aikana. Älä myöskään vedä vessaa sähkökatkon aikana viemäriverkoston tulvimisriskin vuoksi. 
  • Jos sähkökatkos tapahtuu talvella, voi koti viiletä nopeasti. Pidä koti lämpimänä sulkemalla ikkunat ja pitämällä ulko-ovi kiinni. Sulje myös väliovet ja tuki mahdolliset raot.  
  • Pysyttele lämpimänä sähkökatkoksen aikana riittävän vaatetuksen avulla. Varaa kaikille perheenjäsenille myös lisävaatteita ja -peittoja.  

Lähde: Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK, Huoltovarmuuskeskus.