Kotionnellisuus-tutkimus

Kodin sanotaan usein olevan maailman tärkein paikka. Mutta millainen merkitys kodilla on suomalaisten onnellisuudelle?

Asuntosäätiön Kotionnellisuus-tutkimus

Selvitämme vuosittaisessa Kotionnellisuus-tutkimuksessamme, mikä on kodin merkitys suomalaisten onnellisuudelle ja mistä onnellisuus kodissa muodostuu.

Läpi tutkimushistorian koti osoittautuu suomalaisille terveyden ohella tärkeimmäksi onnellisuutta lisääväksi tekijäksi. Kumppani/puoliso, taloudellinen tilanne, ystävät ja lapset tai lastenlapset tulevat listalla seuraavina. 

Kotionnellisuus-tutkimus on selvittänyt kodin merkitystä suomalaisten onnellisuudelle ja suomalaisten asumiseen liittyviä käsityksiä vuodesta 2021 lähtien. Löydät aiempien Kotionnellisuus-tutkimusten tuloksia alempaa tältä sivulta.

Tutustu Kotionnellisuus 2025-tutkimustuloksiin:

Vuonna 2025 tutkimus toteutettiin kaksiosaisena. Tutkimuksen tuorein tiedonkeruu toteutettiin elokuussa 2025. Väestökattavaan tutkimukseen osallistui 1 413 vastaajaa, jotka edustavat 18–69-vuotiaita suomalaisia.

Tutkimus selvitti suomalaisten ruokailutavat kotona – joka neljäs nauttii ateriat sohvalla

Asuntosäätiön tutkimus paljastaa, että suomalaiseen ruokailukulttuuriin kuuluvat sekä some- ja televisioillalliset että perheen yhteiset ateriat. Lähes joka toinen (45 %) kertoo myös laittavansa ruokaa päivittäin. Lue lisää suomalaisten ruokailutavoista.

Jopa puolet suomalaisista innokkaita kotileipureita – Nuoret ja onnelliset leipovat eniten

Jopa puolet suomalaisista kertoo leipovansa joka kuukausi tai sitä useammin. Leipomisella on myös selvä yhteys onnellisuuteen. Lue lisää suomalaisten leipomisesta.

Lomalle levollisin mielin – huolehdi koti lomakuntoon

Ennen lomaa koti kannattaa valmistella lomakuntoon. Tutkimuksemme mukaan jopa neljä viidestä suomalaisesta pelkää kodille aiheutuvia vahinkoja, yleisimmin huolta aiheuttavat tulipalo ja vesivahinko. Lue lisää ja katso vinkit kodin lomakuntoon laittamiseen.

Tutkimuksen mukaan huoli kohtuuhintaisesta asumisesta kasvaa

Asuntosäätiön tutkimuksen mukaan vain alle puolet suomalaisista kokee, että asuminen on Suomessa kohtuuhintaista. Lue lisää tutkimustuloksista.

Suomalaisten lempiääni kotona on hiljaisuus

Tutkimuksemme mukaan kotoisin olo syntyy hiljaisuudesta, kun taas kotiin kantautuva remontointimelu saa hermot kireälle. Lue lisää pidetyimmistä ja inhotuimmista äänistä kotona.

Aiemmat Kotionnellisuus-tutkimukset

Yhteisöllisyys säilyi vuoden 2023 Kotionnellisuus-tutkimuksessa suomalaisille tärkeänä onnellisuuden lähteenä: tutkimus osoitti esimerkiksi ahkeran kyläilyn lisäävän onnellisuutta. Vuonna 2023 Kotionnellisuus-tutkimus tarkasteli myös tiettävästi ensi kertaa kodin eri tiloihin liittyviä tunteita. Vahvin kotiin liitetyistä tunteista oli suomalaisten keskuudessa levollisuus, joka oli tunteista päällimmäisin paitsi olohuoneessa, myös makuuhuoneessa, saunassa ja kylpyhuoneessa. 

Vuonna 2022 tehdyn tutkimuksen mukaan positiivisia tunteita koettiin kotona aiempaa vähemmän ja ahdistus, alakuloisuus ja epävarmuus olivat sitä vastoin voimistuneet. Myös yksinäisyyden kokemus sekä jonkinlaiseen yhteisöön kuulumisen tärkeys osana onnellisuutta nousivat esiin vuoden 2022 Kotionnellisuus-tutkimuksessa.

Kotionnellisuus-tutkimus on selvittänyt suomalaisten onnellisuuden tilaa ja kodin merkitystä onnellisuudelle vuodesta 2021 lähtien. Tutkimus on jokaisena vuonna osoittanut kodin olevan terveyden ja läheisten ohella poikkeuksetta tärkein onnellisuutta lisäävä tekijä. Vuoden 2021 tutkimuksen mukaan kotona koettua onnellisuutta lisäävät eniten kodin turvallinen sijainti sekä oma tila ja rauha.

Kodin päivää vietetään 11.10.2025

Koti on maailman tärkein paikka ja tärkeä onnellisuuden lähde – siksi koti ansaitsee oman päivän kalenteriin. Kodin päivää vietetään vuosittain lokakuun toisena lauantaina. Kodin päivään voi osallistua helposti tekemällä itselle mieluisia asioita – omasta rauhasta nauttien tai vaikka naapurin kanssa kahvitellen.

Vietä Kodin päivää leipomalla Onnenkakku tai Onnenmuffinsseja!

Mikään ei tuo kotiin lämpöä ja hyvää mieltä niin kuin pullantuoksu. Tänä vuonna Kodin päivänä herkutellaan kotoisalla leivontareseptillä. Kinuskikissa-blogistaan tuttu Sini Visa on luonut Asuntosäätiölle oman Onnenkakku-reseptin, jolla leipominen onnistuu kokemattomaltakin leipurilta!