Siirry sisältöön

Kuningattarenkuja 1

Kohteen esittely

Espoon Vanttilassa lapsiystävällisellä alueella sijaitseva Kuningattarenkuja 1 on kaksitasoinen 13 asunnon rivitalokohde. Saunallisten huoneistojen koot vaihtelevat kaksioista neliöihin, 59 – 92 m2. Kolmioissa ja neliöissä on kodinhoitohuoneet.

Vanttilan alueella lähimmät kaupat sijaitsevat muutaman kilometrin päässä. Alueella on koulu sekä päiväkoti. Alueella on myös hyvät ulkoilumaastot, ja esimerkiksi Kaupunginpuutarha sijaitsee aivan kohteen kupeessa.

Asuntosäätiön asumisoikeus- ja vuokra-asukkaana voit asua kodissasi turvallisin mielin. Me huolehdimme ammattitaidolla asuntojen ja kiinteistöjen ylläpidosta, korjauksista ja remonteista. Asukkaana voit ottaa aina tarvittaessa yhteyttä Palvelukeskukseemme, joka palvelee vuoden jokaisena tuntina. Lisäksi voit halutessasi hyödyntää esimerkiksi asumiseen ja vapaa-aikaan liittyviä asiakasetuja. Tervetuloa kotiin!

Miksi Asuntosäätiö?

Me uskomme, että onnellinen koti ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Emme tavoittele voittoa, vaan käytämme kaikki vastikkeista ja vuokrista saadut tulot toimintamme kehittämiseen. Jo yli 33 000 suomalaista on valinnut Asuntosäätiön tarjoaman kodin. Tiesithän, että myös lemmikit ovat tervetulleita kaikkiin koteihimme!

Rakennuksen tiedot

  • Asumismuoto Asokoti
  • Keskimääräinen asumisoikeusmaksu / jm² 437,48€
  • Hissit Ei
  • Talosauna Ei
  • Kuivaushuone Kyllä
  • Asuntoja 13

Huoneistot ja pohjakuvat: Kuningattarenkuja 1, Paritalo, Rivitalo, Piharakennus

Lisää hakemukselle kaikki haluamasi asuntotyypit. Mahdollisuutesi asunnon saamiseksi paranevat, kun voimme tarjota sinulle kaikkia valitsemasi asuntotyypin asuntoja, jotka mahdollisesti vapautuvat myöhemmin tästä kohteesta. Olet automaattisesti näiden asuntotyyppien hakuprosessissa.

Hae asuntotyyppiä

Kuningattarenkuja 1 C 6

2h+k+s

, Rivitalo

59 m2

Kerros 1/1

Kuningattarenkuja 1 C 7

2h+k+s

, Rivitalo

59 m2

Kerros 1/1

Kuningattarenkuja 1 C 5

2h+k+s

, Rivitalo

59 m2

Kerros 1/1

Hae asuntotyyppiä

Kuningattarenkuja 1 B 3

3h+k+s+khh

, Paritalo

83 m2

Kerros 1/2

Kuningattarenkuja 1 B 4

3h+k+s+khh

, Paritalo

83 m2

Kerros 1/2

Kuningattarenkuja 1 E 13

3h+k+s+khh

, Rivitalo

83 m2

Kerros 1/2

Kuningattarenkuja 1 E 12

3h+k+s+khh

, Rivitalo

83 m2

Kerros 1/2

Kuningattarenkuja 1 E 11

3h+k+s+khh

, Rivitalo

83 m2

Kerros 1/2

Hae asuntotyyppiä

Kuningattarenkuja 1 D 10

4h+k+s+khh

, Rivitalo

92 m2

Kerros 1/2

Kuningattarenkuja 1 D 8

4h+k+s+khh

, Rivitalo

92 m2

Kerros 1/2

Kuningattarenkuja 1 D 9

4h+k+s+khh

, Rivitalo

92 m2

Kerros 1/2

Kuningattarenkuja 1 A 1

4h+k+s+khh

, Paritalo

92 m2

Kerros 1/2

Kuningattarenkuja 1 A 2

4h+k+s+khh

, Paritalo

92 m2

Kerros 1/2