Siirry sisältöön

Helsinki, Taubenkuja 4, m2,

Helsinki , KRUUNUVUORENRANTA
Taubenkuja 4

Kolmesta kerrostalosta muodostuva kohde viihtyisällä pihapiirillä, jossa oleskeluterasseja kalusteineen puiden, istutusten ja kuntan keskellä. Kaikissa asunnoissa on lasitetut parvekkeet. Osa huoneistoista on kaksikerroksisia. Kaksi talosaunaa. Pyykit peset kätevästi talopesulassa ja kuivaat kuivaushuoneessa. Kohteen vieressä pysäköintitalo. Valon ja meren kaupunginosasta Kruunuvuorenrannasta avautuvat upeat näkymät meren yli kantakaupunkiin ja Suomenlinnaan. Tulevaisuudessa matka Helsingin keskustaan taittuu raitiovaunun kyydissä vartissa, kun Kruunusillat yhdistävät alueen osaksi kantakaupunkia. Sitä ennen kulkemista helpottaa HSL:n lauttaliikenne Kruunuvuorenrannan ja Kruununhaan Meritullintorin välillä. Alueen monipuolinen rakennuskanta muodostuu kaupunkivilloista ja rivitaloista moderneihin kerrostaloihin. Alueen rantaraitti, saaristoluonto ja kartanopuistot houkuttelevat nauttimaan ulkoilusta kaikkina vuodenaikoina. Päiväkoti, päivittäistavarakauppa ja kauppakeskus Saari palvelevat jo alueen asukkaita, ja matka Herttoniemeen tai Itäkeskukseen taittuu hetkessä myös bussilla. Me huolehdimme ammattitaidolla asuntojen ja kiinteistöjen ylläpidosta, korjauksista ja remonteista. Asukkaana voit ottaa aina tarvittaessa yhteyttä Palvelukeskukseemme, joka palvelee vuoden jokaisena tuntina. Lisäksi voit halutessasi hyödyntää esimerkiksi asumiseen ja vapaa-aikaan liittyviä asiakasetuja. Tervetuloa kotiin!

Rakennuksen tiedot

  • Asumismuoto Asokoti
  • Asuntoja 56
  • Asuinrakennuksia 3
  • Käyttövastike / kk / jm² 17,85€
  • Keskimääräinen asumisoikeusmaksu / jm² 733,14€
  • Valmistumisvuosi 2019
  • Porrashuoneet 3
  • Hissit 3
  • Energialuokka C2012
  • Lämmitysmuoto Kauko
  • Autopaikat 32
  • Talosauna 2
  • Pyykkitupa Kyllä
  • Kuivaushuone Kyllä
  • Kerhohuone 1
  • Laajakaista DNA Welho
  • Antennijärjestelmä Kaapeli
  • KaapeliTV DNA
  • Kattomateriaali Huopa
  • Runkomateriaali Betoni
  • Lemmikit Sallittu

Tupakointi asunnoissamme

Kaikki uudet asuinkiinteistömme ovat olleet jo pitkään täysin savuttomia heti valmistumisestaan lähtien. Muutumme vähitellen savuttomiksi kaikkien asuntojemme osalta: uusien asukkaiden sopimukset ovat kieltäneet tupakoinnin huoneistoissa ja parvekkeilla 1.1.2021 alkaen. Kiinteistö ei ole välttämättä savuton muiden huoneistojen osalta, koska niissä voi olla vanhoja sopimuksia, joissa ei ole tupakointikieltoa.

Kaavoitusviranomainen

Helsingin kaupunki, Kaupunkisuunnittelu

Huoneistot ja pohjakuvat: Taubenkuja 4, Kerrostalo

Lisää hakemukselle kaikki haluamasi asuntotyypit. Mahdollisuutesi asunnon saamiseksi paranevat, kun voimme tarjota sinulle kaikkia valitsemasi asuntotyypin asuntoja, jotka mahdollisesti vapautuvat myöhemmin tästä kohteesta. Olet automaattisesti näiden asuntotyyppien hakuprosessissa.

Yksiöt

30.5 - 30.5m2

Näytä kaikki
Taubenkuja 4 A 6

1h+kt

Kerrostalo

2/4

30.5m2

Taubenkuja 4 A 12

1h+kt

Kerrostalo

3/4

30.5m2

Taubenkuja 4 A 13

1h+kt

Kerrostalo

3/4

30.5m2

Taubenkuja 4 A 5

1h+kt

Kerrostalo

2/4

30.5m2

Taubenkuja 4 A 20

1h+kt

Kerrostalo

4/4

30.5m2

Taubenkuja 4 A 19

1h+kt

Kerrostalo

4/4

30.5m2

Taubenkuja 4 B 3

1h+kt

Kerrostalo

2/4

30.5m2

Taubenkuja 4 B 10

1h+kt

Kerrostalo

3/4

30.5m2

Taubenkuja 4 B 4

1h+kt

Kerrostalo

2/4

30.5m2

Taubenkuja 4 B 17

1h+kt

Kerrostalo

4/4

30.5m2

Taubenkuja 4 B 18

1h+kt

Kerrostalo

4/4

30.5m2

Taubenkuja 4 B 11

1h+kt

Kerrostalo

3/4

30.5m2

Vapautuu 25.12.2024

Taubenkuja 4 C 3

1h+kt

Kerrostalo

2/4

30.5m2

Taubenkuja 4 C 2

1h+kt

Kerrostalo

2/4

30.5m2

Taubenkuja 4 C 15

1h+kt

Kerrostalo

4/4

30.5m2

Taubenkuja 4 C 10

1h+kt

Kerrostalo

3/4

30.5m2

Taubenkuja 4 C 9

1h+kt

Kerrostalo

3/4

30.5m2

Heti vapaa

Taubenkuja 4 C 14

1h+kt

Kerrostalo

4/4

30.5m2

Heti vapaa

Kaksiot

45.5 - 45.5m2

Näytä kaikki
Taubenkuja 4 A 4

2h+kt

Kerrostalo

2/4

45.5m2

Taubenkuja 4 A 7

2h+kt

Kerrostalo

2/4

45.5m2

Taubenkuja 4 A 11

2h+kt

Kerrostalo

3/4

45.5m2

Heti vapaa

Taubenkuja 4 A 1

2h+kt

Kerrostalo

2/4

45.5m2

Heti vapaa

Taubenkuja 4 A 17

2h+kt

Kerrostalo

4/4

45.5m2

Taubenkuja 4 A 14

2h+kt

Kerrostalo

3/4

45.5m2

Taubenkuja 4 A 10

2h+kt

Kerrostalo

3/4

45.5m2

Taubenkuja 4 A 8

2h+kt

Kerrostalo

3/4

45.5m2

Taubenkuja 4 A 18

2h+kt

Kerrostalo

4/4

45.5m2

Taubenkuja 4 A 3

2h+kt

Kerrostalo

2/4

45.5m2

Taubenkuja 4 B 6

2h+kt

Kerrostalo

3/4

45.5m2

Taubenkuja 4 B 8

2h+kt

Kerrostalo

3/4

45.5m2

Heti vapaa

Taubenkuja 4 B 9

2h+kt

Kerrostalo

3/4

45.5m2

Taubenkuja 4 B 5

2h+kt

Kerrostalo

2/4

45.5m2

Taubenkuja 4 B 16

2h+kt

Kerrostalo

4/4

45.5m2

Taubenkuja 4 B 1

2h+kt

Kerrostalo

2/4

45.5m2

Taubenkuja 4 B 12

2h+kt

Kerrostalo

3/4

45.5m2

Taubenkuja 4 B 15

2h+kt

Kerrostalo

4/4

45.5m2

Taubenkuja 4 C 1

2h+kt

Kerrostalo

2/4

45.5m2

Taubenkuja 4 C 16

2h+kt

Kerrostalo

4/4

45.5m2

Taubenkuja 4 C 7

2h+kt

Kerrostalo

2/4

45.5m2

Taubenkuja 4 C 12

2h+kt

Kerrostalo

3/4

45.5m2

Taubenkuja 4 C 8

2h+kt

Kerrostalo

3/4

45.5m2

Taubenkuja 4 C 17

2h+kt

Kerrostalo

4/4

45.5m2

Kolmiot

66.5 - 66.5m2

Näytä kaikki
Taubenkuja 4 A 2

3h+kt

Kerrostalo

2/4

66.5m2

Taubenkuja 4 A 16

3h+kt

Kerrostalo

4/4

66.5m2

Taubenkuja 4 A 9

3h+kt

Kerrostalo

3/4

66.5m2

Vapautuu 17.12.2024

Taubenkuja 4 B 7

3h+kt

Kerrostalo

3/4

66.5m2

Taubenkuja 4 B 2

3h+kt

Kerrostalo

2/4

66.5m2

Taubenkuja 4 B 14

3h+kt

Kerrostalo

4/4

66.5m2

Taubenkuja 4 C 11

3h+kt

Kerrostalo

3/4

66.5m2

Taubenkuja 4 C 6

3h+kt

Kerrostalo

2/4

66.5m2

Taubenkuja 4 C 18

3h+kt

Kerrostalo

4/4

66.5m2

Neliöt

91 - 92.5m2

Näytä kaikki
Taubenkuja 4 C 5

4h+kt+s

Kerrostalo

2-3/4

91m2

Vapautuu 24.12.2024

Taubenkuja 4 C 4

4h+kt+s

Kerrostalo

2-3/4

91m2

Taubenkuja 4 A 15

4h+kt+s

Kerrostalo

4/4

92.5m2

Taubenkuja 4 B 13

4h+kt+s

Kerrostalo

4/4

92.5m2

Taubenkuja 4 C 13

4h+kt+s

Kerrostalo

4/4

92.5m2

Vapaita asuntoja rakennuksesta

Lisää asuntoja