Siirry sisältöön
Tiedote

Kodilla merkittävä vaikutus suomalaisten onnellisuuteen

Asuntosäätiön Kotionnellisuus-tutkimuksen mukaan kodilla on terveyden ja ihmissuhteiden rinnalla suurin vaikutus suomalaisten onnellisuuteen. Tuoreen mittauksen mukaan suomalaisten yleinen onnellisuus on laskusuunnassa, ja kotona koettujen tunteiden sävy on muuttunut. Lauantaina 8.10. vietetään Kodin päivää – epävarmoina aikoina kodin tärkeys korostuu.
Lue lisää
Tiedote

Asuinkorttelin yhteisöllisyyttä vauhdittavat muunneltavat yhteistilat ja sujuva tiedonkulku

Kaupunkiasumisen yhteisöllisyyttä edesauttavat monikäyttöiset yhteistilat, selkeät pelisäännöt sekä hyvä tiedonkulku, selviää Asuntosäätiön, Setlementtiasuntojen ja Hoasin toteuttamasta kyselystä. Yhteisöllisyyttä selvittäneessä kyselyssä nousi myös esiin, että naapureihin tutustumista ja yhteisten asioiden edistämistä helpottaisi erikseen nimetty yhteistyötä koordinoiva henkilö.
Lue lisää
Uncategorized

Alueiden kehittämisessä on kyse arvovalinnoista

Suomalainen aluekehittäminen on lähtenyt Tapiolan puutarhakaupungin rakentamisesta 1950-luvulla. Tapiola oli Asuntosäätiön voimanponnistus aikana, jolloin kaupunkimainen asuminen oli uutta, eikä monikaan vielä ymmärtänyt säätiön ideaa luoda kaunista kaupunkimiljöötä tavallisille asukkaille.
Lue lisää