Asuntosäätiön lausunto asolainsäädännön uudistamisesta
Asuntosäätiö antoi toukokuussa lausunnon Suomen hallituksen lakiluonnoksesta, joka koskee asumisoikeusasunnoista annetun lain muuttamista.
Asuntosäätiö antoi toukokuussa lausunnon Suomen hallituksen lakiluonnoksesta, joka koskee asumisoikeusasunnoista annetun lain muuttamista.
Alueiden eriytyminen on noussut viime päivinä julkiseen keskusteluun. Asuntosäätiön toimitusjohtaja Jukka Helmisen mukaan keskusteluissa esille nostettu huoli asuntotuotannon yksipuolisuudesta on perusteltu. Eriytymiskehitystä ei kuitenkaan voi selittää yksinomaan valtion tukemalla asuntorakentamisella. Kaupunkien asuntopolitiikassa tarvitaan monipuolisuutta, jotta eri tuloluokissa ja elämäntilanteissa olevat ihmiset voivat asua samoilla alueilla. ”Valtion tukemat asumismuodot ovat vuosikymmenten ajan olleet kaupunkien keskeinen keino
Asumisoikeusasuminen on kohtuuhintainen ja vakaa ratkaisu, jossa asumiskulut pysyvät ennustettavina ja kodissa voi asua niin pitkään kuin haluaa. Elämäntilanteiden muuttuessa asumisoikeusasunto tarjoaa uusia mahdollisuuksia – suurta asuntolainaa ei tarvita ja asumisoikeusmaksun saa takaisin pois muuttaessa.
Asumisoikeusasioiden neuvottelukunta luovutti 18.12.2025 ministeri Sari Multalalle ehdotuksensa asumisoikeuslain muuttamiseksi. Ehdotettujen lakimuutosten tavoitteena on tukea asumisoikeusasumisen kohtuuhintaisuutta ja parantaa asumisoikeusjärjestelmän toimivuutta.
Asuntosäätiön Miro Lehtonen ylsi kolmen parhaan joukkoon Vuoden kesäduuniteko-palkintosarjassa Rekrygaalassa. Finaalipaikka tuli Lehtosen kesätyömentoroinnista, joka erottui esimerkillisenä tekona nuorten työelämäkokemuksen tukemisessa.
Suomen hallituksen päätöksen mukaisesti valtion tuki uusien asumisoikeusasuntojen rakentamiseen loppuu vuoden 2025 jälkeen. Muutoksesta huolimatta asukkaat voivat olla levollisin mielin – asumisoikeusjärjestelmää ei olla lakkauttamassa eivätkä muutokset vaikuta asukkaiden nykyisiin sopimuksiin.
Asuntosäätiö on sitoutunut toiminnassaan kiinteistöalan energiatehokkuussopimuksen (VAETS) mukaisiin energiansäästötavoitteisiin. Vuoteen 2025 mennessä Asuntosäätiö ylitti sopimukseen perustuvan energiatehokkuustavoitteensa (15 902 MWh/a) saavuttamalla tavoitteesta 146 prosenttia. Asuntosäätiö on tehostanut energiankäyttöään yhteensä 23 218 MWh/a sopimuskauden 2017–2025 aikana.
Asuntosäätiö järjesti kesäkuun ensimmäisellä viikolla Bayer Oy:n kanssa yhteisen tilaisuuden kansainvälisen Pride-kuukauden hengessä. Tilaisuuden teemana oli yhdenvertaisuus ja DEI-aiheet työelämässä sekä tavat, joilla yhdenvertaisuuden toteutumista voidaan tukea työyhteisöissä.
Teemu Jalomäki on nimitetty asiakkuusjohtajaksi ja Rain Kõiv kiinteistöjohtajaksi sekä molemmat johtoryhmän jäseniksi 1.6.2025 alkaen. Sekä Teemu Jalomäki että Rain Kõiv ovat molemmat työskennelleet Asuntosäätiössä usean vuoden ajan kiinteistöpäällikön tehtävissä. ”Toivotan Teemun ja Rainin tervetulleeksi johtoryhmään. On hienoa, että meiltä löytyy vaativiin tehtäviin osaajia talon sisältä”, sanoo toimitusjohtaja Esa Kankainen.
Asuntosäätiö kokeili ensimmäistä kertaa anonyymiä rekrytointia vuoden 2025 kesätyöntekijöiden rekrytoinnissa. Kokeilu sai positiivista palautetta sekä rekrytoivilta esihenkilöiltä että kesätyöhakijoilta. Anonyymin rekrytoinnin kokeilu on yksi tavoistamme edistää toimintamme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoisuutta.