
Miten maksat vedestä ja autopaikasta? – Käyttökorvaukset yleistyivät
1. Monissa Asuntosäätiön asotaloissa vesi-, autopaikka- ja saunamaksu ovat sisältyneet vastikkeeseen. Miksi veloitustapaa halutaan muuttaa?
Näissä taloissa käyttökorvausten suuruus määräytyy asunnon neliömäärän eikä veden, saunan tai autopaikan todellisen käytön mukaan. Suurissa asunnoissa asuvien käyttökorvaukset ovat suuremmat kuin pienissä asunnoissa. Toisaalta sauna- ja autopaikkamaksua joutuvat maksamaan myös ne asukkaat, jotka eivät sauno tai omista autoa.
Kun käyttökorvaukset veloitetaan erikseen, kustannukset jakautuvat asukkaille oikeudenmukaisemmin.
Muutoksen myötä asumiskustannukset ovat entistä vertailukelpoisempia muiden alan toimijoiden kustannusten kanssa.
Aiemmin Asuntosäätiön vastike on näyttänyt korkealta verrattuna toisiin toimijoihin, joilla käyttökustannukset on ilmoitettu erikseen.
Kun vastike nyt ilmoitetaan vertailukelpoisella tavalla, tyhjiin asuntoihin on helpompi saada uusia asukkaita.
Kun yhtiön asunnoista mahdollisimman moni on asuttuna, hoito- ja ylläpitokulut jakautuvat aiempaa useammalle henkilölle.
2. Jos käyttökorvaukset veloitetaan todellisen käytön mukaan, pieneneekö vastike?
Kyllä. Jos vedestä, autopaikasta ja saunamaksusta aletaan periä erilliskorvauksia, kaikkien asuntojen vastikkeita voidaan laskea. Niissä taloissamme, joissa erilliskorvaukset on jo otettu käyttöön, hoitovastike on laskenut keskimäärin 66 senttiä neliöltä. Esimerkiksi 50 neliöisessä asunnossa tämä tarkoittaisi 33 euroa alhaisempaa kuukausivastiketta.
3. Nousevatko kaikkien asukkaiden asumiskustannukset?
Eivät. Osalla asukkaista asumiskustannukset laskevat selvästi.
Ne laskevat eniten sellaisilla yhden tai kahden hengen kotitalouksilla, joilla on käytössään suuri asunto. Nämä kotitaloudet maksavat nyt suhteettoman suuren osan taloyhtiön käyttökorvauksista.
Kustannukset nousevat eniten todennäköisesti monilapsisilla kotitalouksilla, jotka kuluttavat runsaasti vettä ja joilla on käytössään autopaikka ja saunavuoro.
Toisaalta näillä kotitalouksilla on todennäköisesti käytössään isompi perheasunto, joten asuinkustannukset ovat jo nyt suuret. Siksi korotus ei välttämättä ole kovin suuri.

4. Käytetäänkö maksut nimettyihin tarkoituksiin oikeasti? Jos talosta vaikkapa muuttaisi pois monta autoilijaa ja autopaikkoja jäisi tyhjäksi, kuka maksaisi paikkojen ylläpidon?
Käyttökorvaukset kohdistuvat juuri niiden kulujen kattamiseen, josta ne peritään.
Jos autopaikka on tyhjänä, kyseisen paikan hoito- ja ylläpitokulut jaetaan kaikille asukkaille asuntojen neliömäärän suhteessa.
5. Milloin käyttökorvaukset tulevat käyttöön?
Asukastoimikunnat päättivät käyttökorvauksista kevään kokouksissaan.
Jos talossa ei ollut asukastoimikuntaa, päätös tehtiin asukaskokouksessa. Valtaosa taloista ottaa käyttöön erilliskorvaukset.
Erilliskorvauksia voidaan alkaa periä kesken vuoden tai vuoden 2026 alussa. Käyttövastikkeiden suuruudet muuttuvat samaan aikaan, kun erilliskorvaukset otetaan käyttöön.
Asukastoimikunta päättää käyttökorvauksista
- Talon asukastoimikunta päättää, peritäänkö käyttökorvaukset jatkossa osana käyttövastiketta vai erilliskorvauksina. Jos toimikuntaa ei ole, asukaskokous voi päättää.
- Ennen päätöksiä asukastoimikunnan pyynnöstä voidaan järjestää asukaskysely, jolla kartoitetaan näkemyksiä aiheesta.
- Asukastoimikunta päättää myös hinnoittelusta.
Asuntosäätiön hinnoittelusuositukset
- Autopaikka: kylmä 10–15 €/kk, lämpötolppa 15–20 €/kk, autokatos 25–50 €/kk. Jos kohteessa on pysäköintiyhtiö, asukkailta peritään vähintään sama hinta, kuin pysäköintiyhtiö perii Asuntosäätiöltä.
- Vesimaksu/vesimaksuennakko: 25 €/hlö/kk.
- Saunamaksu talosaunassa 20 €/kk.