Siirry sisältöön

Asuntosäätiön ja A-Kruunun Joustokortteli valittiin Malminkartanon portiksi

16.12.2022

Helsingin kaupunki toteuttaa Malminkartanossa kaupunkiuudistusta, johon haettiin kumppaneita Kehittyvä kerrostalo -ohjelman tonttihaun kautta. Kymmenen ehdotuksen joukosta parhaaksi arvioitiin Asuntosäätiön ja A-Kruunun Joustokortteli-suunnitelma. Malminkartanontien suunnittelualue on näkyvä paikka, joka toimii porttina Malminkartanoon.

Asuntosäätiön ja A-Kruunun kehittämä uudenlainen talotyyppi yhdistää kaupungin valintaperustelujen mukaan asumisen, työn ja harrastukset sekä eri elämäntilanteet joustavasti. Etätyö otetaan huomioon jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa niin, että tilat ovat joustavasti muunneltavia. Taloihin tulee erilliset joustokerrokset, jotka voivat toimia niin työ-, asuin- kuin harrastustiloina kuuluen kuitenkin kiinteästi asuntoihin.

”Sen lisäksi, että Joustokortteli-asunto tukee arjen muuttuvia tarpeita entistä paremmin, myös yhteistilat ja piha ovat helposti muunneltavissa vuosien mittaan. Olemme iloisia, että pääsemme toteuttamaan suunnitelmamme nimenomaan Malminkartanossa, missä jo alueen suunnittelun alkuperäisenä ideologiana on ollut työn ja asumisen yhdistäminen”, toteaa A-Kruunun kehityspäällikkö Leena Oiva.

Joustokorttelin taustalla on Asuntosäätiön, A-Kruunun ja Demos Helsingin yhteistyössä teettämä selvitys pandemian pitkäaikaisvaikutuksista asumiseen. Selvityksessä todettiin, että asunnon joustavuuden ja muokattavuuden tarve on tullut jäädäkseen, eikä perinteinen asunto välttämättä pysty joustamaan uudenlaisiin tarpeisiin.

”Asumisen uudenlaisiin haasteisiin yhteistyössä kehittämämme Joustokortteli tarjoaa ratkaisuja erilaisiin elämäntilanteisiin niin kodin kuin asuinkorttelinkin osalta. On hienoa, että Malminkartanon hankkeen myötä kohtuuhintainen asuntotarjonta monipuolistuu”, kertoo Asuntosäätiön hankekehitysjohtaja Katariina Haigh.

Joustokorttelin suunnitelman on laatinut Inaro arkkitehdit työryhmällä Antti Lehto, Sami Heikkinen, Emilia Ellilä ja Lassi Luotonen. Demos Helsingistä hankkeeseen on osallistunut Otto-Wille Koste.

Hankkeen arvioidaan lähtevän rakenteille vuonna 2025. Malminkartanontien kaavoitus on parhaillaan käynnistymässä, ja se tehdään yhteistyössä kaupungin valitsemien Kehittyvä kerrostalo -hankkeiden kanssa. Joustokortteliin rakentuu ARA-vuokra-asuntoja ja asumisoikeusasuntoja yhteensä noin sata. Asuntojen keskipinta-ala tulee olemaan 60–65 neliötä.