Siirry sisältöön
Espoon Joutsenmerkin saanut kohde Espoon Karakalliossa.

Asuntosäätiön rakennuttama asumisoikeuskohde sai Joutsenmerkin

24.10.2022

Ensimmäistä kertaa Suomessa Joutsenmerkki myönnettiin asumisoikeustalolle. Espoon Karakallioon valmistunut Asuntosäätiön asumisoikeustalo on yksi kolmen kerrostalon kokonaisuudesta, joille kaikille on myönnetty pohjoismainen Joutsenmerkki-ympäristömerkki. NCC on vastannut talojen rakentamisesta, ja kaksi niistä on toteutettu Espoon Asunnoille.

Karakalliontie 1 kohteeseen kuuluu kolme 7-kerroksista pistetaloa sekä pihakannen alle asettuva autohalli. Talot käsittävät kaikkiaan 143 ARA-rahoitteista vuokra- ja asumisoikeusasuntoa. Kohde on sekä Asuntosäätiölle että Espoon Asunnoille ensimmäinen Joutsenmerkki-kohde.

”Karakallioon valmistunut talomme on ensimmäinen asumisoikeuskohde Suomessa, jolle on myönnetty Joutsenmerkki. Olemme yksi suurimpia suomalaisia kohtuuhintaisten asuntojen rakennuttajia ja omistajia Suomessa, ja Asuntosäätiölle ympäristömerkin saaminen asumisoikeuskohteelle on iso ylpeyden aihe. Tämä hanke on erinomainen esimerkki tavoitteestamme tarjota ekologista, laadukasta ja kohtuuhintaista asumista. Karakallion korttelia on ollut ilo kehittää yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa, kun kaikilla on ollut yhteinen tavoite kohti kestävämpää rakentamista”, kertoo Asuntosäätiön rakennuttamisjohtaja Turkka Keravuori.

”Espoon Asunnot on Espoon suurin vuokra-asuntojen tarjoaja ja tavoitteemme on edistää kaupungin kestävyyttä hyödyntämällä olemassa olevaa kaupunkirakennetta ja tiivistämällä aiempaa asutusta. Karakalliontie 1 on meille juuri tällainen kohde, sillä tontilla sijaitsee jo entuudestaan kaksi 1960-luvun lopulla valmistunutta vuokrakerrostaloa. Espoon Asuntojen kiinteistökehitystyön tuloksena mahdollistui kokonainen uusi Joutsenmerkkikortteli, joka yhdistelee eri asumismuotoja ja on hieno osoitus siitä, että hiilijalanjäljen pienentäminen on mahdollista myös kohtuuhintaisessa asuntotuotannossa ja asumisessa”, sanoo Espoon Asuntojen rakennuttamisjohtaja Pirjo Räihä.

Kestävää asumista yli elinkaaren

Jotta arvostetun pohjoismaisen ympäristömerkin saa, täytyy kiinteistön täyttää merkin tiukat kriteerit aina suunnitteluvaiheesta alkaen. Joutsenmerkkiä hakiessa rakennushankkeen on täytettävä kaikki pakolliset vaatimukset ja lisäksi kerättävä pisteitä pistevaatimuksista. Nämä pistevaatimukset ovat valinnaisia toimenpiteitä, joista rakentaja voi kerätä vaaditun pistemäärän haluamallaan tavalla. Painopisteitä ovat energiatehokkuus, materiaalivalinnat, kemikaalit ja kiertotalous. Ympäristömerkintä Suomi Oy tarkistaa kaikkien vaatimusten täyttymisen ja suorittaa kohteessa aina myös tarkastuskäyntejä.

”Karakalliossa käytetyt rakennusmateriaalit ja niiden sisältämät kemikaalit ovat käyneet läpi Joutsenmerkin tarkan seulan, mikä edistää myös sisäilman laatua. Puutavarahankinnoissa on painotettu kestävää metsänhoitoa. Energialuokaltaan kohde on vaatimusten mukaan A-luokkaa”, Ympäristömerkinnän toimitusjohtaja Riikka Holopainen kertoo ja iloitsee niin ikään erinomaisesti sujuneesta yhteistyöstä kaikkien osapuolten kesken.

Joutsenmerkki-kriteerit on laadittu elinkaarinäkökulmasta ja niiden tarkoitus on varmistaa vähäpäästöisyys niin talon rakentamisen, käytön kuin lopulta materiaalien kierrätyksen ajalta. Vaatimuksia asetetaan myös viihtyvyyteen vaikuttaville tekijöille, kuten akustiikalle ja päivänvalon määrälle. Karakallion kohteessa asumisen viihtyvyyteen ja kestävyyteen on panostettu myös tarjoamalla runsaasti katettuja pyöräpaikkoja, pyöräverstas sekä viljelylaatikoita.

Uusia asukkaita muuttovalmiit kerrostalot odottavat jo lokakuun 2022 lopussa.

Hiilijalanjälkilaskelmat lupaavat hyviä tuloksia

Hankkeen alussa Karakalliontien taloille asetettiin numeerinen hiilijalanjälkitavoite, alle 1250 kgCO2/brm2/talo. Luku pohjautuu tuloksiin NCC:n aiemmasta, vuonna 2018 toteutetusta kerrostalohankkeesta, jossa tutkittiin hiilijalanjälkeä Joutsenmerkki-rakentamisessa. Karakallion kohteessa on tutkittu lisäksi talotekniikan, kuten maalämmön ja aurinkopaneelien, vaikutusta hiilijalanjälkeen.

– Käyttövaiheen hiilijalanjälkilaskelmat ovat vielä työn alla, mutta rakennuslupavaiheen laskelma on osoittanut, että olemme Karakallion kohteessa tavoitteessa, kertoo NCC:n toimialajohtaja Timo Suominen.

Lisätietoja:

Turkka Keravuori, rakennuttamisjohtaja, Asuntosäätiö, turkka.keravuori@asuntosaatio.fi, p. 020 161 2272

Pirjo Räihä, rakennuttamisjohtaja, Espoon Asunnot, pirjo.raiha@espoonasunnot.fi, p. 040 533 0021

Riikka Holopainen, toimitusjohtaja, Ympäristömerkintä Suomi, riikka.holopainen@ecolabel.fi, p. 040 571 0364

Timo Suominen, toimialajohtaja, NCC, timo.suominen@ncc.fi, p. 050 664 54