Siirry sisältöön

Tutkimus: Verkkarit ylivoimainen kotiasu – neljä prosenttia suomalaisista viihtyy kotona nakuna

09.10.2023

Asuntosäätiön Kotionnellisuus 2023 -tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten suosikkiasu kotona – ylivoimaisen voiton veivät verkkarit. Mukavaan oloasuun sonnustautuu kotona peräti kolme neljästä suomalaisesta. Tutkimuksessa paljastui myös yllättävä suosikki: neljä prosenttia meistä viihtyy kotona parhaiten kokonaan ilman vaatteita. Vuotuista Kodin Päivää vietetään tänä vuonna lauantaina 14. lokakuuta – verkkareissa tai ilman.

Asuntosäätiön Kotionnellisuus-tutkimus kertoo, että suomalaiset vaihtavat kotona vapaalle myös asun puolesta. Vain aniharva kertoo viihtyvänsä kotona samoissa päivävaatteissa kuin töissä, koulussa tai muualla kodin ulkopuolella. Kolme neljästä (74 %) pukee sen sijaan mieluiten päälleen mukavan oloasun, kuten verkkarit tai muun väljän vaatetuksen.

”Tutkimuksemme mukaan koti on meille toiseksi tärkein onnellisuuden lähde terveyden jälkeen. Koti on paikka, jossa turvallisuus, oma rauha ja rentoutuminen ovat tärkeintä. Suosituin kotiasumme heijasteleekin näitä asioita – meillä ei kotoilla epämukavissa vaatteissa tai kengät jalassa, vaan juuri itselle mukavimmassa asussa”, Asuntosäätiön viestintäjohtaja Johanna Otranen sanoo.

Tutkimuksessa paljastui myös, että peräti noin 140 000 suomalaista (4 %) on kotona mieluiten ilman rihmankiertämää. Yöpaidassa tai aamutakissa viihtyy seitsemän prosenttia vastanneista.

Millainen koti-ihminen olet?

Lauantaina 14.10 vietetään kolmatta valtakunnallista Kodin Päivää. Päivää voi viettää juuri haluamallaan tavalla, vaikka sohvan uumenissa tai yhdessä naapurin kanssa kahvitellen.

Kodin Päivään voi virittäytyä tekemällä Kotoilija-testin, jossa selviävät omat onnellisuuden lähteet kotona. Asuntosäätiön tutkimuksen mukaan suomalaisista erottuu kolme kotionnellisten ryhmää: omaa rauhaa arvostavat, iloa ihmisistä löytävät tai lemmikeistä onnellisuutta ammentavat.

Kotoilija-testi löytyy osoitteesta:  https://www.asuntosaatio.fi/kotoilija-testi/

***

Asuntosäätiön Kotionnellisuus-tutkimuksessa selvitettiin kolmatta kertaa suomalaisten onnellisuuden lähteitä ja erityisesti kodin merkitystä onnellisuuteen. Toukokuussa 2023 tehtyyn väestökattavaan tutkimukseen osallistui 1 588 vastaajaa, jotka edustavat 18–69-vuotiaita suomalaisia.