Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy:
koti on tärkein.

Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta suunnittelemaan ja rakentamaan Suomen oloihin sovellettua ja kehitettyä puutarhakaupunkia – suomalaista kaupunkirakentamisen mallia, Tapiolaa.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Kun koko kortteli tuntuu kodilta, elämä on rikkaampaa, turvallisempaa ja onnellisempaa. Siksi haluamme yhä rakentaa monimuotoisia asuinympäristöjä ja tarjota pelkän neljän seinän sijaan koteja, jotka elävät. Katsomme kauas huomiseen ja haluamme yhdessä luoda kestäviä kortteleita ja onnellisia koteja. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa.
 
 

asuntosaatio_70_vuotta_juhlavuosilogo_2021
heikki_laaksonen
22.07.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Ympäristö on sivistyksen mittari

TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä

Kotkan Sapokan vesipuistolla ja Asuntosäätiön ensimmäisellä hankkeella Tapiolalla on muutakin yhteistä kuin vain kaunis ja vehreä kaupunkimiljöö. Molempien rakentamiseen tarvittiin sinnikkyyttä, luovuutta ja periksi antamattomuutta. Sapokan vesipuiston isän Heikki Laaksosen mukaan ymmärrys viherympäristön merkityksestä kertoo elintason ja sivistyksen tasosta.

Sodanjälkeinen Suomi sinnitteli pitkään toimeentulon parissa ja ympäristön kohentaminen koettiin lähinnä turhakkeeksi. Siihen nähden Heikki Laaksonen pitää Asuntosäätiön puutarhakaupunki-idean toteutusta 50-luvulla merkittävänä saavutuksena. Vielä 80-luvullakin, Sapokan hanketta viriteltäessä, viherympäristön arvostus oli lapsenkengissä ja asenteet sen mukaisia. 

– Kolme vuotta minulla meni puhuessa kaupungin päättäjiä Sapokan taakse. Sain rahoituksen hankkeelle siksi, että tekninen johtaja kyllästyi jatkuvaan jauhamiseeni ja esitti päättäjille myönnettäväksi rahaa hankkeelle. Yllättäen se myös annettiin ja pääsimme vuonna 1990 aloittamaan työt, kertoo vastikään Kotkan kaupunginpuutarhurin toimesta eläköitynyt Laaksonen.

– Saimme rahoituksen neljäksi vuodeksi, mutta muun muassa 90-luvun alun laman takia rahoitus meinasi katketa alkuunsa. Onneksi olimme jo saaneet alueen kaivuutöillä niin karmean näköiseksi, että pakkohan se oli kaupunkilaisten mielestä kuntoon saada, naurahtaa Laaksonen.

Sinnikkyys palkittiin monin tavoin

Tarinaan liittyy todella monta mutkaa ja herkullista yksityiskohtaa, mutta lopussa kuitenkin kiitos seisoi samalla tavalla kuin Tapiolan kohdalla aikoinaan. Alue alkoi rakentuessaan saada mainetta ja kunniaa, mikä käänsi vastustajienkin ymmärryksen paremmalle tolalle.

– Sapokka sai ensimmäisen palkintonsa vuonna 1992. Olihan se kotkalaisille hämmentävää, että muualta tullaan kiittämään ja antamaan tunnustusta. Palkintojen jälkeen oli helppo saada rahaa muihinkin erikoispuistoihimme ja keskustelu kääntyi niin, että puistot pitäisi saada nopeammin valmiiksi, muistelee Laaksonen, joka pitää kuitenkin hyvänä asiana sitä, että projekti vaati aikaa toteutuakseen.

– Oli aikaa harkita, kun ei voinut tehdä nopeasti. Ja kun kaikesta oli pulaa, toteutimme jo 35 vuotta sitten nykyään niin trendikästä kierrätystä. Puistossa on käytetty kiveyksinä kotkalaista katukiveä 20-luvulta, hyödynnetty puna-armeijan tuhoamien puutalojen sokkelikiviä ja löytyypä täältä myös paperiteollisuuden pyöreä murskakivikin. Vesiputouskaan ei ole pelkkä visuaalinen elementti, vaan sitä on käytetty lahden puhdistamiseen.

Luonto ja rakennettu ympäristö limittäin

Puistossa on hyödynnetty paljon myös luonnonkiviä ja perusajatuksena on ollut, että luonnonmetsä ja rakennettu tila limittyvät harmonisesti keskenään.

– Luonto ja rakennettu ympäristö pitäisi aina saada yhteen. Usein tehdään virhe, että niiden välillä on veitsellä leikattu raja. Täällä valopylväätkin ovat ennen kaikkea köynnöstelineitä, kertoo Laaksonen.

Samalla tavalla Asuntosäätiö halusi Tapiolan rakentamisessa huomioida ympäröivän luonnon. Säätiön johto kävi jopa itse paikan päällä varmistamassa, että rakentajat eivät kaada puita turhaan pelkästään helpottaakseen rakentamista. Myös arkkitehtuuri haluttiin tehdä mahdollisuuksien mukaan ympäristön ehdoilla ja se huomioiden.

Sapokan ja Tapiolan yhteys on noteerattu viheralalla. Eräs alan vaikuttaja piti kerran suomalaisesta viherympäristösuunnittelusta esitelmän, jossa hän hyppäsi suoraan Tapiolasta Sapokkaan. Välille ei löytynyt muita esimerkkejä.

Suunnittelu kävijöiden ehdoilla

Sapokassa on lukuisia kasvilajeja ja niiden tunnistaminen on tehty helpoksi nimilapuin. Samoin liikkuminen, esteettömyydestä on pidetty hyvää huolta.

– Ilahdun aina, kun näen invataksin tuovan tänne kävijöitä. Täällä on toki paljon portaita, eikä esteettömyyttä voida ihan kaikkiin kohtiin turvata, koska muuten tulisi tylsän näköistä miljöötä, mutta moneen paikkaan silti pääsee.

Laaksonen on kaiken kaikkiaan elämäntyöhönsä erittäin tyytyväinen.

– Aikoinaan tehdystä yleissuunnitelmasta on toteutunut kaikki olennainen, enkä näe, mitä olisi voitu tehdä toisinkaan. Yhteistyössä olemme tätä puisto-osaston kanssa hioneet kuntoon ja nykyään tämä on kaupunkilaisten aktiivisessa käytössä, toteaa Laaksonen, joka haastattelun aikana saa tervehtiä monia vastaantulijoita tuttavallisesti. Eräskin rouva huikkasi ohi mennessään, että eikö mestari osaa laiskotella.

Jokaisessa kaupungissa pitäisi olla oma Sapokkansa

Laaksonen työskenteli 80-luvulla ennen kotikaupunkiinsa Kotkaan paluuta Norjassa ja Yhdysvalloissa, jossa hän myös opiskeli maisema-arkkitehtuuria. Oppivuodet toivat vahvan näkemyksen, että kaupungin keskeisiä paikkoja ei kannata jättää hyödyntämättä kaupunkilaisten iloksi.

– Minun mielestäni jokaisessa kaupungissa pitäisi olla yksi tai useampi kohde, jota voi rinta rottingilla esitellä ystävilleen ja sukulaisilleen. Tällaiset kohteet muuttavat käsitystä kaupungista ja luovat vetovoimaa. Sapokasta on tullut erittäin suosittu matkailukohde, johon käydään tutustumassa kauempaakin, kertoo Laaksonen, joka ennen koronaa esitteli kättensä jälkiä vuosittain kymmenille ammattilaisryhmille.

Uudet asuinalueet saavat kiitosta

Viherympäristön arvostus on noussut koko ajan elintason nousun myötä. Laaksonen uskoo suuntauksen vain jatkuvan ja toivoo laajentuvan asuinalueista myös yritysten keinoksi viestittää positiivista asioita jo ennen oven avaamista.

– Viherympäristön arvostus tulee varmasti jatkumaan tulevaisuudessa ja hyvä niin, sillä sen merkityksen ymmärtäminen on mielestäni myös sivistyksen mittari. On hienoa, että yhä enemmän kiinnitetään huomiota myös asuinalueiden ympäristöihin, ja uudet alueet ovat meilläkin jo hyvällä länsimaisella tasolla, toteaa Laaksonen, jonka oma innostus alaan lähti aikoinaan Avotakka-lehdestä.

– Vanhemmilleni tuli Avotakka-lehti ja luin siitä Lahden kaupunginpuutarhuri Arvo Toivolan haastattelun. Siitä nousi idea, että tämä ala voisi olla minulle sopiva, kertoo Laaksonen, josta ihan alun perin piti tulla arkkitehti, mutta koulun opinto-ohjaaja antoi väärää tietoa, eikä mies hakeutunut sille tiellä.

– Ehkä siinä kävi tuuri, sillä kun olen työskennellyt arkkitehtien kanssa, olen todennut, että viherala on varmasti ollut minulle vapaampi sarka toteuttaa omia näkemyksiäni, naurahtaa Laaksonen ja suomalainen viherala ja kaikki Kotkan puistoissa vierailleet taatusti kiittävät tuon sattumuksen seuraamuksia.




Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu

Lue lisää
elsa_vahanen
12.07.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Lapsiperhe tarvitsee tilaa

TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä

Pullerikinahteen lapsiperheelliset antavat asuntojen suunnittelijoille ja rakennuttajille ideoita asumisen arjen helpottamiseen. Terveisiä saavat myös päättäjät, jotka haluavat Suomeen syntyvän lisää lapsia.

Tampereen Pullerikinahteen asumisoikeustalon pihamaalla käy kuhina kesäkuisena keskiviikkoiltana. Jokainen perheellinen voi samaistua tilanteeseen, jossa kuuman kesäpäivän päätteeksi hiekkalaatikolla pörrää kymmenkunta alle kymmenenvuotiasta.

Omat lapsensa jo aikuisuuteen saattaneelle toimittajalle meno nostaa muistojen hymyn huulille, mutta myös myötätunnon hurlumhein keskellä eläviä nuoria vanhempia kohtaan.  Kun lapset ovat mehunsa saaneet, päästään puhumaan lapsiperheellisten elämästä, haasteista ja asumisesta.

Kylähengen yhteisö

Paikalle ovat tulleet Elsa Vähänen, joka toimii myös talon asukastoimikunnan puheenjohtajana, puolisonsa Ville Yli-Hemmingin kanssa sekä Solja Nykänen ja Ilmari Kavén, jonka puoliso Hanna-Kaisa Karhinen liittyy myöhemmin seuraan. Heidän lapsistaan paikalla ovat leikkimässä Valma ja Armas Yli-Hemminki, Elviira Nykänen sekä Jaakob ja Loviisa Kavén.

Kaikki kehuvat kilvan asuinpaikkansa loistavaa sijaintia hyvien kulkuyhteyksien varrella, miljöön vehreyttä ja turvallisuutta lapsille sekä alueen palveluita. Tuollaisia asuinpaikan ominaisuuksia he ovat kuulemma oppineet ymmärtämään nuoruuden toisenlaisten tarpeiden jälkeen. Kaikki arvostavat myös toistensa olemassaoloa, yhteisöä, jossa on syntynyt ystävyyssuhteita.

– Tässä on sellaista kylähenkeä, toteaa Ville Yli-Hemminki, jota Solja Nykänen komppaa.

– Pidämme silmällä muidenkin lapsia pihalla ollessamme. Tästä touhusta tulee mieleen oma lapsuus, kun kuljettiin ovilla pyytämässä kavereita ulos. Lapsilla on aina kavereita.

Lapsiperhenäkökulma käytössä

Elsa Vähäsen mukaan yhteisössä on tehty paljon asioita lapsiperhenäkökulmalla. Asukastoimikunta on hankkinut taloon hämähäkkikeinun ja jalkapallomaalit. Ennen koronaa vietettiin yhdessä muun muassa hallloweeniä lasten iloksi. Koronan jälkeistä aikaa on odottamassa käyttöään Asuntosäätiön myöntämä 20-vuotisjuhlaraha, kun viimevuotisia synttäreitä ei koronan takia voitu pitää.

– Olemme hankkineet yhteiskäyttöön myös peräkärryn ja puutarhatyökaluja, jotta kaikkea ei tarvitsisi itse hankkia. Samalla säästyy myös tilaa jokaisen varastossa, kertoo Elsa Vähänen.

Siitä päästäänkin tilakysymykseen, joka selkeästi mättää jokaista perhettä. Hyvästä asuinyhteisöstä ei haluttaisi muuttaa pois, mutta tilantarve saattaa siihen ajaa. Isoja, kohtuuhintaisia perheasuntoja on liian vähän tarjolla niin Pullerikinahteella kuin ylipäänsä Tampereen asuntomarkkinoilla.

Aso on kilpailukykyinen vaihtoehto

– Me asumme nelikossa, mutta etsimme isompaa. Asunnon omistaminen ei ole meille mikään itseisarvo ja viiden hengen perheen asunnon ostaminen olisikin kallis vaihtoehto opettaja-terveydenhoitaja-pariskunnan tuloilla. Asoasunto on kilpailukykyinen vaihtoehto varsinkin, kun vesi ja netti kuuluvat hintaan, pohtii Ilmari Kavén, jonka kumppani Hanna-Kaisa Karhinen vahvistaa pariskunnan viihdesivujen löytyvän tällä hetkellä asuntomarkkinaosastolta.

– Olisi ideaalia, jos täältä saisi isomman asunnon, mutta se on ihan arpapeliä, huokaisee Ilmari Kavén, joka arvostaa asoasumisessa edullisen hinnan lisäksi helppoutta. Kun jääkaappi hajoaa, soitto isännöitsijälle tuo uuden tilalle. Lapsiperheelle sillä asialla on kaikkien haastateltavien mielestä suuri merkitys niin vaivan kuin myös talouden kannalta.

Myös Solja Nykänen etsii miehensä ja kahden lapsensa kanssa isompaa asuntoa. Nykyinen kolmio alkaa käydä auttamatta liian pieneksi.

– Tänne muuttaessa etsimme nimenomaan asoasuntoa, sillä se on hyvä vaihtoehto ennen oman asunnon ostamista. Nyt haaveenamme on ostaa omistusasunto vähän kauempaa.

Tampereella sama tilanne kuin Helsingissä

Tampereella asuntomarkkinat ovat lähentyneet pääkaupunkiseudun tilannetta sikäli, että asuntojen hinnat nousevat kovaa kyytiä varsinkin lähempänä keskustaa sijaitsevissa asunnoissa.

– Hinnat ovat Tampereella niin korkeat, ettei lapsiperheillä ole varaa ostaa riittävän kokoista asuntoa vähänkään lähempää keskustaa. Siinä olisi asoille markkinarako, esittää Ville Yli-Hemminki, joka pitää perheensä saamaa viisikkoa suorastaan lottovoittona. Ja vaikka puoliso Elsa Vähänen haikaileekin asumisen unelmissaan satavuotiaan hirsitalon perään, perhe on asettanut mukavuuden ja helppouden etusijalle. He ovat myös satsanneet nykyisen asuntonsa viihtyvyyteen.

– Kun muutimme viisikkoomme, teetätimme Staileripaketin avulla keittiön uusiksi. Se oli tosi kätevää ja siinä paketissa oli paljon vaihtoehtoja valittavaksi, toteaa Elsa Vähänen.

Eteiset ja säilytystilat pullonkauloina

Asuntoihin sinällään jokainen on tyytyväinen, paitsi eteisiin, jotka ovat melkoisia pullonkauloja perheasunnoissa. Eteisen koko on sama tuulikaappimalli asunnon koosta riippumatta.

– Isomman eteisen kun saisi, puuskahtaa Ilmari Kavén ja kaikki yhtyvät pontevasti samaan toiveeseen.

Perheasunnon eteisen pitäisi olla kaikkien mielestä niin iso, että siihen mahtuu kunnolla viidenkin hengen kengät, ulkovaatteet ja mieluusti myös harrastusvälineet. Ja kuraeteinen olisi kätevä keino saada vähennettyä arjen siivousrumbaa.

Toinen asuntojen puute on säilytystilan vähäisyys. Lapsiperheen jäsenten neljän vuodenajan vaatteet ja harrastusvälineet vaativat säilytystilaa.

– Vaikka kuinka kokee elävänsä minimalistisesti, tavaraa vaan on lapsiperheessä, huokaa kolmen lapsen äiti Elsa Vähänen, joka on tunnettu kierrättäjä ja tarkka siitä, ettei tavaraa osteta ostamisen vuoksi, vaan harkiten.

Etätyö haastaa tilankäyttöä

Korona-aika toi lapsiperheisiin vielä ylimääräistä tilantarvetta etätöiden vuoksi. Ilmari Kavén kuvaili herkullisen elävästi, kuinka hän teki keittiössä läppäri auki töitä, keitti samalla makaronia hellalla ja lapset ”kiipeilivät” seinille.

– En muista noista kuukausista mitään. Uupuminen oli kyllä lähellä, kun päivät olivat yhtä ja samaa putkea. Se oli raskasta aikaa.

– Me jouduimme ottamaan etätyön takia keskimmäisen lapsen huoneen työhuonekäyttöön. Onneksi sentään olimme saaneet vaihdettua isompaan asuntoon juuri ennen koronaa, toteaa Elsa Vähänen.

Oma yhteisö toi helpotusta arkeen

Hyvä asuinyhteisö auttoi myös korona-aikana, kun liikkumista rajoitettiin.

– Sovimme pihalla leikkivien lasten vanhempien kanssa, että lapset saavat leikkiä ulkona toistensa kanssa normaalisti rajoituksista huolimatta. Ei elämästä olisi tullut mitään, jos lapset eivät olisi päässeet leikkimään yhdessä, toteaa Elsa Vähänen.

Perheet ovat toimineet myös toistensa turvaverkkoina ja hoitaneet tarvittaessa toistensa lapsia.

Tarvitaan lapsenvahtiuber!

Tukiverkkojen puuttuminen onkin kaikkien mielestä yksi tärkeä syy jopa syntyvyyden vähenemiseen. Lapsiperheen arki on raskas pieti hoidettavaksi, vaikka perheessä olisi kaksi vanhempaa.

– Pitäisi olla helposti saatavia lapsenvahtipalveluja. Olisi kiva päästä edes kaupassa käymään rauhassa, pohtii Solja, jonka tukiverkostosta suurin osa asuu eri kaupungeissa.

– Tarvitaan lapsenvahtiuber, sellainen äppisovellus, jossa voi antaa arvosteluja puolin ja toisin ja saada sitä kautta vakituisiakin hoitajia avuksi, innostuu Ilmari Kavén, jonka mielestä saatavilla olevat kunnalliset palvelut ovat ihan liian kankeita taipumaan lapsiperheen arkeen.

Päättäjien puheet ja teot ristiriidassa

Ilmari Kavén nostaa esiin myös työelämän olosuhteet matalan syntyvyyden syyksi.

– Työelämä on tänä päivänä liian vaativaa ja ihmisestä puristetaan kaikki ulos varsinkin yksityisellä puolella. Kyse on myös asenteista vallitsevassa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä. Puhutaan kyllä, että lapset ovat tärkeitä, mutta palveluiden kehittämiseen ei anneta rahaa. Rahan määrällä kuitenkin kerrotaan se, mikä oikeasti on tärkeää.

Aihe on selvästi muillekin tärkeä. Elsa Vähänen muistuttaa, että lapsiperhe-elämän ilojen kilpailijana on yhä enemmän muuta elämänsisältöä, joka saattaa helposti näyttäytyä nuorille aikuisille houkuttelevammalta kuin perhearjen haasteet. Siksi yhteiskunnassa kannattaisi pistää tiettyjä asioita kuntoon pikaisesti sen lisäksi, että tuotettaisiin lisää kohtuuhintaisia asuntoja.

– Kuntalisä lasten kotona hoitamiseen olisi tärkeä etu, ehdottaa Solja Nykänen, joka on parhaillaan hoitovapaalla tyttären syntymän jälkeen.

– Päivähoitomaksu voisi myös olla vakiosumma, ettei työtulo vaikuttaisi maksuun. Sillä olisi myös työntekoon kannustava vaikutus sen lisäksi, että helpottaa perheiden talouden suunnittelua, pohtii Ville Yli-Hemminki.

– Hoiva-alan palkkaus pitäisi myös saada kuntoon, jotta sinne saadaan ihmisiä töihin, lisää Ilmari Kavén.

Näiden terveisten jälkeen ilta onkin jo siinä vaiheessa, että perheiden pienimmiltä alkaa kärsivällisyys loppua. Mehukin on lopussa. On iltatouhujen aika Pullerikinahteen elämänmakuisessa yhteisössä.




Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu

Lue lisää
Kissanpentu peitolla
02.07.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Lemmihaaste paljasti lemmikkien suosikkipaikat
Haastoimme kaikki eläinrakkaat ottamaan kuvan lemmikistään lempipaikassaan. Kuvasato oli valtaisa, sillä vastaanotimme lähes 300 mitä suloisempaa lemmikkikuvaa. Kiitos niistä kaikille kuvan lähettäneille! 


Yksi lemmikkien suosikkipaikoista on olla ihmistään lähellä, tavalla taikka toisella. Kämmenellä, sylissä tai vaikka makoilevan omistajansa kaulan päällä.



Usea lemmikki paljastui myös sohvaperunaksi.



Yhtä lailla omat pedit ovat lemmikkien mieleen. Lempipaikka voi yhtä lailla löytyä verhon takaa, rullan sisältä tai koirankopista. Pääasia, että jokaiselle löytyy mieluinen paikkansa.


Kaikkien kuvan lähettäneiden kesken arvottiin lahjakortteja Musti ja Mirri -eläinkauppaan. Onnetar valitsi voittajiksi seuraavat onnekkaat: Margaret Göös, Marika Hjerpe, Sanni Hurskainen, Tuula Kulju ja Anniina Metso. Onnittelut voittajille!  






Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >

 

Lue lisää
elina_pekkarinen
28.06.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Lasten erityisyys tunnustettava myös asumisessa

TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä

Lapsiasiaivaltuutettu Elina Pekkarinen haluaa nostaa lapsuuden erityisyyden omaan arvoonsa. Se vaatii aikuisilta ymmärrystä antaa lasten osallistua asioiden suunnitteluun ja kykyä luoda yhteiskunta, jossa myös heikosti voiva vähemmistö saadaan voimaan paremmin.

Elina Pekkarinen pitää asuntopolitiikkaa lasten kannalta vaativimpana politiikan lajina, sillä asuminen vaikuttaa olennaisesti elämän alkutaipaleen perusasioihin.

– Lapset ovat myös todella paljon välittömän elinympäristön varassa. Siksi on erityisen merkityksellistä, että lasten tilanne huomioidaan asuntopolitiikassa laaja-alaisesti. Se vaatii hyvää yhteistyötä eri hallinnonalojen kanssa, vuoropuhelua, kuulemista sekä lasten ja nuorten osallistumista, toteaa Elina Pekkarinen.

Tämän ajan lisähaasteena asuntopolitiikassa on vielä asumisen hinta. Kallis asuminen eriarvoistaa elämää erityisesti pääkaupunkiseudulla, jonne muuttaa koko ajan lisää ihmisiä. Eriarvoistuminen hankaloittaa lasten asemaa yhteiskunnassa.

Suurin osa voi hyvin

Kuinka sitten Suomessa on onnistuttu lasten hyvinvoinnissa? Pekkarisen mukaan Suomi pärjää kansainvälisesti vertaillen erinomaisesti, meillä on maailman hyvinvoivimmat lapset yhdessä muiden pohjoismaiden sekä esimerkiksi Sveitsin ja Hollannin kanssa.

– Olemme onnistuneet selättämään sairaudet ja kouluttamattomuuden, mutta yleinen taso ei kerro koko totuutta. Meillä on edelleen noin 5–10 prosenttia lapsista ja nuorista, joiden hyvinvointi ei ole hyvällä tasolla, osalla se on jopa todella huono, kertoo Pekkarinen.

Huonosti voivilla on monia ongelmia

Huonosti voivat lapset potevat mielenterveysongelmia, liikunnan puutetta, lapsiperheköyhyyttä, asumisen ahtautta ja heillä on heikko koulumenestys. Kyse on usein ongelmien kasautumisesta rankasti vähemmistön pienille harteille.

Suomi heräsi näiden lasten tilanteeseen viime talvena Koskelan murhatapauksen takia. Suurelle osalle suomalaisia tuli täytenä yllätyksenä, että senkaltaista pahoinvointia voi Suomessa ylipäänsä ilmentyä.

– Tähän on tultu, koska lapsi- ja perhepolitiikkaa on ollut ajoittain sellaista, ettei kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ole otettu huomioon, toteaa Pekkarinen, mutta muistuttaa, että tilanteella on pitkät juuret vuosikymmenten taakse.

Huono-osaisuus ylisukupolvistunut

Jo 1960-luvulta lähtenyt kaupungistuminen on aiheuttanut juurettomuutta, jota syvensi 90-luvun suuri lama julkisen talouden ongelmineen. Laman jälkeen alettiin puhua ylisukupolvisesta köyhyydestä. 2000-luvulla puolestaan globalisaatio ja digitalisaatio toivat tullessaan muun muassa työelämän murroksen, joka jälleen kohteli huonommin erityisesti heikompiosaisia.

– Neljäs tekijä huono-osaisuuden lisääntymisessä on erilaisten päihteiden käytön ja erityisesti huumeiden käytön kasvaminen sekä mielenterveysongelmien lisääntyminen lapsiperheissä, listaa Pekkarinen, joka ei kuitenkaan halua maalata uhkakuvaa mammuttimaisesta ongelmasta. Sitä se ei ole – ainakaan vielä.

– Vaarana on, että lapsen kehitys vaarantuu, ellei häntä pystytä auttamaan riittävän ajoissa. Ongelmana tällä hetkellä on palvelujärjestelmän kriisi. Lastensuojelun ja psykiatrian asiakkaita on entistä enemmän. 90-luvulta asiakasmäärät ovat kolminkertaistuneet, kertoo Pekkarinen, mutta näkee tilanteessa myös myönteistä.

– Myönteistä on, että nämä kaikki asiat tunnistetaan nyt paremmin kuin ennen.

Lasten erityisyys tunnustettava

Pekkarinen toivoisi, että kaikilla politiikan saroilla, niin myös asuntopolitiikassa, ymmärrettäisiin, mitä lasten oikeudet todella tarkoittavat.

– Lapset tarvitsevat myönteistä erityiskohtelua eli että jokainen lapsi saisi palveluja tarpeidensa mukaan. Heidät pitää myös ottaa huomioon riittävän ajoissa yhteiskuntaa kehitettäessä, esimerkiksi asuinalueiden suunnittelussa jo kaavavaiheessa, toteaa Pekkarinen.

Lapsiasiavaltuutetun toimisto teettää säännöllisesti lapsibarometrin, jossa kuusivuotiailta kysytään erilaisista asioista. Viime joulukuussa tehdyn kyselyn vastauksissa koti nousi tärkeimmäksi hyvän elämän edellytykseksi. Kotona pitäisi lasten mielestä viihtyä ja siellä pitäisi olla hyvä olla.

Yleisimmäksi pelonaiheeksi barometrissä nousi pimeän pelko – tuttu tunne jokaisen lapsuudesta, mutta pelon muodot saavat eri kasvot eri aikakausina.

– En ollut itsekään tullut ajatelleeksi pimeyden merkitystä, vaikka teen töitä näiden asioiden kanssa. Emme me aikuiset oikeasti tiedä millaista on olla lapsi tässä ajassa, emmekä voi suunnitella esimerkiksi lapsille turvallisia ja virikkeellisiä asuinalueita, jos emme tiedä, mitä lapset ajattelevat ja kokevat.

Lapsuus on arvokas sinällään

Pekkarinen haluaa lapset mukaan suunnittelemaan yhteiskuntaa.

– Osallisuuden edistäminen tarkoittaa mahdollisuutta olla osa yhteiskuntaa, tulla kuulluksi ja vakavasti otetuksi. Se on tärkeää myös lapsille, korostaa Pekkarinen, joka haluaisi ihmisten ymmärtävän myös lapsuuden merkityksen sinällään. Lapset eivät ole vain jossain tietyssä kehitysvaiheessa olevia aikuisia, vaan lapsuus on ainutlaatuinen elämänvaihe, joka ei koskaan tule takaisin.

– Lapsuus on arvokasta aikaa sinällään ja meidän aikuisten tehtävä on hoitaa, että lapset kokevat elämänsä elämisen arvoiseksi, painottaa Pekkarinen.

Kyse on perusluottamuksesta

Elämisen arvoisessa elämässä on kyse isosta, mutta Pekkarisen mielestä lopulta hyvin yksinkertaisesta asiasta. Kyse on perusluottamuksen synnyttämisestä toisiin ihmisiin.

– Jokainen lapsi tarvitsee arkeensa yhden tai mieluusti useamman turvallisen aikuisen, joka on kiinnostunut hänen asioistaan. Ihannetilanteessa näin on omassa kodissa, mutta ei välttämättä. Kuka tahansa turvallinen aikuinen voi hoitaa sitä tehtävää, muistuttaa Pekkarinen ja toteaa, että aikuisten pitäisi nykyistä paremmin ymmärtää, että heidän rooliinsa ei kuulu olla viihdykeautomaatti.

– Liian vähän luotetaan lapsen kykyyn leikkiä ja järjestetään ohjelmoitua vapaa-aikaa ja ostetaan erilaisia härpäkkeitä viihdykkeiksi. Olisi tärkeää ymmärtää, että lapsi pystyy käyttämään paremmin luovuuttaan, kun hänellä on vähemmän ärsykkeitä elämässään.

Vähän vanhempien lasten kohdalla Pekkarinen suosittelee aikuisia pitämään tuntosarvet ylhäällä. Moni havahtuikin asiaan mainitun Koskelan tapauksen jälkeen.

– Meillä aikuisilla on liian usein käsitys, että nuoret pärjäävät ongelmiensa kanssa, mutta kyllä he tarvitsevat aikuista, joka aidosti kuuntelee ja keskustelee aiheesta kuin aiheesta. Lapselle on tyypillistä, että hän sulkee vaikeat asiat sisäänsä ja siksi lapsen lähellä pitää olla tuntosarvet ylhäällä.

Koskelan tärkein oppi oli Pekkarisen mukaan se, että nyt ymmärretään paremmin myös se, kuinka ryhmään kuuluminen hinnalla millä hyvänsä on tärkeää monelle lapselle.

– Se on juuri sitä lapsen erityisyyttä, joka pitää ymmärtää ja osata ottaa huomioon, huokaa Pekkarinen.




Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu

Lue lisää
Piirretty kuva kahdesta kakusta, joista toisen päällä on numerokynttilät 7 ja 0. Kakkujen edessä leivoksia
14.06.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Kakkukisan satoa

Nyt herkuttelemaan! Keväällä käynnistynyt synttärikakkuhaasteemme innosti kotileipurit lähettämään kymmeniä ohjeita ja kuvia herkullisista leivonnaisista – kiitos kaikille haasteeseen osallistuneille.

 
Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Kotimaiset marjat ja kermavaahtopilven keveät unelmat olivat jauhopeukaloiden suosiossa - oli sitten kyseessä esimerkiksi perinteinen täytekakku, juustokakku tai juhlava kääretorttu.



Marjojen lisäksi myös hedelmiä hyödynnettiin eri tavoin niin täytteissä kuin koristeissa.



Yllä olevien inspiraatiokuvien lisäksi alla muutama kakkuresepti herkkusuille. Kaikki kilpailuun osallistuneet kakut löytyvät Facebookista ja Instagramista tunnuksella #Asuntosäätiö70. Arvonnassa onnetar suosi Annica Leinoa, joka voitti itselleen Design House Stockholmin Block-valaisimen. Onnittelut Annicalle!

---

Mansikka-vaniliinitäytekakku

1 lasi munia
1 lasi sokeria
1 lasi vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniliinijauhetta

Kakkuvuokaan rasvaa ja korppujauhoja

Kostutus: mansikkamehua

Täytteet ja koristelu:
runsaasti kermavaahtoa
runsaasti mansikoita/vadelmia

Tämä kakku perustuu perinteiseen kakkupohjaan. Ns. lasimenetelmällä voit tehdä erikokoisia kakkupohjia, etkä tarvitse mittalusikoita. Esimerkiksi 2-3 munan kakkupohja kannattaa paistaa 16-20 cm kokoisessa kakkuvuoassa, josta riittää 6-8:lle. Mittaat vaan ainekset laseihin niin, että ne ovat yhtä täynnä. 

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Ota kolme samankokoista lasia ja mittaa munat, sokeri ja vehnäjauhot niihin. Vaahdota tämän jälkeen munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhon mukaan leivinjauhe ja vaniliinisokeri. Lisää jauhot siivilän läpi vaahdon sekaan varovasti nostellen, jotta taikina pysyisi mahdollisimman kuohkeana. 

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista uunin keskiosassa kakun koosta ja uunista riippuen noin 30-45 minuuttia tai kunnes kakku on kauniin kullanruskea, reunat alkavat irrota reunoista eikä tikulla kokeiltaessa tartu taikinaa tikkuun. Anna kakun jäähtyä ennen vuoan irrottamista ja leikkaamista.

Leikkaa jäähtynyt kakku 2-3 osaa ja kostuta mehulla. Vaahdota kuohu- tai vispikerma sekä siivoa ja pilko marjat. Täytä ja koristele kakku.


The juhlakakku

Pohja:
200 g kaurakeksejä
100 g margariinia
1 tl vaniljasokeria

Täyte:
5 liivatelehteä
2,5 dl vispikermaa
250 g maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl Bonnen luumusosetta
hieman sitruunan kuorta raastettuna
1/4 dl sitruunamehua

Kiille:
4 liivatelehteä
3 dl luumusosetta
max. 1/4 dl sitruunamehua

Koristeluun:
Minttua ja marjoja oman maun mukaan

Murskaa keksit, sulata margariini, lisää vaniljasokeri. Sekoita ja painele irtopohjavuokaan (24 cm). Liota liivatelehdet kylmässä vedessä. Vaahdota kerma ja sekoita rahka, tuorejuusto, sokeri, sose ja sitruunankuori kermavaahdon joukkoon. Sulata liivatteet kuumennettuun sitruunamehuun. Kaada täytteen joukkoon sekoittaen. Levitä täyte pohjan päälle. Laita folio vuoan päälle ja anna olla yön yli jääkaapissa. Liota seuraavana päivänä liivatteet ja sulata kuumennettuun sitruunamehuun. Sekoita soseeseen. Jäähdytä vähän, kaada kakun päälle ja hyydytä jääkaapissa pari tuntia. Koristele.

Mango-suklaakakku

Pohja:
200 g Oreo-keksejä (ilman valkoista osaa)
75g voita

Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa 400 g
3 dl vispikermaa
1 dl (100 g) mangososetta
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
5 liivatetta

Kiille:
2 dl (200 g) mangososetta
3 liivatetta

Koristelu: oman maun mukaan suklaata

Lakritsi-vadelmapannacotta

Pannacotta:
0,2 dl lakrisia
1 dl vadelmia
4 dl kookoskermaa
3 dl kasvimaitoa
½ dl agavesiirappia tai vaahterasiirappia
½ tl vaniljaa
1 tl agar agaria

Vadelmamelba:
3 dl vadelmia
1-2 rkl sokeria
sitruunamehua

Pannacotta: Mittaa kattilaan vadelmat, kookoskerma, kasvimaito, siirappi, lakut ja vanilja. Sekoita. Lisää agar agar, sekoita huolellisesti ja kiehauta keskilämmöllä n. 10-15 minuuttia. Jaa laseihin ja anna jäähtyä jääkaapissa useampi tunti, mieluiten yön yli.

Melba: Murskaa marjoja ja kiehauta melban ainekset pannulla, kunnes neste on haihtunut. Anna jäähtyä ja lusikoi pannacottan päälle. Koristele vadelmilla.
 

 



Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >






Lue lisää
asuntosaatio_lasten_taidehaaste
10.06.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Miltä näyttää tulevaisuuden koti? Osallistu lasten taidehaasteeseen
Asuntosäätiö on tarjonnut onnelle osoitteen jo 70 vuotta, mutta millaisia ovat tulevaisuuden kodit? Kutsumme kaikki lapset kuvittamaan tulevaisuuden kotia.

Miltä tulevaisuuden koti näyttää? Mitä siellä on ja mitä kotona tehdään? Entä millainen on tulevaisuuden kodin piha? Työn toteutustapa on vapaa: oman näkemyksen tulevaisuuden kodista voi piirtää, maalata tai vaikka askarrella.

Kokoamme lasten teoksista syksyllä pienimuotoisen taidenäyttelyn, jota pääsee ihastelemaan myös virtuaalisesti.

Toimita työ tai kuva tulevaisuuden kodista viimeistään 30.9.2021 sähköpostitse osoitteeseen kotimaisema@asuntosaatio.fi tai postitse osoitteeseen Asuntosäätiö / Lasten taidehaaste, Tuulikuja 2, 02100 Espoo.

Liitäthän mukaan tekijän etunimen ja iän sekä mielellään myös pienen kertomuksen siitä, mitä kuvassa on.

Arvomme kaikkien osallistuneiden kesken askartelu- ja piirustusvälinepaketteja. Lisääthän mukaan yhteystiedot, jos haluat osallistua arvontaan.

 



Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >

Lue lisää
ruonavaara_hannu
09.06.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Asumisesta ei tiedetä tarpeeksi

TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä

Asuntopolitiikka on ihmisten tekemiä päätöksiä, joiden taustalle sosiologian professori Hannu Ruonavaara kaipaisi laajempaa tutkimustietoa. Ilman tutkittua tietoa tilaa jää helposti monenkirjaville väitteille ja päätöksenteko vaikeutuu.

Kun Asuntosäätiö perustettiin 50-luvun alussa, Suomi oli sodanjälkeisen jälleenrakentamisen alkutaipaleella, siirtoväki asutettu ja aravajärjestelmä perustettu. Tuota aikaa seurasi suuri muutto, kun maaseudun väki siirtyi sankoin joukoin töihin kaupunkeihin ja asumaan lähiöihin.

Valtion rooli korostui vielä 80-luvulla

Asuntopoliittisilla ratkaisuilla reagoitiin suuriin muutoksiin ja vaikka asioista käytiin monenlaista kädenvääntöä, yhteinen näkemys oli, että valtiovalta ratkaisee ongelmat yhteiskuntasuunnittelun keinoin. 1980-luku toi tullessaan rahamarkkinoiden vapautumisen ja huiman elintason nousun, mikä myös muutti asuntopoliittista ajattelua.

– Asuntopolitiikkaan vaikuttavat edellä mainittujen kaltaisten merkittävien tapahtumien lisäksi aina myös ideologiset virtaukset. Valtion roolin korostamisen jälkeen meillä sai jalansijaa uusliberalistinen ajattelu, eli että markkinat ratkaisevat asumisen kysymykset, kertoo Turun yliopiston sosiologian professori Hannu Ruonavaara, joka on tutkinut asumisen ilmiöitä jo 80-luvun lopulta lähtien.

Kolmanneksi asuntopolitiikkaan vaikuttavaksi tekijäksi Ruonavaara nostaa muut politiikan lohkot.

– Asuntopolitiikkaa on aina käytetty muiden politiikan lohkojen ja erityisesti talouspolitiikan käsikassarana suhdanteista riippuen. Tulevaisuudessa ilmastopoliittiset päämäärät ovat varmasti yksi vahva asuntopolitiikkaan vaikuttava tekijä.

Kallis asuminen ei ole itsestään selvyys

Asuntopolitiikkaan vaikutetaan Ruonavaaran mukaan ihmisten kautta. Siksi hänen on vaikea hyväksyä esimerkiksi vaalipuheita kalliin asumisen vaihtoehdottomuudesta, että se pitäisi hyväksyä ikään kuin luonnonlakina suosituilla asuinalueilla.

– Kaikkiin asioihin voidaan vaikuttaa, sillä kaikenlaiset eriarvoisuudet ovat ihmisten tekemiä ja ihmiset pystyvät niihin myös vaikuttamaan. On jopa vastuutonta suhtautua asiaan kevyesti väittämällä, että suositulla alueella asumisen kuuluu olla kallista, toteaa Ruonavaara, joka on omassa tutkimustyössään perehtynyt muun muassa asunnon hallintamuotojen muutoksiin ja pohjoismaiden vertailevaan asuntotutkimukseen.

Menneet päätökset vaikuttavat pitkään

Asuntopolitiikassa vaikuttaa myös polkuriippuvuus, jonka mukaan menneiden vuosikymmenten päätöksistä ja teoista on tullut osa tämän päivän asuntopoliittista haastetta. Esimerkiksi aikoinaan runsas ja laajalle maakuntiin suuntautunut asuntotuotanto turvasi ihmisille hyvät asuinolot, mutta tänä päivänä ne asunnot ovat sijainniltaan auttamatta väärässä paikassa.

– Tulevaisuutta pitäisi tietysti pyrkiä ennakoimaan, mutta se on erittäin vaikeaa. Vaikka kuinka pyrittäisiin tekemään esimerkiksi monikäyttöistä asuntokantaa, aina voi tapahtua jotain yllättävää, mitä ei osata ennakoida. Voi tulla lamaa, pakolaisia tai vaikka ympäristökatastrofi, listaa Ruonavaara.

Tunneseikat vaikuttavat vahvasti

Asuntopolitiikka ei siis ole mikään helppo sarka kynnettäväksi varsinkaan, kun siihen liittyy kylmien taloudellisten näkökulmien lisäksi aina myös tunneseikat. Vaikka tänä päivänä asunnoista puhutaan usein hyödykkeinä, asukkaille eli poliitikkojen äänestäjille kyse on kodista, johon liittyy vahvojakin tunnesiteitä. Isoja muutoksia voi juuri tunneseikkojen takia olla hyvin vaikea saada aikaan, paitsi sattumalta.

– Usein asuntopolitiikka muuttuu sitä kautta, että on menossa jotain, joka koetaan poliittisesti tärkeämmäksi. Esimerkiksi vuokrasääntelyn lopettaminen vuonna 1995 saatiin läpi kivuttomasti, koska oli menossa lama. Todennäköisesti saman tyyppisessä tilanteessa saatiin läpi omistusasumisen verovähennysoikeuden karsiminen, toteaa Ruonavaara.

Palautuuko vuokrasääntely?

Kallis asuminen erityisesti pääkaupunkiseudulla on nostanut viime aikoina esiin ajatuksen vuokrasääntelyn palauttamisesta. Ja aivan samalla tavalla kuin aikoinaan vuokrasääntelyn purkamista pidettiin mahdottomana ajatuksena, tänä päivänä sen palauttamista pidetään pöyristyttävänä ideana, jonka ehdottajia katsotaan tuimasti vinoon.

– Vuokrasääntely nähdään usein liian yksioikoisesti kriisiajan totaalisena sääntelynä, mutta siitä on olemassa pehmeämpiä muotoja, joita käytetään monissa eurooppalaisissa maissa, toteaa Ruonavaara.

Vuokrasääntelyn purkaminen ei professorin mukaan ratkaissut aikoinaan kohtuuhintaisuuden ongelmaa, vaikka lisäsikin asuntotarjontaa. Ennen purkamista ARA-vuokrat ja vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrat olivat lähempänä toisiaan.

Helsingissä vapaarahoitteiset vuokra-asunnot ovat tällä hetkellä jopa 80 prosenttia kalliimmat kuin ARA-asunnot. Suomessa suurista kaupunkiseuduista Oulu on parhaiten onnistunut pitämään säännellyt ja vapaasti määriteltävät vuokrat lähempänä toisiaan muun muassa aktiivisen tonttipolitiikan avulla.

Entä jos vuokrasääntely olisi jatkunut?

– En uskalla tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta ehkä se olisi hillinnyt vuokrakehitystä.

Hyvin meneminen ei jakaannut tasan

Turun yliopistossa tehtiin vuonna 2020 syksyllä vertailuselvitys asumisen kustannuksista asuntopoliittisen toimenpideohjelman taustalle. Toimeksiantona oli muun muassa kohtuuhintaisen asumisen tarkastelu.

– Yllättäen Suomi pärjäsi keskimäärin hyvin, kun mitattiin kohtuuhintaisuutta, mutta lähempi tarkastelu paljasti, että hyvin meneminen ei suinkaan jakaannu tasan. Puolet pienituloisista asukkaista maksaa vapaarahoitteisista asunnoista vuokraa, joka vie yli puolet heidän käytettävissä olevista tuloistaan, kertoo Ruonavaara.

KOVA ry julkaisi taannoin raportin ARA-asuntoihin suunnatusta asukastyytyväisyystutkimuksesta, jonka lähes 8000 vastaajaa kertoi käyttävänsä yli 40 prosenttia käytettävistä tuloistaan asumiseen.

Asuntomarkkinoiden tilannearviota hämärtää se, että samaan aikaan asuntokauppa käy kuumana ja asuntolainoja nostetaan ennätystahtiin eli osalla väestöstä on varaa maksaa yhä kalliimpia asuntojen hintoja. Toisaalta ARA-asuntojen kysyntä on kasvanut samaan aikaan kuin yksityisten vuokra-asuntojen kysyntä on laskenut. Asumisoikeusasuntojen kohdalla omaa kieltään kertoo asuntojen korkeat käyttöasteet ja matala vaihtuvuus.

Kohtuuhintaisuus kaipaisi määrittelyä

ARA-asuntojen valtti on asukkaiden mukaan ennen kaikkea kohtuuhintaisuus, mutta mitä tarkoitetaan, kun puhutaan kohtuuhintaisesta asumisesta. Tiettyjen prosenttilukujen asettaminen on yksi tapa, mutta asiaa voidaan lähestyä myös muunlaisin mittarein.

Ruonavaaran mukaan määritteleminen on sopimuksen varainen asia ja johonkin raja vaan pitäisi vetää samalla tavalla kuin määritellään köyhyys. Hän kuitenkin korostaa, että rajan vetäminen pitäisi pohjautua tutkittuun tietoon.

– Pohtiessamme kohtuuhintaisuuden määritelmää havaitsimme, että keskeisistä asumiseen liittyvistä asioista ei tiedetä vielä riittävästi. Yksi suositus selvityksessä olikin, että pitäisi tutkia muun muassa missä ja mitkä ovat ne ryhmät, joiden asuminen ei ole hyvällä tolalla. Ja kohtuuhintaisuus pitäisi ottaa erityiseen tarkasteluun, esittää Ruonavaara.

Entä onko menneiden vuosikymmenten keinoista jotain opiksi otettavaa tulevaisuuden asuntopolitiikan varalle?

– Historiasta kannattaa toki tutkia, mitä asuntopoliittisia keinoja on käytetty tai jätetty käyttämättä ja pohtia olisiko niistä nykyoloihin sovellettavissa ratkaisumalleja. On kuitenkin muistettava, että vaikka tilanteet saattavat näyttää samanlaisilta, ne eivät koskaan ole samoja. Menneiden tapahtumien tunteminen voi kuitenkin auttaa varautumaan paremmin tulevaisuuden haasteisiin, pohtii Ruonavaara.





Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu

Lue lisää
Kesäinen piha, jolla ruokapöydän ääressä istuu juhlijoita ja lapset juoksevat nurmella
04.06.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Asukkaiden yhteisten juhlien järjestäminen

Juhlien järjestäminen sujuu jouhevasti ja hyvissä tunnelmissa, kun suunnittelu aloitetaan riittävän ajoissa ja tehtävät jaetaan useamman kesken aina loppusiivousta myöden. Työjaosta on hyvä sopia erikseen, lisäksi listat ja yhdessä sovitut aikataulut auttavat valmisteluissa.

Kutsut ja asukkaiden osallistaminen

Asukkaita on hyvä tiedottaa lähestyvistä juhlista hyvissä ajoin sekä muistuttaa niistä lähempänä ajankohtaa. Ennakkokutsussa voidaan ilmoittaa juhlien teema ja ajankohta sekä kysyä olisiko asukkaiden joukossa sellaisia, jotka haluavat osallistua järjestelyihin jollain tavalla. – Löytyisikö asukkaiden joukosta esimerkiksi innokasta leipuria, soittoniekkaa tai vaikka valokuvaajaa? Lähempänä juhlia voidaan toimittaa kutsu, jossa pyydetään ilmoittautumaan juhliin tarjoilujen riittävyyden varmistamiseksi. 

Kattaus ja koristeet

Listatkaa etukäteen, esimerkiksi millaisia astioita tarvitaan ja keneltä niitä on tarkoitus lainata. Lista on hyvä säilyttää, jotta siitä on helppo tarkistaa, keneltä on lainattu mitäkin.

Ideoikaa myös erilaisia koristeita. Esimerkiksi kesällä kukkamaljakoihin tai vaikka lasipurkkeihin voi kerätä luonnonkukkia. Syksyistä kattausta voi värittää ruskan sävyttämillä lehdillä. Lehdet pysyvät kauniina seuraavaan päivään, kun niiden pintaan sumuttaa hiuslakkaa. Lasipurkeista saa helposti erilaisia lyhtyjä. Ne voi koristella esimerkiksi kiinnittämällä ulkopintaan esimerkiksi ohutta paperia kaksipuolisella teipillä.

Tarjoilut

Tarjoiluja suunnitellessa on hyvä huomioida niin osallistujien määrä kuin itse osallistujat, sillä esimerkiksi se mikä maistuu aikuisille ei välttämättä ole leikki-ikäisten lasten mieleen. Seuraavat listat auttavat arvioimaan, kuinka paljon tarjottavaa on syytä varata juhlia varten:

Juomat 
• Onnittelumalja 1–1,5 dl/hlö
• Virvoitusjuomaa 2 lasillista /hlö, helteellä enemmän
• Kahvi 25:lle 500 g kahvijauhetta 
• Tee 10:lle: 1 dl teelehtiä ja 4 litraa vettä
• Lisäksi 25:lle ½ litraa maitoa ja ½ kg sokeria

Ruoka 
• Salaatti 150–250 g/hlö
• Makkarat, lihapullat yms. 120–150 g/hlö
• Keitetyt perunat 3 kpl/hlö
• Keittämätön pasta 2 dl 
• Leipää 1–2 siivua/hlö

Leivonnaiset
• 1 uunipellillinen piirakkaa = 25:lle
• 1 kääretorttu = 15:lle
• 1 kuivakakku = 25:lle
• 4 kananmunan kakku = 10:lle
• ½ litran pullataikina = 40:lle pikkupullat
• Voileipäkakkua 1 cm pala/hlö

Ohjelma

Ohjelmaakaan ei pidä unohtaa. Etukäteen on hyvä miettiä, kohotetaanko alkumaljaa, järjestetäänkö yhteisiä leikkejä vai onko esimerkiksi tarkoitus laulaa yhdessä. Tässä muutamia vinkkejä ohjelmaa varten:

Adjektiiveilla täydennetty tervetulo- tai juhlapuhe: Yksi kirjoittaa etukäteen tekstin, jonka väliin jättää sopivasti sinne tänne tilaa adjektiiveja varten. Yleisöä pyydetään yksitellen huutamaan mieleen juolahtavia adjektiiveja, jotka kirjoitetaan tekstin aukkoihin siinä järjestyksessä, kun adjektiiveja huudellaan. Lopuksi juhlayleisölle luetaan puhe, joka on saanut uusia merkityksiä juhlayleisön adjektiiveista esimerkiksi tähän tapaan: “Tervetuloa kaikki seesteiset naapurit! Olemme kerääntyneet viettämään pöyristyttävää juhlapäivää historiallisten herkkujen äärelle. Luvassa on myös kaikille sopivia natisevia leikkejä...”

Hattuleikki: Välineet: hattuja, pipoja, lippiksiä, myssyjä tms. Leikkijät seisovat piirissä, kaikilla hatut tms. päässä. Kun leikin johtaja sanoo Oikea, jokainen ottaa oikealla seisovan päästä hatun ja asettaa sen omaan päähänsä. Tämä käy rytmikkäästi ja tasaiseen tahtiin, kun leikinjohtaja laskee esimerkiksi Yk-si, kak-si, yksi-kak-si... Sitten yhtäkkiä leikinjohtaja sanookin vasen, jolloin pitää ruveta ottamaan vasemman puoleiselta hattu ja asettaa se omaan päähänsä. Suunnan vaihtamisesta tulee aina suuri sekaannus.

Chaplin-viesti: Välineet: jokaisella joukkueella iso pallo (esim. jalkapallo), muovilautanen ja keppi. Joukkueet asettuvat jonoon niin, että ensimmäisen varpaat ovat lähtöviivalla. Ensimmäiselle annetaan pallo, lautanen ja keppi. Kun lähtömerkki on annettu, ensimmäinen laittaa lautasen päänsä päälle, pallon polvien väliin ja kepin käteen ja kiertää sovitun matkan (esim. 10 metriä) päässä olevan merkin (esim. ämpäri). Kun hän on päässyt takaisin lähtöviivalle, hän antaa lautasen, pallon ja kepin seuraavalle jne. Kaikki joukkueen jäsenet käyvät reitin läpi lautasen pään päällä, pallo polvien välissä ja keppi kädessä. Nopein joukkue voittaa. Jos joku esineistä putoaa, on kilpailijan pysähdyttävä ja laitettava se paikoilleen ennen kuin saa jatkaa matkaa.

Naruomenat: Välineet: omenoita ja narua. Omenoita on yhtä monta kuin kilpailijoita. Omenat pistetään roikkumaan silmien korkeudelle. Voittaja on ensimmäisenä omenansa syönyt. Kädet on pidettävä koko ajan selän takana. Sama leikki voidaan leikkiä myös sitomalla naruun esimerkiksi rinkeleitä, pullaa tms.

Värit: Valitaan yksi leikkijä johtajaksi. Muut leikkijät menevät sovitun matkan päähän johtajasta. Johtaja sanoo jonkun värin ja askelmäärän. Kaikki, joilla on vaatteissaan mainittua väriä, saavat lähestyä johtajaa sanotun askelmäärän verran. Johtaja voi myös keksiä hauskoja askel-tapoja, kuten karhun askel, jolloin leikkijät ottavat oikein suuren harppauksen tai tipun askel, jolloin leikkijät ottavat aivan pikkuisia askeleita. Katsotaan, kuka ensimmäisenä pääsee johtajan luokse. Sitten vaihdetaan johtajaa.

Juhlien päättäminen

Juhlien päättyessä ovat aina kiitokset paikallaan eli kiitetään niin järjestäjiä kuin juhliin osallistuneita onnistuneista juhlista. Ja juhlan jäljet on nopeasti siivottu, kun mahdollisimman moni osallistuu siivoukseen. Loppusiivous on myös hyvä ennakoida jätteiden lajittelua myöden.

Mikäli juhlissa viihdytään pidempään, muistetaan myös järjestyssäännöissä mainittu asumisrauha eli vältetään kovia ääniä klo 22 jälkeen.

Pihajuhlavihkonen (pdf) 

Asuntosäätiö 70 years – time to celebrate





Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >

Lue lisää
Bernelius_Venla
03.06.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Laadukas kaupunkiympäristö korostuu tulevaisuudessa

TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä

Elämme asumisen murrosvaiheessa, jota korona-aika on kirittänyt. Ihmisten hyvinvointi olisi otettava entistä enemmän huomioon myös kaupunkisuunnittelussa.

Helsingin yliopiston kaupunkitutkimuksen apulaisprofessori Venla Berneliuksen mukaan nopeasti kehittyvät kaupunkiseudut kaipaavat uudenlaista ajattelua, jossa asumista mietitään laajemmin hyvinvoinnin ja hauskan kaupunkielämän näkökulmasta.

– Korona on korostanut laadukkaan lähiympäristön merkitystä. Jos etätöitä tehdään koronan jälkeen vaikka vain 15 prosenttia entistä enemmän, on se valtava muutos. Nyt pitäisi todella miettiä, mistä kaikesta syntyy kaupunkiasumisen vetovoimaisuus, jos kaupunkiasumisen ei ole enää työn takia välttämätöntä, pohtii Bernelius.

Näitä pohdintoja käydään nyt myös kansainvälisesti, sillä korona on muuttanut lyhyessä ajassa kaikkien maapallolla elävien ihmisten arkea. Kaupungistumista sinällään muutos tuskin pysäyttää, mutta tilanne vaikuttaa ihmisten asumistoiveisiin ja haaveisiin.

Ihmiset löytäneet lähialueensa

– Näen murroskohdan myös mahdollisuutena johonkin uuteen. Ihmiset ovat löytäneet lähipalvelut ja -luonnon ja sitä pitäisi osata hyödyntää uudella tavalla etsimällä rohkeita avauksia tulevaisuuden kaupunkielämään. Iso osa hyvästä kaupungista syntyy naapurustoissa, joihin kaivataan omaa identiteettiä ja asukkaiden näköistä monimuotoisuutta.   

Bernelius puhuu tulevaisuuden kaupunkisuunnittelusta mielellään ennen kaikkea ihmisten ei talouden tarpeiden kautta.

– Olen ihastunut kollegojeni lanseeraamaan Ihana kaupunki -teesiin. Siinä ihminen toiveineen on keskiössä ja ymmärretään, että asuminen on ihmisten elämää ja elämäntapa, ei vain taloutta. Mielestäni hyvinvointivaltiolla on myös velvollisuus tuottaa valinnan mahdollisuuksia niillekin, joille se ei ole taloudellisesti mahdollista.

Bernelius toki tietää, että moinen tulevaisuuden visio on haastava.

Alueiden väliset erot kasvaneet

– Korona on ikävä kyllä tuottanut painetta pikemminkin eriarvoistumisen suuntaan. Alueiden väliset erot ovat vain kasvaneet. Tilanne voi pahimmillaan synnyttää ns. lukkiutuvaa eriarvoisuutta, harmittelee Bernelius.

Lukkiutuva eriarvoisuus tarkoittaa sitä, että vanhempien taloudellinen tilanne ja koulutustausta määräävät lasten tulevaisuuden.

– Olen tutkinut omassa työssäni alueellisen eriytymisen osalta muun muassa kouluja ja pitkäaikainen tutkimus osoittaa, että sosiaalisen taustan merkitys vaikuttaa yhä enemmän oppimistuloksiin. Aikoinaan peruskoulu vähensi eroja, mutta nyt erot ovat selvästi kasvaneet ja asuminen on osin vaikuttanut tähän asiaan, toteaa Bernelius ja jatkaa:

– Koulu on hyvä esimerkki myös siitä, että kun ostetaan asuntoa, ostetaan enemmän kuin vain seinät eli ostetaan myös ympäristöä. Kun suunnitellaan asuinalueita, pitäisikin tehdä monen toimijan yhteistyötä ja tuottaa houkuttelevia asuinympäristöjä. Etätyön lisääntymisen myötä lähipalveluiden laatu on selvästi alkanut vaikuttamaan ihmisten valintapäätöksissä.

Ratkaisun avain löytyy asumisesta

Bernelius korostaa, että houkutteleviin asuinympäristöihin pitäisi rakentaa monenlaisia asuntoja, ei vain kalliita. Se on yksi toimivimmiksi havaituista tavoista ehkäistä segregaatiota eli alueellista eriarvoistumista.

­– On mielenkiintoista, että viime aikoina erityisesti yhdysvaltalaiset kaupunkitutkijat ovat nostaneet voimakkaasti esiin kuinka suuria kustannuksia segregaatio aiheuttaa yhteiskunnalle. He myös korostavat, että ratkaisun avain löytyy erityisesti asumisesta. Yhdysvalloissa keskustellaan laajasti myös siitä, että markkinat eivät tunnu ratkaisevan ongelmaa.

Monet ison meren takaiset tutkijat ovat innoissaan myös pohjoismaisesta hyvinvointivaltiomallista, joka heidän mukaansa toteuttaa nykyään parhaalla mahdollisella tavalla amerikkalaista unelmaa, koska ihmisillä on mahdollisuus luokkanousuun. Mutta kuinka pitkään Suomessa tilanne pysyy tällaisena?

Huoli keskituloisten asumisesta

– Suomessa on toki ymmärretty paremmin kuin muualla esimerkiksi valtion tukeman asuntotuotannon merkitys, mutta nyt meilläkin keskustellaan yllättävän paljon siitä, rakennetaanko vapaarahoitteista tuotantoa tarpeeksi. Toivoisin monipuolisempaa keskustelua ja uusia asumisen ratkaisuja, toteaa Bernelius, joka on huolissaan erityisesti keskituloisten asumisesta kaupungeissa.

– Miten käy keskituloisten asumisen isoissa kaupungeissa, joissa asuminen kallistuu koko ajan? Minkälaisia järjestelmiä luodaan erityisesti lapsiperheille riittävän asuintilan saamiseksi? Myös yksinasuvien tilanne on usein kirjaimellisesti sanottuna ahdas. Yhä useammin käy niin, että pienituloisten perheiden ohella myös keskituloiset ovat nyt ihmeissään, kun he eivät pääse etenemään asumisen urallaan korkeiden kustannusten vuoksi, huokaa Bernelius.

Ei onneksi vielä aavikoitumisilmiötä

– Asumisen tutkimuksen kentällä puhutaan yhä enemmän myös siitä, mitä asuntojen korostuminen turvallisena finanssimarkkinoiden sijoituskohteena tarkoittaa kaupungeille. Ilmiö nostaa osaltaan asuntojen hintoja ja synnyttää pahimmillaan vuokralaisten sukupolven, joilla ei ole mahdollisuuttakaan ostaa omaa asuntoa, tähdentää Bernelius.

Onneksi meillä Suomessa ei ole vielä nähtävissä kaupunkien aavikoitumisilmiötä, joka on jo havaittavissa vaikkapa Lontoossa. Kun asuntojen hinnat kasvavat riittävästi, jäljelle jäävät vain tosirikkaan sijoittajat, jotka ostavat asunnot vain arvonnousun takia, ei asumiskäyttöön. Ilmiöön voi tutustua Lontoossa tietyillä alueilla ilta-aikaan, kun vain harvoissa ikkunoissa palaa valot, eikä alueella ole kaupunkiin kuuluvia normaaleja palveluita vähäisen asiakaskunnan vuoksi.

– Asuinalueiden väliset erot ovat Suomessa 90-luvun alusta kasvaneet, mutta toisaalta meillä on pystytty panostamaan siihen, että alueiden erot eivät ole jyrkät, eikä meiltä löydy vaarallisia alueita. Turvallisuuden tunne on esimerkiksi Helsingin turvallisuustutkimuksissa jopa kasvanut, toteaa Bernelius.

Ihanteena vartin kaupunki

Entä millainen olisi ihanteellisesti suunniteltu tulevaisuuden kaupunki asiaan perehtyneen asiantuntijan silmin?

– Pidän 15 minuutin kaupunkikonseptista, joissa palvelut voi saavuttaa vartissa kävelemällä tai pyöräilemällä. Ihannekaupunki on vahvojen naapurustojen kaupunki, jossa on paljon elämää. Korostaisin myös koulujen roolia tällaisen ihanan kaupungin saavuttamisessa. Alueet voisivat olla identiteetiltään erilaisia, mutta niissä mahdollistuisi kaikille hyvä elämä, visioi Bernelius ja jatkaa:

– Ei varmaan pystytä ehkäisemään, että ihmisten tulot vaikuttavat alueiden kehittymiseen, mutta tärkeintä olisi, että erot syntyisivät pikemminkin esimerkiksi elämäntyyleistä kuin hyvinvoinnin eroista.

Hän toivoo myös, että oppisimme arvostamaan kaupunkiluonnon merkitystä entistä enemmän.

– Korona on lisännyt ymmärrystämme kaupunkiluonnon arvosta, mutta olisi hyvä ymmärtää, kuinka suuri etu se on meille suomalaisissa kaupungeissa. Kontrasti on mieletön, jos mietitään monia muita kaupunkeja ympäri maailman.

Berneliuksen mielestä meidän pitäisi siis nähdä valttikorttimme paremmin ja toisaalta olla rohkeita hakemaan uudenlaisia ratkaisuja.

Visiönääriselle suunnittelulle tarvetta

– Haluaisin nähdä visionääristä suunnittelua, joka perustuisi hyvinvointiyhteiskunnan pohjalle. Se kantaisi tulevaisuuteenkin. Positiivista on, että yhä enemmän tehdään uudenlaista yhteistyötä yli hallinnon rajojen. Myös uudenlaisten asumismuotojen malleja on lähdetty kehittämään, kehuu Bernelius.

Ennen kaikkea Bernelius korostaa, että hyvinvointia pitää jakaa kaikille tulotasoista riippumatta.

– Hyvä kaupunki lähtee siitä, että hyvinvointia on riittävästi kaikille. Emme suinkaan elä vielä eriytyneissä todellisuuksissa, mutta meillä on riskejä mennä siihen suuntaan. Toivoisin, että se suunta pystyttäisiin torjumaan, korostaa Bernelius ja nostaa kaksi tekijää erityisen tärkeiksi torjuntakeinoiksi.

– On tärkeää, että ihmisiä ei jää pysyvämmin koulutuspolkujen ja työmarkkinoiden ulkopuolelle, eikä tausta sanele tulevaisuutta. Myös digitaalisuus voi muodostua uhaksi hyvinvoinnille, jos osa väestöstä jää sen hyödyntämisen ulkopuolelle, painottaa Bernelius.





Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu

Lue lisää
Mies seisoo kaiteeseen nojaten ja taustalla näkyy rakenteilla oleva kerrostalo
20.05.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Kaavoitus määrittelee huomaamatta tulevaisuuttamme

TEKSTI: Päivi Karvinen I KUVA: Mikko Käkelä

Maankäytön suunnittelu eli kaavoitus ei ole vain piirustuksia virkakoneiston uumenissa vaan se vaikuttaa käytännön elämäämme todella monella tavalla. Ja koska elämämme muuttuu jatkuvasti, myös kaavoituksen pitäisi pysyä nykyistä paremmin tarpeidemme tahdissa.

Kävelet tutulla asuinalueella ja ihastelet taideteoksia asuintalojen yhteydessä. Todennäköisesti kyse on taidehankinnoista, jotka poliittiset päättäjät ovat määritelleet taloille hankittavaksi jo kaavassa. Tai kun ihmettelet uudella omakotitaloalueella talojen saman linjaista väritystä, kyse on jälleen kaavamääräyksistä.

Kaava määrittelee myös, millä alueella voit asua ja tehdä töitä, missä lapsesi käyvät koulua ja missä teette perheen ostokset. Melkein helpompi olisi luetella asiat, joihin kaava ei vaikuta.

– Maankäytön suunnittelu on yksi tärkeimmistä osista yhteiskunnan tulevaisuuden suunnittelua ja tulevaisuuden mahdollistamista, kiteyttää kaavoituksen merkityksen Tampereen yliopiston Industry professori Ari Ahonen, joka puhuu kaavoituksesta niin innostavasti, että kuulija ei voi olla kiinnostumatta. Tarinaan liittyy selkeästi draamaa ja vastakkainasettelua pölyttyneen menneisyyden ja uusien tuulien välillä.

Internetkin vaikuttaa kaavoitustarpeisiin

– Oma arvioni on, että tällä hetkellä vasta yli puolet voimassa olevista kaavoista on otettu käyttöön internetin keksimisen jälkeen. Maailma on nykyisellään kuitenkin ihan toinen kuin aikana ennen internetiä, korostaa Ahonen.

Internet on mullistanut elämäämme monella tavalla jo pidempään. Korona-aikana tapahtunut digiloikka on kuitenkin vienyt elämäntyyliämme erityisen tehokkaasti uuteen asentoon. Teemme töitä kotona, ostamme tavarat verkkokaupasta ja seurustelemmekin yhä enemmän digitaalisesti.

Sekoitamme toiminnoillamme kaavoittajan pakkaa, sillä perinteisesti nuo toiminnot on tarkoitettu tehtävän pääasiassa eri paikoissa. Voit kysyä, että onko tuo oikea ongelma, mutta kun asiaa miettii suomalaisen mielenlaadun kannalta, niin kyllä siitä ongelma saadaan aikaan.

Suomalaiset ovat sääntöintoilijoita

– Kaavoitus on meillä luotu vahvasti määräysten noudattamisen pohjalle eli halutaan säännellä pikkutarkasti asioita. Ja vaikka kannatan määräysten noudattamista, liian rajaavat määräykset ovat huono asia, sillä ne estävät joustavuutta. Meidän pitäisi ymmärtää ajatella kaavoitusta enemmän mahdollistamisen kuin rajaamisen kautta, pohtii Ahonen ja esittää kärjistetyn esimerkin etätyöstä.

– Tuleeko joku jossain vaiheessa sanomaan, että etätyö pitää kieltää, koska asuinalue on tarkoitettu vain asumiseen.

Tuskin sentään noin pääsee tapahtumaan, mutta jokaisella lienee hyviä esimerkkejä pilkun tarkasta suomalaisten innosta noudattaa sääntöjä. Kun 2000-luvulla yritettiin saada aikaan normitalkoita eli purkaa rakentamiseen kohdistuvia säädöksiä muun muassa kustannusten karsimiseksi, muutosvastarinta osoittautui todella kovaksi. Talkoot kuivuivat vuosien varrella kasaan kaikessa hiljaisuudessa.

Saman tyyppistä muutosvastarintaa on nähtävissä myös maankäytön suunnittelussa. Vanhoista tavoista halutaan pitää kiinni, vaikka kyse on todella suurista asioista.

Muutoskyky tuo kilpailukykyä

– Kyse on Suomen kilpailukyvystä. Muutoskykyisinä saamme aikaan onnistumisia, mutta jos pelätään muutosta, peli on menetetty, painottaa Ahonen.

Ahonen kaipaa kaavoitukseen joustavuutta ja laajaa osaamisen hyödyntämistä sekä korostaa, että suomalainen yhteiskunta on aina perustunut myös luottamukseen. Se pitäisi saada näkymään myös kaavoituksessa.

– Kannatan toki, että päätäntävalta kaavoituksesta on julkisella sektorilla, koska se on meidän demokraattisen järjestelmän malli, mutta kaavan valmistelussa pitäisi hyödyntää monipuolista osaamista myös yksityiseltä puolelta. Meillä on digiloikan ansiosta entistä paremmat työvälineet käyttää laajemmin kumppaneiden ja myös kansalaisten osallistumista kaavan valmisteluun.

Kumppanuuskaavoitus tuo asukkaiden tarpeet esiin

Ahonen puhuu lämpimästi kumppanuuskaavoituksesta, jossa kaupungit tekevät yhteistyötä maankäytön suunnittelussa esimerkiksi Asuntosäätiön kaltaisen rakennuttajan kanssa. Asuntosäätiön onkin tehnyt onnistuneesti kumppanuuskaavoitusta vuosikymmeniä joidenkin kuntien kanssa. Näissä tapauksissa Asuntosäätiö kokee saaneensa tuotua kaavaan mukaan asukkaiden tarpeita kuten hyvin toimivien ja valoisien asuntojen merkitystä.

– Asuntosäätiön toiminta jo pelkästään Tapiolan kehittämisessä on erinomainen esimerkki siitä, kuinka yksityinen taho voi kehittää kaupunkia vastuullisesti. Tapiolan esimerkki on 70 vuoden jälkeenkin ihan tätä päivää, mutta ikävä kyllä poliittinen päätöksenteko on menossa jopa eri suuntaan, harmittelee Ahonen ja viittaa tekeillä olevaan maankäyttö- ja rakennuslain uudistukseen.

Tärkeä lakiuudistus tekeillä

Tällä hetkellä maankäyttö- ja rakennuslaissa on määriteltynä neljä kaavatasoa: valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maakunta-, yleis- ja asemakaava. Siinä on Ahosen mukaan kolme tasoa liikaa, mutta tekeillä olevaan lakimuutokseen ollaan kaavailemassa jopa viidettä tasoa eli lisäämässä sääntelyä entisestään.

– Esimerkiksi Ranskassa on vain yksi kaavataso ja muuten johdetaan strategioiden avulla. Näin meilläkin voisi olla. Valtiotasolla tehtäisiin merkittävää ennakointia, josta muodostettaisiin maankäytön strategia. Talousaluetasolla strategiaa tarkennettaisiin ja vielä kunnat laatisivat näiden strategisten linjausten pohjalta oman strategiansa, esittää Ahonen.

Tällä hetkellä monissa kunnissa kaavoitusta ei ohjata Ahosen mukaan minkään strategian mukaan, vaan se on ikään kuin erillinen blokki kunnan toiminnoissa. Heikentyvän kuntatalouden seurauksena monissa kunnissa maankäytön resursseista on myös säästetty, mikä on johtanut kunnan kaavoittajien ylikuormitukseen ja kaavaprosessien hidastumiseen entisestään.

– Jos kaavan vahvistumiseen menee jopa kolme vuotta, on selvä asia, että se on liian hidas esimerkiksi investointihalukkaiden yritysten kannalta, korostaa Ahonen ja ennustaa, että kumppanuuskaavoitus tulee pakostakin lisääntymään, sillä kuntatalouden näkymät eivät ole ruusuiset.

PlanCity tuo tutkittua tietoa päättäjille

Maankäyttö- ja rakennuslain uudistaminen käynnisti myös yliopistolla massiivisen tarpeen tuottaa tietoa uudistuksen taustalle. Maankäytön suunnittelun tulevaisuudesta ollaan huolissaan ja tiedelaitoksessa uskotaan tiedon kautta vaikuttamiseen.

– Käynnistimme PlanCity-tutkimuksen, jotta maankäytön ja rakentamisen laki voitaisiin uudistaa tuoreen tiedon valossa. Olemme halunneet tarjota yliopiston puolueettoman keskustelun alustaksi, kertoo Ahonen.

Myös Asuntosäätiö mukana PlanCityssä

Kolmivuotisen PlanCity-hankkeen kantavana ideana on luoda kokonaan uusi maankäytön suunnittelujärjestelmä ja tuoda yksityinen sektori tiiviimmin mukaan maankäytön yhteiskehittämiseen. Asuntosäätiön lisäksi hankkeessa ovat mukana Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA, Hartela-Yhtiöt, HOAS, Lujatalo, Senaatti-kiinteistöt, TOAS ja Tampereen vuokratalosäätiö.

– Halusimme pitää tutkimuksellisen tason korkeana. Siksi PlanCity-hankkeessa on tekeillä jopa neljä väitöskirjatutkimusta tekijöiltä, joilla jokaisella on myös laaja käytännön kaavoitustyön kokemus eri puolelta Suomea. Lähtökohtana on siis tehdä tutkimusta käytännön elämän haasteista, joita lähdetään ratkaisemaan tutkimuksen keinoin, kertoo Ahonen.

Hankkeessa on ymmärretty myös viestinnän rooli asioiden eteenpäin viemisessä.

– Meidän täytyy popularisoida tätä asiaa, ettei puhuta vain ammattislangia. Haluamme saada ihmiset ymmärtämään, kuinka tärkeästä ja jokaisen elämään vaikuttavasta asiasta kaavoituksessa on kyse, painottaa Ahonen.

Uhka ja mahdollisuus

Maankäytön suunnittelun tulevaisuuden Ahonen näkee kahtalaisena. Jos sääntelyä entisestään kiristetään, tulevaisuus näyttäytyy uhkana, mutta jos ymmärretään lisätä joustavuutta, lisääntyy myös mahdollisuus ketterän, palvelullistuvan ja monimuotoisen yhteiskunnan kehittämiseen.

– Nykyistä järjestelmää ei tietenkään pidä nopeasti romuttaa, mutta meidän pitäisi ehdottomasti käyttää nyt tilaisuus siihen, että loisimme yksinkertaisemman, avoimuuteen ja luottamukseen perustuvan maankäytön suunnittelun mallin, jossa monenlainen kokeilu ja toimintatapa sallittaisiin.

Ahonen puhuu kaavoituksen yhteydessä myös johtajuudesta. Suomessakin tarvitsee korostaa johtamisessa enemmän ns. leadership-mallia eli kannustamiseen ja luottamiseen perustuvaa johtajuutta.

– Nykyinen kaavoitusmallimme korostaa lähinnä kontrolloivaa johtajuutta (management), joka ei vaan toimi enää nykyajan yhteiskunnassa. Molempia malleja tarvitaan, mutta tulevaisuuden yhteiskunnassa tarvitaan yhä enemmän luovuuteen, avoimuuteen ja luottamukseen perustuvaa järjestelmiä, niin myös kaavoituksessa. Sillä tavalla saadaan parhaat osaajat käyttöön ja luotua yhteiskuntaan ihmisten tarpeet huomioivaa kilpailukykyä. Liialla sääntelyllä ammumme itseämme nilkkaan, lataa Ahonen ja kertoo lopuksi paljon puhuvan esimerkin.

– Nykysäätelyllä Tapiolan kaltaista aluetta ei ehkä olisi saatu aikaan.




Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >

Lue seuraava juttu

Lue lisää
Piirretty kuva, jossa otetaan älypuhelimella kuvaa koirasta. Taustalla näkyy tauluja seinällä sekä viherkasveja.
11.05.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Onnella on osoite ja lemmikillä lempipaikka

Asuntosäätiö täyttää tänä vuonna 70 vuotta ja haluamme viettää juhlavuottamme yhdessä sinun kanssasi. Meille myös lemmikit ovat tervetulleita, joten kutsumme eläinkaveritkin mukaan juhlimaan. Haastamme kaikki eläinrakkaat jakamaan kuvan lemmikistään lempipaikassaan kotona. Missä sinun lemmikkisi viihtyy parhaiten? 

Jaa kuva lemmikistäsi kesäkuun loppuun mennessä Instagramissa tai Facebookissa tunnuksella #asuntosäätiö70. Voit myös lähettää kuvan sähköpostitse osoitteeseen markkinointi@asuntosaatio.fi. Huomioitahan, että saatamme käyttää parhaimpia otoksia Asuntosäätiön viestinnässä ja markkinoinnissa.  

Kaikkien osallistuneiden kesken arvomme lahjakortteja lemmikkieläinkauppa Mustiin ja Mirriin. Julkisilla sometileillä jaetut kuvat osallistuvat automaattisesti mukaan arvontaan. Voit lähettää yhteystietosi myös sähköpostitse kuvan yhteydessä, mikäli haluat osallistua arvontaan. Joten nyt nappaamaan kuva omasta lemmikistä lempipaikassaan – oli kyseessä sitten karvakaveri sohvalla tai kilpikonna suihkussa.  





Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >

 

Lue lisää
miriam_attias
05.05.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Vastakkainasettelut kuuluvat elämään

TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä

”Ihmisten tai yhteisöjen kiistakysymykset ovat harvoin yksinkertaisen mustavalkoisia, mutta ei niistä pidä myöskään tehdä liian monimutkaisia”, toteaa työyhteisösovittelun erityisosaaja Miriam Attias. Vastakkainasettelu on asia, johon meistä jokainen voi vaikuttaa kaikissa yhteisöissään.

Vastakkainasettelu tuntuu lisääntyneen myös Suomessa. Erityisesti sosiaalisessa mediassa on helppo saada aikaan kiihkeä myrsky vesilasissa mistä tahansa asiasta. Someraivoaminen tuntuu kärjistäneen myös kasvokkaista keskustelukulttuuria.

Kun yhtälöön lisätään koronapandemian takia lisääntynyt kotona vietetty aika ja tilanteen epävarmuuden aiheuttamat ahdistukset, myös monissa asuinyhteisöissä eletään nyt kärhämöiden ruuhka-aikaa.

– Vastakkainasettelut kuuluvat elämään yhteisössä ja ryhmässä, kuten myös konfliktit. Kyse on usein kriittisestä ajattelusta ja jonkin asian vastustamisesta. Vastakkainasettelu voimistuu, jos kriittistä keskustelua ei sallita, sillä vaientaminen tuottaa epäluottamusta ja voimistaa vastareaktioita, toteaa sovittelija Miriam Attias.

Vastustus on myös tärkeä ilmiö

Miriam Attias on työyhteisösovittelun erityisosaaja, mutta toiminut taannoin viitisen vuotta myös perustamansa Naapuruussovittelukeskuksen päällikkönä eli myös asuinyhteisöjen ristiriitatilanteet ovat hänelle tuttuja. Esimerkin kriittisestä ajattelusta Attias nostaa uudistustilanteesta.

– Kun viedään läpi uudistuksia, niiden vastustajat leimataan helposti hankaliksi, vaikka usein heillä olisi tarjota joku näkökulma, minkä huomioimalla uudistuksesta tulisi vielä parempi ja laajemmin kannatettu. Vastustus on myös tärkeä ilmiö, sillä jos aina sokeasti luottaisimme ja säntäisimme kritiikittä ensimmäisen idean perään, se voisi olla jopa vaarallista, korostaa Attias.

Konflikteilla on yleensä syynsä

– Vastakkainasettelu on asia, jonka kanssa pitää oppia elämään, kun halutaan toimia yhdessä. Sitä ei kuitenkaan saa päästää etenemään liian pitkälle, vaan luoda keinot sen purkamiseksi, jotta päästään selvittämään kiistan varsinaista syytä. Konfliktitilanteiden taustalla on yleensä jokin syy, joka kaipaa ratkaisemista, toteaa Attias.

Kyse on Attiaksen mukaan aidon osallisuuden kokemuksesta eli tulevatko ihmiset kuulluksi, kun heillä on asiaa vai kokevatko he tulevansa tyrmätyksi ja ottaa esimerkin asumisoikeuslain uudistamisesta. Attias on itsekin asoasukas ja asunut Asuntosäätiön asoasunnossa sekä Oulussa että Helsingissä.

Asolakiuudistus herätti kysymyksiä

– Lain uudistaminen herätti minussa paljon kysymyksiä. Miksi tietyt asukastahot olivat niin vastakkain lakiuudistukseen nähden? Miksi he kokivat, että lakiuudistus ei turvaa kohtuuhintaista asumista, vaikka asiasta puhutaan periaatetasolla? Ja miksi näiden toimijoiden ja yhtiöiden sekä lainsäätäjän väliltä puuttui selkeästi kommunikointikanava, kysyy Attias ja lisää, että asukastoimijoilla on pitkä perspektiivi lakiuudistusten vaikutuksista asumisen hintaan.

– Heillä on myös pitkä kokemus siitä, etteivät tule kuulluiksi, mikä on selkeä haaste tulevaisuutta ajatellen. Luottamus täytyy saada rakennettua ja se tapahtuu läpinäkyvyydellä sekä toimivalla vuoropuhelulla. Hyvä viestintä ja keskusteluyhteyden ylläpitäminen ovat ehdottoman tärkeitä toimia vastakkainasettelun ennalta ehkäisemisessä.

Viestinnän ja kommunikaation merkitys onkin jo tunnustettu. Uuden asumisoikeuslain myötä on tulossa kommunikaatiokanava, yhteistyöelin, johon ympäristöministeriö kutsuu edustajia niin yhtiöistä kuin myös asukkaista.

– Kuulostaa hyvältä, että on tulossa foorumi, joka tunnustaa asukkaiden äänen ja tarpeet. Asukkaat ovat oman tilanteensa parhaita asiantuntijoita, toteaa Attias ja lisää, että on selvää, että joskus yhtiöiden ja asukkaiden näkemykset ja edut ovat ristiriidassa.

– Yhtiöiden puolelta määrätietoinen, selkeä ja tasavertainen toiminta on vastakkainasettelun ehkäisemistä. Asukkaiden osallistumisella täytyy olla aidosti merkitystä, korostaa Attias. 

Entä jos kiukun näkisi lahjana?

Vastakkainasettelu näyttäytyy tänä päivänä erilaisten ryhmittymien vastakkaisuutena, mutta lähtökohta on aina yksittäisten ihmisten omissa asenteissa ja toimintatavoissa.

– Itse voi vaikuttaa todella paljon hyvän hengen syntymiseen kaikissa yhteisöissä muun muassa keskustelemalla avoimesti asioista eikä takanapäin toimien, toteaa Attias.

Elävä elämä on kuitenkin joskus kaikkea muuta kuin mutkatonta ja vaivatonta, jolloin on helppo olla yhteistyökykyinen. Sen sijaan väsyneenä ja voimattomana nousee helposti kiukku, jolloin kontrolli omiin toimintatapoihin lipsuu.

– Ikävä kyllä Suomessa suuttumuksen näyttäminen luetaan asiattomaksi käytökseksi ja se vähentää ihmisen vakavasti otettavuutta, mikä puolestaan lisää turhautumista ja katkeruutta sekä vaikuttaa alkuperäisen asian eteenpäin viemiseen. Ihmisten kiukuttelu pitäisikin osata ottaa lahjana, koska yleensä se kertoo vain siitä, että asia on henkilölle tärkeä.

Tunteet vaikuttavat toimintaamme

Attias tunnustaa inhoavansa sanaa asiallisuus ja siihen pyrkimisen vaatimusta, sillä asiallisuus tappaa helposti lähestyttävyyden. Ehkä asiallisuuden tavoittelu onkin syy siihen, että koemme riitatilanteet epäonnistumisina. Ne aiheuttavat meissä tunteita, joita ei kuitenkaan saisi päästää esiin. Pattitilanne.

– Me katsomme Suomessa asioita usein sääntöjen noudattamisen kautta, mikä tekee asioiden käsittelystä kliinistä. Meille tekisi hyvää käyttää enemmän maalaisjärkeä ja tunnustaa, että tunteet vaikuttavat toimintaamme. Siitä sovittelukin lähtee eli se perustuu kaikkien osapuolten näkemysten kuulemiseen ja tunnustaa myös tunteiden olemassaolon, kertoo Attias.

Erilaisuus voi jopa vähentää vastakkainasettelua

Mutta kun vastakkainasettelu on niin helppoa. Teemme yleistyksiä ja vertailua muihin koko ajan huomaamattamme ja luokittelemme ihmiset omaan tai toiseen kuplaan kuuluviksi. Ennen taisi olla helpompaa, kun elimme yhtenäiskulttuurin Suomessa, eikä meillä ollut esimerkiksi muualta tulleita ihmisiä sekoittamassa auvoista eloamme.

– Yhtenäiskulttuurin Suomi on vain luotu tarina, jota olemme rakentaneet mielissämme. Erilaisia ryhmittymiä, poliittisia näkökulmia, intohimoja ja vähemmistöjä on aina ollut. Usein ajatellaan, että erilaisuus aiheuttaa konflikteja, muttei sekään pidä paikkaansa. Naapuruussovittelijana totesin, että esimerkiksi senioritaloissa on melko paljon konflikteja, vaikka luulisi, että niissä asuvilla ihmisillä olisi paljon yhteisiä nimittäjiä.

Erilaisuus voi Attiaksen mielestä olla päinvastoin vastakkainasettelua helpottava tekijä.

– Kun on itsestään selvää, ettei ajatella samalla tavalla, tulee kommunikoitua enemmän ja myös kysyttyä enemmän sen sijaan, että olettaa asioita.

Liika monimutkaistaminen voi viedä allikkoon

Attias suositteleekin kysymään suoraan asioista sen sijaan, että tulkitsisi kanssakulkijan ajatuksia tai toimintatapoja ja antaa esimerkin:

– Kerran minulta pyydettiin kulttuurikoulutusta. Kun kysyin, mihin tarpeeseen se tulee, minulle kerrottiin, että se liittyy hankalaan tilanteeseen, jossa ulkomaalaistaustainen ryhmä jätti aina kokoontumistilan pulpetit sikin sokin ja työntekijät kokivat asiasta kuormitusta. Kysymys oli aidosti hyväntahtoinen ja tarkoitus selvittää, miten asiaa pitäisi lähestyä tämän ryhmän kulttuuritaustaa kunnioittaen. Kävi ilmi, ettei ryhmälle oltu koskaan sanottu asiasta eikä pyydetty laittamaan pöytiä järjestykseen. Vastasin heille, että kysykää ja sanokaa asiasta. Niin myös tehtiin ja asia selvisi saman tien.

Attias korostaa, että asioille tehdään usein hallaa, jos niitä lähdetään monimutkaistamaan.

– Ihmisten välisissä ongelmissa lisätiedon hankkimista tärkeämpää on se, miten asiat käsitellään. Olen aina korostanut empatian merkitystä näissä asioissa. Ehkä ihmiset jännittävät hieman liikaa sitä, osaavatko toimia oikein ja ajattelevat, että asioiden pitäisi mennä sujuvasti. Olisi hyvä ymmärtää, ettei pieni hämmennys tai edes vastakkainasettelu ole sujumattomuutta vaan voi tosiaan olla tärkeä vaihe asioiden eteenpäin menolle, korostaa Attias.

Rauha syntyy kyvystä keskustella rakentavasti

Attias itse on saanut näkökulmaa erilaisuuteen jo lapsena. Kaksikielisen perheen lapseksi syntynyt tyttö erottui joukosta niin ulkonäön kuin myös nimensä vuoksi. Oma elämä on antanut jo varhain eväät työuralle sovittelijana. Millaisen Suomen hän haluaisi nähdä tulevaisuudessa?

– Haluaisin rakentaa meille Suomea, jossa ihmiset kokevat saavansa olla rauhassa, olipa kyse sitten asumisrauhasta, koulurauhasta, työrauhasta, yhteiskuntarauhasta tai omasta mielenrauhasta. Rauhasta tulee usein mieleen hiljaisuus, mutta se on kaikkea muuta: rauha syntyy kyvystä käydä hankalat keskustelut rakentavasti. Me olemme samassa veneessä huolimatta siitä, että olemme erilaisia. Ja se rakennustyö lähtee meistä jokaisesta, toteaa Attias ja vinkkaa vielä loppuun:

– Jos emme ihan niin tiiviisti purisi hampaitamme yhteen ollaksemme asiallisia, ehkä välttyisimme myös joltain turhilta vastakkainasetteluilta, naurahtaa Attias.

 




Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu

Lue lisää
kurenlahti
20.04.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Mitä haluamme elämältä?

TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä

Yhteiskuntajärjestyksemme perustuu jatkuvaan taloudelliseen kasvuun. Meillä on sitä tavoitellessamme niin kiire, että emme ehdi kysyä, mihin sillä kasvulla pyrimme ja mitä haluamme elämältämme. Uskontotieteilijä Mikko Kurenlahti kannustaa kaikkia pohtimaan asiaa erityisesti kuluttamisen näkökulmasta uuden suunnan löytämiseksi.

Pääset paremmin palkattuun työhön, jota varten koet, että sinun täytyy hankkia uusia vaatteita, ostaa parempi auto ja muuttaa suositulle alueelle asumaan. Kulutuksen laadun muutoksella viestit toisille, että elämässäsi on tapahtunut kehitystä ja uskot, että toiset myös osaavat tulkita viestisi, koska olemme luoneet sellaisen kulttuurin.

– Me ihmiset olemme sosiaalisia eläimiä, joilla on halu elää merkityksellistä elämää. Haluamme myös kuulua johonkin sekä tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Siksi haemme hyvän elämän mallia ottamalla oppia muista ihmisistä ja etsimällä toisten arvostavia katseita, toteaa Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Mikko Kurenlahti.

Opittu malli pitää sisällään erittäin vahvan kuluttamisen normin. Sen avulla luomme identiteettiämme ja se näkyy selkästi myös asumisessa. Koti on yksi keskeisimmistä paikoista, jossa kulttuurin sisäiset ja ulkoiset normit opitaan ja ne vaikuttavat läpi elämän.

Keinosta on tullut tavoite

Eteenpäin menemisen ja suorittamisen idea on iskostettu meihin syvälle. Länsimaisen ihmisen elämä on niin täynnä talouslogiikan lävistämiä asioita, ettei huomata kuinka keinosta on tullut tavoite, joka ajaa meitä noidankehään. Jahtaamme kiire kantapäillämme jatkuvaa kasvua niin raivoisasti, että olemme unohtaneet miettiä, mitä sillä kasvulla oikeasti tavoittelemme.

– Olemme aina luoneet uskomus- ja merkitysjärjestelmiä, jotka pystyvät tuomaan meidät yhteen ja antamaan selityksiä hyvälle elämälle. Luomme kysymyksillemme yhdessä vastauksia riippumatta siitä, missä ajassa eletään. Nyt elämme markkinavaltojen maailmassa, jossa ihmisen identiteetti ja heimoutuminen syntyy kuluttamisen kautta, selittää Kurenlahti.

Mistä tiedämme, olemmeko jo perillä?

Kuluttamisesta on siis tullut yhteinen kieli, jolla osoitetaan oma paikka yhteiskunnassa. Asiassa ei välttämättä olisi mitään pahaa, ellei tavaksemme olisi tullut ylikuluttaminen.

– Nykyinen tapamme toimia törmää planeetan kestävyyteen ja siksi meidän on uskallettava kysyä, mitä kohti olemme kasvamassa tai mihin meillä on niin kiire? Ja mistä tiedämme, että olemmeko jo perillä, kysyy Kurenlahti.

Nykyinen toimintatapamme on Kurenlahden mukaan tehnyt meistä mielikuvituksettomia. Yhdessä kehittelemämme tarina ”hyvästä elämästä” on niin vahva, että kuvittelemme toisenlaisen vaihtoehdon mahdottomaksi. Sitä ajatusta vahvistaa myös sosiaalinen paine.

Kukapa ei olisi törmännyt vähättelevään kommenttiin, jos on uskaltanut kyseenalaistaa jatkuvan kasvun ideologian ja koska emme halua olla kuulumatta joukkoon, mielummin vaikenemme, ettei meitä pidetä naiveina tai – mikä kauheinta asialinjaiselle ihmiselle – jopa idealisteina.

– Olemme sisäistäneet, että kunhan vaan nostetaan nopeutta ja tehoja, saavutamme edistyksen ja hyvinvoinnin. Mittaamme siten menestystä, vaikka kyse on kulissien parantamisesta. Sen sijaan, että nostamme vauhtia, pitäisi miettiä suuntaa. Kestävästä tulevaisuudesta kyllä puhutaan paljon, mutta vähän on keskustelua siitä, mitä on elämisen arvoinen elämä, pohtii Kurenlahti.

Haussa sosiaalisesti arvokas elämä

Harva lienee elämänsä ehtoopuolella katunut sitä, että on osannut elää elämänsä säilyttäen ympärillään ihmisiä, jotka aidosti välittävät. Sosiaalisesti arvokas elämä, jossa ihminen tulee kuulluksi, rakastetuksi ja jossa voi kokea iloa pitäisi nyt brändätä uudella tavalla. Voisimme ottaa oppia afrikkalaisesta ajatusmallista. Esimerkiksi Tansaniassa köyhyyden mittari ei ole niinkään rahan, vaan ihmissuhteiden niukkuus.

– Meidän pitäisi saada kiinni aineettomasta kasvusta. Ongelmana on, että hyvätkin asiat kuten välittäminen tehdään nyt kuluttamisen kautta esimerkiksi lahjojen ostamisen muodossa. Myös ihmisten yhdessä oleminen vaatii nykyään usein kuluttamista tavalla tai toisella.

– Tähän tarvittaisiin systeemitason muutos, joka lähtee isojen kysymysten esittämisestä eli sen pohdinnasta, miten voisimme saavuttaa hyvän elämän kaikille kestävällä pohjalla. Kenelläkään ei ole vastauksia, miten järjestelmä muutetaan, mutta vastauksia pitäisi etsiä yhdessä, ehdottaa Kurenlahti.

Voittajistakin tulee häviäjiä

Korona nosti esiin muutoksen tekemisen vaikeusasteen. Kaikki valistuneet tahot tietävät jo, että kuluttamisen pitää laskea, mutta kun se koronan takia laski pakosta, varoiteltiin isosti siitä, ettei näin voi jatkua, vaan kuluttamisen täytyy kasvaa, että vältymme suurelta ahdingolta eli lamalta.

– Me olemme luoneet järjestelmän, jota on pakko ylläpitää, jotta se ylläpitää meitä, harmittelee Kurenlahti ja korostaa, että pelkästään yksilön harteille muutosta ei pidä jättää.

– Tarvitaan laajempaa keskustelua ja ymmärrystä siitä, että lopulta myös nykyiset voittajat häviävät, jos tuhoamme planeettamme. Ilman sitä ei kenelläkään ole elämää.

Oma ajattelu kannattaa haastaa

Rakenteellista muutosta tarvitaan, mutta yksittäinenkin ihminen voi tehdä omilla valinnoillaan paljon ainakin oman elämänsä muuttamiseksi. Samalla voi toimia esimerkkinä muille poikkeavasta toimintamallista. Sillä tavalla esimerkiksi vegaaniudesta on tullut yhä yleisempää ja hyväksytympää.

– Itseltään kannattaa kysyä, mitä minä elämältäni oikeasti haluan ja mikä tarjoaa kokemuksia elämän merkityksellisyydestä. Itse koetan kiinnittää huomiota siihen, kuinka valintani kytkevät minut moniin ympäristöihin eli kun käyn kaupassa, maailma värähtaa tavalla tai toisella. Koetan myös katsoa kuluttamisen yli ja miettiä tarvitsenko oikeasti jotain tavaraa vai haenko jotain muuta kuten toisten hyväksyntää, pohtii Kurenlahti ja kertoo esimerkin.

– Eräs mies hankki itselleen urheilukellon, koska koki sen avulla saavansa hyväksyntää liikuntaa harrastavassa tuttavapiirissä sen lisäksi että kellon ostamisen taustalla oli unelma kellon lupaamasta paremmasta kunnosta. Hetkellisesti mies saavuttikin sosiaalisen tavoitteensa, kunnes kello vanheni ja olisi pitänyt ostaa uusi, jotta sosiaalinen asema olisi säilynyt. Kuluttamisemme taustalta löytyy usein tällaisia taustavaikutteita, jotka on hyvä huomioida, jotta niistä voi päästää irti.

Kolmen lapsen isä käy vastuullisen kuluttamisen keskusteluja myös lasten kanssa.

– Aina se ei ole niin helppoa, kun joka puolelta tulee vaikutteita, mutta minusta tuntuu, että tämän päivän lapset ovat huomattavasti valveutuneempia ja fiksumpia näissä asioissa, kuin me olimme aikoinaan, naurahtaa Kurenlahti.

Elämästä on lupa nauttia

Perillä olemisen mahdollisuuttakin kannattaa pohdiskella. On täysin sallittua nauttia elämästään juuri sellaisena kuin se on ilman jatkuvaa pyrkimistä johonkin. Parhaimmillaan voi välttyä esimerkiksi liialta työn tekemiseltä, kun rahaa ei tarvitakaan välttämättömiksi kuvittelemiinsa hyödykkeisiin. Luopumalla ylikuluttajuudesta voi saada sen mitä kaipaa, jos elämä tuntuu ihan joltain muulta kuin mitä oma toive olisi.

– Ei ole helppoa saada aikaan muutosta, mutta se on mahdollista, jos vain yhteistä tahtoa löytyy. Kestävien valintojen tekemistä voitaisiin yhteiskunnassa helpottaa esimerkiksi niin, että ympäristön ja ihmisen hyvinvointia edistävät tuotteet ja elintarvikkeet olisivat edullisempia ja niiden hankkiminen helppoa. Silloin ratkaisuksi asettuminen voisi olla valintana ensisijainen eikä se marginaalisempi vaihtoehto, korostaa Kurenlahti.

Ihmiset pystyvät toimimaan niin halutessaan

Kurenlahti on vastikään kirjoittanut professori Arto O. Salosen ja valokuvataiteilija Ari Jaaksin kanssa kirjan Rakkautta ja valoa – Tie hyvään tulevaisuuteen. Kirja käsittelee sitä, mihin tilanteeseen ihmiskunta on tullut, miten suorituskeskeisyydestä päästäisiin merkityskeskeisyyteen ja määrällisten mittareiden käyttämisestä laadullisten tekijöiden etsimiseen.

– Kun elämän päämääräänä on jatkuvan elintason nousu, siitä tulee suoritus, jonka onnistumista mitataan numeroilla. Siitä seuraa helposti riittämättömyys, merkityksettömyys ja tarkoituksettomuus ja ilmiset kokevat tuollaiset tunteet yleensä hirveän uhkaaviksi tekijöiksi, toteaa Kurenlahti, joka on kuitenkin toiveikas tulevaisuuden suhteen.

– Toivo on siinä, että nykyinenkin elämänmeno on ihmisten sopimia asioita ja korona-aika on opettanut, että ihmiset pystyvät toimimaan nopeastikin, jos niin haluavat. Toivon myös, että korona-ajan pysähdys ja opetukset eivät unohtuisi vaan voisimme jatkaa tavalla tai toisella elämäntyyliä, joka ei perustu jatkuvaan kiireeseen ja ylikuluttamiseen, toteaa Kurenlahti.

 

 




Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu

Lue lisää
Mustavalkoinen kuva, jossa useampi mies rakennustyömaalla töissä.
20.04.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Mullistavia asumisaatteita

TEKSTITomi Ertovaara |  KUVAT: Espoon kaupunginmuseo ja Asuntosäätiö

Millaisissa kodeissa ensimmäiset Asuntosäätiön asukkaat asuivat? Mikä 1950-luvulla oli asumisessa uutta ja edistyksellistä? Asuntosäätiön 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Kotimaisema kurkistaa tämän vuoden numeroissa aiempien vuosikymmenten koteihin.

Sotien jälkeen uusien asuntojen tuotanto oli Suomessa lähes täysin tyrehtynyt ja maassa vallitsi huutava asuntopula. Erityisen ahtaalla olivat lapsiperheet, joiden oli vaikea saada itselleen ylipäätään asuntoa – puhumattakaan kodista, joka olisi lasten kehitykselle sopivassa ympäristössä.

Vuonna 1951 kuusi kansalaisjärjestöä; Väestöliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Invalidiliitto, Vuokralaiset Ry, SAK ja Virkamiesliitto (lakkautettu) perustivat Asuntosäätiön ratkaisemaan näitä haasteita.

Tapiolan ensimmäiset alueet olivat poikkeuksellinen yhteiskunnallinen ja kaupunkikuvallinen kokeilu, joka herätti runsaasti huomiota Suomen ulkopuolellakin. Myös rakentamisessa kokeiltiin uudenlaisia elementtejä ja materiaaleja. Yllä näkyvässä kuvassa nousee Toukola-talo Hagalundintien varrella 1960-luvun alkupuolella. (KUVA: Matti Alhopuro)

Säätiön aate oli aikaansa nähden radikaali. ”Me emme halua rakentaa asuntoja ja taloja, vaan nykyaikaista yhdyskuntaa nykyajan ihmiselle ja hänen perheelleen”, oli yksi julistuksista. Siihen asti oli puhuttu vain asuntomäärän lisäämisestä ja tuotannon tehostamisesta.

Suomen oloihin sovelletun, uudenlaisen kaupunkirakentamisen mallin tuloksena alkoi Espoon maalaispitäjään nousta uuden aikakauden asuinympäristö, puutarhakaupunki Tapiola. Monien muiden alueiden tavoin Espoo paini tuhansien sotaa paenneiden siirtolaisten ja rintamamiesten asuttamishaasteen parissa. Tapiolasta haluttiin rakentaa ihanneyhdyskunta, jossa yhdistyisivät kaupungissa ja maalla asumisen hyvät puolet.

Asuntojen suunnitteluun otettiin mukaan ”kotitalousasiantuntijoita ja perheenemäntiä”. Asuminen kodeissa oli edistyksellistä. Huoneissa oli suuret ikkunat, ja asunnot suuntautuivat sisältä katsoen ulos luontoon. Huoneiden muodoissa tavoiteltiin neliömäisyyttä. Tämä kaikki oli uutta verrattuna vanhoihin kaupunkiasuntoihin, joissa yksityisyyttä suojattiin ympäristöltä ja katseilta.


Vuotuisissa asunto- ja sisustusnäyttelyissä (1954–1956) esiteltiin Tapiolan vastavalmistuneita asuntoja. Sisustajina oli useita suuria huonekaluliikkeitä ja yleisö sai käsityksen paitsi uusista asunnoista, myös ideoita kodin sisustukseen. KUVA: Valokuvaamo Pietinen



Tapiolaan nousi myös erityisiä koteja. Suomen taiteilijaseuran rivitalon huoneistokohtaiset ateljeet tarjosivat mahdollisuuden yhdistää työ- ja perhe-elämä – modernia asumista tänäkin päivänä. Perheen olohuoneen sisustus henkii 1950-luvun tunnelmaa. KUVA: Valokuvaamo Pietinen

Vuonna 1961 toiminta laajeni, kun Asuntosäätiö hankki omistukseensa Stensvikin kartanon maat Espoonlahden rannalla. Alueen yleiskaava annettiin Alvar Aallolle tehtäväksi ja rakentaminen Soukassa alkoi 1967. Samalla vuosikymmenellä säätiön rakentaminen laajentui myös muualle Suomeen, Rovaniemelle ja Jyväskylään.

Soukan ja Kivenlahden lähiökeskuksiin rakennettiin jo varhain alueellisia palveluja asukkaille. Kuvassa vietetään Soukan aluepesulan avajaisia vuonna 1969. KUVA: Atte Matilainen


Lähteet:
Heikki von Hertzen: Raportti kaupungin rakentamisesta, Asuntosäätiö, 1985.
Tapiolan puutarhakaupunki, Asuntosäätiö, 1966.
Timo Tuomi (toim.): Tapiola: elämää ja arkkitehtuuria, Rakennustieto Oy, 2003.
asuntosaatio.fi.

 



Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu

Lue lisää
asuntosuunnittelu_arkkitehti_helander
08.04.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Asuntosuunnittelun tulee lähteä ihmisten tarpeista

TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä

 

Historia on osoittanut, että asuntosuunnittelu menee sykleissä. Arkkitehti Henna Helander uskoo, että nyt käynnissä oleva prosessiajattelu on kääntymässä suuntaan, jossa ihmisten todelliset tarpeet huomioidaan taas paremmin.

Olet varmaan kuullut puhuttavan, kuinka jossain asunnossa on hyvä pohja, mutta oletko miettinyt mitä kaikkea se pitää sisällään?

– Asunnon pitäisi olla valoisa. Hyvässä pohjassa asuntoon tulee valoa kahdesta suunnasta. Usein hyvä pohja on myös neliönmallinen, mikä helpottaa huoneiden kalustamista ja antaa vaihtoehtoja sisällä liikkumiseen, listaa hyvän pohjan perusasioita Arkkitehtiliitto SAFAn puheenjohtaja Henna Helander.

Perustasoa kehittyneempään pohjaan Helanderin mielestä kuuluu myös se, että asunnossa pystyy kulkemaan ympäri. Se tuo samanlaista vaihtelun tunnetta kuin kaupunki, jossa voi kuljeskella eri reittejä. Myös ovia voisi olla huoneissa kaksi, jolloin tila muuttuisi monikäyttöisemmäksi.

– Kaikkien ovien ei tarvitse olla käytössä, mutta ne luovat mahdollisuuksia, selventää Helander.

Korona korostanut monikäyttöisyyttä

Koronapandemia on korostanut tilojen monikäyttöisyyttä, kun ihmiset ovat joutuneet viettämään enemmän aikaa asunnoissa ja usein tekemään myös töitä samassa tilassa.

– Itsekin teen etätöitä ja olen joutunut rajaamaan kotona tietyn tilan, mihin lapset eivät saa tuoda leluja. Minulla on siihen mahdollisuus, mutta ne, jotka joutuvat elämään ahtaissa tiloissa, ovat henkisesti kovilla. Asunnossa pitäisi olla tilaa työhuoneelle, jotta työt eivät olisi jatkuvasti silmissä, korostaa Helander.

Jatkuvasti pienenevä huoneistokoko onkin yksi tämän päivän haasteista. Suomessa on aina asuttu pienemmissä asunnoissa kuin monissa muissa Euroopan maissa ja asuntojen keskipinta-ala on vain pienentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kaikkein ahtaimmin asuvat tilastojen mukaan lapsiperheet.

Raha vienyt suunnittelulta työkaluja

Helanderin mukaan arkkitehdit mielellään suunnittelisivat kaikille mielekkäitä koteja, mutta usein vastaan tulee raha. On kustannustehokkaampaa rakentaa varsinkin kaupunkikeskustoissa taloja, joiden runkosyvyys on niin suuri, että porrashuone toteutetaan talon sisälle.

Tuollaisissa taloissa asunnoista tulee pitkulaisia ja ikkunoita saadaan vain yhdellä seinällä. Ratkaisu tuottaa pimeämpiä tiloja asunnon perälle ja myös pitkiä ikkunattomia käytäviä. Vertailun voi tehdä vaikkapa 70-luvulla rakennettuihin kerrostaloihin, joissa runkosyvyys mahdollistaa valon pääsyn asuntoon vähintään kahdesta suunnasta.

Avokeittiö vallannut alaa

Raha on syynä myös siihen, että keittiö sijoitetaan yhä useammin olohuoneen perälle, mikä vähentää yleensä keittiön valoisuutta. Toisille avokeittiö käy, mutta korona-ajan myötä yhä useampi on toivonut, että keittiön oven sulkemalla saisi jaettua rauhallista tilaa perheenjäsenten kesken.

– Suljettavat, ikkunalliset keittiöt ovat hävinneet suunnittelusta ja keittiökalusto laitetaan lähtemään joskus jopa eteisestä olohuoneeseen, huokaisee Helander.

Kun keittiö on jatkuvasti esillä asuintilassa, se hankaloittaa myös esimerkiksi jätehuollon ja kierrättämisen järjestämistä esteettisesti. Asukkailta vaaditaan ilmastosyistä lajittelutoimia, mutta asunnoissa ei ole aina tilaa järjestää sitä.

– Kun tuollaisia velvoitteita ei pysty hoitamaan hyvin, se vie ihmisen oman hallinnan tunteen pois ja luo stressiä, pohtii Helander.

Jokainen ansaitsee kaksi huonetta

Pienen asunnon ongelmat kiteytyvät usein yksiöihin, kun asukas joutuu katselemaan koko ajan samaa tilaa.

– Jokainen ihminen ansaitsisi kaksi huonetta, sillä ihannetilanne olisi, että asunnossa pääsisi siirtymään tilasta toiseen fiiliksen mukaan. Pienemmissä asunnoissa voisi olla kaksi isompaa tilaa ja lisäksi vaikka alkovi tai ikkunallinen keittokomero, hahmottelee Helander ja muistuttaa, että pienissäkin asunnoissa pitäisi pystyä kaiken muun lisäksi myös hyötyliikkumaan.

Yksinasuvien asumistoiveita kartoittaneessa, vastikään julkaistussa Anne Tervon väitöskirjatutkimuksessa vahvistetaan Helanderin ajatus. Yksinasuvat kaipaavat yksiötä enemmän tilaa ja he kokevat olevansa väliinputoajia, koska ahtaasti asuminen määritellään yleensä niin, että yksi ihminen asuessaan yksiössä ei asu ahtaasti.

– Mitä vanhemmaksi tullaan, sitä enemmän ollaan kodeissa ja sitä merkityksellisemmäksi nuo mainitut asiat tulevat. Suurin ikäryhmä yksinasuvissa ovat yli 70-vuotiaat, ja tämä ryhmä on valtavassa kasvussa. Yhä useamman ikäihmisen oletetaan myös selviävän yksin kotona yhä pidempään. Riittävän tilan lisäksi mielenterveyden kannalta on tärkeää, mitä ikkunasta on nähtävissä. Myös parveke tuo iloa ja voi olla todella iso henkinen helpotus asuntoon sidotulle asukkaalle, muistuttaa Helander.

Kaikki eivät halua konmarittaa

Hyvässä asunnossa on myös riittävästi säilytystilaa. Ihmisellä on keskimäärin noin 10 000 tavaraa, eikä minimalismi ja konmarittaminen puhuttele kaikkia. Suomessa oman lisänsä tuovat vielä neljä vuodenaikaa, jolloin vaatteita tarvitaan enemmän kuin lämpimissä maissa.

– Ihmisillä on selkeää tarve asuntokohtaisiin varastoihin, jotta vaikka varapatjan saa kätevästi sisätiloihin. Myös pyykinkuivatukselle pitäisi varata tilaa. Taloihin pitäisikin saada enemmän turvallisia pyykinkuivaustiloja, toteaa Helander, joka mielellään näkisi asunnoissa yhä useammin myös erillisiä wc- ja kylpytiloja, jotta ihmiselämän puhtaimmat ja likaisimmat asiat voisi tehdä eri tiloissa.

Asuntosuunnittelun lyhyt historia

Mutta miten on päädytty tilanteeseen, jossa asunnot pienenevät ja valon merkityksestä pitää muistutella, kun markkinoille on tullut jopa ikkunattomia makuuhuoneita.

Asuntosuunnittelu menee Helanderin mukaan sykleissä. 50-luvulla haluttiin suunnitella ihmisille. Esimerkiksi Asuntosäätiö otti Tapiolassa kotirouvat mukaan suunnitteluun juuri siksi, että pystyttäisiin tekemään asukkaiden tarpeiden mukaisia asuntoja.

– Silloin mietittiin, mitä niukoista materiaaleista saadaan parhaiten aikaan. 50-luvun tilat olivat pieniä, mutta valoisia, koska runkosyvyydet olivat pieniä. Siten pieniinkin asuntoihin saatiin toteutettua oma ikkuna jopa kylpyhuoneisiin, kertoo Helander ja jatkaa 60-luvulle.

– 60-luvulla asuntoihin tuli isommat ikkunat ja enemmän tilaa. 70-luvulla pohjat pysyivät aika hyvinä, mutta asuntojen ulkokuori meni tekniikan ja talouden ehdoilla ja asuinympäristö köyhtyi. Tuolloin pyrittiin kehittämään taloutta ja tekniikkaa.

80-luku toi monimuotoisuuden ja asuntosuunnittelun lähtökohta oli tavallaan vastaliike 70-luvun tylyydelle. Haluttiin pienimittakaavaisuutta ja inhimillisyyttä.

– Silloin keksittiin kuitenkin koneellinen poistoilma, minkä johdosta kylpyhuoneet siirrettiin pois seinien luota, eikä niihin enää saatu ikkunoita, harmittelee Helander.

1990- ja 2000-luvuilla ihmisen tarpeet osattiin yhä ottaa huomioon, mutta viimeiset kymmenen vuotta on jälleen menty yhä enemmän prosessin ehdoilla. Tekniikka ja talous ovat olleet korostuneesti etusijalla.

Ilmassa on ravistelevia tekijöitä

– Luulen ja toivon, että kohta tulee taas käännepiste ja aletaan miettiä asioita enemmän asumisen ja ihmisen kautta. Ilmassa on selkeästi ravistelevia tekijöitä, kuten etätyön mukana tulleet uudet vaateet asumiselle. Tämä aika on myös hyvä muistutus meille kaikille, että osa väestöstä, kuten vammaiset ja vanhukset viettävät asuntoon sidottua elämää jatkuvasti, toteaa Helander.

Myös ilmastonmuutos tulee muuttamaan ajattelua ja on jo tehnyt sen. Moni perustelee pienempiä asuntoja ekologisuudella, samoin halukkuutta asua kaupunkikeskustoissa hyvän julkisen liikenteen äärellä. Puurakentaminenkin on jo haastanut betonirakentamisen.

– Betonirakentamistakin voisi kehittää. Esimerkiksi pilarilaatalle tehdyt asunnot toisivat muunneltavuutta, kun kantavia seiniä ei tarvittaisi. Ratkaisu veisi myös vähemmän betonia ja jos asunto avautuisi kahteen suuntaan mahdollistaen kunnon tuuletuksen, ilmanvaihto voisi olla painovoimainen, visioi Helander.

Kaunis tila löytää käyttäjänsä

Asuntosuunnittelun tulevaisuutta pohtiessaan Helander toivoo, että ihmisten ikuiset tarpeet kodin hyvästä tunnelmasta, miellyttävistä näkymistä ja valosta saisivat vahvemmin jalansijaa.

– Uskon, että niukastakin pystyy tekemään hienoa ja kaunista eli hyvä asuntosuunnittelu ei välttämättä ole rahasta kiinni. Ehkä enemmän pitäisi ymmärtää, ettei yritetä löytää yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua. Erilaiset ihmiset tarvitsevat erilaisia koteja, korostaa Helander.

Erilaisuus voisi olla vaikka sitä, että osassa asunnoista olisi äänieristettyjä huoneita musiikin harrastajille tai etätyöläisille. Tai taloon voisi toteuttaa yhteiskäyttöön viherhuoneita tai kuisteja.

– Voisimme hurjasti rikastuttaa elinympäristöämme pienillä asioilla. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, ettei asuntojen valoisuudesta tingitä, koska valolla on niin vahvat vaikutukset fysiologiaan ja mielenterveyteen, pohtii Helander ja muistuttaa Winston Churhillin viisaudesta, että luomme tiloja, mutta tilat muokkaava meitä.

– Itse olen vakuuttunut myös siitä, että luomalla kaunista, tila löytää aina käyttäjänsä, koska kauneus inspiroi ihmistä, toteaa Helander.
 




Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu

Lue lisää
asuntosaatio_asuinalueiden_eriytyminen_nevalainen
26.03.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Segregaatioon voidaan vaikuttaa

TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä


Asuinalueiden eriytyminen, segregaatio muuttuu ongelmalliseksi, kun elintasoerot kasvavat suureksi ja huono-osaisuuden keskittymät eriytyvät muusta yhteiskunnasta.
Suomessakin eriytyminen on lisääntynyt, mutta tulevaisuuteen voidaan vielä vaikuttaa nyt tehtävillä päätöksillä.

Segregaatiossa on kyse hyvin monisyisestä asiasta, johon vaikuttavat erityisesti elintasoon ja koulutukseen liittyvät tekijät ja valinnanmahdollisuudet. Segregaation seuraukset näkyvät kuitenkin asuinalueilla. 

– Segregaatio on seuraus, ei syy, toteaa ympäristöministeriön ympäristöneuvos Jaana Nevalainen, jonka vastuualueelle kuuluu muun muassa segregaation ehkäisemiseen liittyvät asiat.

Suomessa tuloerot ovat kasvaneet, mikä osaltaan kiihdyttää segregaatiota. Kehitys on ollut nopeaa, sillä 90-luvun alussa alueellista eriytymistä ei juurikaan ollut. Duunarit ja valkokaulustyöntekijät elelivät samansuuntaisesti yhtenäiskulttuurin vallitessa ja asuivatkin usein samoilla asuinalueilla. Nuorilla aikuisilla oli näkymä siitä, että kouluttautumalla ja töitä tekemällä voi ylittää omien vanhempiensa tulotason, eikä menestyminen ollut kiinni perheen lähtökohdista.

Toisilla on varaa, toisilla ei

Tilanne yhteiskunnassamme on nyt toinen ja se näkyy muun muassa asuntomarkkinoilla, jossa eletään erikoista aikaa. Hyvin toimeentuleva väestönosa pystyy yhä edelleen maksamaan asunnoista jopa huikean korkeita hintoja ja pitämään siten kasvukeskusten asuntokauppaa vilkkaana.

Se sumentaa kokonaistilannekuvaa, sillä samaan aikaan erityisesti kasvukeskuksissa yhä harvemmalla tavallisella palkansaajalla ja varsinkaan nuorilla perheillä on varaa ostaa tarpeitaan vastaava asunto.

ARA-asuntojen kysyntä kasvanut

Myös vuokra-asuntomarkkinoilla ollaan jonkinlaisessa murrostilassa.  Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrat ovat kasvukeskuksissa kalliita ja koronatilanne on kääntänyt asuntojen kysynnän laskuun. Myös Kela velvoittaa asukkaan hakemaan halvempaa asuntoa, jos vuokrasta ei suoriudu asumistuen turvin.

Yhä harvempi suoriutuu, mikä on lisännyt voimakkaasti ARA-asuntojen kysyntää erityisesti pääkaupunkiseudun kunnissa. Myös asumisoikeusasuntojen kysyntä on kasvanut, mikä näkyy muun muassa todella matalana asuntojen vaihtuvuuslukuna.

Asuntopolitiikka ei ratkaise juurisyitä

Asumisen hallintamuotojen monipuolisuus sekä toimivat joukkoliikenneyhteydet ja palvelut ovat tärkeitä keinoja segregaation ennaltaehkäisyssä. Kaikilla on oltava mahdollisuus terveelliseen, turvalliseen ja viihtyisään asuinympäristöön.

Myös ARA-asunnot tärkeitä, jotta pienituloisillakin on mahdollista asua hyvin ja kohtuullisilla asumiskustannuksilla. Mutta vaikka asuntopolitiikalla voidaan vaikuttaa tilanteeseen, segregaation juurisyitä sillä ei ratkaista.

– Kaupunkisegregaatio on seuraus tulonjaon, työllisyyden, koulutuksen ja hyvinvoinnin epätasaisesta jakautumisesta ja näiden erojen paikantumisesta asuntomarkkinoiden vaikutuksesta kaupunkien eri alueille. Yhteiskuntaa pitää tarkastella kokonaisuutena ja ymmärtää esimerkiksi, mikä vaikutus asumisen hinnalla, lapsilisillä tai työttömyyskorvauksella on ihmisten elämään. Pitää myös muistaa, että toimeentuloon ja hyvinvointiin vaikuttavat päätökset näkyvät segregaatiovaikutuksina noin kymmenen vuoden viipeellä, toteaa Nevalainen.

Koulutus ja työllisyys ratkaisevassa asemassa

90-luvun laman jälkeisissä tutkimuksissa on todettu, että lama-ajan leikkaukset vaikuttivat voimakkaimmin kaikkein pienituloisimpiin. Moni putosi tuolloin nousukiidon kelkasta ja Suomeen pääsi syntymään monisukupolvista huono-osaisuutta.

– Haitallista segregaatiota pitäisi välttää kaikin keinoin. Vaikkei ennaltaehkäisemiseen olekaan yhtä keinoa, koulutus ja työllisyys ovat ratkaisevassa asemassa. Meidän pitäisi löytää mekanismit, joilla vaikutetaan juuri noihin perussyihin. Ketään ei pitäisi päästää tippumaan kelkasta, korostaa Nevalainen.

Opetusministeriön selvitys segregaation vaikutuksesta kouluvalintoihin julkistettiin vastikään ja siinä todettiin, että Suomessakin on jo ns. koulushoppailua ja koulutuksellisen huono-osaisuuden tihentymiä. Erityisen huolestuttavana pidetään sitä, että perusopetuksen osalta osaamiserojen kasvu on lisääntynyt sekä oppilaiden että koulujen välillä. Se vähentää yksilön valinnan mahdollisuuksia.

– Perheiden tilanne on muuttunut ja esimerkiksi lapsiköyhyys on lisääntynyt. Myös vanhempien koulutustausta näyttää vaikuttavan yhä enemmän nuorten kouluttautumiseen. Tarvitaan laajempaa yhteiskunnallista ymmärrystä, jotta tilanne saadaan muuttumaan, pohtii Nevalainen.

Yhteiskunta tarvitsee erilaisia ihmisiä

Mitä sitten tarkoittaa laajempi yhteiskunnallinen ymmärrys? Nevalaisen mielestä asuntomarkkinoiden vaikutusta asuinalueiden eriytymiseen tai syrjäytymisen ja negatiivisen kaupunkisegregaation laajempia yhteiskunnallisia seurauksia ei riittävästi ymmärretä. Myös mahdollisuuksien tasa-arvon luominen ja ylläpitäminen vaatii työtä.

– On myös tärkeää, että erilaisista taustoista tulevilla on aidosti samat mahdollisuudet esimerkiksi koulutukseen, työhön ja hyvinvointiin. Yhteiskunnan eri tasoille tarvitaan ihmisiä erilaisista taustoista, jotta ymmärrys ihmisten erilaisista lähtökohdista ja arkitodellisuuksista säilyy, selventää Nevalainen.

Suomessa ollaan ehkä liiaksi tuudittauduttu siihen, että meillä on vähän alueellista eriytymistä verrattuna naapuriimme Ruotsiin tai muihin Euroopan maihin. Nevalaisen mukaan me kuitenkin olemme segregaation lisääntymisen tiellä, ellei riittäviä toimia tehdä.

Uhkana levottomuuden lisääntyminen

– Jos emme kiinnitä riittävästi ennalta ehkäiseviin toimiin huomiota, meillekin voi syntyä rinnakkainen yhteiskunta, jonka jäsenet eivät koe kuuluvansa varsinaiseen yhteiskuntaan. Yhteiskunnallinen levottomuus ja turvattomuus lisääntyvät ja kaupunkien toimivuus ja myös kilpailukyky heikkenee, painottaa Nevalainen.

Myös populismi on selvä merkki yhteiskunnan jakautumisesta ja toisten elämäntilanteiden ymmärtämättömyydestä. Se on omiaan kärjistämään asetelmia ja myös keskustelua. Siihen asiaan tosin voi jokainen vaikuttaa myös omalta osaltaan.

Wien olisi meille hyvänä esimerkkinä

Vaikkei segregaatiota pelkällä asuntopolitiikalla ratkaista, myös sillä saralla voidaan Nevalaisen mukaan tehdä paljon tilanteen parantamiseksi.

– Meidän ei pitäisi hyväksyä esimerkiksi kallista asumista, se ei ole luonnonlaki. Voisimme ottaa oppia Itävallan pääkaupungista Wienistä. Se on kallis maailmankaupunki, jossa on omat segregaatio-ongelmansa, mutta myös mahdollisuus asua kohtuullisella hinnalla hyvillä sijainneilla, kertoo Nevalainen ja toteaa, että muutenkin muiden maiden asuntopolitiikkaa olisi hyvä pohtia niin uusien ratkaisujen löytämiseksi kuin virheiden välttämiseksi.

Wienissä kaupunki omistaa noin kolmanneksen koko asuntokannasta. Toteutetun asuntopolitiikan johdosta osavaltion tukema asuntotuotanto on aito vaihtoehto asukkaille ja julkinen asuntotuotanto pitää asuntokannan korkealaatuisena sekä vuokrat kohtuullisina. 

– Itävallassa asuntopolitiikan perusta on, että asumisen ymmärretään luovan olosuhteita muille elämänlohkoille, olevan sekä työvoiman että elinkeinoelämän edellytysten parantaja. Laajasti nähdään, että asumisen pitää olla kohtuuhintaista, jotta ihmisillä on varaa tehdä muita asioita, istua vaikka kahvilassa.

Toimenpiteet pitää ulottaa alkuperäisiin asukkaisiin

Monista Euroopan maista löytyy myös hyviä keinoja eriytyneen asuinalueen tilanteen korjaamiseen. Esimerkiksi Tukholmassa, joka on yksi Euroopan segregoituneimmista kaupungeista, on malleja koulun ja nuorisotoimen yhteistyölle.

– Tutkimuksissa on havaittu, että erilaiset toimenpiteet ja resurssit täytyy ulottaa alueen alkuperäisiin asukkaisiin ja segregaation perussyihin, jotta saadaan aitoja tuloksia aikaan. Jos alueelle tuotetaan vain uusia asuntoja ja saadaan muuttamaan erilaisia ihmisiä, alueen tulotaso saadaan ehkä nostettua, mutta silloin astutaan helposti keskiarvojen harhaan. Sen sijaan olisi tarkasteltava, kuinka toimenpiteet vaikuttavat alkuperäisten asukkaiden hyvinvointiin, koulutukseen ja työllisyyteen, toteaa Nevalainen.

Emme voi tuudittautua parempaan tilanteeseemme

Suomessa ei onneksi olla vielä Ruotsin tilanteessa, mutta jos mitään ei tehdä, tilanne on kymmenen vuoden päästä selkeästi huonompi. Epämieluisa kehitys tulee todennäköisesti olemaan vielä nopeampi kuin viimeisen 30 vuoden aikana.

– Emme voi tuudittautua siihen, että meillä on nyt parempi tilanne kuin muualla. Sen lisäksi, että nyt pitää tehdä hyviä asioita, meillä on paikattavana vielä menneisyydessä tehtyjen päätösten seurauksia ja jopa 1990-luvun alun laman käynnistäneitä kehityskulkuja, jotka näkyvät viipeellä. Valtavasti pitäisi tehdä siihen, että edes pysytään paikallaan, muistuttaa Nevalainen.

 




Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu

Lue lisää
asuntosaatio_70_vuotta_syntymapaivakakun_resepti
22.03.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Vispilät esiin ja synttärikakun reseptit jakoon!

Asuntosäätiö täyttää tänä vuonna 70 vuotta ja haluamme viettää juhlavuotta yhdessä sinun kanssasi. Nyt kutsumme kaikki jauhopeukalot ideoimaan ja jakamaan herkullisimmat ja hurmaavimmat synttärikakkureseptit myös muiden iloksi. Millainen kakku tai vaikka leivos juhlistaisi tätä seitsemänkymppistä?

Jaa oma kakku- tai leivosohjeesi toukokuun loppuun mennessä kuvan kera Instagramissa tai Facebookissa tunnuksella #asuntosäätiö70. Voit myös lähettää ehdotuksesi osoitteeseen kotimaisema@asuntosaatio.fi. Julkaisemme herkullisia ohjeita ja kuvia seuraavassa Kotimaisema-lehden numerossa, joka ilmestyy kesäkuussa.

Kaikkien osallistuneiden kesken arvomme Design House Stockholmin Block-valaisimen. Liitä mukaan yhteystietosi, jos haluat osallistua arvontaan. Myös julkisilla sometileillä jaetut ohjeet osallistuvat arvontaan. Pysy kuulolla – kesällä pääsemme toivottavasti nauttimaan yhteisistä juhlavuoden kahvihetkistä!





Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >

Lue lisää
asuntosaatio_asumisoikeusasuminen_yhteisollisyys
11.03.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Yhteisöllisyys luo hyvän asumisen edellytykset

TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä

Asuminen on paljon muutakin kuin asunto. Se on parhaimmillaan tunnetila, joka saa ihmisen viihtymään ja tuntemaan kuuluvansa johonkin. Asuntosäätiön asumisoikeusasunnoissa asuvat Kirsti Temmes ja Pentti Pönkkö korostavat yhteisöllisyyden olevan avainasemassa tuon tunnetilan syntymiseen, ja sen merkitys korostuu ikääntymisen myötä.

Pohdimme Kirsti Temmeksen ja Pentti Pönkön kanssa Helsingin Kruunuvuorenrannassa Taubenkuja 4:n kerhohuoneella seniori-ikäisten asumistarpeita. Suomi ikääntyy niin, että vuonna 2030 yli 65-vuotiaita on jo 26 prosenttia asukkaista.

Todennäköisesti myös senioreiden asumistarpeet jatkavat muuttumistaan. Esimerkiksi omistusasumisen valta-asema kyseenalaistetaan jo nyt, mikä näkyy myös asumisoikeusasuntojen kysynnässä. Asuntosäätiöllä on omistuksessaan yli 16 500 asokotia 31 paikkakunnalla.

Yhä useampi luopuu omistusasunnosta

Asumisoikeusasunto sopii moniin erilaisiin elämäntilanteisiin. Nykyisin on jo todella paljon Kirstin ja Pentin kaltaisia asukkaita, jotka luopuvat omistusasunnosta hankkiakseen asumisoikeusasunnon. Tämä on mahdollista yli 55-vuotiaille, koska heitä eivät koske varallisuusrajat.

Kirsti ja Pentti muuttivat Asuntosäätiön upouuteen asumisoikeustaloon puolitoista vuotta sitten. Kirsti asuu kaksiossaan yksin ja Pentti vaimonsa Annelin kanssa kolmiossa. Vaikka molemmat muuttivat edellistä asuntoa pienempään, tilaa koetaan olevan riittävästi.

– Kunhan kirjat sain mukaan. Jotenkin elämä kääntyy iän myötä meditatiivisesti sisäänpäin niin, ettei tilaa tarvitse enää niin paljon, mutta yksiöön en olisi silti ollut valmis lähtemään. Se olisi henkisesti liian rajoittavaa.

Molemmat halusivat ehdottomasti uuteen asuntoon, jotta välttyvät peruskorjausremonttien vaivalta.

– Ei minulla olisi ollut mitään mahdollisuutta saada Helsingistä riittävän kokoista uutta omistusasuntoa Lahdesta myymäni asunnon hinnalla, toteaa Kirsti, joka halusi päästä asumaan samaan kaupunkiin tyttären perheen kanssa.  

Myös Pentin muuton takana oli pääkaupunkiseudulla asuva jälkikasvu. Asuntosäätiön asokodin valintaan vaikutti hänelläkin taloudelliset tekijät.

– Ei tällä iällä ole järkeä investoida omistusasuntoon, kun ei tarvitse omillaan pärjääville lapsillekaan säästää. Koimme asumisoikeusasunnon erinomaiseksi vuokra- ja omistusasumisen välimalliksi, toteaa Pentti.

Tärkeää on myös esteettömyys, jotta tutusta yhteisöstä ei tarvitse muuttaa pois iän mukanaan tuomien vaivojen myötä.

Pelkkä asunto ja toimiva talo ei riitä

– Ei se riitä, että on kiva kämppä ja toimiva talo vaan pitää voida tuntea viihtyvänsä ja siihen vaikuttavat monet asiat kuten yhteisöllisyys, joka on auttanut minua sopeutumaan kokonaisvaltaisesti tähän uuteen asuintaloon, korostaa Pentti ja kehuu lenkkisaunailtoja tutustumisen edesauttajana.

– Ennen koronapaholaisen tulemista pääsin onneksi tutustumaan saunassa talon ihmisiin. On ollut mukava oppia tuntemaan naapureita ja huomata, että yllättäen on löytynyt lähipiiristä yhteisiä taustoja, kuten esimerkiksi sama reserviupseerivuosikurssi, naurahtaa Pentti.

Karjalaistaustaiselle puheliaalle Kirstille yhteisöllisyys on äidinmaidossa perittyä ja rikkaan elämän edellytys. Myös Pentillä on lapsuuden kokemuksia kyläyhteisön toiminnasta, jossa vilja puitiin yhteisillä puimureilla ja naapuriin piipahdettiin päivittäin, välillä lämpimäisten kanssa. Menneen maailman touhuja, mutta perustaltaan ihan samoja kuin mitä ihminen kaipaa ja tarvitsee tänäkin päivänä, yhteyttä toisiin ihmisiin.

Sattumaa vai esimerkin voimaa?

– Hyvään asumiseen kuuluu ehdottomasti sosiaalinen vuorovaikutus ja se, että talossa asuu eri-ikäisiä ja taustaisia ihmisiä. Tänne on sattunut paljon saman henkisiä ja samalla huumorintajulla varustettuja ihmisiä, joiden myötä olen nuortunut monta vuotta, kertoo Kirsti, joka on löytänyt talosta uusia ystäviä ja houkutellut naapureita mukaan asukastoimikuntaan.

Vai onko kyse sittenkään vain sattumasta, että juuri Taubenkujan taloon olisi muuttanut paljon saman henkisiä. Vai olisiko kyse siitä, että Kirstin ja Pentin kaltaiset, yhteisöllisyyttä arvostavat ihmiset ovat levittäneet omalla esimerkillään vuorovaikutuksen ilosanomaa ympärilleen.

Joka tapauksessa taloon on syntynyt lyhyessä ajassa kulttuuri, jossa naapurista käydään lainaamassa leivinpaperia tai viedään ylimääräiset joulusuklaat syötäväksi. Naapureiden kanssa vaihdetaan myös avaimia, jotta tarpeen tullen apu on lähellä. Pihalla myös jutellaan ohikulkijoiden kanssa ja tehdään oma-aloitteisesti pihatöitä.

Korttelin kokoinen yhteisö

Eikä yhteisöllisyyttä rajata Taubenkujalla omaan taloon vaan kontaktia on lähdetty hakemaan myös naapuritaloista. Viime vuonna talossa pidettiin korona-arjen katkaisemiseksi pihasoittotapahtuma, jossa trubaduuriasukas ilahdutti esiintymisellään sekä oman että naapuritalon asukkaita.

– Ei yhteisöllisyyttä voi rakentaa tietenkään pelkästään naapureiden varaan, mutta kyllä omasta asuinyhteisöstä voi saada ikään kuin perheen. Se helpottaisi monen ihmisen tilannetta, jos läheiset asuvat kaukana tai ovat muuten poissa kuvioista, pohtii Kirsti, jolle itselleen yhteisöllisyydessä on kyse nimenomaan kuulumisesta johonkin porukkaan.

– Varsinkin tällaiselle juttelevaiselle ihmiselle on tärkeää kokea tulevansa kuulluksi ja hyväksytyksi. Toki annan itsellenikin pisteitä siitä, että olen aloitteellinen toisten ihmisten suuntaan. Samalla teen myös töitä sen eteen, että täällä olisi juttelevaisia ihmisiä sittenkin, kun minä tulen vanhaksi. Aion nimittäin asua täällä lopun elämääni, naurahtaa Kirsti.

Kaikki lähtee tervehtimisestä

Yhteisöllisyyttä pystyy luomaan asuinyhteisöön monella tavalla, mutta yksi perusasia on Kirstin ja Pentin mielestä hyvä olla kunnossa. Kaikki lähtee nimittäin tervehtimisestä. Asiaa vahvistaa myös tutkimukset, joiden mukaan tervehtiminen on hyvinvointimme perusta, joka vahvistaa yhteisön näkymättömiä siteitä.

– Olen monesti ilahtunut siitä, kuinka yleistä tervehtiminen on tällä alueella. Se luo pohjaa sille, että syntyy luontainen halu tehdä yhteisen asian eteen töitä ja halu tarttua yhdessä myös mahdollisiin ongelmiin, toteaa Pentti.

Kirsti korostaa myös yhteisöllisyyden tietoisen rakentamisen merkitystä.

– Se on jotain, mikä ei ole valmiina, vaan se täytyy rakentaa yhdessä vapaaehtoisuuden ja erilaisuuden hyväksymisen pohjalle. Meidän talossa on onneksi lähdetty rakentamaan sellaista yhteisöä, jossa voi tukeutua toisiin ihmisiin ja tuntea olonsa turvalliseksi. Uskon, että tällaisessa yhteisössä on hyvä myös vanheta.

Sometykkääminenkin on osallistumista

Yhteisöllisyyden rakentamiseen on talossa otettu käyttöön perinteiset asukastoiminnan keinot, kuten talkoot, mutta myös uusia tapoja.

– Talolle on luotu omat Facebook-sivut, joita minäkin olen oppinut käyttämään. Kun ihmiset saavat vaikka vain tykätä kuvista, he kokevat pääsevänsä mukaan. Sekin on tärkeää, sillä aina ei elämäntilanne salli fyysistä osallistumista. Itsekin muistan, kuinka työuran aikana en jaksanut lähteä mukaan talkoisiin, vaikka ymmärsinkin niiden elämää rikastuttavan merkityksen. Nyt on elämäntilanteeni toinen, iloitsee Kirsti.

Yhteisöllisyys ei synny ilman asukkaita

Asuntosäätiön tehtävänä Kirsti ja Pentti näkevät lähinnä toiminnan mahdollistajan roolin. Ylhäältä päin ei yhteisöllisyyttä voi luoda.

– Kyllä se on sisäsyntyinen asia, joka lähtee asukkaista, mutta Asuntosäätiö voi kannustaa siihen monin keinoin, korostaa asian tärkeyttä ja antaa taloudelliset raamit, toteaa Pentti.

– Ja tärkeää on myös se, että Asuntosäätiön puolelta toimintatapaan kuuluu käynnistää uudessa talossa asukastoiminta. Sillä tavalla ulkoapäin tuleva asia voi olla yhteisöllisyyden liikkeelle laittava sytyke, korostaa Kirsti.

Asialla on myös yhteiskunnallinen ulottuvuus. Hyvinvoiva asukas on myös hyvinvoiva kansalainen.

– Yhteiskunnalla on yhteisöllisyyden kehittymisessä valtava mahdollisuus ja merkitys ja sitä työtä tehdäänkin paljon esimerkiksi kulttuurin ja liikunnan puolella. Korona-aikana yhteisöllisyyden arvo on varmasti huomattu selvemmin, kun sitä synnyttävät ja ylläpitävät toiminnot puuttuvat, toteaa Pentti, joka on tehnyt työuransakin virkamiehenä ko. asioiden parissa.

 




Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu

 

Lue lisää
juha_antila
25.02.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Työn murros haastaa sekä asumisen että tasa-arvon

TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä

Korona-aika on myllertänyt elämäämme myös tuomalla työn tiiviiksi osaksi asumista noin puolelle työssäkäyvistä ihmisistä. Hieman suuremmalle joukolle etätyön lisääntyminen on sen sijaan tasa-arvokysymys. Olennaista olisi turvata kaikkien valinnan mahdollisuudet.

Koronapandemia lisäsi rytinällä etätyön tekemistä ja digitaalisten työvälineiden käyttöä. Uudenlainen työn tekemisen malli todennäköisesti jatkuu myös korona-ajan jälkeen erityisesti siksi, että etätyön on todettu lisänneen työn tuottavuutta.

Etätyö on myös helpottanut ihmisten ajankäyttöä arjessa, mutta miljoonalla lähityötä tekevällä palkansaajalla tilanne on toinen. Heillä ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa omaan ajankäyttöönsä, mikä on lisännyt eriarvoisuuden tunnetta.

– Heidän työnsä on sidottu aikaan ja paikkaan, mikä korona-aikana on tuonut mukanaan myös lisääntynyttä huolta omasta turvallisuudesta. Heidän työtehtävänsä ovat useammin myös lomautusuhan alaisia, mikä sekin lisää työn kuormittavuutta, kertoo SAK:n kehittämispäällikkö Juha Antila, joka on tutkinut työelämän muutoksia myös Helsingin yliopistossa ja työministeriössä.

Kallis asuminen vaikuttaa kaikkien tilanteeseen

Helpoksi ei tietenkään voi luonnehtia etätyöntekijöidenkään elämää. Kallis asuminen ja sen seurauksena tuleva asumisen ahtaus saattaa hankaloittaa arkea melkoisesti. Asia koskee useimmiten nuoria lapsiperheitä.

– Onhan se selvä, että jos asuu pääkaupunkiseudulla kalliissa, mutta pienessä asunnossa, ei etätyön tekeminen yhdistettynä lastenhoitoon ole helppoa, toteaa Antila.

Ikävä kyllä kallis asuminen ei sekään ole tasa-arvoisesti kaikkien ongelma, vaan asiasta kärsii erityisesti pienpalkka-aloilla toimivat lähityötä tekevät ihmiset. Turun yliopistossa vastikään tehdyssä selvityksessä yli puolet vapaarahoitteisissa vuoka-asunnoissa asuvista pienituloisista maksaa kohtuuttomia asumisen kustannuksia eli käyttää yli 40 prosenttia käteen jäävästä tulostaan asumiseen.

SAK on yksi Asuntosäätiön perustajista

SAK pyrkii Antilan mukaan vaikuttamaan ensisijaisesti työelämän haasteisiin, mutta asumiskysymysten laaja merkitys ihmisen elämään ja koko yhteiskuntaan on ymmärretty alusta lähtien. SAK on yksi Asuntosäätiön kuudesta perustajajärjestöstä.

– Totta kai työn muutokset liittyvät nytkin asumiseen, koska työ monipaikkaistuu. Mikäli tulevaisuudessa etätyö tulee olemaan laajasti käytössä, edellyttää se mahdollisuutta yhdistellä työ- ja yksityiselämää nykyistä paremmin myös tilaratkaisuissa kotona, pohtii Antila.

­– Olemme lähestyneet näitä kysymyksiä ensisijaisesti työvoimapoliittisesti, mutta perään kuuluttaneet kohtuuhintaisia vuokra-asumisen mahdollisuuksia kasvukeskusalueille. Se on sekä työntekijän että elinkeinoelämän etujen mukaista.

Kaksijakoisuus tulee todennäköisesti lisääntymään

SAK:n liittojen jäsenistä valtaosa tekee lähityötä esimerkiksi kaupan myyjinä, bussikuskeina tai hoivatyöntekijöinä. Vain noin kymmenen prosenttia jäsenistä tekee etätyötä. Kaikista palkansaajista hieman alle puolet on siirtynyt korona-aikana etätyöhön.

Antila uskoo kaksijakoisuuden vain lisääntyvän tulevaisuudessa, sillä markkinat ovat heränneet kehittämään digitaalisia työskentelymahdollisuuksia. Hän vertaa käsillä olevaa työelämän muutosta siihen, miten älypuhelinteknologia syrjäytti lyhyessä ajassa vanhan ja mullisti käsityksemme tiedonsiirrosta. Samalla tavalla lähivuosina meillä on rakennettuna uudenlainen digitaalinen ympäristö työelämään.

– Digitalisoituminen on ollut hurjaa viimeiset 20 vuotta, mutta korona nopeutti kehitystä. Se on megatrendi, joka muokkaa työnkuvia, tehtäviä ja osaamisvaatimuksia, toteaa Antila.

Muutos voi lisätä eriarvoisuutta

Teknologian kehittyminen on periaatteessa hyvä asia, kehittää työn tekemisen mahdollisuuksia ja lisää myös tuottavuutta. Mutta kuten monesti, asioilla on monta puolta.

– Lähi- ja etätyön erilaisuus lisääntyy, mikä voi kasvattaa myös eriarvoistumista. Lähityötä tekevillä ei ole samanlaista itsemääräytymismahdollisuutta esimerkiksi työajoissa ja -tavoissa kuin etätyön tekijällä. Se vaikuttaa myös siihen, miten työn ja vapaa-ajan yhdistäminen onnistuu esimerkiksi lasten tai ikääntyvien vanhempien hoivan osalta.

Valinnan mahdollisuuksien puute näkyy työntekijöiden henkisenä oireiluna, korona-aikana erityisesti pelkona virustartunnan vaarasta ja lomautuksista. Miljoona suomalaista elää todellisuutta, jossa ei voi valita, ketä työssään kohtaan, voiko olla virukselta suojassa tai miten järjestää arkensa, kun ei voi olla kotona neuvomassa lapsia esimerkiksi etäkoulunkäynnissä.

– Näille ihmisille eriarvoisuus lyö kasvoille monella tavalla. Tarvitaan keinoja auttaa ihmisiä niin työturvallisuuden, toimeentulon kuin työn ja yksityiselämän yhteensovittamisessa, pohtii Antila, jonka missiona on, että hyvä työelämä on mahdollista ihan missä työpaikassa ja missä päin Suomea hyvänsä.

Tarvitaan valinnanmahdollisuuksia

Olennaista on, että ihmisille annetaan mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä, oli se sitten lähi- tai etätyötä, digitekniikan varassa tai käsillä tehtävää työtä. Hyvä työelämä on Antilan mukaan työpaikoilla olevien ihmisten elämää ja siksi heidän pitää pystyä vaikuttamaan asioihin. Kyse on ennen muuta ihmisten arvostamisesta.

– Arvostettu ihminen tuntee tulevansa kuulluksi, mikä lisää innovatiivisuutta ja kykyä tehdä oikeita asioita. Onnistumisen tunne puolestaan motivoi ja sitouttaa ihmiset työhönsä, pidentää työuria ja lisää työn tuottavuutta, listaa Antila ja korostaa, että kyseessä on työelämän kehittämisen kannalta aivan keskeinen perusasia.

SAK:n tutkimuksen mukaan tällä hetkellä noin neljäsosa työntekijöistä on töissä, joissa edellä mainitut asiat toteutuvat hyvin. Viidennes työntekijöistä puolestaan joutuu kokemaan töissä erittäin huonoa ja jopa laitonta kohtelua. Ääripäiden väliin jäävä reilu puolet työväestöstä kokee työolonsa tyydyttäviksi, osa asioista on hyvin, osa huonommin.

Monet asiat ovat omissa käsissämme

Työelämää monimutkaistaa tulevaisuudessa yhä enemmän digitalisaation lisäksi myös globalisaatio. Molemmat asettavat työlle haasteita ja myös väitteitä, ettei niiden mukanaan tuomille ongelmille pystytä tekemään mitään.

– Pitää erottaa, mikä on omissa käsissä ja mikä ei. Usein ajatellaan, että esimerkiksi kansainvälisesti toimiville yrityksille ja heidän kulttuurilleen ei vaan voi mitään. Joissain asioissa se pitää paikkansa, mutta väite voi olla myös tekosyy siihen, että halutaan viedä kehitystä tiettyyn suuntaan. Paljon on meidän omissa käsissämme esimerkiksi lainsäädännön kautta pitää huolta korkeista standardeista, joiden takia meillä on hyvä Suomi. Emme saa alistua ylikansallisille virtauksille ja pakottaa työntekijät käytäntöihin, jotka ovat jopa ihmisarvoa alentavia, korostaa Antila.

Työelämä on muuttumassa myös uusien sukupolvien mukaan tulon myötä.

– Nuoret ovat kasvaneet digitalisaatioon, tottuneet avoimeen tiedonkulkuun ja myös kyseenalaistamaan asioita enemmän. He eivät myöskään ole niin kuuliaisia kuten vanhemmat sukupolvet ja olettavat, että asioista voidaan puhua ja että heidät otetaan vastaan ihmisinä, toteaa Antila.

   




Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu

Lue lisää
tapiolassa_on_ollut_hyva_elaa_asuntosaatio_70v_21
10.02.2021
Asuntosäätiö 70 v.
Tapiolassa on ollut hyvä elää
TEKSTI: Päivi Karvinen  |  KUVA: Mikko Käkelä

Asuntosäätiöllä on ollut keskeinen rooli Espoon Tapiolan vaiheikkaassa syntyhistoriassa. Vuorion perheelle Tapiola on ollut turvallinen lintukoto. Perheen positiivista elämänasennetta hehkuva äiti Eira Vuorio on asunut Asuntosäätiön rakennuttamassa vuokratalossa vuodesta 1963 lähtien. 

Asuntosäätiö perustettiin rakennuttamaan Tapiolaan edistyksellistä asuntoaluetta tavallisille suomalaisille. Taustalla oli valveutuneiden järjestöjen huoli perheiden ja erityisesti lasten hyvinvoinnista.  

Tavoitteena ei ollut tuottaa pelkästään kohtuuhintaisia asuntoja, sillä hyvinvoinnin ymmärrettiin vaativan enemmän kuin pelkät seinät. Asuntosäätiö halusi rakentaa toimivan yhdyskunnan, jossa asumiseen sisällytettiin laadukas arkkitehtuuri ja vihersuunnittelu sekä alueelliset palvelut.  

Vuorioiden perhe pääsi mukavuuksien äärelle 

Suurin osa Asuntosäätiön Tapiolaan 50- ja 60-luvuilla rakennuttamista asunnoista toteutettiin aravalainoitteisina omistusasuntoina. Vuokrakerrostaloja Asuntosäätiön omaan omistukseen rakennutettiin vain neljä, koska rahoitukseen tarvittavasta omasta pääomasta oli puutetta.  

Helmikuussa 1963 valmistuneeseen Ukonvaaja 4:n taloon muutti myös Vuorioiden tuolloin viisihenkinen perhe. Perheen äiti Eira Vuorio muistelee, kuinka muutto tapahtui keskellä mutavellipihaa, mutta se ei haitannut onnentunnetta, joka perheellä oli upouudesta nykyaikaisilla mukavuuksilla varustetusta kolmiosta. Pihakin laitettiin kuntoon seuraavana kesänä.  

– Kyllähän ne mukavuudet tuntuivat kuin paratiisiin olisi tullut, kaikki oli niin helppoa. Olimme aiemmin asuneet hellahuoneessa, jossa pesuvesi piti lämmittää pienellä hellalla ja pyykitkin huuhdella kaivovedellä.  

Perheen lapset olivat taloon muuttaessa alle viisivuotiaita. Kuopus syntyi muuton jälkeisenä vuonna. 

Pihalla oli aina kavereita 

Lapsia 62 asunnon talossa oli paljon, muuttovuonna lähes 60. Kavereita löytyi pihalta aina ja tekemistä riitti. Eira Vuorion viidestä lapsesta kaksi, Helena Ojala ja Harri Vuorio, ehtivät haastatteluun mukaan muistelemaan kotitalon elettyä elämää.  

– Pihalla oli usein jopa parikymmentä lasta ja kun joku ehdotti, että mennään ostarille leikkimään kirkonrottaa, kaikki lähtivät mukaan, muistelee Helena, jolle saman ikäinen naapurintyttö Eija on yhä läheinen ystävä. Myös Harrin nykyisistä ystävistä osa on kulkenut elämässä mukana Ukonvaajan lapsuudenleikeistä lähtien. 

Meno oli kuin toimintaleffasta 

Pohjantorin ostarilla oli 60-luvulla kolme kauppaa, joista K-kauppa toimii yhä edelleen. Ympäristössä oli vielä paljon rakentamattomia alueita, joilla oli helppo retkeillä lasten kanssa. Kehä ykkösen kupeeseen oli perustettu myös kasvimaa asukkaille juuresten viljelyyn. Asuntosäätiön perustama Tapiolan Lämpö jäädytti lapsille talvisin jäämäen läheiseen metsikköön. 

– Lapsesta se mäki tuntui järkyttävän suurelta. Se oli sellainen kouru, jossa ei olisi saanut laskea kelkalla vaan pelkästään pahvilla, kertoo Harri, joka vasta nyt uskalsi kertoa äidille talon poikien kaikista touhuista. Meno oli kuin toimintaleffasta.  

– Oltiin varmaan toisella kymmenellä, kun keksittiin matkustaa hissin katolla. Avattiin ovi hissin yläpuolelta ja mentiin kyytiin. Jos sen olisi ajanut kahdeksanteen kerrokseen, olisi ollut tosi pieni tila selviytyä. Toisella kerralla keksittiin, että hissin alapuolellakin on tyhjä tila, johon sitten mentiin piiloon. Kerran yhden pojan hiha jäi kiinni hissin lähtiessä liikkeelle. Onneksi se hiha repesi irti, eikä hissi vienyt poikaa mennessään, kertoo Harri Eira-äidin pyöritellessä kauhuissaan päätään. 

Helena-tytär puolestaan säikäytti äitinsä nelivuotiaana uhkarohkealla tempullaan. Naapuri tuli Eiralle kertomaan, että Helena on kaverinsa kanssa katolla heittelemässä kiviä alas. 

– Menin ylös ja sain heidät tulemaan sieltä pois. Olin ollut paistamassa lättyjä ja sen jälkeen kaikki lätyt paloivat. Oli se kyllä hirveää. 

Elämä oli yhteisöllistä 

Talon touhu oli alkuvuosikymmeninä elämäntäyteistä kaikin puolin. Naapurin äänistä ei valiteltu. Naapurin vanha täti totesi aikoinaan Eiralle, että se kuulee, joka kuuntelee. Harva kuunteli ja sen myötä elettiin sovussa. 

– Koko talossa oli varmaan niin kova meteli, ettei kukaan kuullut toisten ääniä, naurahtaa Helena ja muistelee, kuinka synttäreilläkin saattoi olla jopa 30 talon eri-ikäistä lasta mukana. 

Talon asukkaat ovat aina tehneet paljon asioita yhdessä. Aikoinaan paperin- ja pullonkeräyksellä saatiin rahaa muun muassa lasten retkiä varten ja talkoilla pidettiin paikkoja kunnossa. Rappukäytävän jouluglögiperinne on säilynyt viime vuosiin saakka. 

Television tuleminen oli ensin naapureita yhdistävä tekijä, mutta laitteen yleistyttyä myös asukkaita koteihin eristävä asia. Vuorioilla oli televisio jo taloon muuttaessa ja myös talon ensimmäinen väritelkkari. 

– Naapureita saattoi olla montakin telkkaria katsomassa ja aina löydettiin kaikille istuinpaikka, naurahtaa Eira. 

Tapiola saanut paljon arvostusta osakseen 

Tapiola jatkoi kehittymistään. Asukkaat ottivat säätiön uudet kaupunkisuunnitteluperusteet tyytyväisenä vastaan ja hakeutuivat mielellään asumaan alueelle. Ihmiset pitivät siitä, miltä Tapiola alkoi käytännössä näyttää ja pitää sisällään. 

Alue sai alusta pitäen kansainvälistä arvostusta ja sinne tehtiin tutustumiskäyntejä valtionpäämiehiä myöten. 70-luvulla Tapiola alkoi alun vastustuksen jälkeen saada myös kansallista tunnustusta.  

Vuorioidenkin elämä jatkui, lapset kasvoivat ja muuttivat lopulta pois kotoaan. Helena Ojala on asunut Ukonvaajassa myöhemmin myös oman perheensä kanssa.  

Talossa asuu Eira Vuorion lisäksi muitakin alkuperäisiä asukkaita. Parisen vuotta sitten talonväki koki menetyksen, kun energinen rautarouva, Eiran ystävä Inga Takala menehtyi. Inga Takala oli huolehtinut suvereenisti talon asioista vuosikymmeniä. 

– Inga sai paljon hyvää aikaan talossamme, muistelee Eira hyvää ystäväänsä, jonka kanssa vietti aikaa erityisesti molempien leskiytymisen myötä. Yhdessä käytiin uimassa ja kaupassa, viikonloppuisin katsottiin yhdessä telkkaria.     

”En ole koskaan harkinnut muuttavani pois” 

Ukonvaaja 4 on asuintalona palvellut Vuorioita hyvin. Lasten muutettua kotoa ja puolison kuoltua talosta löytyi pienempi, nykyinen asunto. Vuokrakin on ollut Eiran mielestä kohtuullinen ja Asuntosäätiö vuokranantajana mieleinen myös siksi, että asumishäiriöihin on puututtu ripeästi. Vuonna 2010 tehty talon peruskorjaus saa myös kiitosta osakseen. Vuokrakaan ei noussut sen myötä kohtuuttomaksi. 

Eira kertoo viihtyneensä Tapiolassa hyvin, koska alueelta on löytynyt kaikki tarvittavat palvelut kouluista ruokakauppoihin ja harrastusmahdollisuuksiin.  

– Nykyään tosin joka metsäläntti on rakennettu. Ei tätä aluetta enää tuntisi samaksi, jos sieltä menneisyydestä tulisi yhtäkkiä käymään. Mutta täällä on yhä kaikki tarpeellinen. En ole koskaan harkinnut muuttavani pois tästä talosta enkä Tapiolasta, toteaa Eira, joka tyttärensä Helenan mielestä voitaisiin äänestää Espoon positiivisimmaksi ihmiseksi.  

– Lintukoto tämä on ollut meille lapsillekin, vakuuttaa myös Harri, joka asuu melko lähellä lapsuudenkotiaan Helsingin Torpparinmäessä. Helena asuu vielä lähempänä Espoon Karakalliossa. 

Asuntosäätiö on jatkanut kohtuuhintaista asuntotuotantoaan myös Tapiolassa. Uusin vuokratalo, puukerrostalo valmistui reilu vuosi sitten ja rakenteille on lähdössä myös asumisoikeustalo. Molempien talojen asunnoille on ollut paljon kysyntää. Tapiola on yhä edelleen haluttu asuinalue. 

   




Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 kuuden kansalaisjärjestön Invalidiliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, SAK:n, Vuokralaiset Ry:n, Väestöliiton ja Virkamiesliiton (lakkautettu) toimesta.

Olemme aina uskoneet, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille. Unelma, joka syntyi Tapiolan puutarhakaupungissa 70 vuotta sitten elää tänään jokaisessa ovenavauksessa. Asuntosäätiö 70 vuotta -sivulle >


Lue seuraava juttu

 

Lue lisää

Jaa tämä sivu