Siirry sisältöön
  • Tiedote

    Vuosaaren vihreistä vihrein -kerrostalohanke käyntiin

    Kasvikatot asukkaiden puutarhaoleskeluun ja kasvien kasvattamiseen sekä Helsingin yliopiston tutkimuskäyttöön. Isot kasvatuslaatikot asuntojen parvekkeilla. Piha, jossa on huomioitu erityisen huolella vehreys ja ihmisten sekä muun luonnon viihtyvyys esimerkiksi kasvisiirteitä hyödyntäen. Muun muassa kaikkea tätä pitää sisällään Vihreistä vihrein -mallilla toteutettava Asuntosäätiön ja A-Kruunun asumisoikeus- ja vuokratalojen hanke Vuosaaressa, jonka rakentaminen on käynnistymässä. Hankkeen kehittäjänä ja KVR-urakoitsijana toimii Arkta Reponen Oy.

    Lue lisää
  • Artikkeli

    Tuoreen selvityksen mukaan asumisoikeusasukkaat tyytyväisiä asumiseensa

    Owal Group Oy toteutti vuoden 2024 aikana selvityksen, jossa tarkasteltiin yleisesti asumisoikeusasumisen merkitystä, toimivuutta ja kehittämistarpeita eri näkökulmista. Tuoreen selvityksen perusteella asumisoikeusasukkaat ovat pääosin tyytyväisiä asumiseensa. Aso-asumisessa arvostetaan erityisesti pysyvyyttä. Vuokra- ja omistusasumisen väliin sijoittuvaa hallintamuotoa pidetään edelleen tarpeellisena.

    Lue lisää
  • Tiedote

    Asuntosäätiö mukaan rasismin vastaiseen Me puhumme teoin -kampanjaan

    Asuntosäätiö on mukana rasismin vastaisessa Me puhumme teoin -kampanjassa. Asuntosäätiö sitoutuu kampanjan tavoitteiden mukaisesti toiminnassaan rasismin ja syrjinnän torjumiseen sekä tasa-arvoisemman ja yhdenvertaisemman yhteiskunnan edistämiseen. Osana kampanjaan sitoutumista Asuntosäätiö on laatinut oman rasismin vastaisen sitoumuksensa sekä konkreettiset toimenpiteet rasismin ja syrjinnän torjumiseksi.

    Lue lisää
  • Kotimaisema

    Perunaröstit joulupöytään Antin reseptillä

    Asuntosäätiön myyntineuvottelija Antti Mononen on lahjakas kokkaaja, joka tuli tutuksi myös television MasterChef Suomi 2024 -ohjelmasta. Antilla on hallussaan reseptit hyvään asumiseen, mutta myös joulupöytään. Kokkaa helpot perunaröstit lohella tai kasvislisukkeella Antin ohjeiden mukaan!

    Lue lisää
  • Kotimaisema

    ”Asumisoikeuskoti toi turvaa eron jälkeen”

    Helsinkiläinen opettaja Kreeta Laurivuori halusi eronsa jälkeen totaalisen muutoksen asumiseensa. Hän valitsi kodin juuri valmistuneesta asumisoikeustalosta. Koti tuntui heti omalta ja turvalliselta ratkaisulta. Palkasta jää myös säästöön, kun kaikki raha ei kulu seiniin.

    Lue lisää
  • Artikkeli

    Ihmiset tarvitsevat toivoa saadakseen vauvoja 

    Suomi on sukeltanut viimeisen kymmenen vuoden aikana väestökriisiin, jonka ratkaisun avaimet ovat syntyvyyden lisäämisessä ja työperäisessä maahanmuutossa. Asuminen on yksi keskeisiä syntyvyyteen vaikuttavia asioita, mutta ennen kaikkea tarvittaisiin positiivisia näkymiä tulevaisuuteen.

    Lue lisää