Siirry sisältöön
Raija Vainio-Pekka puutarhassaan.

Pienestä pihasta kasvoi pörriäisparatiisi – Väriä ja iloa koko kesäksi

20.06.2023 Kotimaisema Kirjoittaja Marja Ollakka Kuvat Pia Inberg
50 erilaista kukkivaa kasvia. 30 neliömetrin piha. Miten se tehdään? Tuusulalainen Raija Vainio-Pekka kertoo, että pienillä teoilla saa puutarhassa aikaan hienoja tuloksia.

”Kuulen usein väitteen, että pienellä pihalla ei voi tehdä mitään ja siksi se jätetään hoitamatta. Haluan omalla esimerkilläni näyttää, että pihanhoito ei ole vaikeaa, eikä edes kauhean kallista”, kertoo eläkkeellä oleva sijaisperhevanhempi ja puutarhuri Raija Vainio-Pekka.

Raija asuu miehensä Markku Vainio-Pekan kanssa vuonna 2020 valmistuneessa Asuntosäätiön pienkerrostalossa Tuusulan Tuuliviirinkujalla.

Alimman kerroksen päätyasuntoon kuuluu noin 30 neliömetrin multapohjainen piha sekä kivetty terassialue talon seinustalla. 

Piha on kokenut valtavan muodonmuutoksen lyhyessä ajassa. Musta, tuulinen multapiha on muuttunut vehreäksi keitaaksi parissa vuodessa. 

Se sijaitsee melko korkealla katutason yläpuolella, päädyn piha-alueita on kohotettu pengerryksellä.

”Markku sanookin, että tämä on varsinainen secret garden, salainen puutarha. Kadulta näkee vain reunimmaiset kasvit, ei kaikkea mitä pihallamme kasvaa. Haluan jakaa parhaat puutarhavinkkini muillekin – hyvin hoidetut pihat ovat koko talon käyntikortti”, Raija Vainio-Pekka sanoo.

Perustana on tuuhea ja helppo nurmikko

Raija ja Markku ovat kasvattaneet pienen nurmikon, jotta myös kaksi lastenlasta voivat taaperrella pihalla paljasjaloin ja lotrata puhallettavassa uima-altaassa. He saavat kastella kukkia pienillä kannuillaan. 

”Minä tykkään nurmikosta, vaikka se onkin ihan hullu englantilainen keksintö. Nurmiheinä on niin hentoa, että leveämpilehtiset kasvit valtaavat helposti alueen, jos nurmea ei hoida säännöllisesti”, Raija sanoo.

Nurmikonhoito on maailman yksinkertaisin asia.

Hoito perustuu jokavuotiseen kalkitsemiseen, lannoitukseen, leikkaamiseen ja muiden kasvien kitkemiseen. Tämän rutiinin tuloksena Raijan nurmikko loistaa tuuheana ja tasaisena.

”Lempipuuhaani on kitkeä voikukkaraudalla muut kasvit heti alkuunsa nurmikon seasta. Niitä on seurattava koko kesän ajan. Pienellä pihalla kitkeminen hoituu nopeasti, mutta tykkäsin siitä myös silloin, kun minulla oli maatilan 8 000 neliön piha hoidettavana. Kitkemiseen keskittyminen on parasta stressinhoitoa.”  

Pieni nurmialue on nopeasti leikattu. Taloyhtiö hankki yhteisen sähkökäyttöisen ruohonleikkurin. Lisäksi Raija leikkaa nurmen reuna-alueita pienillä puutarhasaksilla.

Puutarhasakset.

Kasvit kannattaa istuttaa korkeisiin laatikoihin

Raijan pihalla kasvaa 50 eri lajia, mutta se on harmoninen.

”Tärkeintä oli saada pihalle kukkivia kasveja ja pölyttäjille paikkoja. Halusin pihan, joka on elävän ja monimuotoisen näköinen, vaikka se ei kukkisi. Vihermassa näyttää vaihtelevalta, kun käyttää kasveja, joilla on erivärisiä ja erimuotoisia lehtiä”, Raija kertoo. 

Kasvit kannattaa istuttaa melko korkeisiin laatikoihin, joihin mahtuu runsaasti multaa.

Korkealla kasvit pääsevät pihalla hyvin esiin, ja kastelu on helppoa. 

”Hankimme edullisesti valmiita, talon tummaan väriin sopivia lavakauluksia ja pistimme niitä kaksi päällekkäin. Vuorasin laatikot ensin suodatinkankaalla, mutta jätin pohjan auki, ettei vesi jää seisomaan multaan. Tummat laatikot luovat kauniin kontrastin värikkäille kasveille ja saavat ne loistamaan kauniisti. Laatikoihin voi istuttaa myös hyötykasveja, jos haluaa.”

Kukkia istutuslaatikossa.

Koko ajan 10 eri lajia kukassa

Raija ei harrasta ”massaistutuksia” eli ei hanki yhtä lajia paljon. Hänestä sellainen toimii vain isolla pihalla.

”Ohjenuorani on hankkia omia suosikkikasvejani ja mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia. Istutan ne samoihin laatikoihin. Kun pihalla on aina noin kymmenisen kasvia kukassa, joka päivä riittää uutta ihmeteltävää.”

Puutarhuri kannustaa kaikkia harrastelijoita hakemaan netistä tietoa erilaisista kasveista.

”Sieltä minäkin olen etsinyt tietoa eri aikaan kukkivista kasveista ja valinnut pihaani sopivat. Hankin joka vuosi uusiakin kasveja ja vaihtelen kesäkukkia myös kesän aikana.” 

Pihan mikroilmastoon voi itse vaikuttaa

Talossa on metalliaita, joka ei suojaa melko tuulista pihaa. Raija peitti metalliaidan helposti kiinnitettävällä valmiilla puuaidalla. Tuulisuus väheni, ja kasvit viihtyvät. Pihalle myös muodostui oma mikroilmastonsa, joka on suotuisa kasveille.

Aitaa pitkin kasvaa köynnöskasveja, kuten suomenköynnösruusua, tuoksuköynnöskuusamaa, alppikärhöä, imukärhö-villiviiniä ja köynnöshortensiaa. Lajikkeet kukkivat eri aikoihin.

Kukkivat kasvit ovat tärkeitä pölyttäjille. Raija nauttii, kun saa katsella pörriäisiä työssään.

”Ne tuntevat jo minut ja tekevät työtään rauhassa, vaikka kastelen vieressä kukkia tai otan valokuvia. Tärkeä osa puutarhaharrastustani onkin valokuvaus. On kiva muistella myös puutarhan eri vaiheita.”

Usein aamuisin ja iltaisin hän istuu suosikkituolissaan terassilla ja vain katselee pihaa ja siellä vierailevia eläimiä.

”Suosikkilintuni mustarastas laulaa ihanasti jo alkukeväästä. Myös yöperhoset ja kiitäjät, kukkakärpäset ja hämähäkit ovat mielenkiintoisia, vaikka moni kauhisteleekin! Kaikkia niitä tarvitaan. Haluan että oma pihani on ekoteko, hyvä paikka monenlaisille lajeille.”

”Puutarhassa saan uutta energiaa”

”Vaikka olen koulutukseltani puutarhuri, omalla pihalla olen harrastaja. Puutarhuri miettii työssään varmoja ratkaisuja asiakkaidensa kannalta, mutta omalla pihalla voi kokeilla vapaasti. 

Aion istuttaa pihalleni viiniköynnöksen, vaikka tämä ei ole ihan optimaalinen paikka sille. Odotan innoissani, miten siinä käy.

Muutimme tänne Tuusulaan joulukuussa 2020, aivan uuteen asuntoon. Tein pihasuunnitelmia jo talven aikana ja niitä ruvettiin toteuttamaan heti, kun lumet sulivat.

Pihanhoito on aina ollut minulle eräänlaista terapiaa, niin rankkojen työvuosien aikana kuin nyt työkyvyttömyyseläkkeelläkin. Minulla on ollut syöpä. Hoitojen aikana puutarhatyöt pihalla olivat tärkeä osa toipumistani. Nyt sairaus on hoidettu, ja elämä on taas kunnossa.

En ole sitä mieltä, että koettelemukset vahvistavat – toisethan masentuvat tai syrjäytyvät tai eivät selviä ollenkaan. Sairauden aikana opin, että meissä ihmisissä on kuitenkin paljon enemmän vahvuutta kuin itse edes tiedämme. Koettelemukset voivat tuoda vahvuutemme esille.

Pihalla näkee heti oman työnsä jäljen ja se tekee hyvää. Saan uutta energiaa jo pelkästään puutarhan katselemisesta.”