Yhteisöllisyys alkaa hymystä

Helsingin Kuormakatu 6:n kaksiossa käy puheensorina. Nojatuolissa istuu kaksion haltija Maaret Parviainen, sohvalla telmii kolmivuotias Oliver äitinsä Sonia Kuismasen vierellä.

Keittiönpöydän ääressä juttelee Sonian puoliso Taylor DeBerry, jolle Oliver tuon tuostakin kiikuttaa pikkuautonsa huoltoon.

Vaikka tässä turistaan rennosti kotioloissa, Maaret ei ole koskaan aiemmin tavannut naapureitaan Soniaa ja Tayloria.

”Maaret laittoi kyselyn talon Whatsapp-ryhmään ja Facebookiin: tulisiko joku juttuun mukaan keskustelemaan yhteisöllisyydestä. Taylor halusi heti osallistua. Olimme kotona miettineet aihetta jo aiemmin”, Sonia kertoo.

Maaret alkoi salamana organisoida tapaamista ja kutsui osapuolet kotiinsa.

”Minulle ei ole mikään kynnys kutsua naapureita kotiini”, hän sanoo.

Kuormakatu muodostuu kolmesta talosta samassa pihapiirissä. Maaret on A:n ensimmäisiä asukkaita, asunut lähes kaksi vuotta. Sonia, Taylor ja Oliver puolestaan ovat tuoreita C-talon asukkaita, kesällä 2025 muuttaneita.

Asuntosäätiön taloissa on usein asukkaiden kesken hyvä henki ja yhteisöllinen tunnelma. Kaikkiin taloihin sellaista ei kehity, eikä asukastoimikuntaa saada perustettua. Kuormakadulle se asukastoimikunta syntyi ripeästi. Maaret lähti jäseneksi viisihenkiseen toimikuntaan.

”Sovimme asukastoimikunnan jäsenten kesken vastuista. Yksi hoitaa viherhuoneen kasveja, toinen tekee hankintoja, joku suunnittelee ilmoitukset tapahtumiin ja kaikki ideoivat ja auttavat kykyjensä mukaan. Yhteistuumin loimme asukkaille Whatsapp- ja Facebook-ryhmät. Perustimme myös Instagram-tilin, jossa voisimme jakaa yhdessä kivoja kuvia talosta ja alueelta. Se ei ole vielä oikein edennyt.”

Tärkein kanava on Whatsapp, jossa on ryhmät Kuormis asukastoimikunta, Kuormis keskustelu ja Kuormis kirpputori.

Kanavissa keskustellaan etupäässä suomeksi, myös vaikkapa englanniksi sopii viestitellä.

”Rappukäytävään laitamme ilmoituksia suomeksi ja englanniksi. Kun teen Facebookiin joulutoivotuksen, teen sen suomeksi, englanniksi, arabiaksi, venäjäksi, koreaksi ja bulgariaksi. Uutena kielenä on unkari”, Maaret kertoo.

Sonia ja Taylor eivät tunne talosta vielä juuri ketään. Mutta halua ja tarvetta on.

”Tuntuu vähän hassulta tavata naapuri rappukäytävässä mutta kävellä ohi tervehtimättä”, Taylor miettii. Hän on syntynyt New Jerseyssä ja tottunut välittömämpään vuorovaikutukseen.

Pihalla he ovat nähneet yhden perheen, jolla on melko samanikäinen lapsi kuin oma poika. He voisivat mennä tutustumaan.

Yhteisöllisyyttä Sonia ja Taylor ovat jo löytäneet koko Postipuiston yhteiseltä leikkipaikalta.

”Siellä on aina porukkaa ja hyvät leikit. Leikkipaikalla kuulee monta kieltä.”

Kuormiksen asukkaat ovat eri-ikäisiä ja monenlaisissa elämänvaiheissa: muutamia lapsiperheitä, yksin asuvia töissä käyviä ja ikääntyneempiä ihmisiä sekä asukkaita erilaisista kulttuureista.

Maaret iloitsee korealaisesta naapuristaan. Maaret sattuu olemaan korealaisen K-popin ja K-draman harrastaja. Naapuriin törmätessä on kiva kertoilla K-idoleistaan.

Sonia ja Taylor haluaisivat kehittää lähinaapurien keskinäistä avunantoa ja hyvää meninkiä.

”Olisi kiva, jos naapurin voisi kutsua lastenvahdiksi, jos tulisi nopea avuntarve. Myös kaksi kissaamme tarvitsevat hoitajaa silloin tällöin”, Sonia kuvailee.

Maaretkin toivoo samankaltaista naapuruutta.

Maaret toivoo, että yhteisön henki kehittyisi entisestään. Sitähän voisi vaikka laittaa Whatsappiin viestin: ”hei, olen termarin kanssa lähdössä juomaan kahvit kerhohuoneelle, tule mukaan”. Vastaavaa on jo tapahtunutkin.

Viimeisin asukastoimikunnan organisoima juttu oli syystapahtuma, jossa tutustuttiin naapureihin ja ideoitiin uutta toimintaa. Se pidettiin Postipuiston Postivarikolla, alueen yhteisellä kerhotalolla. Pikku purtaviin ja virvokkeisiin asukastoimikunta sai tukea Asuntosäätiöltä.

”Kannattaa tulla mukaan ja osallistua. Ja kaikki asukkaat voisivat heitellä ideoita. Yhteisöllisyyden vahvistaminen ei ole vain toimikunnan vastuulla. Pikkuhiljaa tulemme varmasti tutummiksi”, Maaret sanoo.

Sonian vanhemmat ja täti asuvat asumisoikeustaloissa toisaalla. Lapsuudenkodin naapurustolla oli  yhteinen adventtikalenteri. Oman perheen ”luukku” oli pihalle tehty valokoristelu. Siitä jäi unohtumaton muisto.

”Hyvä idea! Mekin voimme tehdä joulukalenterin tänä vuonna”, Maaret tokaisee.

Voiko sosiaalisuus ja yhteisöllisyys mennä naapurissa liialliseksi? Sonia, Taylor ja Maaret eivät usko.