Palvelukatkos ke 17.8. ja to 18.8.

Verkkopalvelussamme on palvelukatkos keskiviikkona 17.8. ja torstaina 18.8., jolloin asuntohakemusten lähetys ei ole mahdollista ja asuntojen tiedoissa voi olla puutteita. Pahoittelemme katkoksesta mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

Siirry sisältöön

Suomi ei ole sosiaalisen asumisen kärkimaita

28.06.2022 Artikkeli Kirjoittaja Päivi Ruuskanen
Koska Suomessa kannustetaan ensisijaisesti omistusasumiseen ja asuminen on kallista, Aalto-yliopiston vastuullisen liiketoiminnan professori Minna Halme kyseenalaistaa maamme aseman sosiaalisen asumisen edelläkävijämaana.

Asumisasiathan ovat meillä hyvällä tolalla. Asumme teknisesti laadukkaissa asunnoissa eikä Suomessa ei ole juurikaan segregaatiota. Asunnottomuuskin on hyvin vähäistä ja hyvinvointiyhteiskunta pitää meistä kaikista hyvää huolta.

Tämänkaltainen asumiseetos on Suomessa vallalla, mutta kun asiaa miettii tarkemmin, voi helposti yhtyä professori Minna Halmeen huoleen siitä, että tuloerot kasvavat ja yhä suurempi joukko tavallisia työntekijöitä opettajista sairaanhoitajiin kokee entistä suurempaa taloudellista ahdinkoa erityisesti asumiskulujen takia. Tilannetta on pahentanut Ukrainan sodan aiheuttama energian ja ruoan hinnan nousu.

”Hyvinvointimme liitokset narisevat joka paikasta. Julkisten alojen palkkakiistat ovat yksi merkki tästä, samoin lasten ja nuorten kasvavat mielenterveysongelmat. En ymmärrä, miksi tätä on niin vaikea nähdä ja ymmärtää, että tarjoamalla kohtuuhintaisia asuntoja luodaan pohjaa, jolla ihmiset saavat edellytykset selvitä omalla palkallaan. Se olisi ratkaisu moneen ongelmaan”, toteaa Halme, joka on myös Suomen Kestävän Kehityksen Asiantuntijapaneelin jäsen.

Kodista ponnistetaan elämään

Asunto on Halmeen mielestä se perustekijä, josta niin lapset kuin aikuisetkin ponnistavat elämään. Asumisen kohtuuhintaisuus mahdollistaa ihmiselle myös sitoutumisen paikalliseen yhteisöön. Erityisesti lapsille kiinnittyminen on tärkeää sosiaalisten verkostojen pysyvyyden ja avun saamisen takia.

Suomi ei ole enää hyvällä tolalla asumisen sosiaalisessa kestävyydessä eikä mahdollisuuksien tasa-arvon tarjoamisessa.

”Taloudellinen eriarvoisuus on kasvanut myös Suomessa, mutta sitä ei haluta nähdä. Sen sijaan halutaan uskoa hyvinvointivaltion toimivan aliresursseillakin ja markkinaliberalismin ratkaisevan kestävän kehityksen haasteet”, harmittelee Halme.

Asuntosektorin sosiaalinen kestävyys huonolla tolalla

Asuntosektorilla meno näyttää siltä, että sosiaalisen asuntotuotannon olemassaolo kyseenalaistetaan ja sijoittajavetoinen, vapaarahoitteinen vuokra-asuntotuotanto sanelee markkinoiden ehdot. Vuokra-asuntojen määrä on toki kasvanut 20 vuodessa, mutta vain kalliimman vapaarahoitteisen asuntotuotannon osalta.

ARA-asuntojen määrä on samassa ajassa vähentynyt kymmenillä tuhansilla asunnoilla. Asumistukimenot ovat puolestaan kasvaneet hurjasti. Vuosittain asumistukea maksetaan verovaroista asumiseen käytettävän toimeentulotuen kanssa noin 2,5 miljardia euroa.

Tarvittaisiin lisää kohtuuhintaisia asuntoja tavallisille palkansaajille.

”Sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta ARA-asuntojen väheneminen on ongelma, koska kovan rahan vuokra-asunnot ovat selvästi kalliimpia. Asuntomarkkina ei ole sikäli muuttunut paremmaksi, vaikka sijoittajille tämä onkin kannattava järjestelmä. Asumistuki siirtyy suoraan veronmaksajilta sijoittajille”, toteaa Halme.

Ideologisuus haittaa tilanteen tarkastelua rakentavasti

Minna Halme tietää, että tällainen puhe ei ole yleisesti hyväksyttyä tämän päivän Suomessa. Järjestelmä hyödyttää liikaa tahoja, joilla taloudellista valtaa vaikuttaa asioihin.

”Kysymys on vahvasti ideologinen. Siksi yleistä hyötyä korostavat mielipiteet leimataan helposti vasemmistolaisiksi. Kummallisen kehityskulun kautta on muuttunut epäsuosituksi nähdä, että asumisessa pitäisi tukea niitäkin, joilla on kunnon ammatit ja nähdä, että se tuki tarkoittaa ennen kaikkea järkevän hintaisten asuntojen tarjontaa. Esimerkiksi työsuhdeasunnot nähdään vanhan maailman ratkaisuna, vaikka ne olisivat järkevä tapa hoitaa liian kalliiden asumiskustannusten ongelmaa tänäkin päivänä”, huokaa Halme, joka tunnustaa olevansa pettynyt erityisesti omaan, 60-luvulla syntyneiden sukupolveen. Liian moni on unohtanut yhteisen hyvän merkityksen yksilön mahdollisuuksissa edetä elämässään.

”Viime vuosina tosin on yhä paremmin ymmärretty, että uusliberaali talousajattelu ei riitä, vaan tarvitaan laajempaa näkökulmaa kestävään kehitykseen tähtäävään elämään”, iloitsee Halme.

Vastuullisen liiketoiminnan kolme kivijalkaa

Vastuulliseen liiketoimintaan kuuluu taloudellisen näkökulman lisäksi sosiaalinen ja ekologinen ulottuvuus. Tulevaisuudessa noiden kolmen kivijalan varassa ovat sekä yrityksen menestyminen että suomalaisten hyvinvoinnin rakentuminen tai sitten rapautuminen.

”Tulevaisuudessa vaikuttaa yhä enemmän se, miten pystytään yhdistämään ympäristökysymykset yhteiskunnallisen vastuun kysymyksiin ja pitkän aikavälin taloudellisiin tekijöihin. Tavoitetila pitää olla, että nuo asiat ovat hyvässä tasapainossa edistäen kestävää kehitystä. Joka tapauksessa kaikilla kolmella vastuullisuuden kivijalalla on tulevaisuudessa lisääntyvä merkitys. Ne tunkeutuvat meidän elämäämme monella tavalla”, korostaa Halme.