Monipuolinen asuntotuotanto ehkäisee alueiden eriytymistä
Uutinen — 02.04.2026
Alueiden eriytyminen on noussut viime päivinä julkiseen keskusteluun. Asuntosäätiön toimitusjohtaja Jukka Helmisen mukaan keskusteluissa esille nostettu huoli asuntotuotannon yksipuolisuudesta on perusteltu. Eriytymiskehitystä ei kuitenkaan voi selittää yksinomaan valtion tukemalla asuntorakentamisella.
Kaupunkien asuntopolitiikassa tarvitaan monipuolisuutta, jotta eri tuloluokissa ja elämäntilanteissa olevat ihmiset voivat asua samoilla alueilla.
”Valtion tukemat asumismuodot ovat vuosikymmenten ajan olleet kaupunkien keskeinen keino monipuolistaa ja tasapainottaa asuntokantaa sekä väestörakennetta. Erityisen toimivaksi on yli 35-vuotisen historiansa aikana osoittautunut asumisoikeusasuminen, joka on tarjonnut mahdollisuuden asua kohtuuhintaisesti alueilla, joilla eri asumismuodot täydentävät toisiaan”, sanoo Helminen.
Asumisoikeusasuntojen uudistuotannon valtion tuen lakkauttaminen kaventaa kaupunkien mahdollisuuksia turvata monimuotoista asuntokantaa. Helmisen mukaan pelkkä markkinaehtoinen asuntotuotanto ei myöskään riitä vastaamaan kasvavien kaupunkien tulevaisuuden asuntotarpeisiin.
”Monimuotoinen asuminen on ollut suomalaisen asuntopolitiikan kulmakivi, ja kohtuuhintaisen asumisen edellytyksistä on pidettävä huolta myös jatkossa. Tulevaisuuteen katsova asuntopolitiikka edellyttää pitkäjänteisyyttä ja kokonaisnäkemystä. Kun kaupungeissa on tarjolla monimuotoista asumista, eriarvoisuus vähenee ja kaupunkien elinvoima vahvistuu. Tätä kehitystä ei pidä tietoisesti heikentää.”, Helminen painottaa.